Ehkäpä kannattaisi ensin keskustella oman ohjaajan kanssa asiasta. Virtuaalikirjastopalvelut kehittyvät koko ajan. Siinä olisi ajankohtainen aihe, jota voisit tutkia. Voisit myös miettiä mitkä perinteisen kirjastopalvelun eri sektorit kiinostavat sinua. Kannattaisi myös seurata mitä alalta kirjoitetaan esim. Kirjastolehden sivuilla.
Kirjastoissa on paljon laulukirjoja, joissa on joululaulujen sanoja. Alavieskan kirjaston joululaulukirjoja voi etsiä Tiekkö-kirjastojen aineistotietokannan kautta (http://tiekko-info.origonet.net/) tai kysymällä kirjastosta (http://www.alavieska.fi/page.asp?pr=7&ar=10). Juuri tällä hetkellä (20.10.-2.11. Tiekkö-kirjastojen www-sivusto on poissa käytöstä.
Suomen kansallisbibliografian, Fennican mukaan vuonna 1963 ilmestynyt Muumipapan urotyöt on (suom. Leila Järvinen) käännetty teoksesta Muminpappans bravader(1950). Samoin kaikki myöhemmätkin painokset perustavat varhaisempaan laitokseen.
Samassa tietokannassa todetaan, että vuonna 1968 julkaistu Muminpappans memoarer on ilmestynyt vuonna 1950 nimellä Muminpappans bravader.
https://finna.fi
Teokset kuitenkin poikkeavat toisistaan: esimerkiksi Mumipappans memoarer alkaa prologilla jota ei aiemmassa teoksessa ole. Myös tekstiä ja typografiaa on muutettu.
Ensimmäinen Pratchettin Kiekkomaailmasta kirjoittama kirja on The Colour of Magic, joka ilmestyi 1983. Se on ilmestyi suomeksi vuonna 2000 nimellä Magian väri.
Tietokirjailija Jukka "Yucca" Korpela on kirjoittanut perusteellisen selvityksen omaan käyttöön kopioinnista. Se löytyy täältä:
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/2.4.html
Tekijänoikeuslaki ja paljon vastauksia tekijänoikeusasioihin löytyy täältä:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/index.html
Vanhaa Tamperetta kuvaavia romaaneja ovat mm. seuraavat.
Laitinen, Tuure: Amurin poijaat (1973)
Lepokorpi, Erkki: Käy ruusutkin kukkimaan (1977), Rautakoura ja Pulmunen (1980), Lasikuisti (1982)
Pennanen, Eila: Himmun rakkaudet (1971), Koreuden tähden (1972), Ruusuköynnös (1973), Santalahden aika (1986), Kulmatalon perhe (1988)
Toijala, Anneli: Lentäkää linnut (1976)
Rakennustiedon kortistot on kattava rakennusalan tietopalvelu. Rakennustieto kertoo kortistoihin kuuluvan RT Net -palvelun olevan rakennusalan monipuolisin ja laajin tietopalvelu. http://www.rakennustieto.fi/index/tietopalvelut/rt/tuoteesittely_2.html
Rakennustiedon muiden kortistojen esittely löytyy sivulta https://www.rakennustieto.fi/kirjautuminen/
Palvelu on käytettävissä Helsingin kaupunginkirjastojen toimipisteissä. Kortistot ovat käytössä myös monessa muussa kirjastossa: http://wiki.helsinki.fi/display/FinELib/RT+Net
Ohjeita ja malleja on alan kirjoissa, joiden tekijät, nimet ja saatavuustiedot löytyvät kirjastojen tietokannoista (Suomen yleisten kirjastojen tietokannat http://www.kirjastot.fi/) hakemalla asiasanoilla JÄRJESTÖT ja TILINPÄÄTÖS tai TILINTARKASTUS.
Näin hakemalla saa tiedot esim. seuraavista: Perälä, Johanna Yhdistyksen ja säätiön tilinpäätös (1999); Kuusiola, Arto Yhdistyksen kirjanpito, tilintarkistus ja taloudenhoito (1998); Nurminen, Herman: Järjestöjen uusi tiliopas (1998) ja Lydman, Kari: Yhdistyksen ja säätiön tilinpäätös ja hallintotilinpäätös, konsernitilinpäätös, verotus ja vastuukysymykset sekä
tilintarkistus (1995).
Sylvi Kekkosesta on kirjoitettu seuraavat elämäkerrat:
Mattsson, Anne: Sylvi Kekkosen elämäkerta, Helsinki, Art House, 2000, Juva, WS Bookwell
Vartio, Marja-Liisa : Sylvi Kekkosen muotokuva, Helsinki, Art House, 2000. 2. korj. painos.
