Most read answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Löytyykö nykylapsille näytettäväksi dokumentteja, miten Suomessa vietettiin joulua 1970- ja 1980-luvuilla (ja miksei myös aiempinanakin vuosikymmeninä)? Esim… 290 Ylen Elävä arkisto tuntuu kyllä olevan ainoa verkkosivusto, josta löytyy materiaalia nimenomaan suomalaisesta joulunvietosta menneinä vuosikymmeninä. Ei paljon, mutta edes jotain löytyy hakusanalla "joulu". Suomen kirjastoissa ei ole jouluaiheisia dokumentteja tarjolla dvd-muodossa. Vuoden 1977 dokumentissa päästään tutustumaan Härkösen perheen joulunviettoon: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/12/30/anna-leenan-jouluaatto. Hauskaa ajankuvaa edustaa myös suositun Noppa-lastenohjelman Jouluspesiaali 70-luvun lopulta: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/12/18/noppa-joulutunnelmissa. Fiktion puolelle mentäessä suomalaista joulunviettoa kuvataan mm. Heikki ja Kaija sekä Rintamäkeläiset -sarjoissa 60-70-lukujen taitteesta. Nämä…
Miksi vanhemmista kirjoista otetaan verkkohaussa kansikuvat pois? Sellaisistakin, joissa ne aluksi ovat olleet? Eikös pilvipalveluissa ole tilaa kaikelle?… 290 Helmet-kirjasto ostaa kansikuvat ja takakansitekstit ulkopuoliselta toimittajalta, eikä näin ollen voi itse vaikuttaa siihen, millä teoksilla kansikuva näkyy. Tällä hetkellä kansikuvapalvelun toimittaa Kirjastopalvelu. Kirjastopalvelu saa puolestaan kansikuvat kustantajilta, eikä niitä välttämättä ole saatavilla vanhempiin teoksiin. Myös kansikuvilla on tekijänoikeudet, eikä kuvia saa julkaista kirjastojen verkkopalveluissa ilman lupaa. Palvelusta ei pääsääntöisesti poisteta kansikuvia, mutta joissain tapauksissa näin saattaa käydä, esimerkiksi jos kuvan oikeudenomistajat pyytävät kuvan poistoa.  Jos haluaa jäljittää tietyn painoksen kansikuvan, niin tämä saattaa onnistua paremmin esimerkiksi Googlen avulla. 
Löytyykö mistään nuottia Juha Tikan säveltämään ja Susanna Haaviston esittämään lauluun "Matkalippu tyynyn alla"? 290 Juha Tikan säveltämä ja Susanna Haaviston sanoittama kappale Matkalippu tyynyn alla ei valitettavasti sisälly mihinkään nuottijulkaisuun.  https://www.kansalliskirjasto.fi/fi
Olen suomentaja ja tarvitsisin yhtä suomenkielistä sitaattia, koska kirja pitäisi saada kohta painoon. En saa kuitenkaan nyt lainaksi mistään Nassim Talebin… 290 Suomenkielisessä kirjassa ( Taleb, Nassim Nicholas: Antihauras. Suom. Kimmo Pietiläinen. 2013. Terra Cognita.) sitaatti on sivulla 189. "Käsitykseni modernista stoalaisesta tietäjästä on ihminen, joka muuntaa pelon järkevyydeksi, tuskan informaatioksi, virheet uusiksi aluiksi ja halun toimeen ryhtymiseksi."
Jyväskylässä vaihtui kadunnimiä 2009-vuoden kuntaliitoksen yhteydessä. Muun muassa Tikkakosken siihenastisen Harjukadun nimi vaihtui. Mikä tuo katu nykyään on… 290 Hei, Tikkakoskella Harjukatu on nykyisin Liinalamminkatu.    
