Täsmällistä tietoa kaikista yliopistoista ei löytynyt, mutta vain yksityiset yliopistot saivat periä maksuja. Lukukausimaksuista on käyty vuosikymmeniä vääntöä. Esimerkkinä lukukausimaksuista voidaan antaa Tampereen yliopisto, jota edeltänyt Yhteiskunnallinen korkeakoulu peri lukukausimaksuja vuosina 1930-1966. Maksujen perintä aiheutti eriarvoisuutta. Ylioppilaskunta julisti maksulakon vuonna 1968. Vuonna 1974 maksut poistettiin ja yliopisto muuttui valtion yliopistoksi.
Eräät yliopistot ja korkeakoulut olivat alun alkaen yksityisiä, eivät siis valtion ylläpitämiä. Turun yliopisto oli vuoteen 1974 saakka yksityinen yliopisto kuten Tampereen yliopistokin. Vuonna 1981 siirtyi viimeinen yliopisto, Åbo Akademi, valtion haltuun.
Lähde:…
Venäjän kielellä on ollut voimakas vaikutus Puolassa 1700-luvun lopulta saakka. Toisen maailmansodan jälkeen venäjää opetettiin Puolan kouluissa pakollisena aineena 90-luvun alkuun asti. Sen takia 2010-luvulla valtaosa yli 40-vuotiaista puolalaisista osasi ainakin hieman venäjää, ja monille se oli ainoa vieras kieli, jota he osasivat. Sen sijaan nuoriso osasi paremmin englantia ja myös opiskeli sitä tai saksaa. 2010-luvun alussa valtaosa nuorisosta opiskeli englantia koulussa, venäjää vain prosentti. Tämä vaikutti siihen, mitä kieltä ulkomaalaisille puhuttiin.
Asenteisiin vaikuttivat myös historialliset ja taloudelliset syyt. Vuosisataiset kokemukset Venäjän ja Neuvostoliiton vallasta synnyttävät kielteistä…
Valitettavasti kukaan vastajistamme ei muistanut kyseistä lastenkirjaa. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen? Tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Löysin erään hautakiviyrityksen sivuilta järkevän ohjeen.
Sen mukaan leikkokukkia voi aina viedä, mutta istutetulle kukille on monilla hautausmailla tarkempia sääntöjä.
Kannattaa myös aina huomioida hautausmaan muut kävijät ja haudatun mahdolliset läheiset. Hautausmaan työntekijöiden työtä ei myöskään saa suotta lisätä tai vaikeuttaa. Linkki sivustolle Steipel.
Hyvinkään hautaustoimen päällikkö Markku Husso on samoilla linjoilla."
Husso muistuttaa, että joistain voi tuntua pahalta, jos joku on istuttanut haudalle kukkia ilman lupaa.
Maljakon voi jättää hautakiven luokse, jonne voi tuoda leikkokukkia tai yksittäisen kukan. Tosin kiven eteen ei kovin paljon kukkia mahdukaan." Linkki Vantaan sanomat 2.7.2017
Astrid Lindgrenin lastenkirjassa Marikki (Madicken) kyseinen kohta on suomennettu seuraavasti: "Sinä olet ihan hassu, sanoo Liisa, sinä olet ihan hassu." Sitaatti on teoksen kolmannesta luvusta Marikki ja Liisa huviretkellä kohtauksesta, jossa Marikki haluaa lentää isän sateenvarjolla. Marikki-teoksen on suomentanut Laila Järvinen vuonna 1962.
Apselut-sanalle ei siis ole löytynyt käännöstä, jossa olisi sanan hauska lapsenomainen väännös sanasta absolut.
Astrid Lindgren: Meidän Marikki (sisältää teokset Marikki ja Merikka ja KesäkummunTuikku, 1986, s.46)
Jazzikansa tulee löytyy Dave Lindholmin levyltä Sirkus (1973). Tähän aikaan Lindholm käytti taiteilijanimeä Isokynä Lindholm. Laulun alku menee näin: Jazzikansa tulee kyllä tänne / soittaa meidät kellariin / Kevyt katse ja raskas askel, / tätä niin toivottiin.
Sanat löytyvät kirjasta Isokynä Lindholm: Puhtaat laivat tai kirjasta Dave Lindholm: Sanat: sitähän se kaikki on. Sanat löytyvät myös netistä googlaamalla Isokynä Lindholm Jazzikansa tulee lyrics.
