Oulun Wiikko-Sanomia 31.3.1855 kertoo Inarin kirkollisista oloista seuraavaa:1648 inarilaisille rakennettiin kirkko. Pappina oli Esaias Ijander. Hän muutti 1660 Kemijärvelle, ja inarilaiset jäivät ilman pappia.1675 Gabriel Tuderus vastaanotti kirkkoherran viran Kuusamossa ja kävi saarnaamassa myös Inarissa.1747 Inari yhdistettiin Utsjoen kanssa, ja molemmilla seurakunnilla oli yhteinen pappi.1837 Inari sai oman kappalaisenSavo-lehdestä 7.10.1890 löytyy luettelo Inarin kappalaisista ja lehdessä mainitaan myös, että vuoteen 1881 Utsjoki ja Inari olivat yhtä pitäjää.Uusi Suometar 26.4.1881 kertoo, että keisari on suostunut Inarin erottamiseen omaksi seurakunnakseen.Inariin haettiin kappalaista 1800-luvun alussa, mutta virka ei herättänyt…
Valitettavasti en löytänyt asiasta tarkkaa tietoa. Vanhoista sanomalehdistä löytyy kyllä jonkin verran mainintoja tyttöoppilaitten valvojista, mutta heidän tarkempia tehtäviään ei eritellä. Vaikuttaa siltä, että tyttöoppilaiden valvojan tehtäviin kuului tyttöjen käytöksen valvominen ja heidän opastamisensa esimerkiksi hygieniassa, terveydessä,ihmissuhteissa ja muissa henkilökohtaisissa asioissa. Ks. esim. Kultainen aika -kirjan arvostelu, Oppikoulun rehtori ja Voimistelunopettaja koulun johtajana.
Voisikohan kyseessä olla Max Lundgrenin Harjuvaara-sarja? Se on ilmestynyt suomeksi Gummeruksen julkaisemana. Sarjassa on neljä osaa:Harjuvaaran pallokerho (1969)Harjuvaara nousee (1970)Maaleja, Harjuvaara! (1970)Harjuvaara karsii (1973)
Tässä muutama vaihtoehto.Luukkanen, Arto: Suojelusenkeli (2014)Todellisen kylmän sodan ajan neuvostodiplomaatin toimintaa aina 1960-luvulta 1990-luvulle kuvaava romaani.Rask, Regina: Puhtaalta pöydältä (2006)Suomen Oslon-suurlähetystöön sijoittuva romaani työyhteisön, kulttuurierojen ja ihmissuhteiden kiemuroista.Rintala, Paavo: Valehtelijan muistelmat (1982)Kekkosen aikaan sijoittuva romaani kuvitteellisesta suomalaisesta suurlähettiläästä.Lisäksi diplomaatit ovat enemmän tai vähemmän osallisina seuraavissa trillereissä:Leino, Anssi: Teheranin koura (2022)Seeck, Max: Mefiston kosketus (2017)Soininvaara, Taavi: Tsaarin ruoska (2020)Vihinen, Antti: Valkoinen susi (2025)
"Päivät ilman sinua" sisältyy nuottiin Sorsakoski, Topi: "Vaikene sydän" (Fazer Songs, 1989). Nuotissa on laulun sanat, kosketinsoitinsovitus ja sointumerkit. Laulu alkaa: "Lyhdyt ovat syttyneet". Sanat on kirjoittanut Jukka Itkonen. Laulun melodia on sama kuin kansanlaulussa "Voi jos ilta joutuisi".Myös verkosta löytyy kappaleen nimellä sanoituksia ja sointuja.
Voisikohan kyseessä olla Garth Nixin fantasiatrilogia, jonka osat ovat Sabriel (2004), Lirael (2005) ja Abhorsen (2006)? Lirael-kirjan kansi on sinimusta.
Nainen: makeampi kuin viini -teos löytyy Kansalliskirjaston lisäksi Jyväskylän, Oulun, Turun ja Åbo Akademin kirjastoista. Ainakin Jyväskylän yliopiston kirjastosta teoksen voi tilata lukusalikäyttöön, (ei kotilainaan). Teoksen ISBN on 925-91-4414-8 (158 s., kuvitettu).
