Suomalainen tietosanakirja (Weilin&Göös 1989) kertoo seuraavaa:
"Yhtiön nimenä oli aluksi Nobel-Standard Osakeyhtiö Suomessa - Aktiebolaget Nobel-Standard i Finland. Sen perustivat Naftan-Tuotanto-yhtiö Veljekset Nobel (per. 1876), A. Parviainen & Co. Osakeyhtiö (per. 1874) ja yhdysvaltalainen Standard Oil Company (New Jersey). Viimeksi mainittu omisti aluksi 40% osakkeista ja kasvatti osuuttaan vähitellen, kunnes koko osakekanta siirtyi sen haltuun 1954. Esso-nimi on lyhennys emoyhtiön Standard Oilin (nykyisin Exxon Corporation) alkukirjaimista. Se otettiin yhtiön tavaramerkiksi 1939 ja koko yhtiön nimeksi 1952."
Nimestä on runsaasti 1600-luvun merkintöjä savokarjalaiselta alueelta, josta se on levinnyt asutuksen myötä kauaksikin länteen. Toisaalta myös Länsi-Suomessakin on Mannisia, eikä varmasti tiedetä ovatko he savolaisperäistä väkeä vai ovatko omaksuneet nimensä itsenäisesti. Samaa alkuperää lienee myös nimi Mannikainen, joka aikanaan oli yleinen Savossa, mutta myöhemmin sulautunut Manniseen. Syntynsä Manninen on saanut
etunimestä (isännimestä) Manni. Tietoja nimen yleisyydestä saa Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelusta
https://192.49.222.187/Nimipalvelu/default.asp?L=1.
KIRJALLISUUTTA: Uusi suomalainen nimikirja. - 1988.
Huutolaisuus eli elätehoito oli Suomessa käytössä eräänä vaivaishoidon muotona 1800-luvulta aina 1900-luvun alkupuolelle. Lopullisesti se kiellettiin vuoden 1922 köyhäinhuoltolaissa. Huutolaiset olivat yleensä orpolapsia, mielisairaita ja vaikeavammaisia. Keisari Nikolai I:n vuonna 1852 antamassa vaivaishoitoasetuksessa "turvattomaksi" eli köyhäinapuun oikeutetuiksi katsottiin alle 16-vuotiaat lapset. Alaikärajaa ei siis ollut, koska tarkoituksena oli sijoittaa orpolapset uusiin koteihin.
Lähteet ja lisätietoja:
http://herkules.oulu.fi/isbn9514271289/html/c78.html
http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/sosiaaliturv…
Nykysuomen sanakirjan mukaan "odotella" on frekventatiiviverbi, joka ilmaisee kantasanansa ("odottaa") osoittaman tekemisen tapahtuvan toistuvasti, jatkuvasti tai hiljalleen.
SKS:n Iso suomen kielioppi huomauttaa verbijohdoksista puhuessaan, että frekventatiivisilla johdoksilla voi olla muunkinlaista merkitystä kuin pelkkä toistuvuuden tai jatkuvuuden ilmaiseminen: "Usein johdoksella kuvataan tapahtumaan sisältyvää epäsäännöllisyyttä, sattumanvaraisuutta tai vähäisempää intensiivisyyttä." Odottelussa voisi kaiketi ajatella olevan kyse nimenomaisesti tällaisesta intensiivisyydeltään vähäisemmästä odottamisesta.
Frekventatiivisen johdoksen käyttö voi kertoa myös puhujan/kirjoittajan kielteisestä tai myönteisestä asenteesta ilmaisemaansa…
Laulu saattaa olla tamperelaisen laulajan ja lauluntekijän Ilmo Korhosen kynästä. Hänen ohjelmistoonsa kuuluu laulu nimeltä "Sotaveteraanien lapset". Sen sanoja ei ole täällä SKS:n kirjastossa, jolle kysymyksenne kohdistitte. Tiettävästi säkeissä kerrotaan suurten ikäluokkien elämänkaaresta sodanjälkeisessä Suomessa.
Laulu on julkaistu ainakin CD-albumilla "Musaa mäeltä 4". (Tampere: Pispalan Musiikkiyhdistys, 2006). Levyllä sen esittää Nääsboys-yhtye. Tallenne on aika hankalasti saatavissa kirjastoista, suurimmista kaupunginkirjastoista sitä näyttäisi olevan vain Tampereella ja Hämeenlinnassa. Äänitettä kuvaillaan Internet-osoitteessa http://www.pispala.fi/yhdistykset/musiikkiyhdistys/musaa.html .
Ilmo Korhoselta itseltään kannattaa…
Laajalle levinneet nimet Karvanen, Karvinen ja Karvonen ovat kaikki samaa kantaa. Nimiryhmälle on esitetty useita erilaisia selityksiä, mutta nimen vanhimpien esiintymien jakautuminen ympäri maata ja pitkään jatkunut nimimuotojen vakiintumattomuus viitannee siihen, että kyseessä on germaaninen laina muinaissaksalaisesta Garva-nimikannasta.
Nimien taustaksi on esitetty myös nimenkantajan ulkonäöstä johtuneita Karva-lisänimiä (Karva, Karvainen). Ala-Satakunnan ja Perämeren rannikoilla tunnetaan sana 'karvo' (kivikkosaari, kari), mutta maantieteellisistä syistä se tuskin sopii nimen pohjaksi.
Lähde:
Pirjo Mikkonen & Sirkka Paikkala, Sukunimet (Otava, 2000)
Yso, ontologia, johon sisältyvät aikaisemman Ysa:n asiasanat, on kolmikielinen (suomi, ruotsi, englanti). Englanninkieliset asiasanat on linkitetty Library of Congress Subject Headings (LCSH) -sanastosta. http://finto.fi/yso/en/.
Lähdeteosten anti Uma-nimestä ja sen taustasta on valitettavan niukka.
Suomessa Uma on kutsumamuoto nimestä Ulla-Maija. Hindulaisuudessa Uma on jumalatar, jota pidetään jumala Shivan vaimon Devin ruumiillistumana. Nimi merkitsee armollista.
Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan Uma-nimen on saanut myös muutama mies, mutta maskuliinisen Uman taustaa en onnistunut selvittämään. Suomessa etunimiksi käyttöön otetuissa intialaisten jumalien nimissä on tosin muitakin, joita on annettu sekä miehille että naisille (esimerkiksi aurinkojumalatar Suryan nimi on ollut suositumpi miehen kuin naisen nimenä), joten mitään erillistä alkuperää sillä ei ehkä olekaan. Kenties nimen antajat ovat pitäneet sen muita ulottuvuuksia feminiinistä taustaa…
Tekstistä päätellen laulu on Emmanuelle-elokuvan tunnussävelmä, alkup. nimeltään Emmanuelle, suom. nimeltään Rakkaus jää (säv. P. Bachelet, H.Roy, H. Blaikley, suom. san. R. Reiman). En kylläkään muista sitä Heinosen laulamana vaan Anneli Pasasen, löytyy ainakin Pasasen levyltä CBS-klassikot. Teksti on muistaakseni näin: Rakkaus jää/ jäljelle vain/ muu häviää/ maailmastain/ rakkaus jää/ muu pysy ei/ rakkaus jäi/ hän jäänyt ei./ Olimme niin erilaiset silti kuitenkin/ pian sen mä ymmärsin/ itse olin yö ja hän kuin päivä valoisin/ erosimme tietenkin. Suomenkieliset sanat ja nuotit löytyvät Emmanuelle-nimisenä mm. Suuri toivelaulukirja 14:sta.
Metsä vastaa -palvelussa, joka tarjoaa tietopalveluja metsänhoidosta ja -käytöstä, on vastattu tämän alan kysymykseen. http://www.metsavastaa.net/index.cfm?docId=1131
Runo on Hannele Huovin kirjoittama ja alkaa sanoin "Istupa syliin, kynttilän valoon, piparin tuoksuun, hämärään taloon..." Runo on julkaistu 1995 kirjassa Vauvan vaaka : leikkiloruja ja runoja vauvoille; Tammi; sivulla 67. Runo on myös kirjassa Peukaloputti : meidän vauvan lorut / toim. Katriina Kauppila; Otava, 2002; n:o 128.
Tuntuu siltä, että kirjastojen kokoelmista, nuoteista, ei
löydy hakujen perusteella Neiti Sievänen ja minä -kappaleen sanoja, yksi keino on sanojen kirjoittaminen muistiin äänitteeltä, esim. Brita Koivunen: Unohtumattomat -cd:ltä. Sitä ei ole Rauman kirjastossa, mutta meidän kautta voi tilata kaukolainaksi jostain muusta kirjastosta, kaukolainan maksu on 2€. Internetistä www.kirjastot.fi -sivulta pääsee selaamaan eri kuntien/kaupunkien kirjastojen kokoelmia.
