Tiedon ja informaation määritelmät löydät esim. osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Tieto
Teoksessa Atk-sanakirja / Tietotekniikan liitto ry:n sanastotoimikunta, 12. uud. p. Helsinki : Talentum, 2003 määritellään tieto seuraavasti: ”Asia ihmisen vastaanottamana ja ymmärtämänä (informaatio) tai konkreettisessa esitysmuodossa ilmaistuna (data). Tieto sisältää myös merkitykset tietämys, sanoma ja tiedustelu”.
Informaatio määritellään samaisessa lähteessä datan ihmiselle tuottamaksi mielteeksi tai merkitykseksi.
Tietojenkäsittely puolestaan on ”Tietoihin kohdistuvan toimituksen kuten laskutoimituksen, muuntamisen, yhdistelyn, valinnan tai uudelleen järjestämisen, tai tällaisten toimitusten sarjan suorittaminen tulosten saamiseksi”.…
Kysyimme asiaa Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan asiantuntijoilta.
Rusakoiden ruokalista riippuu paljon ympäristössä saatavilla olevasta ravinnosta. Mikäli tontilla on nurmialueella apilaa ja voikukkaa, syö rusakko mielellään niitä jättäen koristekasvit rauhaan. Varmaa lajiketta ruukkuihin on vaikea suositella, sillä jos muuta ruokaa ei ole, kelpaa vähän kaikki.
Tässä listaa kukista, jotka useimmiten saavat olla rauhassa. Osa niistä on perennoja, joita voi talvettaa esimerkiksi syksyllä maahan kaivamalla tai viileässä tilassa niukasti kastellen.
Koristetupakka (Nicotiana)
Tähkälaventeli (Lavandula angustipholia) Tämä on talvehtinut Helsingissä ulkona maassa sekä suuressa ruukussa (40x40x70cm)
Tupsulaventeli (Lavandula…
Ranskalaisen Pierre Lemaitren suomennetut kirjat ovat ilmestyneet alkukielellä seuraavassa järjestyksessä.
Verhoeven-sarja:
Iréne (Travail soigné, 2006, suom. 2016)
Alex (Alex, 2011, suom. 2015)
Camille (Sacrifices, 2012, suom. 2016)
Rosie (Rosy & John, 2013, suom. 2017)
Rosien tapahtumat sijoittuvat kuitenkin ennen Camillea.
Muu suomennetut:
Verihäät (Robe de marié, 2009, suom. 2018)
Näkemiin taivaassa (Au revoir là-haut, 2013, suom. 2015)
Silmukka ( Trois jours et une vie, 2016, suom. 2017)
Tulen varjot (Couleurs de l’incendie, 2018, suom. 2018, itsenäinen jatko-osa teokselle Näkemiin taivaassa)
Fennica https://finna.fi
Pierre Lemaitre Dekkarinetissä http://dekkarinetti.tornio.fi/index.php?p=…
Ensin panhuilun kuvailu osoitteessa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Panhuilu
Yhtään panhuilun soitonopasta en löytänyt pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoista. Suomen kansallisbibliografian Fennican avulla selvisi, ettei yhtään suomenkielistä opasta ole julkaistukaan. Myöskään muunkielisiä soitonoppaita panhuilulle ei ilmeisesti ole olemassa. Kyseessähän on lähinnä kansanmusiikissa käytetty soitin, jossa on 10 tai useampia eri pituisia huiluja rinnakkain.
16-vuotias saa muuttaa toiselle paikkakunnalle asumaan aikuisen opiskelijan kämppäkaveriksi. Alaikäisyyden vuoksi mm. nämä seikat on huomioitava:
- Alaikäiset eivät ole Suomessa oikeustoimikelpoisia. Täten hänen allekirjoittamansa vuokrasopimus ei ole sitova ilman hänen edunvalvojansa (yleensä huoltaja eli vanhemmat) lupaa ja hyväksyntää.
