Kirjasampo.fi on kaunokirjallisuuden verkkopalvelu, jonka avulla voi etsiä kiinnostavia lukukokemuksia. Hakusanan avulla palvelusta löytyy tietyn aiheisia romaaneja, novelleja ja runokokoelmia. Hakusanat kuvaavat teosta kokonaisuutena, eli ne eivät kerro, millä sivulla esimerkiksi jotakin ihmissuhdekonfliktia käsitellään. Usein tietty teema tai aihe myös kulkee koko teoksen läpi "punaisena lankana", eikä sitä käsitellä vain joillakin sivuilla. Mutta tämän palvelun avulla voi välttyä lukemasta tuhatta romaania ihan vain aiheenetsintämielessä.
Hakusanalla konfliktit löytyy runsaasti romaaneja, runoja ja näytelmiä, mutta kirjan konflikti liittyy monesti myös esimerkiksi sotaan. On ehkä hyödyllisempää käyttää useampaa hakusanaa, vaikkapa…
HelMet-kirjastojen aineistoa voi palauttaa postitse. Postikulut maksaa lähettäjä itse, ja hänen vastuullansa on aineiston saapuminen kirjastoon. Siksi kirjasto ei käytä vastauslähetystä.
Palautuksen voi lähettää mihin tahansa HelMet-kirjastoon postitse, esimerkiksi Pasilan kirjastoon osoitteella
Pasilan kirjasto / palautus
PL 4101
00099 Helsingin kaupunki.
Suosituimmat pelit myydään yleensä jo ennakkoon loppuun. Varsinkin Manchester Cityn peleihin liput voivat olla kiven alla (varsinkin pelit suuria ja keskisuuria seuroja vastaan). Mainitsemistasi kolmesta seurasta Manchester City ja Everton pelaavat Valioliigaa ja Bolton Ykkösliigaa. Boltonin peleihin voi olla mahdollista saada lippuja vielä edellisenä päivänä stadionilta (Bolton Central Macron Stadium).
Valioliiga-otteluihin voi hankkia lippuja monella eri tapaa. Joukkueet myyvät lippuja muun muassa itse omien verkkosivustojensa kautta, mutta lippuja voi hankkia myös erilaisten lippuvälittäjien tai matkajärjestäjien sivustoilta. Lippujen hinnoissa voi kuitenkin olla suuria eroja näiden eri vaihtoehtojen välillä.
Jos on jalkapalloseuran…
Jos mielessäsi oleva levy on sellainen, ettei sitä ole saatavissa pääkaupunkiseudun yleisissä tai tieteellisissä kirjastoissa, voit tehdä kaukopalvelupyynnön kirjastossa tai internetin kautta. Tarkemmat ohjeet löytyvät Helsingin kaupunginkirjaston sivuilta osoitteesta: http://pandora.lib.hel.fi:6080/hs/solution/h23/h14/q599.htm
Ruotsalaisen Wikipedian mukaan kaupunginhotelli on hotelli, jossa on ravintola, kaupungin tai paikkakunnan keskustassa. Ruotsissa kaupunginhotellit olivat kytköksessä rautatien rakentamiseen 1800-luvulla. Tarvittiin enemmän majoitustiloja, joista ennen olivat huolehtineet kestikievarit ja huoneenvuokraus. Kaupunginhotellit olivat kirkon ja raatihuoneen ohella kaupungin vaikuttavimpia rakennuksia ja majoitus oli kallista.
Suomen majoitusliikkeet 2008 –kirjasta löytyi Pietarsaaren, Tammisaaren ja Tornion kaupunginhotellit. Tornion kaupunginhotellin nimi muuttui vuonna 2015 Park Hoteliksi.
Vuonna 1902 rakennetun Kuopion kaupunginhotellin toiminta lakkautettiin alkuvuodesta 1986. Paikalla on sijainnut Sokos Hotelli Puijonsarven…
Kummittelu on ilmiö, jolle ei ole löytynyt mitään tieteellistä selitystä. Useimmat tutkijat ovatkin sitä mieltä, että kysymys on ihmisen aivojen tuottamista hallusinaatioista eli harha-aistimuksista, jotka tilanteesta ja ympäristöstä riippuen tulkitaan esimerkiksi jo kuolleitten esiintymisiksi. Monet ihmiset uskovat kummituksiin ja aaveisiin, mutta mitään todisteita sellaisten olemassaololle ei ole kyetty löytämään. Taikureiden ammattikunta tietää tekniikoita, joilla voidaan synnyttää hyvin todentuntuisia "kummittelun" kokemuksia. Ne ovat kuitenkin kaikki viihdettä, eivät todellisiä ilmiöitä. Kummitukset, taikuus ja vastaavat ilmiöt ovat erittäin suosittuja viihdeteollisuuden käyttämiä elementtejä kirjoissa, sarjakuvissa ja elokuvissa. Se…
Koneen malli ja valmistusvuosi löytyvät sarjanumerolla International Sewing Machine Collectors' Society'n (ISMASC) tietokannasta. Malli on Singer 15K ja valmistusvuosi 1925. K-kirjain ilmaisee, että kone on valmistettu Singerin Kilbowien tehtailla Skotlannissa. Se selviää Alex I Askaroffin antiikkiompelukonesivustolta.