Yleisradion äänitekokoelmasta voi hakea kappaleita esim. aiheen perusteella www.fono.fi -sivulta. Sitä kautta löytyi
seuraavia kauppa-aiheeseen liittyviä:
Isoisän olkihattu, sanat esim. Suuri toivelaulukirja 2 ja useissa muissakin nuottijulkaisuissa. Pieni myyjätär, sanat esim.…
Tampereen kaupunginkirjaston toimipisteistä skannereita on asiakaskäytössä pääkirjasto Metson käsikirjastossa, Messukylän ja Pellervon kirjastoissa sekä Sampolan ja Hervannan tietotoreilla.
Koneille voi varata aikoja joko kirjastosta tai itse netin kautta osoitteessa https://netloan.tampere.fi/login.aspx. Skannerikoneiden numeroita: pääkirjaston käsikirjasto kone 8, Sampolan kirjaston tietotori 16S, Messukylän kirjasto 4S, Hervannan kirjaston tietotori koneet 11 ja 12.
Kysyin asiaa Ulkoministeriön Passi ja notaaripalvelujen yksiköstä. He vastasivat näin:"Uuden ICAO standardin mukaan uusissa myönnettävissä passeissa on passityyppinä pp aiemman p:n sijaan." “PP is the new document type for Passport (Personal). This is a new ICAO requirement. Previously, most countries just used P, ”
”Suomen sanojen alkuperä” (osa 1; Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1992) kertoo, että sana ”kiva” on peräisin murteista, ja sen merkitys on ollut ’ankara, raju, kova, luja, sitkeä, nopea, ripeä, jyrkkä, suurikokoinen, runsas’. Siitä merkitys on sitten muuttunut etenkin puhekielessä merkitsemään ’mukava, hauska’.
Kaisa Häkkisen ”Nykysuomen etymologisen sanakirjan” (WSOY, 2004) mukaan ”kiva” kuuluu etymologisesti yhteen sanojen ”kipakka”, ”kivakka” ja ”kiivas” kanssa. Niiden taustalla on Häkkisen mukaan vanha balttilainen laina, jota vastaa nykyliettuan sana ”gývas” (’eloisa’).
Mukavaa vuotta 2011 myös sinulle!
Kalastusasetuksen 9 §:n 3 ja 4 momentissa säädetään pyyntivälineiden etäisyyksistä:
"Meressä kylänrajan ulkopuolella ei toisen kalastusta häiritsevää pyydystä ilman asianomaisen lupaa saa panna pyyntiin sataa metriä lähemmäksi toisen käytössä olevaa nuotta apajaa eikä troolia vedettäessä saa mennä sataa metriä lähemmäksi toisen pyynnissä olevaa nuottaa eikä isorysää.
Sen lisäksi, mitä 3 momentissa säädetään häiritsevästä pyynnistä, ei kalastusta ankkuroiduilla pintaverkoilla tai isorysällä saa ilman asianomaisen lupaa harjoittaa kahtasataa metriä lähempänä toisen isorysää sen sivulta lukien eikä sataa metriä lähempänä sen perää."
HENRIIKKA (Henriika, ruots. Henrika) on naispuolinen vastine Henrikille (Heikille). Henrik on tullut Suomeen skandinaavista tietä muinaissaksalaisesta nimestä Haimrich (ehkä haim 'koti, talo' + rich 'rikas, mahtava'). Henriikasta itsenäisiksi nimiksi ovat kehittyneet Riikka, Riika, Henna ja Henni. INKERI on vanha suomalainen asu muinaisskandinaavisesta Ingifridh-nimestä, jonka myöhempiä muunnelmia ovat Ingrid ja Inger. Ingifridh on yhdistelmä Ing-jumalasta ja sanasta (f)rid 'kaunis'. Inkeri-nimi on vanhastaan käytetty. Tunnetaan keskiaikainen balladi Inkerin virsi ja toisaalta vanhoja paikannimiä: Inkere, Inkeroinen, Inkerinmaa. LÄHDE: ///Kustaa Vilkuna (toim. Pirjo Mikkonen): Etunimet. - 2005///. Nimien yleisyydestä Väestörekisterin sivu…
