Lopen kirjasto ei kuulu Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun vastaajakirjastoihin, joten tämä vastaus tulee Helsingistä.
Kirjoja on mahdollista tilata omaan kirjastoon muualta Suomesta niin kunnankirjastoista kuin tieteellisistä kirjastoista ja tarvittaessa jopa ulkomailta asti. Osoitteesta http://www.loppi.fi/Loppi/Palvelut/Kuntapalvelut/Kirjasto/Maksut/ löytyvän Lopen kirjaston maksulistan mukaan Ratamo- ja Kirkes-kirjastoista tehdyt varaukset maksavat 2 euroa ja muualta Suomesta 5 euroa kappale. Ulkomailta tilatuista kaukolainoista peritään todellisten kulujen mukainen varausmaksu.
Jos haluta tilata kaukolainana jonkin kirjan, kannattaa käydä omassa kirjastossa tekemässä siitä kaukotilaus. Joillakin kirjastoilla kaukotilauksen tekeminen…
Et maininnut esimerkkiä, mutta tarkoitatko siis, että laulun nimissä kirjoitetaan kaikkien sanojen alkukirjaimet isolla kirjaimella, kuten seuraavassa Smiths-yhtyeen kappaleessa: There Is a Light That Never Goes Out? Jos olet tällaiseen törmännyt suomenkielisissä lauluissa, niin todennäköisesti se on lienee englannin kielen vaikutusta. Suomen kielessä on ollut vakiintuneena tapana kirjoittaa teoksen (esimerkiksi kirja tai laulu) nimi niin, että vain ensimmäinen sana kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.
Lähteet:
http://www.kielikukkanen.fi/kielikoulu/kielikoulu_0908.html
Ikola, Osmo: Nykysuomen käsikirja (Weilin+Göös, 1991)
HelMet-kortille sukunimen vaihtaminen täytyy tehdä kirjastossa, ja tarvitset mukaan kuvallisen henkilöllisyystodistuksen, jossa on uusi sukunimesi. Muutos onnistuu missä tahansa Espoon, Helsingin, Vantaan tai Kauniaisten kaupunginkirjaston palvelupisteessä. Espoon kaupunginkirjaston palvelupisteet löytyvät osoitteesta http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;17273;17362.
Kortin uusiminen sukunimen vaihtumisen vuoksi on ilmaista, ja saat kortin saman tien mukaan, kun käyt kirjastossa. Samalla voit tarkistaa, että kirjaston asiakasrekisterissä olevat muut tiedot ovat oikein. Kirjastokortista ja käyttösäännöistä löytyy lisää tietoa osoitteesta http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;17273;17301.
Tässä joitakin lapsen kuolemasta kertovia, vanhempien näkökulmasta kirjoitettuja teoksia.
Ervast, Johanna: Jäähyväiset Einolle (Tammi, 2008)
Ervast, Johanna: Jäähyväisten jälkeen : kertomus elämästä lapsen kuoleman jälkeen (Paasilinna, 2009)
Huovinen, Veikko: Pojan kuolema (WSOY, 2007)
Karf, Gösta: Kun elämä pysähtyi : lapseni on poissa (Kirjapaja, 2005)
Rakas lapseni : kertomuksia lapsen kuolemasta (Biofilos, 2008)
Sinua en unohda : lapsensa menettäneet kertovat (Karas-sana, 1999)
Spiik, Karl-Magnus: Isän suru (Mediapinta, 2010)
Thomése, P. F.: Varjolapsi (Otava, 2004)
Vilkka, Leena: Suruvuosi (Biofilos, 2008)
Vilkka, Leena: Viimeinen vuosi (Biofilos, 2007)
Väisänen-nimi on yhdistetty sanaan väisä, joka tarkoittaa järven jäälle asetettua tienviittaa, sekä myös juonikasta tarkoittavaan väisäkkä-sanaan. Nimen perusteena voi olla myös henkilönnimi. (Lähde: Mikkonen ja Paikkala, Sukunimet, 2000)
Tekniikan Sanastokeskuksen Tietotekniikan termitalkoot-projektin suositusten mukaan verkkoasioinnista voi käyttää englanninkielisiä ilmaisuja on-line shopping; on-line banking; tai electronic communication.
Tekniikan Sanastokeskuksen suosituksiin, termihakuun ja käsitejärjestelmäkaavioon voi tutustua tarkemmin osoitteessa
http://www.tsk.fi/termitalkoot
Heikki Paunosen slangisanakirjan (Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii : Stadin slangin suursanakirja. WSOY 3.p. 2001) mukaan starikka on vanha mies, ukko. Nykyslangissa käytetään kyllä useammin sanaa stara, se tulee venäjän adjektiivista staryj.
Pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastoissa löytyy kirjoja vanhusten seksuaalisuudesta, mm. seuraavat teokset: Seniorin opas : vinkkejä, palveluja, terveyttä / Marja Krons KIRJA 2003
2) Paljon kokeva, vähän näkyvä : tutkimus vanhaa naista koskevista kulttuurisista käsityksistä ja... KIRJA 2001
3) Vanhene viisaasti / Antti Hervonen, Pertti Pohjolainen, Kari A. Kuure KIRJA 1998
4) Vanhenemisen myönteinen voima : vanhene omilla ehdoillasi : kirja persoonallisuuden säilyttämisestä KIRJA 1996
5) Erotiikka ja elämänkulku / Suvi Ronkainen, Pertti Pohjolainen, Jan-Erik Ruth KIRJA 1994
6) Gerotiikka VIDEO 1990
Kirjassa Erotiikka ja elämänkulku (viite 5) käsitellään myös seksuaalisia häiriöitä. Seuraavan teoksen voi kaukolainata oman…
Latinalais-suomalaisen sanakirjan (esim. Salmi-Linkomies, Latinalais-suomalainen sanakirja) mukaan sepultura on suomeksi hautaaminen, hautaus. Hauta taas on latinaksi sepulcrum.
Pääkaupunkiseudun Helmet -kirjastoista voi lainata Harry Potter kirjoja c-kassetteina sekä cd-levyinä. Helmet -tietokannasta voi tarkista mitä on tarjolla kirjoittamalla nimekehakuuun harry potter ja sen jälkeen painaa "Hae" painiketta. Tämän jälkeen pitää napsauttaa "Rajaa / järjestä hakua" painiketta ja valita sen jälkeen aineistoksi joko kasetti tai tai cd-levy sekä kieleksi englanti ja tämän jälkeen painaa "lähetä" painiketta. Näytölle ilmestyy luettelo saatavilla olevista äänikirjoista joko c-kasetteina tai cd-levyinä riippuen siitä kumpi vaihtoehto valittiin. Helmet -tietokanta löytyy osoitteesta: www.helmet.fi
Lappalainen, Kristiina: Yläasteelta eteenpäin löytyy esim. Kouvolan kaupunginkirjastosta. Jos haluat saada sen kaukolainaksi, ota yhteyttä oman paikkakuntasi kirjastoon.
Kirjastoista löytyy runsaasti tietoa oppilaanohjauksesta, oppilashuollosta, koulutusvalinnoista, nuorten syrjäytymisuhasta. Kannattaa tulla paikan päälle kirjastoon katsomaan kirjoja hyllystä, tarvittaessa neuvonnasta saa apua.
Tässä muutama kirja:
-Tilus Pirjo: Pelistä pois? Huolehtivan koulun haaste
- Holtittomasta hortoilusta hallittuun harhailuun
- Oppimaan oppiminen toisen asteen koulutuksessa
- Muutoksista mahdollisuuksiin: ohjauksen uutta identiteettiä etsimässä
Linjatunnukset 3B ja 3T ovat olleet käytössä 1.6.1950 lähtien. Internetin Joukkoliikennefoorumilla on lainaus HKL:n kirjasesta "Pieni opas - En liten vägledning" 15.6.1950. Eräiden linjojen merkinnöissä esiintyvät tunnuskirjaimet on johdettu kaupunginosien, katujen yms. nimistä. Esim. B = Brahenkatu (Berghäll, linjalla 3B myös Brunnsparken). T = Töölö (linjalla 3T myös Tehtaanpuisto).
http://jlf.fi/f12/183-linjanumeroiden-yhteydessa-kaytettavat-kirjaimet/…
http://www.nettilinja.fi/~ahellman/ratikat/helsinki/linjasto/linjat/lin…
Listauksia pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen engl.kielisestä kaunokirjallisuudesta löytyy Helmet-tietokannasta (http://www.helmet.fi/):
Valitse Helmetin etusivulta painike "Muut hakutavat". Sen jälkeen valitse vasemmanpuoleisesta valikosta "Espoon luokitus" ja kirjoita hakukenttään 5.4 ja tee samalta näytöltä lisärajaus "Kaunokirjat", jonka jälkeen saat "Hae"-painikkeella hakutulokseksi runsaat 17.000 kirjaviitettä. Voit vielä järjestellä hakutulosta käyttämällä "Rajaa/järjestä"-painiketta, joka järjestää hakutuloksesi esim. ilmestymisvuoden mukaan. Tässä hakutuloksessa on mukana sekä lasten- että aikuisten kirjallisuus.
