Tapahtumat, tilaisuudet ja yhteisötyö

Opintomatka Hämeenlinnan pääkirjastoon

AKE Porvoo järjestää opintomatkan Hämeenlinnaan. Tutustumme Hämeenlinnan uusittuun pääkirjastoon ja kuulemme lisää muun muassa kokoelmatyöstä ja kirjaston markkinoinnista. Aikaa on myös riittävästi omaehtoiselle tutustumiselle ja pohdiskeluille yksin ja tovereiden kesken. Bussikuljetus kulkee Porvoosta Oodin kautta Hämeenlinnaan. Tule mukaan oppimaan ja poimimaan vinkkejä toisesta kirjastosta!

 

Ohjelma

8.00 Lähtö Porvoon pääkirjastolta

9.00 Lisäosallistujien poimiminen Oodin edustalta

10.30 Saapuminen Hämeenlinnan pääkirjastolle

Tekijänoikeusinfo

Tekijänoikeudet puhuttavat ja aiheuttavat usein päänvaivaa kirjastoissa. Nyt on mahdollisuus kysyä mieltä askarruttavista aiheista. AKE Porvoon järjestämässä tekijänoikeusinfossa puhutaan satutuokioista paikan päällä kirjastossa sekä kirjallisuuden ja kuvituksen käytöstä kirjastojen digitaalisissa kanavissa. Samansisältöinen tilaisuus pidettiin Lahden ja Vaasan kehittämistehtävää hoitavien kirjastojen järjestämänä 23.2.2023.

Aluksi kuulemme Mervi Heikkilän esityksen satutuokioista läsnä olevalle yleisölle.

Kirjastot, digitaalisuus ja uudet toimintaympäristöt

Tampereen yliopisto järjestää yhteistyössä Seinäjoen Ammattikorkeakoulun kanssa Kirjastot, digitaalisuus ja uudet toimintaympäristöt -koulutusohjelman. Koulutus on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (Jotpa) rahoittama ja osallistujalle maksuton. 

Kirjastojen toimintaympäristö ja tehtävät ovat muuttuneet nopeasti. Tämä koulutusohjelma on sisällöltään monipuolinen koulutus, joka parantaa mahdollisuuksia toimia nykyisissä ja tulevaisuuden tehtävissä kirjastoissa.

Kohti turvallisempaa tilaa - työpaja kirjastojen esihenkilöille

Turvallisemman tilan periaatteita työstetään parhaillaan monissa suomalaisissa kirjastoissa. Mitä turvallisemman tilan käsitteellä tarkoitetaan, ja miten oma kirjasto voisi lähteä työstämään aihetta? Tässä 13.4. järjestettävässä etätyöpajassa pohdimme asiaa Ekvalitan asiantuntijoiden johdolla, yhdessä toisten kirjastoammattilaisten kanssa.

Työpaja on suunnattu erityisesti kirjastojen esihenkilöille.

Sisältö

Koulutuksen tavoitteena on

Ohjaamisen aakkosia: Ryhmänohjaajan työkaluja I

Otatko vastaan koululuokkia tai päiväkotiryhmiä? Esitteletkö kirjastoa vieraille? Pidätkö vinkkaustuokioita? AKE Porvoon webinaarista saat työkaluja kirjaston erilaisten ryhmänohjaustuokioiden suunnitteluun.

Webinaari on kaksiosainen, koulutukset ovat pe 31.3. ja ti 18.4. klo 9-11.30.

Koulutus keskittyy ryhmille suunnattuihin tilaisuuksiin, joissa on useampi osallistuja ja ennalta määritelty kesto. Koulutuksen vetää asiantunteva ja pidetty kouluttaja Kai Halttunen.

Kehittämis- ja kokeiluhankkeiden valtionavustushakukierroksen jälkeen – keskustelutilaisuus hakukierroksen tuloksista ja jatkokehittämisestä

Pääsiäisviikolla järjestetään palautekeskustelu, jossa aluehallintovirastojen kirjastotoimet kertovat viimeisimmän yleisten kirjastojen kokeilu- ja kehittämisavustusten hakukierroksen trendeistä, luvuista ja myönnetyistä avustuksista sekä tulevaisuuden tuumauksista. 

Aika: 4.4. klo 9-11

Paikka: Teams

Ilmoittautuminen: AVI:n tapahtumakalenteri

Ohjelma päivittyy.

Tervetuloa!

 

Lisätietoja: