Most read answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Haluaisin tietoa Liedossa v. 1889 ammutusta sudesta. 2922 Turun kaupunginkirjaston kokoelmista löytyy kyllä taustatietoja susiongelmaan 1800-luvulla, mutta kyseisestä Liedon sudesta ei löydy tarkempaa tietoa. Erkki Pulliaisen teos "Suurpetomme" (1999) antaa mielenkiintoista tietoa 1800-luvun susimetsästyksestä ja valtiovallan toimista tehostaa pyyntiä 1880-luvulla. Teoksessa "Liedon historia" osa 2 (s. 224) kerrotaan että Lieto, Pöytyä ja Marttila järjestivät yhteisen pedonajon 1880. Korotettuja tapporahoja maksettiin vielä vuosikymmenen alussa ja vuosikymmenen lopulla petokanta olikin jo harventunut huomattavasti. Kannattaa katsoa myös Jouko Teperin teos Sudet Suomen rintamaiden ihmisten uhkana 1800-luvulla (1977), joka on tällä hetkellä kirjastomme varastossa eri puolella Turkua, joten emme…
Mistä voin saada Jukka Kuoppamäen Matkamiehen virren nuotit? Sävellys ja sanoitus vuodelta 2013 2922 Valitettavasti tätä laulua ei ole vielä julkaistu nuottina, joten ainoa keino on kääntyä suoraan Jukka Kuoppamäen puoleen. Suoria yhteystietoja meillä ei ole, mutta todennäköisesti hänen virallisten kotisivujensa kautta yhteys voi syntyä: http://www.jukkakuoppamaki.net/yhteydet.html Heikki Poroila
Minua kiinnostaisi lukea lisää siitä, miten kollektiiveja/jaettuja luovia tiloja pystyy luomaan tai fasilitoimaan. Monesti kirjallisuudessa törmää … 2922 Sanana kollektiivi tarkoittaa Kielitoimiston sanakirjan mukaan kollektivismin periaatteiden mukaan järjestettyä (työ)yhteisöä (tai kielitieteessä ryhmäsanaa). Kollektivismin sanakirja taas määrittelee näin: yhteisön merkitystä tähdentävä, vars. tuotantovälineiden yhteisomistusta kannattava taloudellinen ja pol. aatesuunta. https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/ Valmiita vastauksia en kysymyksiisi löytänyt, mutta kollektiivisesta toiminnasta löytyy kirjoja. Esim. nämä kirjat löytyvät pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoista (http://www.helmet.fi/fi-FI): - Joukkojen viisaus: miksi monet ovat viisaampia kuin harvat / James Surowiecki - Infotopia: how many minds produce knowledge / Cass R. Sunstein - Kollektiivinen asiantuntijuus /…
Kysyisin, onko mitään mahdollisuutta 'pelastaa' mökiltä kaupunkiin tuotuja kirjoja, joihin on pinttynyt nk. 'mökin haju'? 2922 Hajujen poistoa paperista voi kokeilla ruokasoodan avulla. Löytämissäni vinkeissä ruokasoodaa sirotellaan joko sivujen väliin, jolloin se täytyy harjata tai esim. imuroida pois, tai sitten kirja suljetaan tiiviisti muovipussiin ruokasoodan kanssa vuorokaudeksi tai pariksi. Ruokasoodalla on hajuja neutraloiva vaikutus. Kysymykseen on vastattu palvelussamme aiemmin näin: https://www.kirjastot.fi/kysy/hankkimassani-kirjassa-on-pistava-tunkkai…. Keskustelua aiheesta mm. seuraavilla harrastuspalstoilla: https://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=60.75 http://suku.genealogia.fi/archive/index.php/t-11108.html
