Most read answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Päästäkseen opiskelemaan yliopistoon 1800-luvun lopun ja 1900-luvun ensivuosien Suomessa naisen tuli hakea ja saada vapautus sukupuolestaan. Mitä se… 4355 Naisten koulutuksen alueella edelläkävijänä pidetään Sveitsiä: Zürichin yliopistossa naisilla oli mahdollisuus yliopisto-opintoihin vuodesta 1864 lähtien. Sveitsin lisäksi Ranskassa, Englannissa, Ruotsissa, Tanskassa ja Italiassa naiset pääsivät yliopistoon 1860- ja 1870-luvuilla. Suomessa seurattiin Euroopan esimerkkiä ja vuonna 1871 lääketieteellinen tiedekunta myönsi naisille ”oikeuden käyttää hyväkseen tiedekunnan opetusta”. Rosina Heikel oli ensimmäinen nainen, joka tämän oikeuden turvin valmistui lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1873 ja viisi vuotta myöhemmin lisensiaatiksi. Seuraavan vuosikymmenen alussa toinen pioneerinainen, Emma Irene Åström, suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon pääaineenaan filosofia ja yleinen historia. (…
Onko olemassa nettisivua saamelaisista/lappalaisista nimistä? Jos ei, niin millaisia kirjoja aiheesta olisi tarjolla? Kiitos! 4354 "Saamelaiset nimet" on sisällytetty nyttemmin myös Yliopiston nimipäiväalmanakkaan. Se sisältää myös artikkelin aiheesta: esim. v. 1996 Samuli Aikion kirjoittamana, myös Anne Nuorgam myöhempinä ilmestymisvuosina. Samuli Aikio on kirjoittanut aiheesta esim.: Inari - Aanaar. Inarin historia jääkaudesta nykypäivään teoksessa s. 110-112. T. I. Itkosella on tästäkin aiheesta teoksessa Suomen lappalaiset osa 2, s. 492-521 ja Lapin sivistysseuran julkaisussa numero 10: Lappalaisten vanhat henkilönnimet (1942). Tästä osasta löydät tietoa myös paikannimistä. Utsjokisista nimistä voi lukea Eino Jokisen kirjasta "Ei mirkki vaan pissi", Utsjoen elämää entisaikaan. Girjegiisa 1996. Ainakin nämä teokset on aiheesta kirjoitettu suomenkielellä.
Kuka Tuntemattoman sotilaan henkilöistä väitti, että ihminen on syntynyt ahvenesta. Vai väittikö kukaan? 4354 Ihmisen polveutumisen ahvenesta keksi Hietanen, kun Lahtinen selvitti teoriaa siitä, ettei Jumala ole luonut ihmistä vaan tämä on kehityksen tulos, syntynyt meressä ja suureksi osaksi hiiltä. Hietanen hämmästeli tätä ja arveli itse olevansa ahven, kun on köyryt hartiatkin. Kohtaus löytyy kirjan ensimmäisen luvun kuudennesta osasta.
Lauri Viidan runossa "Se lensi" vai "Sen lensi"? Onni-runon 4. säkeistö "Tein laulun perhosesta / ja henkäisin. Se lensi." Uuden runon kauneimmat 1 (Otava 1968… 4353 Onni-runo ilmestyi ensimmäisen kerran Parnasson numerossa 8/1965 (s. 345-346), runoilijan kuolinpäivänä 22. joulukuuta 1965. Parnasson versiossa ongelmallisen kohdan sanamuoto on "Se lensi". Ylimääräinen n, joka on mukana jo Koottujen runojen ensipainoksessa 1966, lienee siis pelkkä painovirhe - Viita-kirjallisuudesta ei ainakaan löydy todisteita päinvastaisesta.
