Loru tai runo "Ketunpojat" alkaa: "Kettu se etsii poikiansa". Kolmas poika on kahvia jauhamassa. Runo sisältyy kirjaan "Opin lukemaan : lasten aapinen" (Valistus, 1962; useita painoksia). Kirjan ovat laatineet Paavo Kuosmanen, Liisa Merenkylä ja Pentti Merenkylä. Runon kirjoittajan nimeä ei mainita. Hakemistossa lukee runon nimen jälkeen: "kansansadun tapaan".
Heiri on vanha talon nimi ja sukunimi Vaasaan kuuluvan Vähänkyrön Hiiripellon kylässä, jossa myös Heirintie sijaitsee. Vähänkyrön Joulu -lehdessä v. 1980 mainitaan, että Heiri saattoi aikoinaan olla Hiiripellon kylän suurin talo. Sittemmin talon nimi on lehden mukaan muuttunut Ollilaksi.
Kattavaa listausta ei löytynyt, mutta ainakin näiltä naispuolisilta sarjakuvataiteilijoilta on julkaistu fantasiasarjakuvaa suomen kielellä: Anne Muhonen, Elli Puukangas, Miila Westin, Tuula Mäkelä, Suvi Sipronen, Mari Luoma, Kore Yamazaki, Sylvia Douyé, Malin Falch, Siiri Viljakka, Wendy Pini, Tiia Salmelin, Hiromu Arakawa, Arina Tanemura, Paula Hihnala ja Aino Louhi. Lisäksi fantasiasarjakuvaa tekevät S. Haltijakäpälä ja Tuisku Hiltunen (mutta en voi varmuudella nimetä heitä naissarjakuvataiteilijoiksi).Listassa on mukana sekä kirjoittajia että kuvittajia. Osa heistä on julkaissut vain vähän ja fantasia on määritelty laajasti. Verkkokirjastossa Keski.finna.fi -sivulla haun voi tehdä asiasanalla fantasiasarjakuvat ja rajaamalla haun…
Kyseisestä kappaleesta löytyy seuraava nuotti kosketinsoittimille Kansalliskirjaston ja Musiikkiarkiston kokoelmista: Minä vaan ; Tyhjät päivät ; Milloin saavut. Musiikki Fazer [1971] Voit pyytää nuotista jäljennettä tekemällä siitä oman paikkakunnan kirjastoosi kaukopalvelupyynnön. Kaukopalvelu on maksullista, artikkelikopion hinta määräytyy lähettäjäkirjaston hinnaston mukaisesti. Lastu-kirjastojen kaukopalvelusta lisätietoa seuraavassa osoitteessa: Info | Lastu-kirjastot Ulkoasu1 sävelmänuotti ([4 sivua])
Sellon kirjastoon tulee Juoksija-lehti. Linkki Helmet hakutulokseen.Sellon kirjastosta löytyvät myös Fizkultura i sport, Liikunta & tiede sekä Kunto plus.Koko helmet alueelle tulee runsaammin liikuntalehtiä. Linkki Helmet hakutuloseen.Juoksija löytyy myös kansallisesta e-kirjastosta. Linkki e-kirjaston lehtivalikoimaan ja kirjautumisohjeisiin.
Rusthollit olivat ruotujakolaitoksen aikaisia ratsutiloja, joiden omistajien oli velvollisuus verovapauksia vastaan varustaa asekuntoinen mies ja hevonen sotaa varten. Järjestelmä lakkautettiin lopullisesti vuonna 1886. Kielenkäytössä sanat 'rustholli' ja 'rusthollari' säilyivät tämän jälkeenkin.Lähteet: Toivo Vuorela, Kansanperinteen sanakirja Harri Nykänen, Kansakunnan kohottamat
Kyllä, LP:n kansikuva viittaa Merihaka-Sörnäinen alueeseen. Kuva on otettu Kaikukadun kevyen liikenteen sillalta koilliseen. Taustalla näkyy 1909 valmistuneen Suvilahden höyryvoimalan, nykyisen Kattilahallin, punatiiliset savupiiput. Sörnäisten rantatien ylittävä ramppi on purettu, niin kuin myös Partekin siilot.Levyn kansi: https://music.apple.com/fi/album/maailman-valtateill%C3%A4/656119859Lähteet:-Kattilahalli | Suvilahti -Sörnäisten rantatie (Sörnäinen, Helsinki, Finland) May 28, 2025 - Sörnäisten rantatie – Wikipedia
M. J. Rosen romaanin "Yöperhonen" alkuperäinen englanninkielinen nimi on "The Venus Fix".Lähde: The Venus Fix (Butterfield Institute, #3) by M.J. Rose | Goodreads
Aale Tynnin suomennos Kainolle rakastetulle Andrew Marwellin runosta To His Coy Mistress sisältyy esimerkiksi teokseen Tuhat laulujen vuotta (1974, s. 213).Runon ovat suomentaneet myös Veijo Meri (Aralle rakastetulle teoksessa Runoni rakkaudesta) ja Kirsti Simonsuuri (Kainolle rakkaalleen Parnasson numerossa 2001:3).