Mitä tarkoittaa suomeksi nimi Luxonia, joka nimi liitty spektroliitin kaivantaan Suomessa. Wikipedia ei ottanut kysymystaäni vastaan, ja Luxonia sivussa ei… 2921 Kari Kinnunen lähetti minulle Spetroliittituotteista kirjoittamansa artikkelin Kivi-lehdestä ja antoi luvan välittää sen teille pdf:nä. Tuo artikkeli kiteyttää asian aika hyvin. Kirjallisuusviitteitä on tekstin seassa. Tässä tulisi sitten erillinen lista kirjallisuusviittetä spektroliitteihin liittyen (kaikki artikkelit löytyvät Geologian tutkimuskeskuksen kirjastosta kirjastostamme) 1: Kinnunen, Kari 1969. Spektroliitti. Elanto 54 (5), 12-13. 2: Kasso, Tapani 1980. Ylämaan spektroliitti. Kultaseppien lehti 54 (5-6), 142-145, 156. 3: Virkkunen, Marjatta 1980. Spektroliitin ABC. Kultaseppien lehti 54 (5-6), 145-146. 4: Koski, Karl; Koski, Daniel 1980. Spectrolite : Finland's gem labradorite. Lapidary Journal 34 (7), 1476-1480, 1484. 5…
Onko päivä yhtä pitkä 3 päivää 22.12 ,23.12 ja 24.12 ? 2921 Ei aivan, mutta lähes. Talvipäivänseisauksen aikanahan päivä on pohjoisella pallonpuoliskolla lyhimmillään. Talvipäivän seisaus on vuodesta riippuen 21.-22.12., Ilmatieteen laitos, Tähtitieteelliset vuodenajat.  Yliopiston almanakasta näkee, minä päivänä talvipäivän seisaus on ja sen, miten paljon päivä pitenee sen jälkeen. 21. ja 22. 12. aurinko nousee Helsingissä klo 9.24 ja 23. ja 24. 12. klo 9.25 ja laskee 21.12. klo 15.13, 22. ja 23. 12. klo 15.14 ja 24.12 klo 15.15. Oulussa aurinko nousee 21.12. 10.29 ja laskee 14.03, 22.12. nousee 10.29 ja laskee 14.04 sekä 22.12. nousee 10.30 ja laskee 14.05. Utsjoella ei aurinko nouse tähän aikaan vuodesta, Ensi vuonna 2013 talvipäivänseisaus on 22.12.
Onko nuortenkirjallisuus genre? 2921 Nuortenkirjallisuus on kohderyhmän iän mukaan määritelty ja genrerajat ylittävä kirjallisuusryhmä. Kirjastojen nuortenosastoilla nuortenkirjallisuudeksi voidaan laskea kaikki sinne sijoitettu kirjallisuus: eri tyylinen kaunokirjallisuus, sarjakuvat, runot, tietokirjatkin. Jokin tietty nuortenkirjallisuuden alalaji voitaisiin kuitenkin ehkä hyvinkin laskea omaksi genrekseen. Hyvä suomalainen genreä vastaava termi voisi olla tyylilaji. Kirjallisuuden tyylin ohella myös kirjallisuudenhistoria sekä rakennetyyppi voivat erotella kirjallisuuden genrejä toisistaan. Runouden genrejä on vaikkapa lyriikka, joka erottuu romaaneista niin kirjallisuudenhistorian, tekstirakenteen kuin tyylinkin osalta. Romaani- ja novellikirjallisuuden vanhoja genrejä…
Osaisitteko sanoa, mistä sanonta "maksan mielelläni 100e, ettei naapuri saa 50e" on lähtöisin tai kuka sen on lanseerannut? 2921 Kyseistä sanontaa esiintyy vähän eri muodoissa. Yleisimmin se näyttäisi olevan "suomalainen on valmis maksamaan satasen ettei naapuri saa viittäkymppiä". Sanonnan alkuperä ei kuitenkaan valitettavasti löytämistäni lähteistä selvinnyt.
Jos joku on laulanut suomeksi Jeanetten Porque te vas? niin kuka ja milloin? 2920 Laulun ovat levyttäneet myös Marica (1977), Satu ja Vaahtopäät (1994), Arja Havakka (2002) ja Sinitaivas (2014).[  Laulusta on kaksi muuta suomenkielistä versiota: Tuula Amberlan esittämä ”Korppi” (1992) ja Emma Salokosken ”Miksi sä meet” (2005). Wikipedia
Miksi ihmisen ylähuulen yläpuolella on huulesta nenään ulottuva kuoppa? 2920 Huulten lihakset ovat tarpeen puheen tuottamiseen. Yhdessä kielen, hampaiden ja nielun kanssa ne muodostavat ymmärrettäviä sanoja äänistä, joita syntyy ilman virratessa kurkkupäässä olevan ääniraon läpi. Ylähuulivako (Philtrum, la) luo edellytykset suuremmalle määrälle huuliliikkeitä. Tämä taas lisää mahdollisuuksia sekä sanalliseen että sanattomaan viestintään.
Haluaisin tietää Top 20 suosituimmat lastenkirjat. Jos mahdollista, koko Suomen tilanne kiinnostaa, mutta jos tätä tietoa ei ole, riittää vain teidän… 2920 Valtakunnallista tilastoa kirjastojen halutuimmista lastenkirjoista ei valitettavasti ole tehty. Helsingin kaupunginkirjastolla tehdään aika ajoin halutuimmat nimekkeet -tilastoa, viimeisin on tehty 18.7. http://www.lib.hel.fi/Page/23877b06-5844-41d0-bac5-c53cc0a1df7d.aspx Tilasto perustuu varausten määrään. Lastenkirjoja ei ole listattu erikseen, eikä niitä näytä paljonkaan kaunokirjallisuuden varatuimpien nimekkeiden joukossa olevan. Eli etsimääsi tämän hetken suosituimpien lastenkirjojen Top 20 -listausta kirjastojen kohdalta on mahdotonta antaa. Suomalaisen kirjakaupan sivuilta sen sijaan löytyy tämän hetken myydyimpien lastenkirjojen Top 10: http://www.suomalainenkirjakauppa.fi/Ajankohtaista/TOP10t/tabid/278/Def… Tämä listaus on…
Mietin mistä tulevat sanat raukka, reppana, parka, raasu ja polo. Mikä niiden etymologia on? Ovatko jotkin niistä sukua toisilleen? 2919 Nykysuomen etymologisen sanakirjan (Kaisa Häkkinen, 2004) mukaan raukka-sana, liittyy yhteen surkeaa ääntelyä merkitsevän , alkujaan onomatopoeettisen raukua-vebin kanssa. Sanalla on vastineita  lähisukukielissämme. Parka on alkujaan tarkoittanut vaateriepua tai kapaloa. Raasu on samoin tarkoittanut kulunutta vaatetta, riepua tai räsyä. Se on laina ruotsin kielestä. Polo taas on polkea-verbin johdos. Suomen sanojen alkuperä -etymologinen sanakirjan (osa 3: R-Ö) reppana liittyy repale-sanaan. Osalla sanoista on siis yhteys kuluneisiin vaatteisiin, mutta ei kaikilla Sanat eivät muuten näytä liittyvän toisiinsa.      
Veljen poika mikä on minulle 2919 Veljen poika on yksinkertaisesti ihan vain veljenpoika. Vastaavaa sanaa kuin englannin nephew ei suomen kielessä ole. https://www.tuomas.salste.net/suku/sukulaiset.pdf
Onko informaatikon ammattinimeke Suomessa virallinen ammattinimeke, kuten kirjastonhoitaja? Missä Suomessa voi opiskella informaatikoksi? 2918 Informaatikko on virallinen ammattinimeke, sekä yleisissä kirjastoissa että yliopistokirjastoissa on informaatikon vakansseja. Informaatikoksi ei opiskella erikseen vaan pätevyyden saa opiskelemalla informaatiotutkimusta vähintään 35 ov. Informaatiotutkimusta voi opiskella pääaineena Oulun ja Tampereen yliopistoissa sekä Åbo Akademissa. Myös Oulun, Seinäjoen ja Turun ammattikorkeakouluissa voi opiskella kirjasto- ja tietopalvelualaa.
Voisinko saada missi Armi Kuuselan miehen Virgilio (Gil) Hilarion vanhempien nimet, syntymäpaikan ja ajat ja tiedon missä he kuolivat ja milloin. En ole… 2918 Helmet-aineistohaun sanahaku http://www.helmet.fi/search*fin/X Armi Kuusela antaa yhdeksän teosta. Kävimme näistä läpi kolme: Armi Kuusela : myytti, julkkis ja supertähti / Nina af Enehjelm Armin kultaiset vuodet / Jorma Marttala Armin vuodet / Markku Koski, Leo Lindsten Vastausta näistä kirjoista ei löytynyt. Valitettavasti muistakaan käytössä olevista lähteistä emme vastausta löytäneet. Google-haut ja mm. kirjaston käytössä oleva laaja Ebsco-artikkelihaku eivät antaneet tulosta. Nina af Enehjelmin kirjassa Armi Kuusela : myytti, julkkis ja supertähti, julk. 2003 on kirjattu seikkaperäinen lähdeaineisto, mm aikakauslehtiä. Kustantaja WSOY:n kautta voisi saada yhteyden kirjan kirjoittajaan. Jospa hänellä olisi asiasta tieto. Nina af…
