Kyllä on, ihminen voi muistaa tietyn hajun vuosikymmenien takaa, ja samalla voi palautua mieleen tilanne, johon haju tai tuoksu liittyi. Siitä oli varmaan sinunkin muistossasi kyse.
Tiedetään, että pienen vauvan äiti voi tunnistaa lapsensa hajun perusteella, ja lapsi taas äitinsä äidin rinnan tuoksun perusteella.
Myöhemminkin hyvä tuoksu auttaa tunnistamaan syötävän ruoan ja pilaantuneen haju taas varoittaa syömästä. Eli hajumuisti auttaa jopa henkiinjäämisessä.
Nämä tiedot löytyvät Hely Tuorilan artikkelista Haju houkuttelee, varoittaa ja jää muistiin vuosikymmeniksi (Helsingin Sanomat 11.1.1996).
Hajumuistin kulttuurisidonnaisuudesta taas löytyy Jan Löfströmin artikkeli kirjasta Arjen säikeet - aikakuvia arkielämään, sivilisaatioon ja…
Kiinan kielessä ei ole kirjaimia, vaan tavumerkkejä, joita on kaikkiaan noin 50000. 1500-2000 merkkiä osaava henkilö voi lukea tavallista tekstiä. Yksi tavu voidaan lausua viidellä eri tavalla riippuen sävelkorosta eli toonista. Esim. jos kiinalainen sanoo ’wen’ se voi merkitä 1. sopivan lämmin 2. haistaa 3. suudella 4. kysyä ja tavu ’ni’ 1. tyttö 2. villakangas 3. sinä 4. kyllästyä toonista riippuen. Samalla tavalla äännettäviä merkkejä on paljon. Lähde: Guo, Hai : Matka Kiinan kieleen ja kulttuuriin, 2007. Katso muita vastauksia vastaaviin kysymyksiin Kysy kirjastohoitajalta -arkistosta kirjoittamalla hakukenttään kiinan kieli.
Rakennustöiden yleiset laatuvaatimukset teoksiin kuuluvat RunkoRYL 2000 talonrakennuksen runkotyöt, SisäRYL 2000 talonrakennuksen sisätyöt ja MaaRYL 2000 talonrakennuksen maatyöt. RYL:n laatiminen jatkuu, tästä lisää www-sivuilla http://www.rakennustieto.fi/ . Sivuilta löytyy myös Rakennustietosäätiön verkkokirjakauppa.
RYL -teoksia sijaitsee mm. Helsingin suurimmissa kirjastoissa: Pääkirjasto Pasilassa, Kallion kirjastossa, Malmin kirjastossa, Rikhardinkadun kirjastossa ja Itäkeskuksen kirjastossa. Osa teoksista on lainattavissa osa vain käsikirjastossa. Nyt kun Plussa aineistotietokanta http://www.libplussa.fi/ on tilapäisesti poissa käytöstä voitte tiedustella teoksia aineistotiedustelunumerosta 310 8512.
Hei,
Pirjo Mikkosen & Sirkka Paikkalan Sukunimet-kirjan (Otava, 2000) mukaan
"Nimiaines Iko- on rinnastettu Ikä-nimiin, mutta se on yhdistettävissä myös germaaniseen henkilönnimeen, josta on muinaissaksalaisia muotoja Iko, Ico, Icha, Ichilo ym., muinaistanskalaisia Ico, Igghe, Iggi. Suomessa Ikola ja Ikonen esiintyvät 1500-luvulla paisi Ala-Satakunnassa myös Karjalassa Viipurin ja Käkisalmen lääneissä sekä kaikissa Savon hallintapitäjissä. Savon lähteissä vaihtelevat muodot Ikahainen, Ikajainen, Ikainen, Ikanen, Ikoinen ja Ikonen."
Ikosten sukuseuran sivuilla (ikosensuku.com) kerrotaan:
"Sukunimenä Ikonen on vuosisatoja vanha. Joissakin tutkimuslähteissä (mm. Vilkuna) nimen on tulkittu merkitsevän pitkäikäisyyttä. Myös…
Seuraaviin julkaisuihin sisältyy metsäsanasto:
Metsäkirjani : metsänomistajan opas / Tuula Koskenniemi 2003, kahdeksan sivun sanasto
Metsäkirja : metsänomistajan käsikirja / / Simo Hannelius 1989, metsäsanasto s. 351-381
Lexicon forestale 1979 monikielinen, myös suomi-suomi
Tuoreempi teos metsänomistajalle:
Uuden metsänomistajan kirja / Satu Rantala (toim.) . Metsäkustannus 2018. 4. painos.
Metsäalan sanastoja www-sivuilla:
Finto, AFO Luonnonvara ja ympäristöontologia, http://finto.fi/afo/fi/
Metsänhoitoyhdistykset, http://www.mhy.fi/
Metsien terveyteen liittyvää sanastoa
http://www.metla.fi/metinfo/metsienterveys/info/term-s.htm
Alan terminologiaa käsitellään myös lainsäädännössä: Metsälaki -ja asetus löytyvät säädöstietopankki…
Anneli Saariston esittämän kappaleen "La dolce vita" on säveltänyt Matti Puurtinen ja sanoittanut Turkka Mali. Jyväskylän kaupunginkirjaston kokoelmasta ja maakuntakirjastojen monihausta emme löytäneet sitä italiankielisenä.
