Most read answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Kysyin pari päivää sitten näin: "Kertakäyttömaskeja voikin pitää useammin kuin vain kerran. Miten tätä ei ole aiemmin tutkittu/huomattu? Suomessa tai muualla?… 278 Tutkin asiaa ja huomasin, että Euroopassa oli muitakin maita, jotka miltei samanaikaisesti päätyivät siihen, että kirurgiset maskit voi pestä, ja että ne ovat käyttökelpoisia pesun jälkeen (mm. Ranska).  Kävi ilmi, että Suomessa suu -nenäsuojien pestävyyttä tutkinut VTT teki tutkimuksensa Euroopan tautienehkäisy ja -valvontakeskuksen (ECDC) julkaiseman Hengityssuojainten puhdistus ja uudelleenkäyttö COVID19 pandemian aikana -asiakirjassa kuvattujen menetelmien tarkistamiseksi. Se miksi asiaa ei ole tutkittu aiemmin Euroopassa johtunee siitä, että kasvomaskit eivät niinkään ole olleet tässä laajuudessa tavallisen kansan käytössä. Ammattikäytössä olevia kirurgisia maskeja ei suositella käytettäviksi pesun jälkeen, sillä ne menettävät…
Kenen taiteilijan singeerauksesta voisi olla kysymys? 278 Valitettavasti nimestä ei ainakaan näiden kuvien perusteella saanut selvää. 
Kokeilin FONO.fi äänitietokannassa erästä levyä, LP-albumia, voiko sitä - tai mitään - kuunnella. Eikö voi? Siltä näytti. En kuullut mitään. Kyseessä oli… 278 Fono.fi on Yleisradion levystön tietokanta. Siinä on sisältötiedot Ylen kokoelmiin kuuluvista äänitteistä. Fonossa ei voi kuunnella musiikkia, sillä digitoitu materiaali on tarkoitettu vain Yle radiotoimintaan. Muutamassa yleisessä kirjastossa on yhä jäljellä Las Camaradas -yhtyeen LP-levy Intiaanin tie (LRLP 274, 1978): valtakunnallissa varastokirjastossa, Rovaniemen kaupunginkirjastossa sekä Helmet-musiikkivarastossa. Levyn voi tilata jostakin niistä kaukolainaksi. Tilaus tehdään oman kunnan kirjastossa. Kaukolainaus Jyväskylän kaupunginkirjaston kautta.    
Onko tutkittu kuinka suuri vaikutus tv-mainonnalla ja mainoskasvoilla on ympäristöongelmiin kulutuksen lisääntymisen myötä? 278 En löytänyt tutkimusta juuri tuosta aiheesta. On pohdittu mainosten vaikutusta ympäristöön esim. Kulutus.fi Mainonnan seitsemän syntiä. http://www.kulutus.fi/artikkelit/mainonnan-seitseman-syntia/ Milla Annala ja Markus Vinnari ovat tutkineet TV-mainosten tuotteita ja huomanneet, että ympäristöä kuormittavat tuotteet saavat enemmän mainosminuutteja. https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000007325815.html Mainosten vaikutusta ihmisten käytökseen ja itsetuntoon on myös tutkittu esim. Mark R. Forehand, Rohit Deshpandé: What We See Makes Us who We are: Priming Ethnic Self-Awareness and Advertising Response https://journals.sagepub.com/doi/abs/10.1509/jmkr.38.3.336.18871 tai Livingstone, Sonia: Does TV…
Kenen ja minkäniminen on novelli, jossa nainen uskoo (löytö?)kissansa olevan uudelleensyntynyt Mozart? 278 Kyseessä lienee Roald Dahlin novelli Edward voittaja (alk. Edward the Conqueror). Siinä Louisa-niminen päähenkilö ottaa hoiviinsa kulkukissan, joka osoittaa niin suurta mielenkiintoa hänen pianonsoittoonsa, että Louisa alkaa uskoa sen olevan uudestisyntynyt säveltäjä Franz Liszt. Louisan aviomies Edward ei ole teoriasta kovin vakuuttunut. Novelli on julkaistu suomeksi kokoelmassa Rakkaani, kyyhkyläiseni. Siitä on otettu useita painoksia, viimeisin vuonna 2012.  
