Mika Toivasen säveltämästä ja Sinikka Svärdin sanoittamasta laulusta "Matka" ei ole ilmeisesti julkaistu lainkaan nuottia. Kappaleen soinnut voi löytää esimerkiksi Chordify- tai ChordU-sivustoilta
-Ainoa Helmet-kirjastoista löytyvä historiikki on Mercedes-Benz milestones, joka on sekä saksan- että englanninkielinen-Varastokirjastosta voi tilata kaukolainaksi kirjan Mercedes-Benz W 123, joka on täysin saksankielinen-Teos Mercedes löytyy Tampereen, Alavuden ja Rauman kirjastoita, myös niistä kirjan voi tilata kaukolainana. Kirjan kielinä ovat englanti, saksa ja ranska
Aivan suoraa vastausta kysymykseen ei taida löytyä. Monen painetun lehden tilaukseen myös sisältyy nykyään joka tapauksessa digitilaus.Lehtien näkökulmasta tietoa löytyy Media Metrics Finlandilta. Tuoreimmat julkiset tilastot löytyvät osoitteestahttps://mediametrics.fi/tilastot/
Elonet-tietokannan mukaan American gigolo on esitetty ensimmäisen kerran Suomen televisiossa vuonna 1989. SIlloin mtv3-kanavalla.Lähde:Elonet : American gigolo
Näissä oppaissa käydään läpi perinnönjakoon ja perunkirjoitukseen liittyviä seikkoja:Perunkirjoitus ja perinnön veroseuraamukset. Alma Talent 2024Juha Koponen: Kuolinpesän osakkaan opas. Verotieto Oy 2024Antti Kolehmainen & Timo Räbinä: Jäämistösuunnittelu. II, Lesken ja perillisen jäämistösuunnittelu. Alma Talent 2021
Kuukautisista ja jalkapallosta löytyy tietoa artikkelista The impact and experienced barriers menstruation present to football participation in amateur female footballers. Tutkimuksessa oli kysytty asiasta suoraan naisilta ja myös valkoiset shortsit mainitaan (kohdassa "Kit and fear of leaking".
Facebook lienee Metan eli Meta Platformsin tunnetuin palvelu. Luonnollisesti Facebookin sisällä tarjotaan erilaisia palveluita, esimerkiksi maksullista mainontaa erityksille. Muita Metan omistamia palveluita ovat WhatsApp, Messenger, Threads, Giphy ja Mapillary. Metalla on ollut muitakin palveluita, ja esimerkiksi Meta Quest 3 -virtuaalilasit on kehittänyt Metan omistama Reality Labs.Lisää tietoa Metasta ja sen palveluista löytyy englanninkielisen Wikipedian artikkelista osoitteesta https://en.wikipedia.org/wiki/Meta_Platforms. Suomenkielisen Wikipedian vastaava artikkeli osoitteessa https://fi.wikipedia.org/wiki/Meta_(yritys) ei näytä olevan ainakaan tällä hetkellä ajan tasalla Metan palveluista.
Valitettavasti emme tunnistaneet, kenestä voisi olla kyse.Sinun kannattaa kääntyä taideasiantuntijan puoleen.Tunnistaisikohan joku lukijoistamme kyseisen signeerauksen.
Hei!Talviajelusta moottoripyörällä tuli/voi tulla vakavia vammoja ilman asianmukaisia varusteita. Jos ajaa ilman lämpimiä vaatteita talvella, paleltumisriski on korkea ja seurauksena voi tulla paleltumia tai jopa hypotermia. Hypotermiassa koordinaatio heikkenee, lihasten hallinta heikkenee ja ajattelu on vaikeaa. Kaikki nämä tekijät aiheuttavat vaaratilanteita liikenteessä. Lähteet: https://www.dairylandinsurance.com/resources/how-cold-is-too-cold-to-ride-a-motorcycle
Valitettavasti en onnistunut löytämään kaipaamaasi runoa. Välitin kysymyksen myös valtakunnalliselle kirjastonhoitajien postituslistalle, mutta sitäkään kautta vastausta ei löytynyt. Jos vinkki vielä tulee, palaan asiaan!
