Pariisin rauhansopimuksen (asetus 691/1947) 26 artiklassa sanotaan, että Suomi tunnustaa NL:n oikeuden oikeus kaikkeen Suomessa olevaan saksalaiseen omaisuuteen, ja että ryhdytään toimenpiteisiin omaisuuden luovuttamisen helpottamiseksi.
Ulkomaisen omaisuuden hoitokunnan paperit ovat Ulkoasiainministeriön arkistossa.
Siitä mitä omaisuudelle NL:ssa myöhemmin tapahtui ja hankkivatko saksalaiset sitä takaisin, ei ole tietoa.
Hei
Vuoden kirjat -luettelo alkoi ilmestyä vuonna 1979. Varmuudella luettelo on ilmestynyt vielä 2009, mutta sen jälkeen en löytänyt julkaisutietoja.
Suomen kustannusyhdistyksen toimisto on kesälomalla 5.8.13 saakka, joten en voinut heiltäkään asiaa varmistaa.
Valitettavasti luetteloa ei ole systemaattisesti kerätty Helsingin kaupunginkirjaston kokoelmiin. Esimerkiksi Pasilan kirjastossa on vain vuodet 2006 -2009 (ei ole luetteloitu HelMet-tietokantaan).
Luetteloita ei löytynyt verkosta. Kansalliskirjaston ja Varastokirjaston kokoelmissa on osa luetteloista.
Kansalliskirjasto / Fennica:
https://finna.fi
Varastokirjasto:https://finna.fi
Kannattaa kääntyä Myllypuron mediakirjaston puoleen. Siellä on studio kuvien, videoiden ja äänen käsittelyyn. Lähemmät tiedot sivulla
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Myllypuron_mediakirjas…
Kaupunkiverstaalla on mediatyöasemia. Näistä lisää sivulla
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaupunkiverstas/Juttuj…
Etsitty kirja lienee Vikas Swarupin Nuoren naisen koetukset:
"Fiksu ja tunnollinen Sapna Sinha myy kodinkoneita Delhissä elättääkseen sairaan äitinsä ja huikentelevaisen pikkusiskonsa. Sapnan kunnianhimo ja moraali joutuvat koetukselle, kun intialainen teollisuuspohatta tarjoaa tälle imperiuminsa johtajuutta. Sapnan täytyy vain läpäistä seitsemän testiä, ja miljardiomaisuus on hänen. Mutta tie todellisiin rikkauksiin on mutkittelevampi kuin Sapna Sinha saattaa kuvitellakaan."
Kysymääsi kirjaa ei ole julkaistu cd-levyllä. Se on saatavana ainoastaan netistä ladattavana äänitiedostona, esim. Elisa-kirjan kautta.
Kirjastoille ei ole valitettavasti saatu vielä neuvoteltua oikeuksia suomenkielisiin e-äänikirjoihin.
Valitettavasti kirja näkyy edelleen kortillasi.
Uusin sen lainan. Uusi eräpäivä on 21.11.2016
Sekaannukset ovat aina mahdollisia, varsinkin kun asiaan liittyy kone.
Voisit ottaa yhteyttä suoraan Tapiolan kirjastoon:
kirjasto.tapiola@espoo.fi tai 050 428 9392.
He pystyvät selvittelemään asiaa paikan päällä tehokkaammin.
Sinun kannattaa ottaa yhteyttä Haanojan kirjaston henkilökuntaan. He todennäköisesti pystyvät selvittämään mihin varaamasi DVD on joutunut. Varausten pitäisi todellakin olla varaushyllyssä asiakkaiden itse noudettavissa, mutta joskus tapahtuu sekaannuksia. Valitteluni asian aiheuttamasta turhasta vaivasta.
Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan verkkosivuilla on tähtikartta, josta voi valita sopivan näkymän paikkakunnan ja ajankohdan perusteella. Kartan avulla voi myös Andromedan paikallistaa taivaalta. Ursan sivuilla Andromedaa kuvaillaan syystaivaan kiiintoisimmaksi kohteeksi, ja sen kirkkaimmat ydinosat voi erottaa taivaalta paljain silminkin sopivissa olosuhteissa.