Onko Cris Owen koskaan asunut Suomessa vakituisesti ja jos, milloin? Hänhän puhuu suomea sujuvasti. Muistan nähneeni hänet 90-luvun lopulla vieraana Salonki… 278 Suosittelen tutustumaan Cris Owenin muistelmateokseen Valheellinen elämä. Siinä mainitaan, että Cris muutti perheensä kanssa Suomeen vuonna 1970. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että hän on melko varhain karannut takaisin Ruotsiin ja liikkunut Ruotsin ja Suomen välillä ennen tuota mainitsemaasi vuotta 2002. Teos on lainattavissa Oulun seudulla, https://outi.finna.fi/Record/outi.527765
Miten löydän vinkkejä kauno-, muistelma-, ym. kirjoista, jotka kertovat ja kuvaavat ikäihmisen maailmaa? 278 Muistelmallisia teoksia voi hakea verkkokirjastosta laittamalla hakusanaksi "muistelmat" ja yhdistämällä siihen hakusanan "ikääntyminen", "vanhuus" tai "vanheneminen". Tässä joitakin kirjavinkkejä: Eskola, Antti: Vanhanakin voi ajatella Junkkaala, Eero: Näitä polkuja tallaan Karjalainen, Elina: Koskesta suvantoon Mazzarella, Merete: Aurinkokissan vuosi Talvitie, Eveliina: Vanha nainen tanssii Tervaskannot : kuinka selvitä hengissä ensimmäiset 90 vuotta? Kaunokirjallisuutta voi hakua laittamalla verkkokirjastoon asiasanaksi "ikääntyminen kaunokirjallisuus" tai "vanhuus kaunokirjallisuus". Myös Kirjasampo-sivustolta (Etusivu | Kirjasampo) löytyy hyvin lukivinkkejä aiheen mukaan. Tässä joitakin mahdollisesti kiinnostavia romaaneja:…
Muistaakseni yle näytti joitakin vuosia sitten minidokumentti - sarjan sukupuuttoon kuolleista "hirviökaloista". Siis isokokoisista kaloista jotka elelivät… 278 Voisiko kyse olla BBC:n sarjasta Matkalla dinosaurusten kanssa?  Tässä on joitakin kaloja myös. Yle on esittänyt sarjaa 2000-2001.  https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Matkalla_dinosaurusten_kanssa Tähän liittyvä kirja löytyy myös Vaski-kirjastoista https://vaski.finna.fi/Record/vaski.360676
Tutkitaanko lastentarhojen, koulujen ja virastojen sisäilmaongelmien yhteydessä esimerkiksi puhdistusaineiden kemikaaleista johtuvia altistuksia? 278 Sisäilmayhdistys Ry:n verkkosivuilla esitellään yleisimpiä sisäilmaongelmien syitä: https://www.sisailmayhdistys.fi/Terveelliset-tilat/Sisailmasto/Yleisimm… Siivouskemikaalien haitallisten aineiden vaikutus julkisten tilojen, kuten koulujen ja päiväkotien sisäilman laatuun on kyllä herättänyt huolta. Ylen verkkouutisessa vuodelta 2018 todetaan, että käytännön tasolla siivouskemikaalien vaikutuksesta hengitysilmaan on kuitenkin vielä vähän tietoa. Aalto-yliopisto oli aloittanut tutkimuksen, jossa puhdistusaineiden ja siivousmenetelmien vaikutusta sisäilman laatuun selvitettiin neljässätoista pääkaupunkiseudun lukiossa ja yhdessä päiväkodissa. Leviävätkö siivouskemikaalien haitalliset aineet koulujen…
Kulkiko Hannibal mahdollisesti nykyisen Andorran kautta kohti Roomaa? 278 Tiedämme, että Hannibalin reitti Italiaan alkoi Hispanian eteläosista, jossa Karthagolla oli ollut jo pitkään vakaa asema. Hannibalin joukot valtasivat Saguntumin (nyk. Sagunto) kaupungin vuonna 219 eKr. Seuraavana vuonna alkoi hänen joukkojensa marssi Italiaan. Hannibalin tarkkaa reittiä emme tiedä. On hyvin mahdollista, että Hannibalin joukot kulkivat läheltä nykyistä Andorraa, kun he ylittivät Pyreneitä. Historioitsija Polybios (n. 200 – n. 118 eKr.) nimittäin mainitsee Historiai-teoksessaan (3.35), että Hannibal kohtasi Andosini-nimisen heimon Pyreneillä vuonna 218 eKr. Tämä heimo asutti nykyisen Andorran alueella olevia laaksoja. Hyvä johdatus Hannibaliin ja puunilaissotiin on Paavo Castrénin Uusi antiikin historia (Otava, 2012),…
