Most read answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Etsin kirjaa, jossa tyttö karkaa pienen koiransa kanssa (koira spanielityyppinen muistaakseni). Muistaakseni kirjassa on myös toinen tyttö ja jompi kumpi… 74 Etsimäsi kirja on todennäköisesti Deborah van der Beekin Seikkailujen koira (Karisto, 1996). Kirja on käännetty englannista (alkuteos Vanilla Fudge) eikä se välttämättä sijoitu saksankielisiin maihin, mutta muut muistikuvasi täsmäävät. Seikkailujen koira | KirjasampoSeikkailujen koira - Deborah van der Beek | Antikvaari 
Valmistemme opastettua kävelykierrosta Tuiraan. Sitä varten olisi kiinnostavaa tietää Tuiran alueen asukkaiden etnisestä taustasta. Onko olemassa tilastotietoa… 74 Tuira on yksi Oulun kansainvälisimmistä kaupunginosista, ja alueella asuu ihmisiä useista eri maista ja kieliryhmistä.Oulun kaupungin tilastollisessa vuosikirjassa on jaoteltu kaupungin väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan, mutta näitä jaotteluja ei ole tehty kaupunginosittain. Koko Oulussa vieraskielisten osuus väestöstä oli noin 6,5 % vuonna 2025.Kalevan mukaan Tuiran koulussa lähes joka kolmas oppilas puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea. Tämä viittaa siihen, että alueen lapsiperheissä vieraskielisten osuus on erittäin korkea.Tilastokeskuksen Paavo-tietokannasta voi etsiä tietoja postinumeroalueittain. Väestörakenne-tietokanta sisältää myös kuntien osa-alueittaiset väestörakennetiedot mm. kielen ja kansalaisuuden mukaan, mutta…
Oiva Arvolan Sagat CD 73  Oiva Arvola on itse lukenut kirjoittamansa saagat äänikirjoiksi. Oulun seudun kirjastoista löytyy kaksi Arvolan Saagaa cd:nä.https://outi.finna.fi/Search/Results?limit=0&lookfor=arvola+oiva&type=Author&filter%5B%5D=%7Eformat%3A%222%2FBook%2FAudioBook%2FCD%2F%22Oiva Arvolan äänikirjoja löytyy Lapin kirjastoista cd:nä 9 kappaletta. Lisäksi yksi antologia-cd, jossa Oiva Arvola on mukana.Näiden kuunteluun tarvitaan MP3-yhteensopiva CD-soitin tai DVD-asema. https://lapinkirjasto.finna.fi/Search/Results?limit=0&lookfor=lapin+saagat&type=AllFields&filter%5B%5D=%7Eformat%3A%222%2FBook%2FAudioBook%2FCD%2F%22Näitä voi kaukolainata Ouluun lähikirjaston kautta. https://www.ouka.fi/kaukopalvelu?accordion=…
Lapsena kuunneltiin äidin c kasetille nauhoittamaa kuunnelmaa Kuusi pingviininpoikasta. Mistähän tämän kuunnelman voisi löytää? Ei löydy mitään tietoa… 73 Hei, näyttää hieman huonolta tuon kuunnelman suhteen.Kuusi pingviininpoikasta -kuunnelma löytyy Finnasta kirjana. Fyysisesti se on luettavissa lukusalissa Jyväskylän yliopistonkirjastossa (ei kaukolainana) ja Varastokirjastosta se on saatavilla kaukolainana. Voit halutessasi  tehdä kaukolainapyynnön täällä: https://helmet.finna.fi/Content/kaukopalvelu KAVI ei ole digitoinut kuunnelmia, joten noin vanhaa kuunnelmaa ei löydy toistaiseksi heidän arkistostaan av-versiona.  Mahdolliseen ammattikäyttöön voit tiedustella kuunnelmaa Ylen Arkistomyynnistä: https://yle.fi/aihe/s/arkistoaineistoa-ammattikayttoon Suora linkki Kansalliskirjaston hakuun:https://www.finna.fi/Record/jykdok.846318?sid=4781576702…