Minun esikoinen on nimeltään Nico ja haluan tietää mistä hänen nimi tulee ja milloin Nicon nimipäivät on kalenterissa? Mistä tulee myös nimet Ari ja Marjut?… 2918 Kysymykseesi on vastattu aikaisemminkin. Kysy kirjastonhoitajalta-palvelun arkistosta kannattaa tarkistaa nimikysymykset, sillä siellä on melkoinen tietopankki etunimistä. Arkisto löytyy osoitteesta http://www.kirjastot.fi/tietopalvelu/arkisto.aspx Kirjoita hakuruutuun sanat etunimet niko. Vastaukseksi saat seuraavan tiedon: lähtönimenä on Nikolaus tai Nikodemus (niko=voitto, laos=kansa). Nikolaosta on pidetty merenkulkijoiden suojelupyhimyksenä. Tunnetaan myös hyväntekijänä. Useissa maissa hän tuo lahjoja lapsille jouluna. Marjut on Marian hellittelymuoto (pikku Maria). Maria on heprealais-aramealainen nimi, jonka merkitys on epäselvä. Merkitys saattaa tutkijoiden mukaan olla esim. toivottu lapsi, näkijätär, herratar. Nimi on myös…
Marja-Leena Lempisen elämä? 2918 Kaunokirjallisuuden verkkopalvelussa Kirjasammossa kerrotaan, että Marja-Leena Lempinen on syntynyt 3.7.1950 Viitasaarella. http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175938149489 Hän asuu Tuusniemellä ja on aiemmin asunut myös Keiteleellä.Suomen nuorisokirjailijoiden nettimatrikkelissa hän kertoo itse elämästään, perheestään, harrastuksistaan ja kirjallisesta tuotannostaan seuraavassa osoitteessahttp://www.nuorisokirjailijat.fi/main.php?s=k&k=66 Siellä on myös hänen puhelinnumeronsa ja sähköpostiosoitteensa, joiden avulla voi kysellä ja jutella hänen kanssaan.Myös kustannusosakeyhtiö WSOY:n verkkosivuilta löytyy tietoa hänestä ja hänen tuotannostaan.http://www.wsoy.fi/kirjailijat/-/author/name/LempinenMarja-Leena…
Olen etsimässä nuottia Minun ystäväni on kuin villasukka. Aiemmissa vastauksissanne suosittelette Musiikin mestarit 3-4 kirjas. Valitettavasti kirjassa ei ole… 2917 Kysytty laulu on siis Petri Virtasen säveltämä ja sanoittama "Minun ystäväni". Koulun musiikkikirjojen laulusisältö vaihtelee eri painoksissa, joten kaikissa Musiikin mestarit 3-4 painoksista tätä laulua ei välttämättä ole. Tarkistetusti laulu löytyy ainakin näistä teoksista: - Suuri toivelaulukirja, osa 22, sivu 242 (2013 painos) sekä - Kultaiset koululaulut 70-luvulta nykypäivään, sivu 13 (2009 painos).
Kuinka monta yli 100-vuotiasta oli Suomessa 31.12.2023 ikävuosittain ja sukupuolen mukaan? 2917 Löydät väestön ennakkotilaston mukaisen taulukon 100 vuotta täyttäneiden määrästä iän ja sukupuolen mukaan tästä vastauksesta: Kuinka paljon 100 vuotta täyttäneitä oli Suomessa 31.12.2023 jaettuna vuosiikäryhmittäin sukupuolen mukaan?
Voiko kiitoskirjeessä kiittää liikaa? Nyt kirjeen joka lauseessa on kiitos eri muodoissa (lämmin kiitos, kiitos...). Mikä on paras tapa lopettaa tälläinen… 2915 Kiittää voi tosiaan liikaakin. Jos jokaisessa lauseessa kiittelee, se voi tuntua vastaanottajasta vaivaannuttavalta. Tarkasti on kuitenkaan vaikea sanella kirjeen sanamuotoja, koska ne riippuvat kokonaisuudesta. Suvi Ruotsin ”Tapakirja” (Otava 2005) ehdottaa muodollisemman kirjeen lopetuksiksi ilmaisuja ”Ystävällisin terveisin” ja ”Kunnioittavasti”. Tosin Sirkka Lassilan ”Uusi käytöksen kultainen kirja” (WSOY, 2000) pitää ilmaisua ”Kunnioittavasti” hyvin muodollisena ja sopivana vain kaikkein virallisimpiin yhteyksiin. Sen sijaan tarjotaan ilmaisua ”Parhain terveisin” ja vähemmän muodollisiin kirjeisiin esimerkiksi ilmaisuja ”Lämpimin terveisin” ja ”Sydämellisesti”.