Suhola, Aino: Luja ja urhoollinen sydän Sylvi Kekkosen elämä, Helsinki, Otava, 2000
Saure, Salme: Maamme ensimmäiset naiset, Jyväskylä, Gummerus, 1995
Pálmen, Aili (toim.)Sylvi Kekkosen muisto, Helsingissä, Otava, 1975
Seuraavissa teoksissa on myös tietoja Sylvi Kekkosesta:
Saure, Salme: Maamme ensimmäiset naiset, Jyväskylä, Gummerus, 1995
Maan äitejä--kirja Suomen tasavallan presidenttien puolisoista, Porvoo, WSOY, 1962
Kysymykseesi ei löytynyt kanakirjallisuudesta suoraa vastausta. Helena Tengvallin kirjassa Kanojen hoito (1996) kerrotaan: "kana on tyypillinen yhteisöeläin, joka elää luonnossa ryhminä. Ryhmä koostuu...5-20 kanasta ja muutamasta kukosta. Kukoista vanhin toimii ryhmänjohtajana. Kukoilla on kullakin oma kanahaareminsa. Johtajakukolla se on suurin. Joskus osa ryhmän kanoista kuuluu useampaan kuin yhteen haaremiin. Nuoremmat kukot, jotka eivät ole onnistuneet saamaan itselleen haaremia, liikuskelevat ryhmän mukana sen reunamilla." Luontaisesti siis kanalaumalla ei ole vain yhtä kukkoa.
Harry Potter –elokuvien näyttelijöille voi varmaankin parhaiten lähettää fanipostia heidän omien nettisivujensa kautta. Daniel Radcliffellä, Emma Watsonilla ja Rupert Grintillä on omat fanisivunsa Internetissä. Sivuilta löytynee osoitteita, joihin voi lähettää terveisiä.
Suomalainen fanisivusto löytyy osoitteesta http://www.hpfanit.vuotis.net/
Sivuilla on keskustelufoorumi, johon liittymällä luultavasti saa vastauksen mihin tahansa Harry Potteria koskevaan kysymykseen.
Venäläinen kirjailija Nikolai Gogol suunnitteli kirjoittavansa kolmiosaisen romaanin Venäjän kansan moraalisesta kamppailusta. Sen ensimmäinen osa ilmestyi (1842), toisesta osasta on säilynyt vain tarinan runko ja kolmatta osa Gogol ei tiettävästi edes aloittanut.
Kuolleina sieluina tunnetaan teoksen ensimmäinen osa. Toinenkin osa on suomennettu. Kirjasta on lukuisia suomennoksia, eikä kirjaa näkemättä voi päätellä, missä painoksissa on molemmat osat, mutta myös toinen osa on ainakin vuonna 1966 ilmestyneessä Valitut teokset II –kirjassa.
Useiden Carolyn Keene -nimellä julkaistujen Neiti Etsivä -kirjojen kirjoittaja Mildred Wirt Benson syntyi vuonna 1905 ja kuoli vuonna 2002 (lähde: englanninkielinen Wikipedia, http://en.wikipedia.org/wiki/Mildred_Benson.
Kukka on poika (Wikipedia).
Tarkastaisitko sähköpostiosoitteesi, että vastaukset voisi lähettää suoraan sinulle. Nykyisin vastaukset eivät mene perille.
Old Bailey on viralliselta englanninkieliseltä nimeltään Central Criminal Court. Maria Paukertin matkaoppaassa nimeltä Lontoo ympäristöineen (1990) nimi on suomennettu keskusrikostuomioistuimeksi. Internetistä löytyy muitakin suomalaisia käännöksiä näkökulmasta riippuen, esim. Englannin rikosoikeuden päätuomioistuin, Lontoon rikosoikeus ja Old Bailey -oikeusrakennus.
Hei!
Turun musiikkikirjastossa on runsaasti pianon soitonoppaita ja nuottikirjoja. Tässä on muutama pohtimamme suomeksi toimitettu esimerkki:
Pianon avain 1 (Louhos)
Sisältää lyhyitä pianokappaleita soitto- ja nuotinlukuohjeineen
Pianon avain 1, ohjelmisto (Louhos)
Rinnakkainen harjoituskapplekokoelma edelliselle.
Kiehtovat koskettimet (Kuoppamäki)
Harjoituksia, asteikkoja, sävellajit sekä runsaasti lyhyitä esimerkkejä ja harjoituskappaleita.
Pianoetydejä 1 (Louhos)
Etydinuotinnoksia, kaikkien soittamiseen lyhyt ohjeistus.