Valitettavasti emme löytäneet nimeä tälle iskelmälle. Muistaisikohan joku kysymyksen lukijoista sen? Tietoja kappaleesta voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Sota-aikaisia puolustushallinnon asiakirjoja säilytetään nykyään Kansallisarkistossa. Kansallisarkiston aineistoista voi tehdä hakuja Astia-palvelussa:https://astia.narc.fi/uusiastia/Koska oikeiden asiakirjakokonaisuuksien paikantaminen ei ole harjaantumattomalle aina helppoa eikä nopeaa, kannattaa harkita tietopyynnön tekemistä Kansallisarkistolle:https://kansallisarkisto.fi/tee-tietopyynto
Tämän alun perin japanilaisen iskelmän ”Yume wa yoru hiraku” suomenkielisellä nimellä en löytänyt nuottia. Japaninkielisellä nimellä verkosta löytyy tällainen melodianuotinnos:https://www.scribd.com/document/382212486/Fausto-Papetti-Yume-Wa-Yoru-HirakuLaulun suomenkieliset sanat sisältyvät vihkoseen "Toivelauluja : iskelmien aarreaitta. 81, 3 - 1969" (Musiikki Fazer, 1969). Laulu alkaa: ”Kun Tonkin-lahden ylle nousee täysikuu ja lahteen raunioista liekit heijastuu”.
Ainakin nämä kaksi kirjaa löytyvät yhä suomalaisten kirjastojen kokoelmista, käsittelevät Kreikkaa ja ovat osa kirjasarjaa. Molemmat ovat myös kuvitettuja eivätkä liian paksuja. Voisiko kyseessä olla jompikumpi näistä?Jumalia ja sankareita (WSOY 1984). On osa Maailman taruaarteet -sarjaa: Jumalia ja sankareita | Helmet-kirjastot | helmet.fiKuva kirjasta löytyy joidenkin nettiantikvariaattien sivuilta, esimerkiksi täältä: Jumalia ja sankareita - Maailman taruaarteet Kreikka - Glasgow Collins Williams (kust.) - Kunto: Hyvä - Antikvariaatti.netEntisajan Kreikka (WSOY 1979). On osa Maailman kansoja lähikuvassa -sarjaa: Entisajan Kreikka | Helmet-kirjastot | helmet.fiKuva löytyy esimerkiksi täältä: Entisajan Kreikka - Anton Powell, Patricia…
Googlen kuvahaku löysi astian. Kyseessä on Arabian Fasaani-sarjan tarjoiluvati. Linkki hakutulokseen. Kirjassa Marjut Kumela / Maija Blåfield: Keräilijän aarteet - Arabian astiastoja Esitellään myös Fasaani-sarja. Kirjassa on myös tietoja astiastojen historiasta ja lisätietoa esim. tekijöistä ja Arabian leimoista. Myös hyvä lähdeluettelo löytyy. Linkki Helmet hakuun.
Seura-lehden 1960-luvun numeroita voi lukea ainakin mikrofilmeiltä Kansalliskirjaston Pohjoissalissa. Luettavat mikrofilmit tulee tilata etukäteen Mikrofilmien tilauslomakkeella. Tarvittavat koodit löydät Kansalliskirjaston mikrofilmitietokannasta.Kansalliskirjaston yhteystiedot
Mitään valmista listaa presidenttien elämäkerroista ei ole saatavilla, mutta voit etsiä niitä helposti verkkokirjastosta esimerkiksi hakusanoilla presidentit, elämäkerrat ja Suomi.
Tarkoitat varmaan kielikurssin äänitteitä? Finnan tarkennetulla haulla löysin niitä viisi kappaletta. Niitä voi tarvittaessa kaukolainata. Linkki Finnan hakutulokseen.
Carl Gustaf Swan (1858-1935) oli kirjailija Anni Swahnin isä.Hänestä kerrotaan esim. Yle Areenan ohjelmassa Villimiehen jalanjäljissä, joka kertoo Lappeenrannan historiasta. Osa 18. Linkki Yle Areenaan.Akatemiasampo löytää paljon lisätietoa Swahnista ja suvusta. Linkki Akatemiasampoon.Finna haku löytää C.G. Swahnin arkiston. Arkisto sisältää kirjeenvaihtoa, talousasiakirjoja, käsikirjoituksia ja lehtileikkeitä. Linkki hakutulokseen.Swahnista kerrotaan myös Helsingin Yliopiston matrikkelissa 1853-1899 ja Wikipediassa. Linkit https://ylioppilasmatrikkeli.fi/1853-1899/henkilo.php?id=17625https://fi.wikipedia.org/wiki/C._G._Swan
Tintti Klapurin väitöskirjasta löytyy lainattavat niteet Turun ja Helsingin yliopistojen kirjastoista. Yliopistokirjastot lähettävät lainattavaa aineistoa myös kaukolainaksi. Kaukolainoista peritään oman kirjaston hinnaston mukainen maksu. Voit siis tehdä kaukolainapyynnön oman lähikirjastosi kautta.Finna.fi: https://finna.fi/Record/utu.9917920965405971?sid=5373975763