1950-luvun lopulla kyläkoulun yhdysluokassa opettaja keskittyi vuorotellen ensi- ja toisluokkalaisiin. Kun jäi ylimääräistä aikaa, saimme lueskella omin päin luokan kirjahyllyyn kerättyjä käytöstä poistettuja mutta hyväkuntoisia oppikirjoja. Joukossa oli meidän upouuden "Kultaisen aapisen" edeltäjiä, joissa esiteltiin alkusivuilla meillekin tuttuja kirjaimia - ja kirjan loppupuolella fraktuurakirjaimia. Niiden lukemisen taidosta on ollut vuosikymmenten mittaan iloa lukemattomissa yhteyksissä.
Koulutalo oli poltettu lokakuussa 1944, ja evakosta palattua oli jouduttu hankkimaan väliaikaistiloihin uudet opetusmateriaalitkin. Meidän vapaaehtoiset oheislukemistomme lienevät olleet siis käytössä 1940-luvun puolivälistä lähtien.
1950-luvun lopulla kyläkoulun yhdysluokassa opettaja keskittyi vuorotellen ensi- ja toisluokkalaisiin. Kun jäi ylimääräistä aikaa, saimme lueskella omin päin luokan kirjahyllyyn kerättyjä käytöstä poistettuja mutta hyväkuntoisia oppikirjoja. Joukossa oli meidän upouuden "Kultaisen aapisen" edeltäjiä, joissa esiteltiin alkusivuilla meillekin tuttuja kirjaimia - ja kirjan loppupuolella fraktuurakirjaimia. Niiden lukemisen taidosta on ollut vuosikymmenten mittaan iloa lukemattomissa yhteyksissä.
Koulutalo oli poltettu lokakuussa 1944, ja evakosta palattua oli jouduttu hankkimaan väliaikaistiloihin uudet opetusmateriaalitkin. Meidän vapaaehtoiset oheislukemistomme lienevät olleet siis käytössä 1940-luvun puolivälistä lähtien.