Most read answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Haluaisin lainata kirjan, joka kertoo naisista ja naisten asemasta Afganistanissa. Nimi kuulemma on jotain Nousevan auringon ...? En tiedä kirjoittajaa enkä… 1622 Romaani "Tuhat loistavaa aurinkoa" kertoo naisista Afganistanissa. Tekijä on Khaled Hosseini. Kirjaa saa HelMet-kirjastoista.
Fono.fi sivuilla kerrotaan useaan otteeseen, etta haettuja kappaleita ei voi tilata, eika varata, mutta missaan ei kerrota miten ko. nauhoitteen voisi ostaa… 1622 Fono-äänitetietokanta on tosiaan ainoastaan tietokanta, jonne on luetteloitu musiikkikappaleiden tietoja. Tietokantaa ylläpitävällä Yleisradiolla ei liene mitään mahdollisuuksia lisätä tietokantaan kappaleiden myyntitietoja eikä luonnollisesti myöskään oikeutta myydä kopioita äänilevystössä olevista kappaleista. Kysymäsi Kouvolan musiikkiluokkien kuoron esittämä kappale ”Vanha linna” on ilmestynyt EP-levyllä, jonka nimeksi annetaan Viola-tietokannassa ”Ave Maria” levyn ensimmäisen kappaleen mukaan ja Kouvolan kaupunginkirjastossa ”Kouvolan Musiikkiluokkien Kuoro”. Sen on julkaissut Kouvolan musiikkiluokkien tuki. Levy on lienee omakustanteeseen rinnastettava ja siksi harvinainen, enkä löytänyt sitä myynnissä ainakaan missään Internetissä…
Missähän Kari Suomalaisen kirjoissa on pilapiirros Kielen synty. Kuvassa kaksi kivikauden aikaista miestä istuskelee kivellä ja toinen miettii, että pitäisi… 1622 Kysymäsi pilapiirros on teoksessa Täyskäsi. Täyskäsi on ilmestynyt vuonna 1975.
Miten voin hakea kirjastoon kesätöihin ja minne hakemus täytyy lähettää, jos haluaa hakea johonkin tiettyyn kirjastoon? Täytän pian 17 vuotta. 1622 Espoo.fi sivulta löytyy tietoa kesätyöpaikoista:Kesätöiden hakuaika on nyt alkanut ja jatkuu pitkin kevättä. Hakuajat vaihtelevat tehtävästä riippuen. Espoo tarjoaa noin 700 kesätyöpaikkaa alan opiskelijoille ja yli 16–vuotiaille. Kaikki kesätyöpaikat ovat nähtävissä rekrytointijärjestelmässämme. Työpaikkahakemus jätetään ilmoituksen kautta sähköiseen rekrytointijärjestelmään: https://www.tyonhaku.espoo.fi/ Lomakkeeseen voit merkitä mikä kirjasto olisi sinulle mieluisin.
Kuinka paljon löytyy suomalaista runoutta 1900-luvulta, jossa on käsitelty erilaisuutta tai vammaisuutta? 1621 Runoutta "erilaisuudesta" (joka on varsin laaja käsite) ja vammaisuudesta löytyy varmasti yllin kyllin - ongelmana on oikeiden runojen löytäminen! Sellaista runotietokantaa, josta tietyn aihepiirin yksittäisiä runoja voisi etsiä, ei nimittäin vielä ole olemassa (suunnitteilla kyllä). Ja kokoelmiakin on asiasanoitettu vasta 1990-luvulta lähtien. Tästä johtuen uudehkoja vammaisten itsensä kirjoittamien runojen ja proosatekstien antologioita löytyy helposti, esim.: Hiljaiset silmät-satakuntalaisten kehitysvammaisten runoja (1991) Unelmat ja pelot kasvavat lähekkäin (1997) Pisaroita-vammaisten runoantologia (1978) Laitinen, Eeva-Liisa, Pyörätuolipiruetti (1990) Jos jokainen putoaisi paikaltaan (1982) Me elämme-vammaisantologia (1976)…
Olen aloittamassa omakustanteeni markkinointia. Se asia on ok, mutta miten saisin opukseni jalostettua äänikirjaksi? Voinko tarjota sitä esim… 1621 Äänikirjan tekeminen on sangen kallista. Suomessa on kaksi isompaa äänikirjojen kaupallista kustantajaa: Suomen äänikirjat, joka tuottaa muutaman kymmenen kirjaa vuodessa ja ne ovat "varmoja nimiä" esim. Hietamiestä, Lehtolaista jne. Toki sinnekin voi tarjota omia tekstejään. Sanoma-WSOY:n Hyvät kirjat tuottaa äänikirjoiksi vain kustantamon omien kirjailijoiden teoksia. Ehkä hyvä vaihtoehto olisi lukea omakustanne itse nauhalle, sillä sekä lukija- että studiokustannukset ovat sangen korkeat ja tarjota sitten itse äänikirjaa kirjastoille. Keltaisilta sivuilta löytyy studioiden yhteystietoja, jos haluaa äänitteestä korkeatasoisen ja on valmis maksamaan siitä.