Toimintaa on harjoitettava siten, että esimerkiksi terveyshaittojen syntyminen mahdollisuuksien mukaan estyy. Elinympäristöön vaikuttavan toiminnan harjoittajan on tunnistettava toimintansa terveyshaittaa aiheuttavat riskit ja seurattava niihin vaikuttavia tekijöitä (omavalvonta).
Terveystarkastaja on kunnan viranomainen, joka valvoo, että esimerkiksi hygieniamääräyksiä noudatetaan ja terveysvaarat poistetaan julkisista ja muista ympäristöistä. Kuntien vastuulla on mm. jätehuolto, kuten jätevesien ja käymälöiden hygienian valvonta alueellaan. Aluehallintovirasto puolestaan ohjaa ja valvoo terveydensuojelua alueellaan sekä arvioi kuntien terveydensuojelun valvontasuunnitelmat ja niiden toteutumista.
Laki…
Henkilö voi saada omia tietojaan seurakunnalta monella tavalla:
Kaikilla rekisteröidyillä on oikeus saada itseään koskevat tiedot rekisterinpitäjältä. Monilla seurakunnilla on verkossa erillinen lomake tätä varten (tietopyyntölomake). Jos lomaketta ei löydy, voit soittaa seurakunnan vaihteeseen ja kysyä, miten tietopyyntö tehdään.
Perunkirjoitusta varten on mahdollista pyytää virkatodistus, josta ilmenee vainajan sukulaisiin liittyviä tietoja. Todistus on maksullinen.
Sukututkimusta varten on mahdollista saada tietoja sekä kuolleista että elossa olevista ihmisistä. Pyyntö pitää tehdä asianmukaisella lomakkeella ja palvelu on maksullinen.
Yliopiston apteekki perustettiin Turun akatemian alaiseksi laitokseksi vuonna 1755 Uppsalan yliopistosta omaksutun mallin mukaisesti. Akatemia luovutti apteekinpito-oikeuden kenelle halusi ja salli apteekin käyttää nimeään "kylttinä" ja soi sille suojeluksensa. Apteekkari kuului akatemian oman lainkäytön alaisuuteen ja häntä koskevat oikeudelliset kysymykset selvitettiin konsistorissa, mikä tällöin vastasi alinta oikeusastetta. Hänen toiminnastaan voitiin valittaa konsistorille, jolla oli oikeus esittää hänelle vaatimuksia – jopa erottaa hänet. Käytännössä apteekki oli kuitenkin apteekkarin oma liikeyritys, josta hän oli yksin taloudellisessa vastuussa; se oli täysin akatemian talouden ulkopuolella.
Varsinaista "yliopistollisuutta"…
Google vastaa vastauksella, jonka se on kääntänyt englannista:
Kognitiivisilla toiminnoilla tarkoitetaan tiedon käsittelyyn liittyviä toimintoja eli muun muassa havaitsemista, ajattelua ja muistamista. hyödyntää havaintoja työssä ja arjessa selviämiseen. Neurologiset sairaudet voivat aiheuttaa ohimeneviä tai pysyviä muutoksia kognitiiviseen suoriutumiseen.
Kognitiivisella heikkenemisellä tarkoitetaan näiden taitojen huononemista.
Tarkkaa tietoa riemuylioppilasperinteen historiasta ei löytynyt. Kielenhuollon tiedotuslehti Kielikello on kirjoittanut artikkelin riemuylioppilaista ja riemujuhla-ilmaisusta.
Riemuylioppilaita ja riemujuhlia - Kielikello
Riemu-etuliitettä käytetään myös, kun puhutaan riemumaisterin ja -tohtorin titteleistä. Heidän tutkintonsa suorittamisesta on niin ikään kulunut 50 vuotta.
Janne Haikarin kirjassa Kypärämäki ja sen väki (1999) s. 8 kerrotaan näin: "Jyväskylän seudun nimistöä tutkineen Viljo Nissilän mukaan Kypärämäki on saanut nimensä säännöllisestä muodostaan... Köhniö jää nimenä vaille tyhjentävää selitystä." Asiaa voisi tiedustella myös Keski-Suomen museolta tai alueen asukasyhdistykseltä: Kypärämäen-Köhniön asukasyhdistys (kyparamaki-kohnio.fi)
Lascaux'n luolamaalauksista on vähän suomenkielistä kirjallisuutta. Ulla-Leena Lundbergin kirjassa Metsästäjän hymy: matkoja kalliotaiteen maailmassa (2014) on yksi luku Lascaux'sta. Myös Heikki Kaskimiehen kirjassa Muinaiset valtakunnat: kivikaudesta vuoteen 970 eKr (1998) ja Leena Rantasen Seitsensormisessa omakuvassa (1979) Lascaux'n luolat mainitaan.