Alkaa näin Ja pieni haamu, hassunkurinen Kaulaansa ojennellen, silmiänsä räpytellen Lauloi laulua.... 290 Kyseessä on P. Mustapään runo Vanha juttu kokoelmasta Laulu ihanista silmistä (1925). Runo sisältyy myös teokseen P. Mustapää: Kootut runot (1969). https://finna.fi/
Miksi en pääse kirjautumaan normaalilla kirjastokortin numerolla ja PIN-koodilla? 290 Jos olet kirjautumassa Helmet sivuston palveluihin, pitäisi kirjastokortin ja tunnusluvun riittää.  Jos haluat kirjautua varaamo-palveluun, joudut käyttämään esim. yle-tunnusta tai gmail-sähköpostia. Voit ottaa yhteyttä kirjautumisasioissa lähimpään Helmet-kirjastoon. Silloin voidaan mahdolliset virheemme selvitellä parhaiten. Helmet kirjastot
Uuden Vain Elämää kauden trailerissa Arttu Wiskari laulaa "Annelin torilla istuvan nään, taas ihailemaan häntä autooni jään" Mikä kappale on kyseessä ? 290 Valitettavasti tietoa ei löytynyt. Kysymys kannattaakin esittää ohjelmalle suoraan. Yhteystiedot sivulla https://www.nelonen.fi/yleiset-yhteystiedot
Voitko ole hyvä, autta minulle löytää HELMETissä luettelo kaikki eteläkorealaisten elokuvat. Kiitos. 290 Etelä-Korea on viralliselta nimeltään Korean tasavalta. Helmetissä ei ole mahdollista hakea elokuvan alkuperämaan mukaan niin että löytäisi kaikki korealaiset elokuvat, mutta hakusanalla Korean tasavalta löytää kuitenkin korealaisten ohjaajien elokuvia. Tässä linkki hakutulokseen: https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__S%28*%29%20%28korean%20tasa… Täältä löytyvät viralliset paikannimet: https://finto.fi/yso-paikat/fi/
Iäkäs tätini muisteli runoa, jossa kuolemaa kuvattiin sanoilla: kuin putoaisi särkyvää lasia. Hän ei ollut varma tuosta sanamuodosta, mutta hänen mukaansa … 290 Pentti Saarikosken Mitä tapahtuu todella -kokoelmassa (1962) on runo, jossa "tappaminen on kuin pudottaisi paljon ohutta lasia".
Kysyisin kirkollisista AVIOLIITTOKUULUTUKSISTA: Mitä kuulutuksissa on niin salaista, että seurakunnat eivät anna niitä tietoja pyydettäessä. Kysyin itse… 290 Tätä on kysytty aiemminkin ja kopioinkin tähän osan silloisesta vastauksesta: "Kyselin asiaa hieman eri seurakunnista.  Ennen vanhaan ei kuulutusten ottamiseen useinkaan kyselty kirjallisia lupia, vaan asiasta sovittiin suullisesti. Siksi kuulutuspäivämäärätkään eivät aina tulleet kirjatuiksi mihinkään.  Toisaalta taas Kirkkohallituksen rajaus on tietosuojalain mukainen ja sen noudattamisessa ei voi olla poikkeamia. "Avioliiton esteiden tutkintaan liittyviä asiakirjoja säilytetään 10 vuotta, mutta kihlakumppaneille annettava todistus esteiden tutkinnasta ja vihkijän tekemä vihkimisilmoitus säilytetään pysyvästi." Tämänkin takia kuulutusten päivämäärät ja niihin liittyvät tiedot on jo hävitetty.  https://evl.fi/…
Ovatko farkut vasemmistolainen vai oikeistolainen keksintö? 290 Farkut kehitti nevadalainen räätäli Jacob Davis 1870-luvulla. Ne olivat alun perin työhousuja, joita käyttivät erityisesti metsurit ja kaivosmiehet. Denimkangas on kuitenkin paljon vanhempi keksintö. Se on peräisin Euroopasta 1600-luvulta. Farkkujen oikeisto- tai vasemmistolaisuutta en pysty arvioimaan näiden historiantietojen valossa. Voisi kuitenkin sanoa, että ne ovat alun perin olleet enemmän käytössä työmiehillä, jotka ovat yleensä vasemmistolaisia. Lähde: Tieteen kuvalehti Historia 9.11.2016 https://historianet.fi/yhteiskunta/arkielama/missa-farkut-keksittiin
Voiko Keravan kirjastosta lainata netin kautta äänikirjoja? 290 Keravan kirjaston asiakkaat voivat käyttää  Ellibs-palvelun e-kirjoja ja e-äänikirjoja. Löydät ohjeet palvelun käyttöön kirjaston sivulta.  E-kirjat - Keravan Kaupunki
Luin kirjan jonka nimeä en enää muista, mutta haluaisin kovasti lukea sen uudelleen. Kirjaan oli kiedottu kaksi tarinaa. Tarina sijoittuu englantiin,… 290 Kaivattu kirja saattaisi olla Kate Mortonin Salaisuuden kantaja. Salaisuuden kantaja | Kirjasampo
Olen yrittänyt etsiä laulua missä lauletaan ”..äidin leipoma pipparskaakku aivan sydämen muotoinen..” Äitini muistelee tätä laulua joulunaikaan. 290 Kysymykseen ei valitettavasti löytynyt vastausta. Tuntisiko joku kysy kirjastonhoitajalta -palstan lukijoista kappaleen?