Singer Sewing Machine Serial Number Database
http://ismacs.net/singer_sewing_machine_company/serial-numbers/singer-y…
Home of the Sewalot Site by Alex I Askaroff
https://sewalot.com/dating_singer_sewing_machine_by_serial_number.htm
Pöyry-nimen taustaksi löytyy lähdekirjallisuudesta kaksi rinnakkaista teoriaa. Ralf Saxén on yhdistänyt laihialaisen talonnimen Pöyry muinaisskandinaaviseen miehen nimeen Biur. Karjalaista nimistöä tutkinut Viljo Nissilä puolestaan on selittänyt sukunimen Pöyry vastaavasta tukan laatua ilmaisevasta sanasta.
Koska Pöyry-nimen vahvimmat esiintymisalueet ovat vastaavasti jakautuneet kahtaalle Etelä-Pohjanmaalle ja Etelä-Savoon, ei ole mahdotonta sekään, että molemmat tulkinnat pitävät paikkansa: kenties läntinen ja itäinen Pöyry ovat saaneet alkunsa eri tavalla – toinen muinaisskandinaavisesta erisnimestä, toinen kantajansa tukan laatua kuvaavasta sanasta. Pöyry-sana tosin tunnetaan merkityksessä 'pörröinen tukka' myös pohjoisella…
Kyseessä on psykologinen ilmiö ”semantic satiation”. Se tarkoittaa kysymyksessä kuvattua kummallista ilmiötä, jossa sanan merkitys katoaa, kun sitä toistetaan monta kertaa. Ensimmäisen kerran tätä termiä käytti 1960-luvulla Leon Jakobovits James väitöskirjassaan. Ilmiö oli tunnistettu jo aiemmin hiukan eri nimillä kuten verbal satiation.
Suomeksi ilmiöön liittyvää tietoa on saatavilla vähän, mutta jos englanti sujuu, alla olevista lähteistä saa hyvän käsityksen aihepiirin tutkimuksesta.
Lähteet:
https://www.oxfordreference.com/display/10.1093/oi/authority.2011080310…
https://en.wikipedia.org/wiki/Semantic_satiation
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5770629/
Seinäjoella puhutaan Etelä-Pohjanmaan murretta. Murre kuuluu länsimurteisiin ja se voi vaihdella suurestikin kuntien välillä. Esimerkiksi Seinäjoella sanasto saattaa olla hyvinkin erilaista kuin Lapualla. Vivahteet vaihtelevat jopa kylittäin (visitseinajoki.fi). Etelä-Pohjanmaan murteesta löytyy kirjoja ja ne ovat lueteltuna tässä alla:
Eheroon, taharoon. Karhu. 1998. WSOY.
Lakeuden murresanakirja. toim. Vesala & Väkevä. 2010. Vantaa : 4 print.
Suomen kansan murrekirja : länsimurteet. julk. Kotikielen seura ja Sanakirjasäätiö. 1953. WSOY.
Suomen murrekirja. toim. Lyytikäinen, Rekunen & Yli-Paavola. 2013. Gaudeamus.
Suomi-murre-suomi : matkalle mukaan maakuntiin. Tervonen. 2009. Gummerus.
Kyllä voi. Kaikki lumihiutaleella merkityt joulupostimerkit ovat ikimerkkejä ja käyvät joulupostimerkkeinä edelleen, https://www.postcrossingyhdistys.fi/joulupostimuistio-2023/Vanhojen postimerkkien käytöstä on kysytty Kysy kirjastonhoitajalta aiemminkin, linkin kauttaa löytyy vuodelta 2021 kattavampi vastaus.Voiko vanhoja postimerkkejä käyttää?