Etsin nuorisokirjaa 70 luvulta. Kirja oli kuvitettu ja se kertoi kesästä ja saaresta jossa nuoret rakentivat lauttoja ja majoja , ynm. Koko oli A4 luokkaa ja… 73 Voisiko etsimäsi kirja olla Päivi Partasen Kesäseikkailu vuodelta 1970? Sen kannessa on vihreää ja se voisi muutenkin sopia kuvaukseesi.Kirjaa löytyy Helmet-alueelta: linkki Helmet Finnaan
Löytyykö puhelinluetteloa 1939-1942 Vilppulasta / Pirkanmaa 73 Vilppulan puhelinluetteloa en onnistunut paikantamaan, mutta voisikohan Suomen yleinen puhelinluettelo 1938-1939 olla avuksi? Sellaista voi selailla Tampereen pääkirjasto Metsossa.  https://finna.fi/Record/piki.651102?sid=4894002504Eri vuosien painoksia tuolta ajanjaksolta näyttäisi olevan kirjastoissa eri puolilla Suomea ja niitä voi tutkia paikan päällä kyseisissä kirjastoissa. Saatavuutta voit katsoa täältä: https://finna.fi/Search/Results?lookfor=suomen+yleinen+puhelinluettelo&type=AllFields&limit=20&sort=relevance%2Cid+asc Kansalliskirjastossa puhelinluettelot on tallennettu vuoteen 1972 asti Kansalliskirjaston pääkokoelmaan. Ne ovat saatavilla lukusalikäyttöön.https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/kokoelmat/…
Missä Ulla-Lena Lundbergin romanissa merimiehen vaimo miettii itsekseen kuinka kotona eletään merimiehen rytmin mukaan, valmistaen kotia hänen tuloaan, oloaan… 73 Hei,kyseessä on mahdollisesti Ulla-Leena Lundbergin teos Leo (Gummerus 2015).Leo | Helmet-kirjastot | helmet.fi
Henkilö palveli väliaikaisessa toimiupseerin toimessa neljä vuotta. Tämän jälkeen hänet komennettiin MPO:n. MPO:ssa hän palveli kolme kuukautta ja lopetti… 73 Yleinen palvelusohjesääntö 2017 kertoo seuraavaa:"36. Vakinaisesta tai määräaikaisesta palveluksesta eronneen sotilaan sotilas- ja palvelusarvojen jäljessä käytetään lyhennettä evp (eronnut vakinaisesta palveluksesta). Evp-lyhenteen käyttöoikeus edellyttää, että sotilas on ollut nimitettynä vakituiseen tai määräaikaiseen sotilasvirkaan.Sotilaasta, joka ei ole palvellut puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen virassa, käytetään sotilasarvon jäljessä lyhennettä res (reservissä, reservin sotilasarvo). Sopimussotilaasta, joka on eronnut vakinaisesta palveluksesta, käytetään sotilasarvon jäljessä lyhennettä res (reservissä, reservin sotilasarvo)."Tämän perusteella sanoisin siis että kyseessä on evp.  Lyhyt jakso MPO:ssa on myös ollut…
Haluaisin lukea kaivosteollisuudesta. 73 Tässä joitakin kaivoksia ja kaivosteollisuutta eri näkökulmista käsitteleviä kirjoja. Bassey, Nnimmo: Kiehuva ja köyhtyvä Afrikka : raaka-aineteollisuuden aiheuttamat tuhot ja Afrikan ilmastokriisi (Like, 2014)Afrikan luonnonvarojen, kuten fossiilisten polttoaineiden, alkuperäiskansojen metsien ja muiden resurssien hyväksikäyttö palvelee pääasiassa muita kuin paikallisia asukkaita. Luonnonvarojen hyödyntämisen karmivat jäljet eri puolilla Afrikkaa ovat länsimaisen hyvinvoinnin hinta.Kaivos koettuna (Lapland University Press, 2018)Kaivostoiminta herättää paljon tunteita. Kaivos lupaa alueelle elinvoimaisuutta, työpaikkoja ja taloudellista kasvua. Samalla se vaikuttaa ratkaisevasti alueen asumiseen, elinkeinoihin, luonnonsuojeluun ja…
