Mentorointiohjelma Veturi kirjastojen esihenkilöille, tiimien vetäjille ja päälliköille
Mentorointiohjelma Veturi kirjastojen esihenkilöille, tiimien vetäjille ja päälliköille
Mentorointiohjelma Veturi kirjastojen esihenkilöille, tiimien vetäjille ja päälliköille
Kuntia koskevan sääntelyn lähtökohtaisena periaatteena on se, että kuntien hallinnon tulee perustua kuntalaisten itsehallintoon. Tämä tarkoittaa sitä, että sitovassa lainsäädännössä määritellään vain toiminnan tarkoitus, tavoitteet, tulokset ja oikeudellisesti velvoittavat sisällöt. Toimintatavat ja keinot tavoitteiden ja sisältöjen toteuttamiseksi jätetään pääsääntöisesti kuntien päätösvaltaan. Tämä koskee myös kirjastotoiminnan järjestämistä.
PiKen aspa syventyy tänä vuonna moninaisten asiakkaiden kohtaamisessa normeihin ja inklusiivisempien arkisten kohtaamisten rakentamiseen. Moninaisten asiakkaiden ja yhdenvertaisen kirjaston lisäksi yhteisiä tarjotinopintoja asiakkaan kohtaamiseen PiKe-kirjastoissa on osiossa Kaikille esteetön ja saavutettava kirjasto.
Kirjastoammattilaisten mahdollisuudet tutustua toisten kirjastojen työhön tukevat verkostomaista toimintaa ja vertaisoppimista. Juuri julkaistu PiKe-kirjastovierailutarjotin tarjoaa kokemuksille väylän Pirkanmaan ja Keski-Suomen yleisissä kirjastoissa. Oppimisen paikkoja apuraha-avusteisesti löytyy myös kansainvälisesti, kotimaassa, opintomatkoina ja muina mahdollisuuksina.
With over 170 million items in our collection, from Magna Carta to Shakespeare’s First Folio, the British Library is one of the world’s largest national libraries. If you are a mid-career library or archive professional, we invite you to apply to join us for the fifth International Library Leaders Programme (ILLP), running in July 2025.
Vuosi vaihtuu, ja sehän tietää kirjastotilastojen syöttämistä! Tule kuulolle tilastoinfoon. Tilastoinfo järjestetään yhteistyössä avin kirjastotoimen ja E-kirjaston kanssa. Opastamme tilastotietokannan käyttämisessä, esittelemme vuodelle 2025 tulevia tilastointimuutoksia ja kerromme E-kirjaston aineistojen tilastoinnista.
Aika ja paikka: 16.1.25 klo 9–10.30 Teamsissa
Ilmoittautuminen tämän linkin kautta
Vuoden viimeinen kyselytunti Teamsissa tiistaina 26.11.2024 klo 9.00 – 9.30. Aiheina ovat CD-siirtymän eteneminen, Kirjastokampanja 2025, Celian esitteet, selkokielisyys ja organisaatiomuutokset.
Tervetuloa mukaan! Ei ennakkoilmoittautumista.
Miten Helsingin Myllypuron ja Kontulan kirjastoissa on otettu kaikenikäiset asiakkaat mukaan palveluita suunnittelemaan ja kehittämään? Kontulan ja Myllypuron kirjastojen kirjastonjohtaja Anu Satukangas kertoo puheenvuorossaan asiakkaiden osallistamisesta ja odotuksista kirjastoa kohtaan.
Uudenmaan kirjastopäivässä otetaan suuntaa tulevaisuuteen ja tarkastellaan lukutaitotyön tilannetta kirjastoissa. Kristiina Kontiainen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta esittelee peruspalvelujen arviointia, jonka aiheena oli valtakunnallinen lukutaitostrategia ja lukemisen edistäminen yleisissä kirjastoissa.
Koulutus 14.11.2024 klo 9-13 Teams-etäyhteydellä.
Koulutus jakaantuu kolmeen osioon, joissa keskitytään uupumisen ehkäisemiseen ja työn kuormituksen hallintaan kolmesta näkökulmasta: