Perustietoa kirjailija Alpo Ruuthista löytyy esimerkiksi Sanojen ajasta (http://kirjailijat.kirjastot.fi/ ), joka esittelee suomalaisia nykykirjailijoita. Tietokannasta löytyy kirjailijoiden henkilötiedot, tuotanto ja lähteitä. Pekka Tarkka esittelee lyhyesti Kämppä-teoksen kirjassaan Suomalaisia nykykirjailijoita, Tammi 1989, ISBN 951-30-9197-X. Kirja on lainattavissa pääkaupunkiseudun yleisistä kirjastoista. Kämppä-teos sisältää slangia, ja tästä Alpo Ruuth kertoo Slangi.netin haastattelusarjassa. Artikkeli löytyy osoitteesta http://koti.mbnet.fi/joyhan/B51.html . Alpo Ruuthin tuotannon lähtökohtaa, Sörkkaa ja sen arkipäivää, esittelee myös ei-virallinen nettisivu osoitteessa http://www.compuline.fi/ComDocs/Suomi/uushlp/html/fin-1qpb.htm…
Pentti Lempiäisen Suuren etunimikirjan mukaan Tiia on Virosta meille tullut Dorotean lyhentymä. Dorotea puolestaan on kreik. Jumalan lahja ja kolmen katolisen pyhimyksen nimi. Suomen ortodoksinen kalenteri yhdistää Tiian Concordiaan sen lopun perusteella, mutta muuta yhteyttä niillä ei ole.
Siiri on suomalainen muunnos Sigridistä, joka on muinaisskandinaavinen nimi. Sigridin alkuosa merkitsee voittoa ja jälkiosa kaunista tai ratsastajatarta, siis voittoisa kaunotar tai voittoisa ratsastajatar.
DVD on erittäin suurikapasiteettinen optinen massamuisti. Käytetty levy on samankokoinen kuin tavallinen CD-ROM-levy mutta siihen on saatu mahtumaan useita gigatavuja data käyttäen levyn lukemiseen lyhyempää aallonpituutta käyttävää laseria ja tallentamalla levyyn dataa useaan eri kerrokseen.
Lisää tietoa tästä aiheesta löytyy täältä: http://appro.mit.jyu.fi/doc/tietokone/index5.html
Myöhästymismaksut vanhenevat kolmessa vuodessa, mikäli ne eivät ole menneet perintään. Kirjastokortti ei vanhene ja uuden kortin kadonneen tilalle saa kahdella eurolla.
Diapositiivifilmille saadaan aiheesta positiivinen kuva ilman negatiivivaihetta. Siitä käytetään myös nimeä värinkääntöfilmi, koska valon muodostama negatiivinen kuva käännetään positiiviseksi kehityksen aikana. Lopullinen kuva on valmiina filmillä, vedostusta paperille ei välttämättä tarvita. Puhutaan yleisesti myös kuultokuvasta, diakuvasta tai diasta, koska kuva on läpinäkyvällä kalvolla, jota voidaan katsella sellaisenaan valoa vasten tai projisoimalla diaprojektorilla valkokankaalle, jolloin diafilmin hieno värikirjo ja värikylläisyys tulee parhaiten esiin. Tällöin yksittäiset kuvat on luonnollisesti kehystettävä.
Diafilmin kemiallinen ja mekaaninen rakenne on varsin monimutkainen. Sen tunnistaa helposti nimessä olevasta chrome-…
Liimatahrojen poistoon suositellaan yleensä asetonia (esim. useat kynsilakanpoistoaineet). Hintalapuista jäävää liimatahraa on onnistuneesti poistettu myös levittämällä tilkka ruokaöljyä sen päälle ja antamalla vaikuttaa hetken. Lopuksi hangataan. Kannattaa varmistaa että kirjan kansi kestää öljyä, ettei tuloksena ole rasvaläikkä.
Marttojen tahranpoisto-ohjeita: http://www.martat.fi/neuvonta/kodinhoito/pyykki_puhtaaksi/tahranpoisto/
Mahdollisuuksia on paljon, mutta ehdotan tässä joitakin omia suosikkejani.
