Tarina ABC-liikenneasemien nimestä kerrotaan Timo Leppäsen kirjassa Merkilliset nimet : tarinoita yritysten ja tuotteiden nimistä (SKS 2016). Kun SOK kehitti liikenneasematoimintaansa 1990-luvulla, ketjulle mietittiin nimeä vielä siinä vaiheessa, kun ensimmäisiä havainnekuvia uusista asemista esiteltiin. Liikenneasemaprojektia johtanut Hannu Strandén oli menossa esittelemään havainnekuvia hallituksen kokoukseen, ja väliaikaiseksi tarkoitettuna ratkaisuna nimen paikalle laitettiin ensimmäinen mieleen juolahtanut anonyymi teksti, kirjaimet ABC. Samoihin aikoihin markkinointiosasto antoi nimiehdotuksia kuluttajatesteihin, jotta löydettäisiin paras nimi. Nimiehdokkaita haluttiin tasan kymmenen, jolloin myös ABC lisättiin muiden nimien joukkoon…
Kristiina Vuori ei vaikuta työskennelleen kirjastossa. Ylen ja Maaseudun tulevaisuuden haastatteluissa hän on kertonut työskennelleensä yritysmaailmassa. Kirjasammossa Vuoren ammattitiedoiksi on listattu copywriterit, merkonomit ja tiedottajat.
Valitettavasti käytettävissämme olevista lähteistä ei löydy tietoa HOK:n tarjoiluista jatkosodan aikana. Kehoitankin olemaan yhteydessä Hotelli- ja ravintolamuseon tietopalveluun, joka vastaa ruoka- ja juomakulttuuria sekä niihin liittyviä palveluita koskeviin tiedusteluihin. Tietopalvelu löytyy seuraavasta osoitteesta: https://hotellijaravintolamuseo.fi/tietopalvelu/
Provencen sisustustyylin,"le style provencal Francais'n", upea virtuaaliesittely löytyy Internetsivulla
http://www.maisonscouleurprovence.com/index2.htm
Tyyli on lähellä Välimeren alueen siustustyyliä, jonka yleispiirteet kerrotaan lyhyesti sivulla
http://www.inredningsportalen.se/inredningsstilar/medelhavsstil/
Internetistä Provancen asuntojen tyylipiirteitä kannattanee hakea www.google.fr -sivustolta ranskankielisillä termeillä (maisons, meubles de Provence jne.).
Sisustuskirjoja on paljon, esim.:
Coignard: Provence: style of living
Provence style: landscapes, houses, interiors, details
Lovatt-Smitt: Mediterranean living
Haig: Mediterranean style
Taideteollisen korkeakoulun kirjaston kokoelmista:
Walden: Living in Provence: interior…
Nuotit kysymäänne traditionaaliin kappaleeseen löytyvät monista laulukirjoista, mm. seuraavista:
Parhaat hengelliset laulut ; toimittaneet Virpi Kari, Kai Airinen ja Soili Teittinen /
Helsinki : Warner/Chappell Music Finland, c2001
Suuri toivelaulukirja. 3 /
Helsinki : F-Kustannus, c2002
Molempia kirjoja on saatavissa tai varattavissa kaikkien HelMet-kirjastojen toimipisteiden kautta.
Ilmoitus saapuneista varauksista ja erääntyneistä lainoista voi saada omaan s-postiin käymällä lähimmässä HelMet-kirjastossa. Asikkaalla tulee olla mukana henkilökohtainen kirjastokortti ja henkilöllisyystodistus. Virkailija täydentää asiakkaan korttitietoihin s-postiosoitteen ja valitsee postinkuluksi s-postin.
Erääntynyt laina: ilmoitus tulee kaksi vrk ennen eräpäivää.
Myöhässä oleva aineisto: ilmoitusajot tehdään kerran vuorokaudessa ja ilmoitus tulee asiakkaalle n. vrk:n sisällä.
P.S Etkö saa kirjastolta sähköposteja?
Tarkista sähköpostisi roskapostiasetukset.
Kirjaston postia tulee osoitteista:
circadm@kirjtuo1.helmet.fi nimellä HelMet-Kirjasto
exporter@kirjtuo1.helmet.finimellä HelMet-Kirjastot
Hei!
Vaivaisen ääni-teosta ei enää ole saatavilla Helmet-kirjastoissa, siksi sitä ei voi varata. Kansalliskirjastossa https://finna.fi on saatavilla lukusalikappale. Teosta voisi yrittää kaukolainata muualta Suomesta. Ohessa kaukolainapyyntölinkki: http://www.lib.hel.fi/forms/kaukopalvelupyynto.asp
Kyseiset kolme kirjaa on tilattu jo keväällä. Kirjakauppa ei ole lähettänyt meille tilaamiamme kirjoja toistuvista kyselyistä huolimatta. Reklamoimme taas kirjakaupalle asiasta.
Omaa vaivaa säästää eniten tarjoamalla kirjoja BTJ Finlandin listoille, joita varsinkin yleiset kirjastot käyttävät. Sitä kautta tavoittaa useimmat Suomen yleisistä kirjastoista. Tieteellisiä kirjastoja on niin vähän, että niihin voinee olla suoraankin yhteydessä (Joensuu, Kuopio). Kirjastojen yhteystiedot löytyvät kätevästi täältä.