Mitä kaloja on Oulunkylän ploteissa?...(sodanaikaiset) 73 Ploteista kerrotaan lyhyesti julkaisussa Mäkitorpan kaupunkipolku. Ne kuuluivat Venäjän ensimmäisen maailmansodan aikana rakennuttamaan linnoitusjärjestelmän, jonka osana myös Helsingin ympärille kaivettiin 1914–17 maalinnoitus. Ennen Kustaankartanon rakentamista alueella oli kaksi plottia. Ne olivat maalinnoituksen tukikohdan XXI tykkipatterin keskeneräinen tuliasema. Kaivannot täyttyivät sittemmin vedellä, toinen toimi uimapaikkana, toinen matonpesupaikkana. Uimapaikkana käytetty plotti on vielä olemassa. Tuossa julkaisussa kerrotaan siellä olleen vielä 1960-luvulla ruutanoita, mutta muuta ei kaloista kerrota.Turistina kotikaupungissa - Oulunkylä mainitsee Kustaankartanon seniorikeskuksen pihan plotin, https://walkhelsinki.fi/turistina-…
Kuinka monet kolmoset syntyi Uudellamaalla v.1977 73 Suomen monikkoperheet ry:n sivulta löysin tiedon, että vuonna 1977 Suomessa syntyi 14 kolmoset.Syntyneiden kolmosten alueellinen erittely on haastavaa. Suosittelen tutustumaan Tilastokeskuksen väestötilastoihin syntyneistä. Hakua pystyy rajaamaan eri tavoin. Lähteet:Tilastot - Suomen Monikkoperheet ryTilastokeskus : StatFin - syntyneet
Onko Federica Manzonin romaani Alma kännetty suomeksi tai ruotsiksi? 73 Federica Manzonin teosta Alma (2024) ei ole käännetty suomeksi eikä ruotsiksi.
Minua kiinnostaa vastuullinen sijoittaminen. Etsin käytännönläheistä, helppolukuista ja ehkä myös humoristista opusta, joka vastaisi kysymyksiin: - Millä… 73 Tässä muutama teos, jotka voisivat sopia sinulle:Vastuullinen sijoittajaHyrske, Anna et al.2020 Sijoita rahasi vastuullisestiKurittu, Kaisa2021 Vastuullisuudesta ylituottoa sijoituksiinSilvola, Hanna ; Landau, Tiina2019 Rahastokirja vasta-alkajille ja niille jotka haluavat päästä sijoittamisessa helpollaMähkä, Merja2021 Rikastu rahastoilla Näin aloitat ja onnistutMähkä, Merja2025[Kirja on uudistettu painos teoksesta Rahastokirja vasta-alkajille]  
MISTÄ VOI LÖYTÄÄ BERTOLT BRECHTIN KIRJOJA JA ESIM TEOS ÄITI MAA 73 Bertolt Brechtin kirjoja voi varata Helmet-kirjastosta. Useimmat teokset ovat kirjavarastossa, mutta niitä saa varattua omaan lähikirjastoon. BERTOLT BRECHT | Hakutulokset | helmet.fiJos toivot kirjoja omaan kirjahyllyyn, suosittelen netissä toimivia Antikvaareja, esim:Bertolt Brecht | Kirjat | Osta Antikvaarista - Kirjakauppa verkossaToki näitä voi löytää myös antikvaariliikkeistä, esim. kirjamessuilla on yleensä useita antikvaareja mukana.En löydä mainintaa teoksesta "Äiti maa", mutta voisiko kyseessä olla "Äiti peloton ja hänen lapsensa"? Teoslistaa voit selata linkistä: Bertolt Brecht – Wikipedia