Kaari Utriolla on paljon hienoja historiallisia romaaneja. Omat suosikkini on ”Vaskilintu”, jonka jatko-osat ovat ”Tuulihaukka” ja ”Yksisarvinen”. Jos taas mieluummin 1800-luku kiinnostaa, hauskoja ja kepeitä teoksia ovat ”Vaitelias perillinen” ja ”Seuraneiti”. Ne ovat vain pieni osa Utrion kaunokirjallista tuotantoa, joka käsittää lähes yksinomaan historiallisia romaaneja.
Jos dekkarin suuntaan menevä historiallinen romaani kiinnostaa, suosittelen Kirsti Mannisen ja Jouko Raivion 1800-luvun Suomeen sijoittuvaa sarjaa, jonka osia ovat esimerkiksi ”Kuolema ylioppilastalolla” ja ”Stenvallin tapaus”. Kirsti Mannisella on myös salanimellä Enni Mustonen kirjoitettuja…
Ruokailuvälineitä koskeva etiketti on erilaista eri kulttuureissa. Eurooppalaisen tavan mukaan haarukkaa pidetään syödessä vasemmassa kädessä piikit alaspäin ja veistä puolestaan oikeassa kädessä. Ruoka paloitellaan sitä mukaa kun se syödään.
Pohjoisamerikkalaisen tavan mukaan kaikki lautasella oleva ruoka paloitellaan suupaloiksi ennen syömistä. Ruokaa paloitellessa haarukka on piikit alaspäin vasemmassa kädessä ja veitsi oikeassa. Syödessä veitsi lasketaan alas, haarukka vaihdetaan oikeaan käteen ja haarukkaa pidetään kädessä lusikkamaisesti eli piikit ylöspäin.
Asiaa hyvin havainnollistava kuva löytyy esimerkiksi osoitteesta https://www.etiquettescholar.com/dining_etiquette/table_manners_6.html
Hipeistä kertovaa kirjallisuutta on suomenkielellä saatavana varsin rajoitetusti. Tässä lista hipeistä kertovasta kaunokirjallisuudesta:
Melonin mehu / Richard Brautigan
Koti maailman laidalla / Michael Cunningham
Miehet elämässäni / Beverly Donofrio
Aquariuksen aika / James Herlihy
Underground : antologia / toimittanut ja suomentanut Jarkko Laine
Pikkuhippi / Patricia Welles
Hipeistä kertovaa tietokirjallisuutta:
Tajunnan alkemistit : kuusikymmenluvun mystiikka ja Vesimiehen ajan pimeä puoli / Gary Valentine Lachman
Hippejä, jippejä, beatnikkejä : Amerikan 1960-luvun vastakulttuuriliikkeiden historiaa / Marja Ala-Ketola
1960-luvusta kertovaa kirjallisuutta on runsaasti, mutta tässä joitakin poimintoja:
1960-luvusta kertovaa…
Hei, Edith Södergranin Elämäni, kuolemani ja kohtaloni, kootut runot -kirjassa on runo nimeltä Sureva puutarha (s.43):
"Voi, että ikkunat näkevät
ja seinät muistavat
ja puutarha voi surra
ja puu voi kääntyä kysymään:
Kuka ei ole tullut ja mikä ei ole hyvin,
miksi on tyhjyys raskas eikä sano mitään?
Katkerat neilikat seisovat riveissä tien varrella,
missä kuusen hämäryys on tutkimaton."
Monet Edith Södergranin runoista kertovat luonnosta, kasveista ja puista ja jos tämä ei ollut se runo,jota etsit, kirjastoissa on toki muitakin Södergranin runoteoksia, joista kysytty runo saattaa löytyä.
Karttunen on vanha savolainen sukunimi, jota on esiintynyt alueella jo ainakin 1880-luvulta lähtien. Karttu itsessään tarkoittaa puukapulaa tai kepakkoa. Se on myös kylä Sulkavan ja Puumalan välissä sijaistevalla partalansaarella Etelä-Savossa. Varmaa tietoa siitä, että onko sukunimi muodostettu karttu sanasta vai Kartun kylästä, en valitettavasti löytänyt.