Kysymyksessä saattaa olla salanimi. Kysyin kirjasta Kansalliskirjastosta, jonka kokoelmissa kirja on. Kirjassa on ainoastaan painopaikka Pori ja vuosi 1954. Kirjailijasta ei löydy mainintaa Ranskan kansalliskirjastossa.Kirjasammosta löytyy kirjan aikalaisarvio: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au27fbb775-18ef-40cb-a9da-ab3304b53009
Tutkimusten mukaan elokuvasisältöjä kopioidaan, levitetään ja katsellaan laittomasti edelleen hyvin paljon. Fyysisten tallenneformaattien, kuten DVD- ja Blu-ray-levyjen, laiton kopiointi ja fyysisten kopioiden myyminen on vähentynyt huomattavasti suoratoistopalveluiden yleistyttyä mutta on edelleen yleistä monissa maissa.Maailmanlaajuisesti eniten elokuvia levitetään laittomasti verkon lataus- tai suoratoistopalveluiden kautta. Arviot puhuvat yli 200 miljardista katselukerrasta vuosittain tai Euroopan Unionin alueella noin 1,1 katselukerrasta kuukaudessa verkonkäyttäjää kohti. Oletettavasti iso osa tästä levitetystä aineistosta on kopioitu fyysisestä mediasta kopiointisuojaukset ohittaen, mutta tästä ei ole tarkkaa tietoa.Lähteet:Film…
Etsimäsi kirja Miina ja Manu -kirja on todennäköisesti Miina ja Manu päiväkodissa. Siinä he leikkivät kahdessakin eri kohdassa päiväkodin pihamaalla mm. liukumäessä ja keinuissa. Kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 1993 (lähde: https://miinajamanu.fi/, viitattu 15.10.2025).
Hei,Kirjassa Pöytä koreaksi kerrotaan seuraavaa: "Maaseudulle pöytäveitsi ja -haarukka kotiutuivat hitaasti. Miesväki käytti ruokapöydässä omia puukkojaan: joskus emäntäkin kantoi linkkuveistä hameen taskussa. Veitsen puutteessa perunat kuorittiin lusikanvarren ja peukalon avulla." (s. 220)Samalla sivulla kerrotaan, että kansanelämän kuvaaja Johannes Häyhä kertoo, että talonpoikaistalossa esim. rovastille oli katettu puulautaset ja kirkastetut puukkoveitset ja pahoiteltu, ettei talossa ollut pöytäveitsiä. Tästä voi päätellä, että puukkomainen veitsi oli käytössä. "Vasta kotimainen teollinen valmistus toi metalliset lusikat, veitset, ja haarukat koko kansan ulottuville ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen voi sanoa niiden olleen useimmissa…
Ajalla ennen internet-asioinnin mahdollisuutta matkatoimistot painattivat mainoskatalogeja, joissa esiteltiin kauden matkakohteet hotellivaihtoehtoineen ja joiden perusteella matkoja varattiin. Näitä painatteita esitellään mm. seuraavissa artikkeleissa:Ilta-Sanomat: Tältä näyttivät matkaesitteet 1960-90-luvuilla, https://www.is.fi/matkat/art-2000001225117.htmlTui: Muistatko vielä nämä matkaesitteet? https://www.tui.fi/inspiration/matkaesitteet-ennen-ja-nyt/ Vanhoja esitteitä voi löytää joistakin antikvariaateista. Esimerkiksi sivustolla https://www.antikvariaatti.net/haku niitä saa esiin laittamalla hakusanaksi "matkaesite" ja valitsemalla tuotetyypiksi "lehdet".
Etsimäsi kirja on varmaankin Ritva Toivolan ja Ulla Vaajakallion Konstan mehutaika (1993).Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokannassa kirjaa kuvaillaan näin:"Konsta on Karhukaupungin taikurikarhu. Sillä on taikurireppu, josta voi taikoa mitä ikinä haluaa. Eräänä päivänä Konsta päättää muuttaa koko kaupungin vesijohtoveden mansikkamehuksi. Kaikki eivät ole kuitenkaan tyytyväisiä."https://lumme.finna.fi/Record/lumme.708764?sid=5193738956
Hei,Tämä on todennäköisesti Ladislao Vajdan ohjaama espanjalainen elokuva Marcelino (Marcelino, pan y vino) vuodelta 1954/1955. Elokuvassa on orpo poika, ullakko ja itkevä ristiinnaulittu Jeesus-veistos/patsas.Tarinasta on muitakin versioita, mm vuoden 1991 Marcellino, jonka on ohjannut Luigi Comencini.
Historia ei koskaan ole ollut kaikille pakollinen osa ylioppilastutkintoa. Vuonna 1919 säädettiin pakollisiksi viisi koetta: äidinkielen koe, toisen kotimaisen kielen koe, vieraan kielen koe, matematiikan koe sekä uutena kokeena reaalikoe. 1940-luvulla järjestetyissä erityisissä sotilasylioppilaskirjoituksissa pakollisia kokeita oli vain kolme: äidinkielen koe, vieraan kielen koe ja joko matematiikan koe tai reaalikoe. Vuonna 1947 annetussa asetuksessa valinta matematiikan ja reaalikokeen välillä vakinaistettiin, ja pakollisten kokeiden määrä putosi neljään.Pakollisessa reaalikokeessa historia ja yhteiskuntaoppi oli laajin aineryhmä (kahdeksan kysymystä, keväästä 1937 yhdeksän), mutta koe oli täysin mahdollista suorittaa vastaamatta…