Kenen signeeraus? 4352 Antiikkiliike Wanhan Eliaksen julkaisemassa Arabian taiteilijoiden signeerausten luettelossa ei tällaista pelkästä W-kirjaimesta muodostuvaa signeerausta löydy. Myöskään Designmuseon haulla ei löydy tätä esinettä niitten taiteilijoiden kohdalta, joitten sukunimi alkaa W-kirjaimella (Gunnar Wahlroos, Nils Wasastjerna, Helena Wilenius ja Peter Winquist). Leiman perusteella esine kuuluu vuosien 1964 - 1971 tuotantoon, mutta Designmuseon millään haulla ei löydy kysyjän lähettämän kuvan kaltaista astiaa. Tässä kohdassa kirjastonhoitajan asiantuntemus valitettavasti päättyy, sillä mitkään kuvahautkaan eivät tuottaneet tulosta. Asiasta kannattaa kysyä antiikkiliikkeistä tai Arabialta.
Haluaisin tietää, mikä on Aavo -nimen alkuperä, merkitys ja yleisyys, entä Alva-nimen? 4350 Aavo on Virossa käytetty nimi, lyhennys Abrahamista. Suomessa on kastettu vuosien 1940-1979 välillä 12 miestä Aavoksi. Aavo voisi olla myös naisten nimenä yleistyneen Aava-nimen maskuliininen muoto. Alva on englannin kielessä miehen nimi, mutta Pohjoismaissa se on Alfin sisarnimi.Alf merkitsee keijukaista. Alva-nimisiä miehiä on 14 ja naisia 180. Alva tulee heprean kielen sanasta korkea.
Tarvitsisin tiedon siitä millä värikoodilla kosmetiikassa merkitään koboltti tai onko sille värikoodia ollenkaan. Kosmetiikassa värit voidaan merkitä tyylillä… 4350 Eu-säädöksen mukaan kosmetiikkavärit on merkittävä tietyin koodein ja nimin. Värikoodit löytyvät Finlexistä: Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus kosmeettisista valmisteista (alkuperäinen asetus 75/2005, Väriaineet-liitteeseen ei ole tehty muutoksia). 1. Hae asetus Finlexistä osoitteesta http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2005/20050075 . Asetustekstin lopussa on linkki liitteisiin (http://www.finlex.fi/data/sdliite/liite/5012.pdf ). 2. Napsauta liitelinkki auki. 3. Koodit ovat liitteessä 4, Väriaineet. Käynnistä kiikari-ikonilla etsi-toiminto ja kirjoita etsittäväksi merkkijonoksi liite 4. Liite 4 on liiteasiakirjan sivulla 65. 4. Hae listasta haluamiesi värien koodit. 5. Hae koodit edelleen hakea Googlella. Kirjoita hakusanaksi…
Ressu Redford: Kato mitä sä teit 4349 Ressu Redfordin esittämän kappaleen "Kato mitä sä teit" (alkuperäiseltä nimeltään "Against all odds - Take a look at me now") nuotit ja sanat löytyvät esimerkiksi seuraavista kokoelmista: Pop tänään 42; Fazer, Espoo, 1992 Redford, Ressu; Laulussa on helppo rakastaa; Musiikki Fazer, Espoo, 1991
Haluaisin tietää eri uskontojen mielipiteet abortista. 4349 Eri uskontojen suhtautuminen aborttiin vaihtelee suuresti ja myös saman uskontokunnan eri suuntaukset voivat suhtautua raskaudenkeskeytykseen hyvin eri tavoin. Asiallinen englanninkielinen sivusto, josta löytyy lukuisia linkkejä valottamaan eri maailmanuskontojen suhtautumista aborttiin löytyy osoitteesta: http://re-xs.ucsm.ac.uk/ethics/abortion/religionandabortion.html Kristillisen etiikan mukaisia käsityksiä voi tutkailla vaikkapa Kirkon yhteiskunnallisen työn keskuksen julkaisemasta kirjasesta ”Elämän säätely ennen syntymää : genetiikan, hedelmöityksen ja sikiödiagnostiikan eettisiä ongelmia”. Helsinki: SKSK-Kustannus 1987. Filosofiselta kannalta aborttia käsitellään esimerkiksi Heta ja Matti Häyryn kirjassa ”Elämän ehdot : bioetiikan,…
