On mahdotonta sanoa mitään yleispätevää, koska kuluva aika riippuu monesta tekijästä. Jos oletetaan, että kysyjä tarkoittaa aikaa, joka kestää kirjan julkistamisesta siihen että sen voi varata Sierran/HelMetin kautta, nykyään useimmat uutuudet tulevat vähin tiedoin tietokantaan ja varattavaksi jo ennen kuin uutuus on ilmestynyt. Näitten osalta voidaan sanoa, ettei aikaa kulu ollenkaan. Joskus käy kuitenkin niin, ettei kustantajan lupaama uutuus ilmestykään ilmoitetussa aikataulussa ja tapahtuu sitäkin, että kirja jää kokonaan julkaisematta. Tällöin viive voi olla vaikka kuinka pitkä.
Jos taas oletamme, että kysyjää kiinnostaa, kuinka nopeasti HelMet-luetteloijat saavat kirjatietueen valmiiksi, on siihenkin mahdotonta antaa yleistä…
Kyse on tosiaan kahdesta aivan eri julkaisusta, joilla vain sama-alkuinen nimi. Mutta niiden käytännöllisiin eroihin voi helposti tutustua, koska molemmat löytyvät HelMet-kirjaston kokoelmasta. Tässä linkit molempien varaamiseen:
Metsän satuja ja muita runoja 1924 https://luettelo.helmet.fi/record=b1458896~S9*fin
Metsän satuja 1953 https://luettelo.helmet.fi/record=b1458895~S9*fin
Heikki Poroila
Kansikuvan perusteella ei pysty tekemään hakuja, ja koska muistosi kirjan sisällöstä melko vähäisiä, täytyy turvautua ilmeisimpään mieleen tulevaan vaihtoehtoon. Tässä tapauksessa se on Enid Blytonin Viisikko vanhassa majakassa. Verkosta löytyy kirjan vanhojen painosten kansikuvia, jotka vastaavat kuvaustasi. Lisäksi Blyton oli erittäin suosittu kirjailija juuri noihin aikoihin.
Petra Szabolla on kaksi mustavalkoisista lampaista kertovaa kuvakirjaa. Eemeli ja Emilia on ilmestynyt Kustannus-Mäkelän julkaisemana suomeksi vuonna 1988 ja Pietu, pikku lammaspuoli on julkaistu Satusiivet-kerhon kirjana 1992. Kirjojen alkukieliset nimet ovat Emil och Emilia ja Emil, det halva fåret. Kirjojen kansikuvat löytyvät näiden nimien ja esim. Googlen kuvahaun avulla.
Valitettavasti kukaan palvelun vastaajista ei tunnistanut näitä runoja.
Jos on tiedossa jonkinlainen arvio runojen julkaisuajankohdasta tai muita lisätietoja, runoja voi yrittää hakea esimerkiksi Helmet-verkkokirjastosta tai Finna-hakupalvelusta sanalla eläinrunot ja rajaamalla sitten hakutulokset mahdolliseen julkaisuajankohtaan.
Maailman väestönkasvu on jo nyt käytännössä kokonaan Saharan eteläpuolisen Afrikan varassa, melkein kaikkialla muualla väestönkasvu on joko negatiivinen eli väestö vähenee tai juuri ja juuri väestömäärän ennallaan pitävä. (Katso tarkemmat luvut https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4est%C3%B6nkasvu)
Globaali syntyvyyden puolittuminen johtaisi 20 vuodessa väestön kokonaismäärän nopeaan vähentymiseen. Afrikassa tuloksena olisi ehkä väestönkasvun tyrehtyminen.
Tällainen nopea syntyvyyden romahdus vaikeuttaisi useimpien maiden väestörakennetta eli tuottaisivat valtavan huollettavien vanhusten joukon ja pienen lasten ja nuorten määrän. Se olisi vähintään yhtä suuri ongelma kuin resurssien riittävyys.
Heikki Poroila
Voisit tutustua Kaj Korkea-ahon romaaniin Paha kirja. Nykypäivään sijoittuvat teoksen ytimessä on 1920-luvulla kirjoitettu, julkaisematta jäänyt runokokoelma, jonka uskotaan tuovan huonoa onnea. Kirjallisuudenopiskelija Pasi Maars haluaa välttämättä, opettajansa vastustuksesta huolimatta, tehdä tutkielmansa traagisen elämän eläneestä runoilijasta, ja aihe kasvaa suoranaiseksi pakkomielteeksi. Ja mitäpä ihmeen haittaa ikivanhoista runoista voisi kenellekään olla...
Lisätietoa kirjasta: https://otava.fi/kirjat/paha-kirja-2/
Yle uutisoi 15.12.2001 ns. starttipaketeista, joissa R-kioskeissa myytiin ensimmäisiä eurokolikoita. Paketin hinta oli 23 markkaa. Kolikkopaketteja laskettiin liikkeelle 500 000 kappaletta. Alla linkki uutiseen:
https://yle.fi/uutiset/3-5116803
Paketin nykyinen arvo selvinnee laittamalla se myyntiin keräilijöille.
John Q. Tullius vaikuttaisi olevan parhaiten tunnettu kysymykseen sisältyvästä suklaa-aiheisesta lausahduksestaan. Vastaani tulleiden häntä itseään koskevien pienten tiedonmurusten perusteella Tullius on amerikkalainen pilapiirtäjä.