Jyväskylän yliopistolla ja Vapaa-ajattelijain liitolla on tosi samanlaiset logot. Kumpi logo on vanhempi? 73 Samaan kysymykseen on vastattu Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa joulukuussa 2022. Pääset lukemaan vastauksen tästä linkistä: Jyväskylän yliopistolla ja Vapaa-ajattelijain liitolla on hyvin samantapaiset logot. Kumpi logo oli ensin? | Kysy kirjastonhoitajalta
Lahden lasitehtaan historia? 73 Lahden Lasitehtaan historia on kerrottu yrityshistoriikissa:Rastas, Hannu (2023): Lahden Lasitehdas 1923-2023 : satavuotias joka oppi tekemään lasiaLyhyt historiikki löytyy tehtaan verkkosivuilta:https://www.pilkington.com/fi-fi/fi/news-insights/latest/lasitehtaan-ly…  
Milloin Saima Harmajan "Hunnutettu" on kirjoitettu? "Sun syleilyysi olen liian heikko ..... 73 Saima Harmajan runokokoelma "Hunnutettu" ilmestyi 1936. Kysymäsi runo "Sumussa" on kirjoitettu 20.8.1935.
Aleksis Kivellä on JOULUILTA. Löytyisikö joltain muulta kirjailijalta vastaavanlaista luettavaa/lausuttavaa kirkolliseen illanviettoomme? 73 Seuraavissa teoksissa on ehkä etsimänne tyyppisiä runoja tai tarinoita:Kajava, Viljo: Valoksi maan päälle - Viljo Kajavan kauneimmat joulurunot. https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_20283 Nummi, Lassi: Joulukonsertto - runoja ja puhetta joulun aikaan. https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_56244  Kaskinen, Anna-Mari: Matka joulun salaisuuteen. https://keski.finna.fi/Record/keski.472330?sid=5182511321  Kaskinen, Anna-Mari: Sydämessä joulu. https://keski.finna.fi/Record/keski.392832?sid=5182512812  Armahin joulunaika - valikoima jouluaiheisia runoja. https://keski.finna.fi/Record/keski.66397?sid=5182513889 Vanha kokoelma vuodelta 1945 sisältää joulunaikaan sopivia runoja…
Onko olemassa suomalaisia jouluaiheisia runoteoksia, jotka ovat tekijänoikeudeltaan vapaita esitettäväksi tapahtumissa? 73 Tekijänoikeuslain mukaan Euroopan Talousalueelta eli ETA-alueelta (EU:n jäsenmaat sekä Norja, Islanti ja Liechtenstein) peräisin olevien teosten suoja-aika on voimassa tekijän koko eliniän sekä 70 vuotta hänen kuolinvuotensa päättymisestä. Tämän jälkeen teosta voi käyttää maksutta ja kysymättä lupaa.Joulurunoista on julkaistu monia eri tekijöiden tuotantoa sisältäviä kokoelmia, kuten esimerkiksi Lapsuuden joulu : rakkaimmat joulurunot (Tammi, 2005) ja Lapsuuden joulu : kauneimmat joulun runot ja laulut, osat 1 ja 2 (Kirjayhtymä, 1979 ja 1980). Eri tekijöiden kohdalla tekijänoikeus täytyy kuitenkin tarkistaa aina erikseen selvittämällä kirjoittajan mahdollisesta kuolemasta kulunut aika. Tunnetuista jouluisiakin runoja julkaisseista…
Kenen runosta on: Mut elämää eihän tää olisikaan Jos tyynnä meren pinta Mut taistelu vasta on elämää Ja voitto on elämän hinta 73 Näitä säkeitä on kysytty ja etsiskelty aikaisemminkin:Mummo vainaa vielä pahasti dementoituneena suolsi vanhaa runoa, jota olen koittanut löytää tuloksettomasti. Pystyttekö selvittämään kenen runo menee näin tai… | Kysy kirjastonhoitajalta