Voiko Helmet kirjastosta lainata elokuvia suoratoistona? 4349 Helmet-kirjastoissa ei ole lainattavissa ja katsottavissa elokuvia suoratoistona. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) omistamat pitkät elokuvat ovat kuitenkin avautuneet verkkoon vapaasti katseltaviksi. Tarjontaan voi tutustua Elonet-palvelussa. Elonetissa on katsottavissa Kavin omistamat pitkät elokuvat. Elokuvien digitointityö jatkuu ja Elonetin kokoelma karttuu jatkuvasti. Kavin omistuksessa on kaikkiaan noin 450 kotimaista pitkää elokuvaa. Kyseinen luku on vajaa kolmannes kaikista Suomessa tuotetuista kokoillan elokuvista. Leijonanosan näistä teoksista kattavat Suomen Filmiteollisuuden ja Suomi-Filmin elokuvat, Teuvo Tulion pitkät elokuvat sekä Fenno-Filmin ja National-filmin koko tuotannot. Pitkien elokuvien…
Mitä tarkoittaa lause: Mitäpä se hyvejää ? 4348 Lause on Kainuun murretta ja tarkoittaa suurinpiirtein, että "mitäpä se kannattaa" tai " mitäpä se hyödyttää", ja antaa luvan olla yrittämättäkään.  Lauseesta oli uutinen Ylen sivustolla (28.5.2012 ). Myös Puolanka-lehti mainitsee lauseen uutisessaan (1.7.2014)  Suomen virallisesta pessimismi-illasta. https://yle.fi/uutiset/3-6137420 https://www.etlehti.fi/node/9342
Kirjoja/lähteitä vanhustenhuollon ja kotihoidon historiasta nykypäivään? 4346 Haut Frank-monihausta asiasanoilla - vanhustenhoito historia- ja vaihtoehtoisesti - vanhustyö historia - antoi tulokseksi seuraavat kirjat: - Kivinen, Kirsti: Vaivaishoidosta erikoistuneeseen alueelliseen toimintaan : vanhustenhuollon historiallinen analyysi ja lähikehityksen toimintamalleja Julkaisutiedot Oulu : Oulun ammattikorkeakoulu 1994 Sarja: Oulun ammattikorkeakoulun julkaisuja. - Vanhusten hyväksi : yksityistä vanhainkotitoimintaa Suomessa, Vanhustyön keskusliitto 1990, ISBN 951-9006-81-8 Frank-monihaun osoite on http://monihaku.kirjastot.fi/maakuntakirjastot . Haku kohdistettiin kaikkiin maakuntakirjastoihin. Hakutapana oli asiasanahaku.(Huom. hakusanat kirjoitetaan peräkkäin ilman ja-sanaa). Tuloksissa näkyy myös kirjojen…
Kysyisin sukunimen muuttamisesta avioeron yhteydessä; kun eron jälkeen mies haluaa ex-vaimonsa vaihtavan sukunimensä pois eli miehen sukunimen niin miten… 4346 Maistraatti käsittelee sukunimen muuttamista koskevat asiat http://www.maistraatti.fi. Sivuilta löytyy tietoa nimenmuutoksen tekemisestä ja sähköiset lomakkeet. Ilmoitus on mahdollista hyväksyä vasta kun avioeropäätös on lainvoimainen. Nimilain luvussa 3 ja pykälässä 9 käsitellään puolison sukunimen muuttamista avioliiton purkautumisen jälkeen. Lakitekstissä kirjoitetaan “ Puoliso voi avioliiton purkautumisen jälkeen muuttaa sukunimensä, jonka hän on saanut toiselta puolisolta avioliittonsa perusteella”. Nimilaki löytyy osoitteesta http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1985/19850694 Urpo Kankaan nimilakia kommentoivassa teoksessa Suomen nimioikeus (Kauppakaari 1998) käsitellään tarkemmin sukunimen muuttamista avioliiton purkauduttua.…