Ensimmäinen Suomessa toiminut yliopisto oli Kuninkaallinen Turun Akatemia, joka perustettiin 1640. Kun Turun palossa vuonna 1827 lähes koko kaupunki tuhoutui raunioiksi, joutui yliopisto muuttamaan Helsinkiin. Samalla sen nimi muutettiin Keisarilliseksi Aleksanterin-yliopistoksi. Suomen itsenäistyttyä nimeksi vaihdettiin Helsingin yliopisto.
Turku puolestaan joutui Turun Akatemian muuton jälkeen olemaan ilman yliopistollista opetusta aina maan itsenäistymiseen asti. Nykyinen Turun yliopisto perustettiin 1920 lahjoitusvarojen turvin, aluksi nimellä Turun Suomalainen Yliopisto. Åbo Akademi perustettiin 1918.
Valtioneuvoston sivuilta löytyvät tiedot puolueavustuksista vuodelle 2019. Tiedot ovat erikseen ajalle 1.1.-30.-4 ja 1.5.-31.12. huhtikuussa järjestettyjen eduskuntavaalien takia:
https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/valtioneuvosto-myonsi-puolueavustuksia
https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/puolueavustukset-myonnetty-loppuvuodelle-2019
Helsingin Sanomat uutisoi 16.4. 2012, että suomalaispuolueet saavat puoluetukea 12,25 euroa äänestäjää kohden, ja että luku on huomattavasti EU:n keskiarvoa suurempi. Tieto on peräisin saksalaisesta Wirtschaftswoche-talouslehdestä:.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000002526475.html
Ensemble- ja orkesterikokoonpanojen nuottimateriaaleja ei yleensä ole kirjastojen kokoelmissa, vaan ne ovat vuokra-aineistoa. Einojuhani Rautavaaran Octet for Winds (1962) on saatavissa vuokraksi Fennica Gehrmanin kautta. Teos löytyy palvelun Hire materials -alasivulta hakutoiminnolla.
Tilauskäytännöt vaihtelevat maittain. Tilaus tapahtuu joko Zinfonia-portaalin kautta tai paikalliselta välittäjältä. Käytännön ohjeet sekä Fennica Gehrmanin toimiston yhteystiedot löytyvät sivulta https://www.fennicagehrman.fi/hire-materials/how-to-order/
Kun sekä hankinnat että poistot tehdään tapauskohtaisesti, todennäköisyyttä yksittäisen hankintaehdotuksen läpimenoon kysyjän hahmottelemassa tilanteessa on oikeastaan vaikea arvioida. Joitain suuntaviivoja voi kuitenkin yrittää hahmotella. Jos kirja/elokuva on poistettu vähäisen menekin vuoksi, uutta kappaletta ei ehkä olla kovin halukkaita hankkimaan yhden ehdotuksen perusteella. Tilanne on sama, jos kirjan/elokuvan on poistettaessa ajateltu jo eläneen aikansa kokoelman osana. Poistoihin on aina olemassa syyt ja perusteet, ja aineistokokoelmaa kokonaisuutena ajateltaessa on luonnollista ja väistämätöntä, että kokoelma elää ja sen koostumus muuttuu; ei ole tarkoituksenmukaista tarjota vuodesta toiseen täsmälleen samana pysyvää…
Anneli Saariston esittämä Kaakon lasisiipi -kappale löytyy artistin vuonna 1984 julkaisemalta levyltä Elän hetkessä. Eero Tiikasalon säveltämän laulun sanoittajaksi on merkitty E. Lindholm. Cd-levyltä sen voi kuunnella Saariston kahden albumin kokoelmasta Elän hetkessä ; Näin jäätiin henkiin. Se sisätyy myös Saariston lauluista kootulle Sinulle, sydämellä : 15 toivotuinta -cd-levylle.
Nuotinnosta ei näyttäisi olevan saatavissa, joten sanat joutuu kirjoittamaan kuulemansa perusteella. Onneksi Saaristo laulaa lyriikat erittäin selkeästi. Voit kuunnella kappaleen myös YouTubelta.
Uuden kirjastokortin saamiselle ei ole estettä, jos palautit lainat ja maksoit kertyneet maksut. Käy missä tahansa Helmet-kirjastossa sitten, kun kirjastot taas aukeavat. Varaa mukaan voimassa oleva henkilöllisyystodistus.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Kirjastokortti_ja_lainaaminen(37)
Väännös on varsin todennäköisesti Ranskasta kotoisin olevasta burgundinpadasta. Burgundinpata on lihaisa punaviinipohjainen pataruoka, jossa on naudanlihaa, sipulia, porkkanaa, pekonia, herkkusieniä ja timjamia. Äänteellisestihän burgundin on lähellä väännösversiota spurgundin, etenkin kun suomen kielessä b on varsin heikkoasteinen puhekielessä. Lisäksi padassa on punaviiniä, mikä sekin on saattanut aiheuttaa mielleyhtymän spurguihin, viinavitsithän ovat aina naurattaneet suomalaisia.
Tässä joitakin lasten kuvakirjoja, joissa käsitellään muutoksia, uskaltamista ja ystävystymistä:
Onni-poika saa uuden ystävän
Onni ja Aada päiväkodissa
Kyllä, sanoi koala
Sammakko ja ystävät
Karhu saa kaverin
Missä meidän koti on, isäkarhu?
Nenne ja supervoimarohkeus
Misu tahtoo ystävän
Kuinka minusta tuli rohkea? Opi tunnetaitoja
Pääsenkö minäkin mukaan?
Hie hei - hieppa hei
Kolmikko tahtoo leikkiä kaksin