Linkki tähtikarttaan:
https://www.ursa.fi/extra/tahtikartta/
Tietoa syyskuun tähtitaivaasta ja Andromedasta:
https://www.ursa.fi/taivaalla/tahtitaivas-tanaan/2017/syyskuu/tahtitaiv…
Koko Georges Bizet'n Carmen-oopperaa esitettynä ilman lauluosuuksia ei äänitteenä löydy. Carmenista on kyllä muokattu orkesterisarjoja konserteissa esitettäviksi (esimerkiksi sarjat nro 1 ja nro 2), ja näitä sarjoja löytyy myös cd-levyiltä, samoin yksittäisiä osia instrumentaaliesityksinä.
Yksittäisiä aarioita tai muita osia "karaoke-versioina" löytyy esimerkiksi sellaisista nuoteista, joissa on mukana säestykset sisältävä cd-levy. Osa näistä nuoteista on tarkoitettu laulajille, osa tietylle soittimelle.
Myös Naxos Music Library -musiikinkuuntelupalvelusta, jonka käyttöoikeuden moni kirjasto on ostanut asiakkailleen, löytyy solisteille säestyksiä harjoittelua varten, tosin kuoro-osuudet voivat olla säestyksissä mukana (genres >…
Lasilapsia ja sen jatko-osa Hopeapoikaa suosittelisin noin kolmos-nelosluokkalaisista ylöspäin. Useampi bloggaaja kuvasi sitä ahmimisikäisille (eli noin kymmenvuotiaille) sopivaksi. Kirjastokollegat kertoivat sen olevan suosittu vitos-kutosluokkalaisilla ja toimivan hyvin yläkoululaisillekin.
Siirtolaisuusinstituutin sivulla on linkkikokoelma, josta voi tehdä hakuja esimerkiksi siirtolaisrekisterin passiluetteloista, matkustajaluetteloista jne. http://maine.utu.fi/emregfree/nimihaku.php . Rajoitettu haku on ilmainen.
Yleisradiossa on sarja Amerikansuomalaisista https://yle.fi/aihe/termi/finto/httpwwwysofiontokokop36990/amerikansuom… . Myös amerikansuomalaiset ovat lähteneet rakentamaan Neuvostoliittoa https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/08/21/amerikansuomalaiset-sirkka-ja-… . https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/11/20/suomalaisia-pietarissa
Siirtolaisuusinstituutin julkaisu Jouni Korkiasaari: Visuaalinen tilastokatsaus Suomen siirtolaisuuden historiaan. http://www.migrationinstitute.fi/files/pdf/maahan-_ja_maastamuutto/visu……
Suomen elokuva arkistossa, nyttemmin Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, on lakisääteisesti vuodesta 1984 Suomessa levitetyt elokuvat kaikissa formaateissa, mukaan lukien videokasetit.
KAVIn Tenho-tietokannassa on 24080 videolevityksessä ollutta kasettia.
Valtaosa niistä on digitoitu. Tenho-tietokanta näkyy vain KAVIn sisäverkossa. Digitoituja videoita voi katsoa KAVIn tiloissa (koronakriisin jälkeen).
Henkilökunta auttaa lastenvideoiden löytymisessä.
1980-luvulla ilmestyi erityisiä videolehtiä. Esim Katson videolehti. Niissä on erikseen listattu lastenelokuvat. Tämä helpottaa poimimaan lastenelokuvat digitoiduista videoista.
Lähteet: Tenho-tietokanta, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti
Katso!:n videolehti, 184…
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot -palvelun kautta löytyi vanha mainos, jossa kerrotaan, että sääteri- ja hermoöljy on ollut "luotettava lääke kaikkea kolotusta vastaan".
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/687421?term=Hermo…
Maantieteellinen sijainti selittää kyseisen ilmiön:
Suomi sijaitsee maapallon länsivirtausten liikkuvien matalapaineiden alueella, mistä johtuu, että Suomessa tuulee tavallisimmin lounaasta, harvemmin koillisesta tai muista ilmansuunnista.
Sateiden syntyyn vaikuttaa Suomen sijainti pohjoisilla leveysasteilla kohdassa, jossa lännessä on suuri valtameri (Atlantti) ja idässä suuri manner (Euraasia).
Atlantin yläpuolella, Golf-virran tietämillä, kohtaavat arktisten seutujen kylmät ja eteläisten seutujen lämpimät ilmamassat. Kun ne kohtaavat sopivassa yläilmakehän virtauksessa, syntyvät useimmat Suomen yli kulkevat, sadetta tuovat matalapaineet. Atlantti puolestaan takaa sen, että kosteutta riittää.
Hyvää luettavaa aiheesta:
Paasonen, Seija:…