Mistä nimitys joulupukki on tullut? Liittyykö se jotenkin oikeaan pukkiin? (urospuolinen vuohi) Milloin siirryttiin punanuttuisen nykypukin käyttöön… 4346 Nimitys joulupukki liittyy urospuoliseen vuoheen pukiksi pukeutuneen ihmisen kautta. Kaisu Vuolio kirjoittaa teoksessaan Suomalainen joulu (1981) seuraavaa: "Varsinaisen joulun jälkeen, paikoin jo tapanina, paikoin vasta joulun lopulla, kylien nuoret miehet alkoivat naamioituneina kulkea talosta taloon. Heidän joukossaan oli usein joulupukki, eläintä esittävä hahmo, jolla oli turkki nurinpäin päälä, toisin sanoen karvapuoli ulospäin. Päässä oli sarvet ja kasvoilla tuohesta tehty naamari. Partana oli välillä vispilä ja korviin oli saatettu asettaa puulusikat. Tällainen pukki ei alkuaan ollut lahjojen tuoja. Päinvastoin nuorilla miehillä oli tarkoituksena kerjätä tarjoilua ja ilmaisia ryyppyjä." Pukki pelotti lapsia, mutta huvitti aikuisia.…
Etsin lastenkirjaa jota voisin käyttää lasten (6-13v) kanssa työssäni koulupsykologina vaikeiden tunteiden (lähinnä aggression, pettymyksen tai turhautumisen,… 4344 Tunteitten käsittelyyn on olemassa paljon lastenkirjoja, mutta tehtäviä monestakaan ei löydy. Mainitsemaasi kirjaa ”Minun suruni” ei ole vielä saatavissa pääkaupunkiseudun kirjastoista, joten en voinut tarkistaa millaisesta kirjasta tarkalleen on kysymys, mutta ymmärtäisin kuitenkin, että kyseessä on työkirjanomainen täytettävä kirja? Työkirjoja kirjastoihin ei kovin paljon hankita, eivätkä alla mainitut kirjatkaan ole sellaisia. En tiedä, onko seuraavista kirjoista sinulle hyötyä, mutta tässä kuitenkin muutamia. Tiina Holmbergin kuvakirjassa Ville Vilkastuksen tunneseikkailu ( Pesäpuu ry , 2003) seurataan gorillapoikasen päivää ja pyritään tunnistamaan tunteita joita erilaiset tilanteet hänessä synnyttävät (ilo, pettymys, viha, pelko…
Miten kirjastossa lasketaan kirjan "standardikoko", korkeus x syvyys x leveys? Kyse on siis romaanista tai tietokirjasta, jonka sisältö on pääasiallisesti… 4344 En tiedä, mihin kirjastoissa tapahtuvaan "standardikoon laskemiseen" kysymyksessä täsmällisesti ottaen viitataan, mutta yleisellä tasolla kirjastot ovat varautuneet siihen, että useimmat kirjat ovat kokoryhmissä A5-B5. Niitä isompien kanssa joudutaan hyllysäilytyksessä erityisratkaisuihin. Kirjoilla ei ole yksiselitteistä standardikokoa, vaikka voidaan toki sanoa, että useimmat kirjat ovat kokoa A5 tai B5 jne (ks. tarkemmin https://fi.wikipedia.org/wiki/ISO_216). Kustantajilla, kirjailijoilla ja kirjapainoilla ei kuitenkaan ole mitään velvollisuutta pitäytyä näissä standardipaperikokoluokissa, vaan julkaisuja voidaan tehdä ja tehdään myös vapaammin leikattuina. Käytännössä koko A5 (148 × 210 mm) ja B5 (176 × 250 mm) ovat suomalaisissa…