Valitettavasti tämän runon alkuperää ei ole onnistuttu luotettavasti selvittämään. Ilmaus muistuttaa sanontaa ”Ei vanhuus tule yksin”, jota on käytetty monissa yhteyksissä, ja tätä muotoilua on todennäköisesti muokattu ja kierrätetty eri teksteissä.
Tutkin vanhojen, perinteisten klassillisten koulujen opinto-oppaita. Turun klassikossa voi opiskella latinaa lukiossa sekä yhden vanhan kreikan kurssin sekä mahdollisuuden opiskella kreikkaa enemmänkin yhteistyökurssilla Turun yliopistossa, joten Turun klassillista koulua voidaan vielä pitää klassillisena kouluna siinä mielessä, että molemmat klassilliset kielet ovat opetusohjelmassa, vaikka niiden oppimäärät eivät vastaa klassillisen koulun käsitettä siinä alkuperäisessä mielessä. Tampereen Clasun sivuilla kerrotaan, että perusopetuksessa alkanutta latinan kieltä voi jatkaa siellä lukiossa alkavan latinan lisäksi, sivu on päivitetty viimeksi vuonna 2023, https://www.tampere.fi/tampereen-klassillinen-lukio/opiskelijalle/latinan-opiskelu-…
Boris Pasternakin runosta Hamlet on ainakin kaksi suomennosta. Yksi kuuluu Tohtori Živagon runoihin ja sisältyy siis teokseen Tohtori Živago (s. 307) ja teokseen Tohtori Živagon runot (1958). Runon on suomentanut Arvo Turtiainen.Marja-Leena Mikkola on myös suomentanut runon. Suomennos sisältyy Mikkolan kokoamaan ja suomentamaan Pasternakin runojen kokoelmaan Sisareni, elämä: runoa (2003).
"World League for Sexual Reformille" löytyi käännös "sukupuolisuhteiden uudistamiseksi perustettu maailmanliitto", ks. Valvoja-aika 1.5.1933. Oletan, että myös Suomen Sosialidemokraatti -lehdessä 8.7.1928 ilmestynyt juttu Seksuaalikysymykset nykyaikana käsittelee liiton kokousta, vaikka en huomannutkaan tekstistä mainintaa liiton nimestä. "Sukupuolikysymys", "sukupuolisuhteet" ja "siveellisyys" tuntuisivat olevan hedelmällisiä hakusanoja, kun etsitään aihepiiriin liittyvää tekstiä vanhemmista aineistoista.Sosiaalihygienia- tai sosialihygienia-käsite esiintyy 1900-luvun alun lehdissä sellaisenaan, ks. hakutulos. Myös sanoja "yhteiskuntaterveysoppi", "yhteiskuntahygienia" ja "kansanterveys" on käytetty. Sosiaalihygienian alaan tuntui…
Voit etsiä Seinäjoen kaupunginkirjaston aineistoja verkkokirjastosta eepos.finna.fi. Kirjoita etsimäsi kirjan nimi, tekijän nimi tai aihe hakukenttään. Verkkokirjastossa on kaikkien Eepos-kirjastojen aineistot. Voit rajata hakutulosta Seinäjoen kirjastoon valitsemalla "Rajaa hakua" -kohdasta.
Toni Edelmannin sävellys "Miten ja miksi" löytyy nuottikokoelmasta Teatterilauluja. Nuottia löytyy useasta Keski-kirjastosta, mm. Jyväskylän kaupunginkirjaston musiikkiosastolta. Voit tarkistaa saatavuuden ja halutessasi tehdä varauksen verkkokirjastossa: https://keski.finna.fi/Record/keski.170752?sid=5261384239.