Sukunimipääte -nen on alkujaan itäsuomalainen pääte, joka on ollut käytössä jo keskiajalta lähtien. Alun perin naisten sukunimissä -nen saatettiin korvata -tar/-tär päätteellä. -nen ja sen alkuperäinen muoto -inen ovat päätteitä, joilla muodostetaan sekä substantiiveja että adjektiiveja. Nykysuomessa nen-päätteellä muodostetaan deminutiivimuotoja, eli pienuutta ilmaisevia muotoja,…
"Siina on joko vaihtoehtoinen kirjoitusasu nimestä Sina tai lyhentymä siina-päätteisistä nimistä, kuten Aleksiinasta, Fransiinasta ja Rosiinasta. Sen lähtökohtana on pidetty myös venäläistä nimeä Zinaida ja tästä saatua lyhentymää Zina. Viimeksi mainittu lähtökohta on Suomen ortodoksisessa kalenterissa, jossa Siina on Sinaidan rinnalla 11.10. Siinaa on käytetty myös ainakin Fransiskan ja Fransiinan lempinimenä." (Anne Saarikalle & Johanna Suomalainen, Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön. Gummerus 2007)
Zina on ollut myös Zenobioksen kutsumamuoto, mikä selittää sen, että Karjalan ortodokseilla Siina ja Sina ovat olleet myös miehennimiä. (Pentti Lempiäinen, Suuri etunimikirja. WSOY 2004)
Kysymykseen ei liene "oikeita" tai "vääriä" vastauksia, koska niin moni asia todennäköisesti vaikuttaa siihen, miksi ihmiset kannattavat erilaisia uskomusjärjestelmiä. Seuraavat ehdotukset lienevät ainakin todennäköisiä tekijöitä. Oletan tässä, että kysyjä tarkoittaa uskontoja ja kirkkoja (uskonnon piirteet määrittelevä yhteisö) yleisesti, ei jotain tiettyä näkemystä.
1. Uskonnon/kirkon perinteinen rooli yhteiskunnassa. Mitä tiiviimmin valtio ja uskonto ovat historiallisesti kietoutuneet toisiinsa, sitä laajemmin uskonto vaikuttaa ihmisten elämään ja voi sitä kautta saada roolin itsestäänselvyytenä. Moni "kannattaa" sitä uskontoa, johon on elämänsä aikana tottunut, eikä ajattele asiaa sen enempää. Valtauskonnolla on taipumus saada…
Olen silmäillyt kirjastossa olevat Saima Harmajan runokirjat, mutta kysymänne runo ei ole osunut silmääni. Netistä löytyy Maria Ärjen sivu (http://www.mariaarje.fi/174), jossa runo on kokonaisuudessaan. Maria Ärje kertoo sivulla: "löysin pöytälaatikon uumenista erään vanhuksen salaisen toivomuksen, unelman, minkä hän oli hataralla käsialallaan kirjoittanut nyt jo hauraaksi käyneelle paperille". Ilmeisesti runo ei siis ole itse Maria Ärjen kirjoittama.
Tarkistin myös Lahden kaupunginkirjaston ylläpitämän käännösrunoaiheisen tietokannan, josta selvisi, että tämä runo ei näyttäisi olevan käännetty jostain muusta kielestä. Etsin myös asiasanoilla Kuusankosken runotietokannasta, mutta tuloksia ei tullut. Näin ollen runon kirjoittaja jää…
Painettua ohjekirjaa ei löydy.
Valtran sivuilta
http://www.valtra.fi/extras/332.asp
lähin malli on 865. Sen ohjekirja löytyy sieltä PDF-tiedostona.
Mallista 860 löysimme Vikipedian kautta seuraavanlaista tietoa:
http://www.komatsuforest.fi/default.aspx?id=13650
eli ei varsinaista ohjekirjaa.
Verohallinnon verkkosivuilta löytyi seuraava tieto:
4.9 Moottori- ja raivaussahasta aiheutuneet kulut
Moottori- tai raivaussahasta aiheutuneet kulut vähennetään maatalouden kuluina ainoastaan maatalouskäyttöä vastaavalta osalta, arvioituna enintään (85 €/v). Puun myyntitulon verotuksessa tulee tehdä vastaava tuloutus, jos saha kuuluu metsäkalustoon.