Ihmisrodut ja niiden värit. 4339 Ihmisrotu on käsite, jota käytetään luokittelemaan ihmisiä ryhmiin esimerkiksi yhteisen geneettisen perimän, maantieteellisen alkuperän tai jaettujen ulkoisten tunnusmerkkien perusteella. Luokitteluperusteet eri rotuihin samoin kuin käsitteen "rotu" eri määritelmät ovat moninaisia. Kaikki tutkijat eivät pidä ihmisrodun käsitettä tarpeellisena ja monien mielestä se ei ole biologisesti perusteltua. Alla linkki Wikipedian ihmisrotu-artikkeliin: http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisrotu
Sukunimen Patama tausta ja merkitys? 4339 Kirjassa Mikkonen, Pirjo; Sukunimet (2000) annetaan nimestä Patama seuraavia tietoja: Sana Patama merkitsee Itä-Suomessa "vetistä notkoa, kuoppaa", Länsi-Suomessa paikoin "suvantoa, joen syvännettä tai vesikuoppaa". Esim. Patamalakso ja Abrah. Patama 1839 Soinissa, Patama Luchta 1784 Alavudella. Patama-nimisiä taloja on Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa(Alajärvi, Alavus, Honkajoki, Karstula, Kuortane, Lapua, Multia, Pylkönmäki 1798, Saarijärvi, Soini, Sumiainen), muutamia myös Savossa (Hirvensalmi 1860, Joroinen). Sukunimenä Patama tunnetaan lähinnä Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa. Vuonna 2000 Patama nimeä kantoi 243 ihmistä Suomessa. Sukunimikirjoja on lainattavissa ja käsikirjastokappaleina Vaasan kaupunginkirjaston…
Mistä tulevat marjasekoitusten 'kuningatar' ja 'kuningas' nimitykset? Mikä on näiden nimitysten historia? 4337 Kuningatarhillon nimi tulee ruotsin kielestä 'drottningsylt'. Sanaa on käytetty jo vuonna 1903 ruotsalaisessa keittokirjassa. Nimen taustasta ei ole varmaa tietoa. On arveltu että se on saattanut olla jonkun kuningattaren lempihillo. Toinen ehkä uskottavampi selitys on, että hillo kahden eri marjan (vadelman ja mustikan) sekoituksena hienompi kuin tavallinen perushillo: https://zenzafacta.wordpress.com/2019/07/04/drottningsylt-vad-kommer-na… Kuningashillon alkuperästä ei löytänyt mitään lisätietoja. Todennäköisesti se on kuningatarhillon pohjalta keksitty tuotenimi. Gastronomian sanakirjoista sitä ei löydy.
Etsin runoa ,jossa todetaan ,että ...sinun lapsesi eivät ole sinun ,he tulevat maailmaan sinun kauttasi mutta... runo on pajon eri paikoissa siteerattu … 4335 1) Runo sisältyy Kahlil Gibranin teokseen Profeetta: "Ja nainen, joka piteli lasta rintaansa vasten,sanoi: Puhu meille Lapsista. Ja hän sanoi: Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne. He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia. He tulevat kauttanne, mutta eivät teistä itsestänne... jne" 2) En valitettavasti löytänyt sellaista otetta, mutta käytettävissäni ei ollut tällä hetkellä kaikkia Ella-kirjoja. Voin kyllä tarvittaessa palata myöhemmin asiaan,jos saan lisää vastausaikaa. Jos lähetät kysymyksen uudelleen sähköpostiini, voin yrittää tilata kirjat omaan kirjastooni ja tutkia niitä tarkemmin. 3) Suosittelen esim. Kaarina Helakisan toimittamaa kirjaa Papupata, jossa on hauskoja dialogeja ja pieniä sketsejä.