Mitä ovat viisi määrällisesti suurinta jätelajia mitä kuljetetaan suomesta pois kun huomioidaan jätteenä myös vanhat ajoneuvot sekä kodinkoneet? 278 En löytänyt tarkkaa erittelyä eri jätelajien viennistä. Tullin selvityksen mukaan suurin osa Suomen romu- ja jäteviennistä koostuu metallien romusta. Tammi-toukokuussa 2017 noin 23 prosenttia romu- ja jäteviennistä oli kupariromua ja -jätettä, noin 20 prosenttia alumiiniromua ja -jätettä, 15 prosenttia raudan tai teräksen jätettä tai romua, noin yhdeksän prosenttia romu- ja jätekultaa, noin kuusi prosenttia ruostumattoman teräksen romua ja jätettä. Näiden lisäksi Suomesta viedään esimerkiksi romu- ja jätehopeaa sekä paristojen ja sähköakkujen jätettä ja romua. https://tulli.fi/documents/2912305/3436465/Romun+ja+j%C3%A4tteen+tuonti+ja+vienti/8f34bde7-f4cf-4689-ab02-5c0cb9fad7ba/Romun+ja+j%C3%A4tteen+tuonti+ja+vienti.pdf?version=1.0  
Olen 12-vuotias tyttö ja pidän Diana Wynne Jonesin Liikkuva Linna kirjasarjasta. Pidän myös muista kirjoista joiden pääasia on fantasia, mutta sivussa on myös… 278 Kirjaston nuortenosastolta vinkattiin ensialkuun näitä kirjoja, joissa on roppakaupalla fantasiaa, ystävyyttä, rakkautta ja taikuutta:   Jessica Townsend: Nevermoor-sarja, jonka ensimmäinen osa on Morriganin koetukset. (Morrigan korpin vaiheet velhokoulussa.) Anna Hallava: Sammakkoprinsessa (Hauska ja romanttinen kirjasarjan ensimmäinen osa Ofeliasta, joka on keiju ja haluaa kokea ensisuudelmansa.) Thomas Taylor: Malamanteri, trilogian ensimmäinen osa (Aaverannan kaupungissa on Hotelli Nautilus, jossa 12-vuotias Herbert Sitrus työskentelee löytötavaratoimiston hoitajana. Mitä tapahtuu, kun kadonnut onkin ihminen..) Mervi Heikkilä: Jaan ja Jäähammas (Jaanin ja Titin ensimmäinen seikkailu fantasiamaailmassa.) Mikki Lish…
Onko tehty tutkimusta yhdistysten varojen käytöstä ja varallisuudesta? 278 Yhdistyksiä on hyvin monenlaisia, rekisteröityjä ja rekisteröimättömiä, suuria ja pieniä. Julkisoikeudellisten yhdistysten toiminta perustuu erityiseen lakiin tai asetukseen. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisterissä oli tänä vuonna yli satatuhatta yhdistystä. https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdistys_(Suomi) Yhdistyslain mukaan yhdistys saa harjoittaa vain sellaista elinkeinoa tai ansiotoimintaa, josta on määrätty sen säännöissä tai joka muutoin välittömästi liittyy sen tarkoituksen toteuttamiseen taikka jota on pidettävä taloudellisesti vähäarvoisena.  Verkosta löytyy kyllä esimerkiksi tapauskohtaisia selvityksiä erilaisten yhdistysten varainhankinnasta, sekä yleisluontoisempia yhdistysten taloudellisen…
Kultainen päivä oli mennyt maille. Murheellinen oli lähtö sen, aina on lähtö murheellinen. (Aale Tynni: Scheherazade.) 278 Katkelma on Aale Tynnin runosta Sherazade kokoelmasta Ylitse vuoren lasisen : runoja (1949). Kyseessä ei siis ole käännös. Runo on luettavissa myös esimerkiksi teoksesta Suomen runotar 1 (s. 690, 1990).  Teosten saatavuuden Helmet-kirjastoissa voit tarkistaa Helmet-haulla. https://www.helmet.fi/fi-FI  
Miten voin netin kautta uusia lainoja 278 Jämsän kirjaston nettisivuilla kerrotaan näin: Kirjaudu sisään oikeasta ylänurkasta kirjastokorttisi numerolla ja PIN-koodilla, jonka olet saanut kirjastosta. https://keski.finna.fi/ Klikkaa uusi kaikki lainat. Kaikki uusittavissa olevat lainasi uusitaan. Lainat voi uusia viisi kertaa käyttämättä niitä kirjastossa. Keski kirjastojen ohjeet verkkokirjaston käytöstä  
