Add new comment

Lisäisin vielä edelliseen: Kainuussa oli kaksi Snicker-sukua. Toinen oli kotoisin Paltamon (sittemmin Kajaanin) Murtomäen Snikkarilasta eli Jokelasta no 5. Toinen Snicker-suku (se Nurmekseen levinnyt) polveutui Kajaanin puusepästä Matias Aukustinpojasta. Hänen suvustaan voi lukea esim. Ohto Mannisen kirjasta Kajaanin asukkaat. Vielä julkaisemattoman tutkimukseni osalta voin kertoa, ettei Kajaanin-suvun kantaisälle ole löytynyt mitään sukujuuria Pohjois-Pohjanmaan tai Kainuun maakuntien alueelta eikä siis ainakaan Oulun, Raahen sen paremmin kuin Kokkolankaan raastuvanoikeuksista. Snickerit asioivat Pohjanmaan usein rajantakaisessa Karjalassa. Niinpä heidän alkuperänsä esim. Viipurissa tai muussa alueen kaupungissa on täysin mahdollinen eikä saksalainenkaan syntyperä ole siis mitenkään poissuljettu. Valitettavasti alueen tuomiokirjojen täydellinen läpikäyminen ei ole ollut minulle toistaiseksi mahdollista. Kiitän kysyjää mielenkiintoisen perimätiedon jakamisesta!

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.