Millaisia olivat palveluiltaan ja varusteiltaan Suomessa 1700-luvulla maaseudun kylien ja maanteiden matkustajakodit ja kestikievarit? 290 Majoituselinkeinon historiaa käsittelevät mm. seuraavat kirjat:   Holmroos, Altti: Kustavin kuninkaantie Jönsson, Håkan: Från krog till krog: Svenskt uteätande under 700 år Kaht pualt jokke: Turkulaisia vuosisatojen varrelta Kuninkaantieltä kerrottua: Matkailijoiden kuvauksia 1700-luvulta Päiviö, Väinö: Puolituhatta vuotta talonpitoa Marttilan Krouvissa Soini, Yrjö: Suomen majoitus- ja ravitsemuselinkeinon vaiheet   Ilmeisesti majoituksen taso vaihteli varsin paljon. Toisina aikoina ja paikoissa majoitus saattoi olla tasokastakin, mutta joskus matkailijoille oli tarjolla vain yksi huone kurjassa hökkelissä eikä välttämättä mitään ruokaa.  
Etsin kirjaa dystopiasta jossa Suomi on taantunut tasa-arvokehtyksessä jonnekin 1950- 60- luvulle. Naisilla on arvoa vain synnyttäjinä ja kaunistuksena miehen… 290 Kyseessä lienee Johanna Sinisalon Auringon ydin. Auringon ydin | Kirjasampo
Kenen kirjoittama ruon: Kauas pitkä on ,matka, takaisin tuttu tie. Nyt kun matkaa en jatka, paluu perille vie... 290 Valitettavasti vastaajamme eivät löytäneet runoa. Tuntisiko joku lukijamme sen?
Kuinka suuri osuus suomalaisista on käynyt ammattikoulun? 290 Tilastokeskuksen tutkintorekisterin vuoden 2022 tietojen mukaan ammatillisen peruskoulutuksen suorittaneita oli 15 vuotta täyttäneessä väestössä 1 996 236 henkilöä, eli 42,3%. Näistä 1 404 873:lla henkilöllä eli 29,7%:lla ammatillinen peruskoulutus oli korkein suoritettu tutkinto.  Erikoisammattitutkinnon suorittaneita oli 113 683 henkilöä ja ammattitutkinnon suorittaneita oli 310 311 henkilöä. Kahteen jälkimmäiseen ryhmään voi kuulua osin samoja henkilöitä kuin ammatillisen peruskoulutuksen suorittaneisiin, eli heitä ei suoraan voi lisätä joukkoon.
Etsin kirjaa, jonka olen lukenut monta vuotta sitten. Olen yrittänyt yhden kohdan avulla jonka muistan koittanut etsiä kirjaa, mutta ei ole onnistunut. Muistan… 290 Kyseessä taitaa olla Tony DiTerlizzin kirjoittama viisiosainen kirjasarja Spiderwickin kronikat, ja sen ensimmäinen osa Haltijakirja. (Ilmestynyt 2003) Sarjassa äiti ja kolme lasta muuttavat salaperäiseen Lukkivyöryn kartanoon, josta löytyy kaikenlaista outoa, mm. jonkun otuksen  pesä keittiön seinän takaa ja salainen huone, johon pääsee vain ruokahissin kautta. Sarjan on kuvittanut erittäin hienosti Holly Black. Kuvailemastasi kohtauksesta, jossa siskon hiukset on sidottu sängyn päätyyn, löytyy kirjasta myös kuva. Sarjasta on tehty myös elokuva.