Suomen äänitearkiston tietokannasta löytyy samanniminen kappale, jonka esittäjä on Gonzales. Emme saaneet kuitenkaan selvää, onko kyseessä sama melodia. Kyseessä on single-levy. Emme löytäneet kirjastoa, josta sitä saisi lainaksi.
After Dark -yhtyeeltä löytyy "La dolce vita", mutta emme voineet levyltä tai nuotista tarkistaa, onko siinä sanoja vai pelkkä melodia ainoastaan.
Jyväskylän luokassa 78.355 (elokuvamusiikki) on WORLD cinema classics [Äänite] : songs from movies around the globe. Siinä on kappale "La dolce…
Runon nimi on Annin usko ja sen kirjoittaja on Immi Hellén. Runo löytyy useistakin lastenrunokirjoista, mutta se on esim kirjassa Immi Hellén: Lapsuuden lauluja s. 175. Sävellyksen on tehnyt R. Raala eli Berndt Sarlin ja se löytyy esim. R. Raalan Laululeivosesta.
Alle 4000 euron lahjoituksesta ei mene veroa. Tämä koskee samalta henkilöltä kolmen vuoden aikana saatujen lahjoitusten yhteismäärää. Saajan on tehtävä lahjaveroilmoitus kolmen kuukauden kuluessa lahjan saamisesta.
Lähde: Verohallinnon Internetsivut http://vero.fi/?article=7582&domain=VERO_MAIN&path=5,451&language=FIN#K…
Perintökaari 40/1965 ja sen voimaanpanolaki 41/1965 ovat tulleet voimaan 1.1.1966. Perintökaaren 3 lukua, jossa säädetään puolison perintöoikeudesta ja oikeudesta hallita jäämistöä on muutettu lailla 209/1983. Muutos tuli voimaan 1.9.1983. Perintökaarta on muutettu muiltakin osin useaan otteeseen. Ajantasaista lakia voi lukea esim. ilmaisessa Finlex-palvelussa http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1965/19650040.
Jos tarvitsette oikeudellista apua konkreettiseen kysymykseen, asiasta voi olla yhteydessä esimerkiksi oikeuslaitoksen oikeusapuohjaukseen. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta http://www.oikeus.fi/32542.htm
Myös Suomen Asianajajaliiton jäsenet tarjoavat eri paikkakunnilla maksutonta neuvontaa oikeudellisissa asioissa. http://www.…
Ota kirjastokortti mukaan. Ehdit noutaa varauksen vielä 27.5. Pääset Sellon kirjastoon remontin vuoksi Viaporintorilta pääoven kummaltakin puolelta, sieltä löytyy sisäänkäynnit.
Kirjaston alemman kerroksen aulasta löytyvät varatun aineiston hyllyt. Saat noutaa itse omat varaukset hyllystä. Omat varaukset voit myös lainata lähellä olevilla lainausautomaateilla. Kysy myös apua kirjastossa, kaikki kirjastolaiset auttavat mielellään. Tunnistat kirjaston henkilökunnan työliiveistä. Tervetuloa!
Ateneumin sivuilla kerrotaan:
" Nimi Ateneum viittaa kreikkalaiseen Pallas Atheneen, joka oli viisauden ja sodankäynnin jumalatar. Hänet tunnettiin myös kaupunkien ja valtioelämän vaalijana. Ateneum tarkoittaa Athenen temppeliä tai pyhäkköä."
Vaikka taide-elämä on joskus riitaisaa, on Pallas Athene antanut nimensä rakennukselle varmaankin Viisauden, eikä Sodankäynnin jumalattarena.
Sukunimen Karonen kantasana kara tarkoittaa Viljo Nissilän (1939) mukaan jotakin kovaa asiaa tai hyvin kiukkuista, luonteeltaan äkäistä ja sisukasta ihmistä. On myös mahdollista, että kantana olisi Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa käytetty sana karo, joka tarkoittaa pässiä.
Karonen-sukunimi pohjautuu Karo- ja Karoi-henkilönnimiin. Karo-nimi on tunnettu jo keskiajalla esimerkiksi Raaseporissa ja Pälkäneellä. Karoinen-nimeä on käytetty 1500-luvulla Kannaksella ja Pohjois-Karjalassa, 1600-luvulla myös muun muassa Pohjois-Suomessa. Joillakin paikkakunnilla, kuten Hollolassa, Ruokolahdella ja Paimiossa, isännistä muistuttava Karo on säilynyt asumusten nimissä.
Lähde: Mikkonen, Pirjo ja Paikkala, Sirkka: Sukunimet (2000)
Ristin juurella kulkee nimellä Pitkäperjantai.
