Voisiko kuvitella tuohiseksi kuulotorveksi käytettävän tuohitorvea. Tuohitorven teosta löytyy kirjoista:
-Lindqvist, Sven E. : Miten tehdään tuohitöitä, 1987
-Kautovaara, Pekka: Käden taidot 2. vihko, 1984
-Taitokirja (toim. Vilho Setälä), 1952
Varausmaksua ei tarvitse maksaa paitsi siinä tapauksessa, jos varamaansa aineiston hakee kirjastosta. Varattua aineistoa säilytetään kirjastossa varattuna asiakkaalle kahdeksan päivän ajan, jonka jälkeen varaus peruuntuu automaattisesti.
Ainakin jos varatusta aineistosta on paljon kysyntää ja varauksia, voisi toki olla ystävällistä muiden varaajien kannalta, jos varauksen, jota ei tarvitsekaan, muistaisi myös peruuttaa.
Helmetin etusivulla oranssilla pohjalla oikeassa reunassa on uutisissa maininta Proxy error virheilmoituksesta.
Tiedotteen vinkki virheen korjaamiseen: Kirjaudu ensin Omiin tietoihin ja tee varaus vasta sen jälkeen. Näin vältät Firefox-selaimella satunnaisesti esiintyvän varausongelman. Ongelmaa selvitetään.
10. elokuuta 2011
Arabianrannan kirjaston kokoelmiin ei ole tilattu espanjankielisiä lehtiä.
Voit tarkastella espanjankielisten lehtien saatavuutta pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastoissa HelMet-verkkokirjastossa. Espanjankieliset lehtinimikkeet löytyvät esimerkiksi seuraavalla tavalla. Avaa HelMetin tarkennettu haku ja kirjoita hakusanalaatikkoon ”lehti”. Valitse pudotusvalikosta aineistolajiksi ”lehti” ja kieleksi ”espanja”. Kokoelma- ja sijaintikohtiin voit jättää valinnan ”kaikki”.
Haku antaa tulokseksi 15 espanjankielistä lehtinimikettä. Tulossivun vasemmasta laidasta, kohdasta ”sijainti” voi helposti nähdä, mihin kirjastoihin espanjankieliset lehdet tulevat. Klikkaamalla lehden nimeä, näet esimerkiksi lehden säilytys- ja saatavuustiedot.
Voit hakea…
Jo 1800-luvun puolivälistä lähtien Euroopassa lapsia alettiin sijoittaa kasvatuslaitosten sijaan maaseudulle perhemäisiin olosuhteisiin. Suomessa perhekoteihin siirryttiin 1970-luvulla.
Maaseudulla sijainneita sijoituskoteja valvoivat kuntien sosiaalilautakunnat. Maaseutukoteihin suorittivat tarkastuksia kyseisen tarkastusalueen lastensuojeluviraston tarkastajat.
Helsingin kaupungin kunnalliskertomuksesta, kylläkin vuodelta 1964, on nähtävissä, että hoitomaksut perhehoitoon sijoitetuista lapsista tuolloin vaihtelivat 50 mk:sta 150 mk:aan kuukaudessa.
Keskimääräinen hoitomaksu oli 90-120 mk/kk.
Edellä mainitut tiedot löytyivät seuraavista sähköisistä dokumenteista:
http://www.hel2.fi/Helsingin_kunnalliskertomukset/pdf/1964_02/1964_02_2… (s…
Jos arvelet, että levy saattaisi sittenkin löytyä, sinun kannattaa ensin uusia laina. Lainan voi uusia kolme kertaa, mikäli siitä ei ole varausjonoa, eikä kortillasi ole maksuja yli 9,90 euroa. Jos levyä ei tosiaankaan löydy, käy lähimmässä HelMet-kirjastossa ja kysy DVD-levyn korvaushinta. Koska olet vastuussa lainaamastasi aineistosta, sinun pitää korvata DVD. Mikäli olet alle 15-vuotias, takaajasi on korvausvelvollinen.