Mistä löytää 1800-1900 luvun alkup. käytetyn käsialakirjoituksen malleja ja muuta tietoa? 1621 Turun kaupunginkirjaston kokoelmissa teokset, jotka selvittelevät vanhoja käsialoja, sijaitsevat joko sukututkimuskirjallisuuden joukossa lk. 99.3 tai kirjoitustaidon historiassa lk. 00.1 ja 00.109. Tässä muutamia esimerkkejä: "Vanhat käsialat ja asiakirjat" (lk. 00.1), "Vanhojen käsialojen lukukirja" (lk. 00.109) ja Arontaus, E.: "Askel sukututkimuksen pariin: wanhan käsialan opas" (lk. 99.3).
Onko laillista etsiä internetistä laittomia sivuja, joiden osoitteet antaa sitten poliisille? Eli siis tuollainen etisimistoiminta. Tai entä jos toimii itse ja… 1621 Internetiin liittyvästä lainsäädännöstä kertovia teoksia voit hakea pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen aineistotietokanta Helmetistä http://www.helmet.fi sanahakua käyttäen antamalla hakusanoiksi internet lainsäädäntö. Näin saat viitteiksi mm. teokset Rahnasto, Ilkka: Internet-oikeuden perusteet, Helsinki : Lakimiesliiton kustannus, 2002, ja Wirzenius, Arno: Vastuu laittomasta sisällöstä verkkoviestinnässä, Helsinki : Liikenneministeriö, Edita, jakaja, 2000. Teoksia on useissa pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastoissa, saatavuustiedot voit tarkistaa aineistotietokannasta. Sisäasiainministeriö on julkaissut teoksen Internetissä julkaistavan rikollisen materiaalin rajoittamista selvittäneen työryhmän raportti, Helsinki :…
Löytyykö vielä Taula-Matin tarinoita? Onko niistä kenties otettu painos? Kyseiset tarinat julkaistiin 60-luvulla Nurmeksessa ilmestyneessä lehdessä joka meidän… 1621 Hei! Voit lukea kyseisiä tarinoita esim. teoksista Taula-Matin kertomuksia tai Taula-Matin seikkailuja sekä Aleksis Kiven teoksesta Käärmeitten kuningas ja rohkea ratsastaja sekä muita tarinoita (julkaistu v. 2002). Kannattaa kääntyä oman lähikirjaston puoleen, joka tarvittaessa voi tilata aineiston muualta.