Sanat ja sävel löytyvät nuotista
Ääni läheltä : lauluja Aaro Hellaakosken runoihin / Kaj Chydenius
Suku-forum sivustolle (http://suku.genealogia.fi/archive/index.php/t-10128.html) oli lisätty myös runon sanat:
PITKÄPERJANTAI
Ristin juurella, taakkani alla
huohotan, mielellä musertavalla:
Herra, armahda mua.
Sanasi minulle oudoiksi jäivät.
Tuttuja vain oli turhuuden päivät.
Herra, armahda mua.
Kaukana kuljin sun tahtosi tieltä
käyttäen pöyhkeän kerskurin kieltä.
Herra, armahda mua.
Itseni tunnossa huumaavassa
olin sua ristiinnaulitsemassa.
Herra, armahda mua.
Ristisi juurella, murskana aivan
nyt olen, maahan lyömänä vaivan.
Herra, armahda mua.
Aaro Hellaakoski
Tabermannin…
Dekkareiden lukemistutkimuksia ei löytynyt. Sen sijaan yleisiä lukemistutkimuksia sekä dekkareita käsittelevää kirjallisuutta löytyy runsaasti.
Vaasan kaupunginkirjastosta löytyvät seuraavat lukemista ja dekkareita käsittelevät teokset:
Saarinen, Pirkko. 1998. Ihanaa vai pitkäveteistä - lukeminen nuorten harrastuksena. ISBN 951-692-420-4.
Niemi, Juhani. 1997. Suomalaisten suosikkikirjat. ISBN 951-23-3749-5.
Eskola, Katarina & Maaria Linko. 1986. Lukijan onni - poliitikkojen, kulttuurieliitin ja kirjastonkäyttäjien kirjallisista mieltymyksistä. ISBN 951-30-6413-1.
Eskola, Katarina. 1990. Lukijoiden kirjallisuus Sinuhesta Sonja O:hon. ISBN 951-30-9502-9.
Ekholm, Kai & Parkkinen, Jukka (toim.): 1985. Pidättekö dekkareista:…
Kuten kaikki vesi, myös tislattu vesi koostuu vedystä ja hapesta. Tislaus eli veden puhdistaminen kuumentamalla höyryksi, joka taas jäähdytetään nestemäiseksi vedeksi, ei vaikuta itse veden atomaarisiin ominaisuuksiin eli vesi pysyy kahden vety- ja yhden happiatomin muodostamana alkuaineena. Tislauksen avulla poistetaan vedessä (tai muussa nesteessä) olevia aineksia, joita tällöin kutsutaan epäpuhtauksiksi. Esimerkiksi veteen liuenneet suolot voidaan poistaa tislaamalla.
Käytännössä kotioloissa tislatussa vedessä on aina pieniä määriä muitakin alkuaineita, koska niitä leijuu elinympäristössämme, emmekä voi niiden liukenemista tislattuun veteen. Laboratorio-oloissa lienee kuitenkin mahdollisuus tislata vettä niin tiukasti valvotuissa…
Painoindeksi lasketaan jakamalla oma paino sillä luvulla, mikä saadaan kertomalla oma pituus omalla pituudella. Esimerkiksi, jos pituus on 1,7 m ja paino 78 kiloa, lasketaan seuraavasti: 78 jaettuna 1,7 X 1,7:llä (2,89:llä). Painoindeksiksi tulee tässä esimerkissä 27.
Seuraavista Pohjanmaan rakennusperinnettä käsittelevistä kirjoista saattaisi löytyä tarvitsemasi tieto:
[1] Lång-Kivilinna, Gunilla: Kuistilla : rakennusperinne ja sen vaaliminen Pohjanmaalla. Vaasa 1997.
[2] Mentula, Antti: Suuntaviivoja : Pohjanmaan arkkitehtuuri 1900-luvulla. Vaasa 2005.
[3] Härö, Elias & Kaila, Panu: Pohjalainen talo : rakentajan opas. Helsinki 1976.
[4] Leppo, Markus: Talonpoikaistalot. Porvoo 1973.
[5] Kolehmainen, Alfred & Laine, Veijo, A.: Suomalainen talonpoikaistalo. 1979.
[6] Heikkinen, Heinämies, Jaatinen, Kaila & Pietarila: Talo kautta aikojen. Osa 2: Kiinteän sisustuksen historia. Helsinki 1989.
Pohjalaistalon historiaa käsitellään myös mm. Etelä-Pohjalaisen osakunnan julkaisusarjassa Kyrönmaa.…
Lappeenrannan ensimmäisen vesitornin suunnitteli arkkitehti Martti Välikangas, ja se otettiin käyttöön lopullisesti marraskuussa 1927. - Veden menekin kasvaessa päätettiin rakentaa uusi suurempi vesitorni. Uuden säiliön paikaksi ehdotettiin "entisen säiliön paikkaa, sen yläpuolelle." Lappeenrannan kaupungin rakennustoimistossa tehtiin piirustukset ja suunnitelmat uutta vesisäiliötä varten, joihin konstruktiopiirustukset laati Insinööritoimisto Rosendahl & Fredriksson. Vesitorni tuli käyttöön 8.9.1955.
Lähde: Salla, Pentti: Lappeenrannan vesilaitos 1926-1956, [1956?]