Helsingin kaupunginkirjaston Kallion kirjastossa on kolme lainattavaa ukulelea, jotka saa lainaan viikoksi. Niitä ei voi varata Helmetin kautta, vaan hyllyssä olevan ukulelen voi lainata tulemalla Kallion kirjastoon, kun se on paikalla kirjastossa, eli Helmetissä on soittimen kohdalla hyllyssä-merkintä. Kallion kirjastosta kerrottiin, että suuren kysynnän takia on mahdollista soittamalla varata hyllyssä oleva ukulele ja käydä hakemassa se kolmen päivän kuluessa.
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2138417__Sukulele__P0%2C1_…
Espoon Puustellinmäessä sijainnut Villa Milavidasta ei valitettavasti tiedetä rakennuttajaa tai rakennusvuotta. Ennen ensimmäistä maailmansotaa huvilan omisti Hoffmeyer-niminen tupakkatehtailija ja viimeistään 1918 alkaen koristemaalari Åke Haggren.
Nämä tiedot ja kaksi kuvaa huvilasta löytyvät Erkki Härön kirjasta Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema (Espoon kaupunginmuseo, 1991), sivu 127.
Lisätietoja voisi ehkä vielä löytyä Leppävaara-seuran kautta (www.lepuski.fi) tai Espoon kaupunginmuseosta (www.espoonkaupunginmuseo.fi).
Puhutaan paljon lasten ja nuorten lukutaidosta, mutta joka kymmenes aikuinen osaa lukea vain vaivoin. Tutkija Sari Sulkusen mukaan aikuisten lukutaidottomuudesta pitääkin puhua enemmän. Keskimääräisen lukutaidon heikkenemiselle on myös sisällöllisempi selitys. Koska kirjoitettujen tekstien tai lukemisen harjoitusta saadaan tänä päivänä vähemmän kuin aikaisemmin, se heijastuu taidoissa. Lukutaito on niin kuin mikä tahansa muukin taito. Jos sitä haluaa kehittää, pitää lukea. Tarvitaan siis harjoitusta.
kielibaari.fi | Tutkija Sari Sulkunen: Aikuisten heikosta lukutaidosta pitää puhua enemmän ja näkyvämmin
Tässä Ylen Paula Tiessalon artikkelissa samasta aiheesta löytyy lopusta myös lukutaitotesti, jolla voi testata omaa…
Sivulla 37 Unusual Uses for Coca Cola olevan ohjeen mukaan, jalkoja voi liottaa Coca-Colassa. Juomassa oleva hiilihappo aiheuttaa poreilua, joka sivun mukaan mm. ravitsee jalkojen ihoa sekä poistaa likaa ja kuolleita soluja.
Youtubessa videolla How to get rid of cracked feet by using coca-cola Coca.Colaa käytetään halkeileviin kantapäihin.
Sivulla DIY Stinky Feet Foot Soak ehdotetaan, että Coca-Cola auttaisi myös haiseviin jalkoihin.
Näivetyksen selitystä ei löytynyt Arno Forsiuksen listasta, johon on koottu kirkonkirjoihin merkittyjä kuolinsyitä, https://historismi.net/tools4.html. Hän kertoo pappien merkinneen kuolinsyyn kirkonkirjoihin sen perusteella, kuinka omaiset ovat kuvanneet vainajan viime vaiheita. Hän sanoo, ettei edes lääketieteen asiantuntija ei pysty aina ehdottoman varmasti kertomaan, mitä sairautta erilaisista oireista ja kuolinsyistä aikoinaan käytetty taudinnimi tänä päivänä edustaa.En löytänyt kirjastomme sukututkimuskirjoista näihin kuolinsyihin liittyvää tietoa.Vanhan kirjasuomen sanakirjassa, https://kaino.kotus.fi/vks/?p=article&word=n%C3%A4ivetty%C3%A4&vks_id=VKS_b913921d0e9fbe2d3fb1842e505a6d80 näivettyminen/näihvehtyminen liittyy…
Japanin kielellä Pirjo voidaan kirjoittaa käyttämällä katakana-tavumerkkejä. Japanin kielessä käytetään katakana-merkkejä vierasperäisten lainasanojen ja nimien kirjoittamiseen. "Pirjo" voidaan muodostaa käyttämällä tavuja PI, RI ja YO tai vaihtoehtoisesti PI, RU ja YO. Mutta ehkä tuo ensin mainittu muoto vaikuttaa luontevammalta suomalaisen korvaan.