On toki aina mahdollista lähettää kirjastoille mainospostia, joka hyvin tehtynä voi olla myös tuloksekas tapa. Vaivaa siinä tietysti joutuu näkemään suhteellisen paljon, eikä kustannuksilta välty. Myöskään BTJ Finlandin kautta kirjoja välittävä joutuu hyväksymään sen, että tuloja ei juuri kerry.
Kirjastot.fi tarjoaa myös keskustelupalstan Pienkustantajien uutuuksia. Sinne kirjoittaminen edellyttää…
Hei ja kiitos kysymyksestä!
Erilaiset liikuntavälineet, yllätyskassit ym. löytyvät Keski-kirjastojen verkkokirjastosta aineistolajilla esine. Haun voi tehdä laajennetussa haussa: https://www.keskikirjastot.fi/web/arena/extended-search laittamalla aineistolajiksi esine. Hakutulosta rajataan oikean laidan rajausvalikoista.
Tajuttomuus eli kooma merkitsee sitä, että henkilöä ei voi herättää. Hän voi silti reagoida joihinkin ärsykkeisiin. Tajunnan tason aleneminen johtaa aluksi uneliaisuuteen, mutta hänet voi herättää puheella tai kosketuksella. Tajunnan tason vielä aletessa henkilön voi herättää vain voimakkaalla ärsytyksellä, kuten huutamalla tai aiheuttamalla kipua. Tällaiseen tilaan liittyy usein myös sekavuus,
Lähde: Neurologia, Duodecim 2011
Suomessa on hyvinkin tarkka rahankeräyslaki.
Rahankeräämiseen haetaan aina lupa ja sen saa enintään viideksi vuodeksi kerrallaan.
Rahankeräämislupaa ei myönnetä jos:
Hakemus rahankeräyksen toimeenpanemiseen tulee hylätä, jos:
"1) luvan antamiselle 6, 7 ja 12 §:ssä säädetyt edellytykset eivät täyty; tai
2) luvan hakijan lakisääteiseen toimielimeen tai muuhun johtoon kuuluvia tai luvan hakijassa tosiasiallista päätösvaltaa käyttäviä henkilöitä ei voida pitää luotettavina.
Hakemus voidaan hylätä, jos:
1) haetun keräysalueen sekä yhteisön tai säätiön harjoittaman toiminnan ja toiminta-alueen välillä on ilmeinen epäsuhta;
2) lupaa hakevan yhteisön tai säätiön toiminta ei ole vakiintunutta;
3) aikaisemmat samaa tai siihen…
Kun et kerro, mistä kirjastosta olet laskun saanut, kysymykseen on valitettavasti mahdotonta vastata. Sinun kannattaa ottaa yhteyttä suoraan siihen kirjastoon, joka laskun on lähettänyt. Kaikkien Suomen kirjastojen yhteystiedot löytyvät täältä: https://www.kirjastot.fi/kirjastot
Kysymyksesi oli kirjoitettu provokatiiviseen muotoon. Voin tulkita kysymyksen esimerkiksi niin, että kaipaat tietoa kulttuureista ja uskonnoista, jotka mahdollistavat matriarkaatin tai matrilineaarisuuden ts. yhteisöjä, joissa naiset hallitsevat ja sukulaisuus lasketaan äidin mukaan.
Näistä yksi esimerkki voisi olla Länsi-Kiinan alueella elävä mosuo-kansa. Heidän yhteisönsä on matriarkaattinen. Mosuoiden perinteinen uskonto on perinteinen luonnonuskonto daba. Siinä palvotaan äitijumaluutta. Osa mosuoista noudattaa tiibetiläistä buddhalaisuutta. http://factsanddetails.com/china/cat5/sub87/item182.html
Mosuoista kertoo esimerkiksi suomeksikin käännetty kirja Choo, WaiHong : Naisten valtakunta. (Helsinki. 2018).
Allegorisia teoksia aiheesta ei tunnu löytyvän kovin helposti. Välitin kysymyksen eteenpäin kirjastojen väliselle tietopalvelulistalle, mutta sitäkin kautta aineistoa löytyi niukasti. Elokuvista vinkattiin Darren Aronofskyn Mother!:ia ja Hayao Miyazakin Princess Mononokea. Kirjoista ehdotettiin Leena Krohnin teoksia, esimerkiksi Hotel Sapiensia. Myös Anne Leinosen Viivamaalari voisi olla kiinnostava.
Tässä lisäksi teoksia, joissa asiaa käsitellään tarkemmin määrittelemättömän olosuhteiden muutoksen kautta tai etäännyttämällä scifin tai fantasian keinoin:
Alongi, K. K.: Kevätuhrit
Atwood, Margaret: Oryx ja Crake, Herran tarhurit, Uusi maa (MaddAddam-trilogia)
Howey, Hugh: Siilo
Itäranta, Emmi: Teemestarin kirja
Mitchell, David:…
Voisikohan kyseessä olla satukuunnelma "Kadonnut lahjasäkki" vuodelta 1977? Samaista kuunnelmaa on kysytty meiltä aiemminkin: https://www.kirjastot.fi/kysy/kuuntelimme-lapsena-80-luvulla-usein?from…
Nuortenosastollamme ehdotettiin teosta Young, Caroline: Aaveiden atlas: opaskirja yliluonnolliseen (1997). Siinä mainitaan pyramidit ja faaraot ja Titanic, on vampyyreja, meriaaveita ym. pieniä aavetarinoita ympäri maailman. Kirja on mm. Jyväskylän kaupunginkirjaston kokoelmissa.