- Esimerkkihaussa käytettiin engl.kiel. kaunokirjojen luokkaa 5.4 jota Espoo ja Vantaa käyttävät. Helsingissä…
Anders Frankson ja Niklas Zetterling ovat kirjoittaneet teoksen "Kurskin taistelu : historian suurin panssaritaistelu" (WSOY, 2003, suomentanut Matti Kinnunen).
Englanniksi Kurskin taistelusta voi lukea Richard Holmesin teoksesta "Epic land battles" (Bounty Books, 2004).
Aiheesta löytyy myös venäjänkielisiä teoksia:
Valeri Zamulin: "Zasekretšennaja Kurskaja bitva : bneizvestnyje dokumenty" (Moskva, 2008)
Vitali Gorbatš: "Aviatsija v Kurskoi bitve" (Moskva, 2008)
Vitali Gorbatš: "Nad Orgennoi Dugoi : Sovetskaja armija v Kurskoi bitve" (Moskva, 2007)
Aleksei Isajev: "Tankovyi udar : sovetskije tanki v bojah 1942-1943" Moskva, 2007)
Ognennaja duga : Kurskaja bitva 5 julija - 23 avgusta 1943 g. (Moskva, 2003)
Kaikki yllä mainitut teokset ovat…
Oikea vastaus vaihtelee mm. sen mukaan, kuinka määritellään kannettava tietokone. Yliopistonlehtori Petri Saarikoski kirjoittaa aiheesta artikkelissa Toimisto matkalaukussa - kannettava tietokone vapauden ja liikkuvuuden symbolina (Tekniikan Waiheita 2/07). Tässä artikkelissa käytetyn määritelmän mukaan varhaisimman kannettavan tietokoneen (Compass) suunnitteli, rakensi ja toi markkinoille vuonna 1980 Grid Computer Systems. Koko artikkeli löytyy täältä:
http://www.ths.fi/Saarikoski_TW207.pdf
Usein ensimmäisenä kannettavana mainitaan vuonna 1982 markkinoille tullut Osborne 1, jonka artikkeli mainitsee "”ensimmäisenä” laajempaa suosiota saavuttaneena kannettavana tietokoneena." Lisätietoa mm. näiden linkkien kautta:
http://koti.mbnet.fi/…
Runon nimi on Talven taittuessa. Se löytyy Raili Malmbergin runokokoelmasta Riekonmarjat, joka on ilmestynyt vuonna 1976. Teos löytyy Lahden kaupunginkirjastosta, josta sen saa lainaksi, tai runon voi kopioida omaan käyttöön. Tekijänoikeussyistä emme voi kirjoittaa runotekstiä tähän vastaukseen.
Kielitoimiston sanakirjan mukaan sana kitku tarkoittaa lämmitettyyn saunaan jäänyttä savua:
http://www.kielitoimistonsanakirja.fi/netmot.exe?motportal=80
Helsingin saunaseuran sivustolla taas kerrotaan, että savusaunan kiuas ja kivet on lämmitettävä riittävän kuumiksi ja puhtaiksi, jotta löylyvesi höyrystyy puhtaana, eikä saunaan tule tikua eli kitkua;
http://www.saunasaari.fi/finnish/sohjeita.htm
Sanat kitku, tiku ja kaiketi murteellinen sana tikku merkitsevät siis kaikki (savu)saunaan huonosti lämmitettäessä jäänyttä savua.
Kysymyksesi on hyvin laaja-alainen ja tässä on joitain esimerkkejä aihepiiriin liittyvistä videoista ja olet jo löytänyt lähteeksi hyviä elokuvia itsekin. Lähikirjastostasi löytyy varmaan hyviä hakuteoksia, joista saat lisätietoa elokuvista, esimerkisi: Bagh, Peter von Nimeke: Elokuvan historia Otava, 1998 ja Salmi, Hannu: Elokuva ja historia, 1993.
Lisäksi kirjastoissa on käytettävissä Aleksi-tietokanta, jossa on tietoa kotimaisista aikakauslehtiartikkeleista, tässä pari artikkelia:
Salmi, Hannu Spektaakkeli monumenttina : historiallisuuden merkkejä 50- ja 60-luvun antiikkispektaakkeleissa. Filmihullu Julkaisuvuosi 1996 ; 5 ; 10-15.
Salmi, Hannu: Musiikin eeppinen ekspansio : musiikki ja historiallisuuden vaikutelma Hollywoodin…