Koska japanilaisia merkkejä ei voi lähettää mutkattomasti sähköpostitse, kannattaa katsoa merkkien kirjoitustapa joko sanakirjasta tai joltakin internet-sivustolta. Hyvä katakana-merkkien luettelo löytyy sivustosta http://www.kids-japan.com/kata-chart.htm . Sivuston kaavion vasemmalla puolella on aina tavun alkukonsonantti ja yläosassa tavun loppuvokaali. Esimerkiksi tavu NI kirjoitetaan…
Koska mahdollisuuksia musiikin valinnassa makumieltymyksistä riippuen olisi runsaasti, keskityin miettimään kehtolauluja.
Soitinkokoonpanoa ajatellen ensimmäisenä mieleeni tulivat Toivo Kuulan viululle ja pianolle sävelletyt teokset, esim. kaunis ja herkkä Kehtolaulu, op3a, Nro 1. Tämä nuotti (kokoelmatunnuksemme M042113400) ei valitettavasti vastaushetkellä ole vapaana pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen kokoelmissa, mutta se on lainattavissa Sibelius-Akatemian kirjastosta:
http://www2.siba.fi/Kirjastot/kokoelma.html
Sibeliuksen Pensées lyriques - sarjan Berceuse op40, Nro5. Soolonuotti pianolle löytyy useista HelMet-kirjastoistamme, esim. sävelmäkokoelmasta Suomalaista toiveohjelmistoa pianolle (kokoelmatunnus M042086285). Samasta…
Suomeksi Ranskan elinkeinoelämästä löytyy ainakin Tilastokeskuksen Economic trends kausijulkaisusta 2002:6 ja 2004:3, jotka ovat luettavina Tikkurilan käsikirjastossa. Lisäksi aiheesta löytyy jonkin verran kirjasta Länsi-Eurooppa, 2002. Samoin kirjoista Maailma Nyt 2 ja Maailma tänään 8. Tarkista saatavuus osoitteesta www.helmet.fi .
Internetistä löytyy Ranskan elinkeinoelämästä ja palveluista esim. seuraavalla tavalla sivulta www.google.fi : kirjoita hakukenttään Ranska elinkeinoelämä OR talous. Tässä valmiina muutama sivusto:
http://www.kolumbus.fi/ranska/
http://www.kauppapolitiikka.fi/netcomm/news/showarticle.asp?intNWSAID=2…
http://www.finpro.fi/fi-FI/Market+Information/Country+Information/EU+Co… .
Pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen aineistotietokanta HelMetistä www.helmet.fi löytyy kolmiosainen lainattava diakuvasarja (yhteensä 128 kuvaa) Suomen taiteen kuva 1, 2 ja 3, joka on kylläkin jo vuodelta 1980. Sarja on lainattavissa Leppävaaran kirjastossa.
Herttoniemen kirjastoa kohtaa pian remontti, ja se on suljettuna näillä näkymin 28.2.2007 asti. Koska kirjastossa asioiminen ei remontin aikana ole mahdollista, on Herttoniemen aineistolle annettu tavallista ruhtinaallisemmat eräpäivät.
Aineistoa voi tietysti palauttaa aikaisemminkin, suunnaksi täytyy silloin vaan ottaa jokin toinen kirjasto. Niin kuin normaalistikin, kaikki Helsingin, Espoon ja Vantaan kirjastot kelpaavat palautuspaikoiksi.