Vuonna 1958 Osmo Wiio julkaisi nuorten seikkailuromaanin nimeltä Lascaux'n luolat.
Finna.fi-aineistotietokannasta voi hakea aiheesta materiaalia esimerkiksi hakusanalla kalliotaide.
Voisiko kyse olla Pikku Kakkosessa esitetystä Fluugalaiset-sarjasta? Fluugalaiset ovat pieniä avaruusolentoja, jotka oppivat uutta ihmisten maailmasta. Sarjan esitys aloitettiin TV2-kanavalla vuonna 2016. Sarja on edelleen katsottavissa Yle Areenassa. Fluugalaiset | Yle Areena
Lastenohjelmia voi etsiä asiasanojen avulla Yle Lapset -verkkosivulla, oikean ylänurkan suurennuslasi-kuvakkeen avulla. Esim. kysymääsi sarjaa voi hakea asiasanoilla ufot tai avaruusolennot ja lastenohjelmat. Lapset – yle.fi
Kirjassa Aino matkustaa Niittylän perhe näyttää suuntaavan Tanskaan. Ensimmäisen aukeaman kuvan aukilevitetyltä kartalta Aino osoittaa sormellaan Jyllannin pohjoiskärkeä, jossa sijaitsee Tanskan suosituimpiin kuuluva matkakohde Skagen. Perillä kaupungissa äiti äkkää museon, jossa haluaa välttämättä käydä – lasten vastustuksesta huolimatta. Kuvituksesta käy ilmi, että kyseessä on Skagenissa sijaitseva Anchers Hus, vuodesta 1967 saakka museona palvellut taiteilijapariskunta Anna ja Michael Ancherin sekä heidän maalarityttärensä Helgan entinen kotitalo. Kirjan hämmästystä herättävä kirkkaanpunainen makkara on maailmankuulu tanskalainen rød pølse.
En löytänyt lyhennettä Ucey. Sen sijaan Definitions.netin mukaan ucey on englannin kielen slangin adjektiivi, joka merkitsee veljellistä, sisarellista, miellyttävää tai yhteensopivaa. Sana on peräisin samoan kielen veljeen viittaavasta puhuttelusanasta uso. Yhdysvalloissa ja Uudessa-Seelannissa se sai muodon uce. Adjektiivimuotoinen ucey ilmeisesti syntyi showpainin maailmassa. Se oli alun perin sanaleikki Uso-nimisten painijoiden sukunimellä.
Carlos Gardelin säveltämästä tangosta Por una cabeza on pianosovitus ainakin seuraavissa nuottijulkaisuissa:
Solo tango solo piano. Volume 2 / arrangements by Gustavo Beytelmann (9783702470739)
Tango piano : 10 famous tangos for piano solo / arranged by Juan María Solare (979-0-2042-2840-9)
Näitä nuotteja ei näytä olevan Heili-kirjastojen kokoelmissa, mutta Lappeenrannan kirjaston kautta on mahdollista tilata nuotti kaukolainaksi. Ainakin Helmet-kirjastojen (pääkaupunkiseutu) kokoelmista ne löytyvät.
Heili-kirjastoissa on kylläkin muita sovituksia, esimerkiksi Tango tradicional argentino : los tangos de Carlos Gardel (ISMN M-2015-7123-2), mutta se on pianolle ja viululle, ja luultavasti pianon osuus on siinä säestyksellinen.
Spes Patriae -kirjasarjasta voi tutkia eri vuosien ylioppilaita. Siinä on tosin vain ne henkilöt, jotka ovat luvan julkaisuun antaneet. Vuoden 1973 kirjan saatavuuden näet Eepos-verkkokirjastosta.
Lisäksi tietoja voi löytyä koulumatrikkeleista, esimerkiksi 30 vuotta oppikoulutoimintaa Evijärvellä vuodelta 1978, jossa on myös oppilasmatrikkeli.