Mistä löytyisi tietoa hakkapeliitttojen toimista Euroopassa: Missä kaikkialla he oikeastaan taistelivat, minne asti he ulottivat taistelunsa Euroopassa?… 278 Hakkapeliittoja käsittelevästä kirjallisuudesta Olli Bäckströmin teos 30-vuotisesta sodasta on uusin ja laajasti saatavilla kirjastoissa. Bäckström, O. (2020). Lumikuningas: Kustaa II Aadolf ja 30-vuotinen sota. Gaudeamus. Aiemmasta kirjallisuudesta esim. seuraavat voisivat olla hyödyllisiä: Antila, O. & Tetri, J. E. (2001). Hakkapeliittain jäljillä: Suomalaiset Euroopan sotakentillä. Ajatus. Korhonen, A. (1939). Hakkapeliittain historia: 1, 1617-1625. WSOY. Korhonen, A. (1943). Hakkapeliittain historia: 2, 1626-1629. WSOY. Lappalainen, J. T. (2001). Sadan vuoden sotatie: Suomen sotilaat 1617-1721. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Tarvitsisin apua erään kirjan nimen selvittämisessä. Muutama vuosi sitten se oli meillä lainassa, ja pidimme siitä kovasti. Emme vain muista nimeä niin emme… 278 Kaivattu kirja on Susan Wojciechowskin Joonaksen jouluihme.
Joutuvatko vangit / ehdonalaistuomion saaneet käsittelemään tekojaan ammattilaisen kanssa? Mistä lisää tietoa jos näin? 278 Vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta vastaa Suomessa Rikosseuraamuslaitos. Rikosseuraamuslaitoksen verkkosivuilta https://www.rikosseuraamus.fi/fi/ löytyy kattavasti tietoa aiheesta.  Seuraamusjärjestelmää säätelevät monet lait. Ajantasainen lainsäädäntö löytyy Finlexistä. Rikosseuraamuslaitoksen sivuille https://www.rikosseuraamus.fi/fi/index/seuraamukset/saannokset.html on koottu aiheeseen liittyvä listaus laeista ja linkit suoraan Finlexiin.  Vangeille laaditaan yksilöllinen rangaistusajan suunnitelma, josta vankeuslain 4 luvun 6. pykälässä https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2005/20050767 mainitaan seuraavasti:   Vangille on laadittava yksilöllinen suunnitelma rangaistusajan…
Onko yleistä, että asukkaiden tekemät huoltopyynnöt eli taloyhtiön kiinteistöön liittyvät ylläpitoasiat ja korjaukset pitää hyväksyttää hallituksen… 278 Apua voisi löytyä kirjallisuudesta. Helmet-haku antaa aiheesta muutaman teoksen, jotka voisivat asiaa käsitellä:          Taloyhtiön hyvä hallintotapa -suositus / Suomen Kiinteistöliitto ry, Isännöintiliitto ry, Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry & oikeusministeriö Isännöinnin käsikirja 2022 / toimittanut : Maria Kangasluoma Näin toimii asunto-osakeyhtiö / Helena Viiala, Roy Rantanen Isännöintiliitossa voisi asiasta olla käsitys. Palvelut tosin vaativat jäsenyyden.
Onko Edgar Rice Burroughsin Pellucidar-sarjaa koskaan käännetty kokonaisuudessaan suomeksi? Mistä kirjoja voisi saada? 278 Hei! Kuten kysymyksessäsi mainitsetkin, Edgar Rice Burroughsin Pellucidar-sarjan kuuluu seitsemän kirjaa, joista vain neljä on käännetty suomeksi. Kaksi ensimmäistä kirjaa suomensi Seppo Ilmari (toiselta nimeltään T. A. Engström) joka menehtyi onnettomuudessa vuonna 1982. Kolmannen Pellucidar-kirjan (Kuninkaan poika, suom. 1983) suomennoksen viimeisteli Ilmarin poika ja neljännestä osasta (Tarzan maan uumenissa, suom. 1976) vastaa kääntäjä Jaakko V. Tapio. (Pellucidar – Wikipedia) Vaski-kirjastojen kokoelmista näitä käännöksiä löytyy muutamia ja niistä on mahdollista tehdä varaus verkkokirjaston kautta tai paikan päällä. Alla linkit suoraan kirjoihin: Maan uumenissa | Vaski-kirjastot | Vaski-kirjastot (…