Puun ja sienen suhde on mutualistinen, sillä sieni saa isäntäkasvilta sokereita antaen vastineeksi kasville vettä ja ravinteita. Monilla puulajeilla on oma sienilaji, jonka kanssa ne elävät symbioosissa (esimerkiksi koivu ja kantarelli). Sienillä on ekosysteemissä tärkeä tehtävä, koska ne hajottavat kuolleita eliöitä ja palauttavat niiden sisältämiä ravinteita takaisin luonnon kiertokulkuun.
Lahottajasienet ovat erilaisia sieniä, jotka aiheuttavat luonnon kiertokulussa puuaineksen ja kasvien lahoamista solunulkoisen entsyymitoiminnan avulla. Sieni siis lahottaa puuta
Lähteet:
Peda.net: Sienet
Wikipedia: Lahottajasieni
Kielitoimiston ohjeiden mukaan passiivimaiset rakenteet "tulee tehtyä" ja "tulee tehdyksi" sekä "saa tehtyä" ja "saa tehdyksi" ovat pitkälti samanmerkityksisiä ja yleiskielessä samanarvoisia. Kylvyssä tuli siis käytyä tai käydyksi.
http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/350
https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1342
Kirjassa Suomen kansan satuja ja tarinoita on ainakin tarinat Kummallinen tammi, Avannolla kehrääjät sekä Sisarpuolet, joissa esiintyy ilkeä äitipuoli. Kahdessa ensimmäisessä tarinassa tällaista ilkeää naispuolista hahmoa kutsutaan nimellä Syöjätär. Syöjätär on suomalaisessa mytologiassa ja kansanperinteessä paha naisolento, paha henki (Wikipedia).
Lähteet:
Suomen kansan satuja ja tarinoita (1982). Toim. Eero Salmelainen. Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Syöjätär. Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Sy%C3%B6j%C3%A4t%C3%A4r. (Katsottu 5.4.2023)
Pitää paikkansa, että Suomessakin on ollut käytössä "automaattisia kaasumittareita", tosin pääosin kaasu lienee laskutettu jälkikäteen mittarin lukeman mukaan. Työväenliitto-lehdessä 14.3.1912 selostetaan automaattisen kaasumittarin toimintaa seuraavasti: "Kun mittarin aukkoon pistää 25-pennisen, saa walokaasua yhden kuutiometrin tai lämpökaasua 1,666 2/3 litraa. Kun tämä määrä on käytetty lakkaa kaasun tulo, jolloin taas on tilattawa uusi kaasuannos". Lehdessä kerrotaan edelleen, että automaattisia kaasumittareita on asennettu sellaisiin taloihin, joissa vuokralaiset vaihtuvat usein ja maksun periminen jälkikäteen on ollut vaikeaa. Ulkomailla kolikoilla toimivat kaasumittarit olivat tavallisempia, mutta Suomessakin niitä siis käytettiin…
Serkkua tai serkunlasta merkitsevä nepa (tai nepaa) on itämerensuomalasten kielten kautta omaksuttu sana, joka on indoeurooppalaista perua.
Indoeurooppalaisessa kantakielessä nepōt- takoitti lapsenlasta tai veljen t. sisaren poikaa. Samoin esimerkiksi muinaisliettuassa sana nepotis, nepuotis, nepatis sana lapsenlapsi; veljen t. sisaren poika, serkunpoika’.
Samaa kantaa on esimerkiksi viron nõbu ’serkku’ ja pohjoissaamen næppe ’ ’sisaren lapsi, miehen veljen t. sisaren lapsi’.
Kielitoimiston etymologisesta sanakirjasta voit lukea lisää aiheesta:
https://kaino.kotus.fi/ses/?p=qs-article&etym_id=ETYM_5f8afaec216fc1c16…
Kysymyksesi on sen verran laaja, että et varmaankaan löydä siihen vastausta yhdestä lähteestä. Kirjasi "Näin syödään EU-maissa" on varmaankin hyvä lähde. Artikkelitietokanta Aleksin kautta löytyi katkaistuilla hakusanoilla ruoka* ja euroop* joitakin sopivalta vaikuttavia artikkeleita, mm. Ravitsemuskatsaus-nimisestä lehdestä (Koulutettu osaa syödä hyvin: tutkimus ruokatottumusten eroista 15 Euroopan maassa, 2000, n:o 1, s. 24 ja Ruokakulttuurit murroksessa, 1999, n:o2, s.4-5). Tätä lehteä ei ole hankittu Helsingin kaupunginkirjastoon, voisit kysellä sitä Haaga-instituutin kirjastosta (puh. 09-5807 8185). Aleksi-haun voit pyytää tekemään lähikirjastossasi tai tehdä itse kirjaston työasemilla. Sinun kannattaisi käydä tutkimassa…