Olen tekemässä tutkimusta miten suomalaiset suhtautuivat saksalaisten tuloon jatkosodan aikana. En tiedä onko tästä aiheesta julkaistu kirjoja tai artikkeleita. 1621 Oletan, että aiot tutkia nimenomaan tavallisen kansan suhtautumista saksalaisiin, ei niinkään poliittisen johtomme suunnitelmia ja toimia. Niistä perusteellisin esitys olisi kaiketi edelleenkin Jokipii, Mauno Jatkosodan synty : tutkimuksia Saksan ja Suomen sotilaallisesta yhteistyöstä 1940-1941. – Otava, 1988 Yleensä suhde saksalaisiin oli aihe, josta kirjoittamista sensuuri valvoi tiukasti eri aikoina erilaisista syistä. Välittömin kosketus suomalaisella siviiliväestöllä ja saksalaisilla oli Pohjois-Suomessa. Aiheesta on laaja tutkimus Junila, Marianne Kotirintaman aseveljeyttä : suomalaisen siviiliväestön ja saksalaisen sotaväen rinnakkainelo Pohjois-Suomessa 1941-1944. – Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2000 http://elektra.helsinki.fi…
Löytyisiköhän jostain runoa apteekista tai apteekkarista? 1621 Apteekki tai apteekkari löytyy esim. seuraavissa runoissa: Helen Dunmore: Päivystävä apteekki (The Night Chemist, suom. Jyrki Kiiskinen) teoksessa Kuuna päivänä : englantilaista, skotlantilaista ja irlantilaista nykyrunoutta (WSOY, 2003) Jukka Itkosen riemastuttava Apteekki lasten runokirjassa Kaupunkiretki (Kirjapaja, 2011), Uudenkaupungin murteella kirjoitettu Aptekin täti Heli Laaksosen kokoelmasta Pulu uis (Sammakko, 2000) Veijo A. Määttänen: Apteekki auttaa et-lehti, runoarkisto internetissä http://www.etlehti.fi/artikkeli/runoarkisto/apteekki_auttaa_0 Lisäksi Juha Vainion laulu Apteekin ovikello löytyy esim. Youtubesta, https://www.youtube.com/watch?v=Kb36mc8wwGY
Onko Turun kirjastoissa mahdollista tulla käyttämään ompelukonetta? 1621 Turun kaupunginkirjastossa ei ole ompelukoneen käyttömahdollisuutta. Oheisella sivulla keskellä luettelo pääkirjaston palveluista https://vaski.finna.fi/OrganisationInfo/#85141  Turun Kylätalosta https://kylataloturku.wordpress.com/ löytyy ompelukone https://kylataloturku.wordpress.com/kylasalonki-ja-kokoustilat/ Kyläsalongin tila on maksuton, mutta kahvilan palveluita toivotaan käytettävän. Ompelukoneen käytöstä voi maksaa vapaaehtoisen maksun.  Taitokeskus vuokraa ompelukonetta https://www.taitovarsinaissuomi.fi/turku/
Kirjasuosituksia Harry Potter -kirjojen jälkeen? 1621 Jos Harry Potter -kirjat ovat kerran miellyttäneet, seuraavat kirjat muistuttavat niitä ja voisivat sopia hyvin jatkoksi: – Reeta Aarnio: Maan, veden ja tulen väki (Otava, 2013; sarjan kolme ensimmäistä osaa yhtenä kirjana) – Peter Bergting: Tulinoita (Readme.fi, 2017; sarjakuva) – D. D. Everest: Archie Greene ja taikurin salaisuus (Art House, 2015) – Jessica Townsend: Morriganin koetukset (Otava, 2018) Edellä mainitut sarjan aloittavat kirjat ovat hyvin pottermaisia, mutta jos hiukan erilaisetkin kirjat kiinnostavat, seuraavia on suositeltu Harry Potter -kirjat lukeneille: – Tony DiTerlizzi ja Holly Black: Spiderwickin kronikat -sarja – Michael Ende: Tarina vailla loppua (Otava, 1982) – Darren Shan: Friikkisirkus (Tammi, 2001;…
Etsin joululaulua, jossa lapsi ja äiti laulaa. Menee jotenkii näin: ”Kerro äiti kuinka monta yötä jouluun on, milloin piparkakut aloitamme leipomaan, kuinka… 1621 Laulu on nimeltään "Tulis jo joulu" ja sen on säveltänyt ja sanoittanut Maija-Liisa Könönen. Laulussa lapsi ja äiti laulavat vuorotellen. Laulu alkaa: "Äiti kerro miten pitkä aika jouluun on... äiti monta yötä jouluun vielä on". Äiti laulaa: "...piparkakut voimme alkaa vaikka heti huomenna. Joulu joutuu kyllä kunhan aika on." Laulusta ei ole julkaistu nuottia. Sen ovat levyttäneet Mai-Lis Könönen (äiti), Nina Lehtimäki (lapsi) ja Lasse Könösen studio-orkesteri. Tämä esitys löytyy seuraavilta C-kaseteilta: Joulun aikaan : uusia ja vanhoja joululauluja (Minimusic, [1981]) Hyvää joulua! : 16 kauneinta joululaulua (Minimusic, [1983], Minimusic MIC132) Tonttumetsän superjoulu : joulun ajan musiikkia (Minimusic, [1988]) Hyvää joulua! : 16…
Mistä tulee alunperin sanonta/tokaisu ”johan (nyt) on markkinat”? 1621 Sanonnan alkuperästä ei löytynyt valitettavasti mitään tietoa, vaikka etsin sitä monesta teoksesta. Käytettävissäni olivat mm. Suomalainen fraasisanakirja, Aasinsilta ajan hermolla, Naulan kantaan, Päivä pulkassa pyy pivossa, Svengaa kuin hirvi, Suurella sydämellä ihan sikana.