Lisätietoja verotusasioista saat verohallinnon verkkosivuilta osoitteesta http://www.vero.fi tai valtakunnallisista palvelunumeroista, jotka löytyvät samaisilta verkkosivuilta.
Aleksandrian kirjaston historiasta on teoksissa:
- Casson, Lionel: Libraries in the ancient world
- Durant, Will: Kreikan kulttuuri.
Pelkästään Aleksandrian kirjastoa käsittelevät seuraavat:
- Blum, Rudolf: Kallimachos the Alexandrian library and the origins of bibliography, 1991 sekä
- El-Abbadi, Mostafa: Life and fate of the ancient library of Alexandria, 1990.
Edellämainitut ovat esim. Oulun yliopiston kirjastossa http://finna.fi
Artikkeli Öhrnberg Kaj: Aleksandrian kirjastot ja arabit, Bibliophilos, 2002:4, s. 7-13. Artikkeli on myös netissä http://www.tsv.fi/ttapaht/015/ohrnberg.htm .
Etätietopalvelussa on aiemmin kysytty kirjaston historiasta. Tämä vastaus löytyy arkistosta http://www.kirjastot.fi/FI/asklibrarian/archive.asp?id=9267…
Helmet-kirjastoissa on paljonkin ryijykirjoja, tässä muutamia:
- Rakas ryijy : suomalaisten ryijyt / Pirkko Sihvo
- Ryijy esillä : ryijyt Suomen käsityön museon kokoelmissa / [toimituskunta Marjo Kolu ... et al.]
- Ryijy elää : suomalaisia ryijyjä 1778-2008 / [toimitus:] Tuomas Sopanen, [tekstit:] Leena Willberg ;
- Willberg, Leena, Matkapeitteestä taidetekstiiliksi : suomalaisia ryijyjä kolmelta vuosisadalta
- Ryijy : ilo tehdä - onni omistaa : Vuorelma 90 : 1909-1999
- Suomalainen ryijy / [julkaisun teksti: Marjo-Riitta Saloniemi, Leena Willberg]
- Ryijy / Annikki Toikka-Karvonen ; [monivärikuvat vanhoista ryijyistä kuvannut Osmo Thiel]
- Suomen ryijyt : tekstiilihistoriallinen tutkimus / U. T. Sirelius
Kirjoissa on kuvia ryijyistä ja…
1. Sokerit ovat hiilihydraatteja, joita esiintyy luonnostaan kaikessa ihmisravinnossa. Makeutusaineena käytetty valkoinen sokeri puolestaan on valmistettu sokeriruo'osta tai -juurikkaasta puristetusta mehusta kiteyttämällä. Sokerit ovat ihmiselle tärkeä energian lähde, mutta niiden liiallinen nauttiminen voi aiheuttaa veren sokeripitoisuuden voimakasta vaihtelua, äkillistä nousua ja laskua, joka muistuttaa alkoholin aiheuttamaa nousu- ja laskuhumalaa.
2. Makea maku aktivoi mielihyväkeskuksia aivoissa, makean syöminen tuottaa mielihyvää. Erityisesti suklaassa on muitakin mielihyvää tuottavia ja keskushermostoa aktivoivia aineita kuin sokeri, muun muassa kofeiinia. Makean maun ohella veren sokeripitoisuuden nousu voi aiheuttaa mielihyvän…
Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan Sukunimet (Otava, 2000) selvittää Lukka-sukunimen taustaa seuraavasti:
"Raamatun Luukas-nimestä on johtunut joukko suomalaisia sukunimiä, joista yksi on karjalainen Lukka. Se on esiintynyt Hiitolassa, Kurkijoella, Suistamolla ja Kontiolahdella. Vaikka talonnimi Lukkala on karjalainen, on sillä vahva edustus myös Länsi-Suomen vanhimmilla asutusalueilla, missä on vakiintunut sukunimi Lukkala. 1500-luvun lähteissä ei ole vielä pidetty erossa Luukas-nimestä polveutuneita erimuotoisia sukunimiä [Lukka ja Luukka, Lukkala ja Luukkala]."
Karjalan nimistöä perusteellisimmin tutkinut Viljo Nissilä (Suomen Karjalan nimistö. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö, 1975) ei käsittele Lukka-nimeä erikseen, mutta…