Mistä sanoista tulee lyhenne SAR meripelastusveissä? 1621 SAR on lyhenne englanniksi sanoista search and rescue. SAR on yleinen kansainvälinen pelastustoiminnan lyhenne, jota käytetään muun muassa pelastusalusten ja -helikoptereiden kyljessä.TEPA-termipankki https://termipankki.fi/tepa/fi/haku/meripelastus 
Mikä eläin on viitasusi, vai onko eläin ollenkaan? Eräs urheiluselostaja sitä viljelee jatkuvasti. 1621 Urheiluselostaja Niki Juuselan usein käyttämää ”viitasusi” sanaa (esim. formulakuski Valtteri Bottaksen ajon yhteydessä ”Valtteri ajaa kuin viitasusi!”) ovat pohtineet monet muutkin; mikäli aiheesta etsii tietoa esimerkiksi Googlesta, on hakutuloksena lähinnä hämmentyneitä urheilun ystäviä pohtimassa, mikäs ihmeen olento tämä kuuluisa viitasusi oikein on. Tämän perusteella on varsin turvallista päätellä, että kyseessä ei ole ainakaan tieteellisesti vakiintunut nimitys millekään eläimelle.Vuonna 2022 julkaistussa Urheilucastin jaksossa no. 418 haastatellaan Juuselaa, ja heti ensimmäisenä kysymyksenä hänelle esitetään, mikä viitasusi on. Juusela vastaa humoristisesti, että viitasusi on hänen mielessään jonkin sortin evoluutio lastenkirjojen…
Haluaisin tietää nimen Eeda merkityksestä. 1620 Eeda on Eda-nimen versio. Nimi on ilmeisesti peräisin Snorrin Edda-kirjoista, jotka ovat islantilaista kuningasrunoutta ja mytologiaa. Edda sanana tarkoittaa "isoäidin äitiä". Eda-nimi voinee olla lyhenne myös jostakin Ed-alkuisesta nimestä. Lähde: Juri Nummelin & Elina Teerijoki: Eemu, Ukri, Amelie: 2000 kaunista ja harvinaista etunimeä (2008)
Mistä saadaan albumiinia?Se on lääkeaineena mm. shokissa. 1620 Albumiini on maksan tuottama proteiini, jota esiintyy mm. veriplasmassa ja maidossa. Lääkkeiden sisältämä albumiini on tavallisimmin peräisin ihmisen veriplasmasta. Plasmaa kerätään varta vasten luovuttajilta plasmafereesiksi kutsutussa verenluovutuksessa, jossa luovuttaja saa punasolunsa takaisin, mutta sitä voidaan myös erottaa normaalin verenluovutuksen yhteydessä kerätystä veriaineksesta. Lähteet:  Lääketieteen termit  Jack Goldstein, Biotechnology of blood 
Mistä sähköisistä tietokannoista kannattaa hakea tietoja Nokia yhtymästä ja johtaja Jorma Ollilasta, hänen julkaisemistaan kirjoista. 1620 Nokian verkkosivut ovat osoitteessa http://www.nokia.fi ja näiltä sivuilta löytyy paljon hyödyllistä tietoa. Verkossa on myös Helecon Enterprise -tietokanta, josta löytyy johtavien suomalaisten yritysten vuosikertomuksia ja sieltä löydät Nokian vuosikertomuksen useilta vuosilta. Heleconiin pääset osoitteesta http://helecon.hkkk.fi/ENTERPR/ Jorma Ollilan CV on osoitteessa http://www.nokia.com/inbrief/management/cv_ollila.html Jorma Ollila ei ole paljonkaan julkaissut kirjoja, mutta erilaisia artikkeleita toki. Linnea-tietokannoista voit etsiä Jorma Ollilan tekemiä julkaisuja. Linneaan kuuluvat mm. Linda, joka on korkeakoulukirjastojen yhteistietokanta ja Arto, joka on artikkeliviitetietokanta. Linnea-tietokantoja voit käyttää esim.…