- Lapsen muutto pois kotoa ei lopeta vanhempien elatusvelvollisuutta, vaan se jatkuu siihen asti kun lapsi täyttää 18-vuotta.
Kysymykseen liittyvä lainsäädäntö
- Laki holhoustoimesta 1.4.1999/442 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990442
- Laki lapsen elatuksesta 5.9.1975/704 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1975/19750704
- Vuokra-asumisen lainsäädäntö http://www.ymparisto.fi/default.asp?…
Henri-nimi on pohjoismainen muoto muinaissaksan nimistä Haimrich (haim = koti, talo + rich = mahtava) ja Heinrich (hagan = hovi + rich = mahtava).
Nimestä on paljon muuntumia ja muotoja eri kielissä, esim. Ruotsin Henry, Englannin Harry, Ranskan Henri, Tanskan Hendrik, Saksan Heinz ja Italian Enrico.
Lähde:
Lempiäinen: Suuri etunimikirja, WSOY 1999
Riiko tulee nimen Gregorius kutsumamuodosta. Ortodoksisella kirkolla on useita Gregorius -nimisiä pyhimyksiä mm. pyhä Gregorios Nyssalainen. Nimipäivä ortodoksisessa kalenterissa on 10.1. Tavallisessa suomalaisessa nimipäiväkalenterissä Riikolla ei ole nimipäivää.
Rene on ranskalainen lyhentymä nimestä Renatus. Hän oli perimätiedon mukaan italialainen Sorrenton piispa 400-luvun alkupuolelta. Nimellä Rene ei ole omaa nimipäivää, mutta Renatuksen muistopäivää on vietetty 12.10 tai 6.10. Suomen almanakassa 1708 Renatuksen päivää on juhlittu 29.2 ja 1749 versiossa 13.2.
Lähteinä käytin:
Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja, WSOY 1997 ja
http://www.ortodoksi.net ja
http://www.wikipedia.fi
Keskisuomalaisen artikkelissa kerrotaan, että talitiainen tarvitsee 20 asteen pakkasessa kuusi grammaa auringonkukansiemeniä hengissä pysyäkseen. Määrä on suunnilleen neljäsosa linnun omasta painosta. Kuuteen grammaan tarvitaan 120 siementä. Ruokaa kuluu enemmän, kun on paljon pakkasta, eli lauhemmalla siemeniä ei tarvita niin paljon, https://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Talitintti-sy%C3%B6-pakkasella-12…
Lintujen talviruokinnasta on julkaistu useita kirjoja esim.
Singer, Detlef; Pihapiirin lintuja:talvilintujen tunnistaminen ja oikea ruokinta,2008, Aro,Seppo, Talvilintujen ruokinta,1997 Bergenhotz, Björn, Lintulaudalla:opi tuntemaan talven linnut, 1999, Klemola, Hannu, Lintulaudan vieraita, 1997.
Tolkien, J. R. R.
Taru sormusten herrasta : Sormuksen ritarit. 572 sivua
Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia. 480 sivua
Taru sormusten herrasta : Kuninkaan paluu. 539 sivua
Nämä ovat varhaisimpien painosten sivumäärät. Ne näkyvät myös kirjaston rekisterissä kirjojen korttinäytöllä, ks. Jokunen: http://jokunen.jns.fi/?formid=form2 .
Ylioppilasmerkonomi/yo-merkonomi ei ole virallinen tutkintonimike.
Liiketalouden perustutkintonimike on merkonomi.
Joissakin oppilaitoksissa on mahdollista suorittaa liiketalouden perustutkinto lukiopohjaiselta linjalta, jolloin koulutus on kestoltaan lyhyempi kuin peruskoulupohjalta. Tällaiselta opiskelulinjalta valmistuneita on kutsuttu epävirallisesti yo-merkonomeiksi.
Lähteet
Ammatilliset tutkintonimikkeet
https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/ammatilliset-perustutkinnot
Kaunokirjallisuuden tulkinta on aina jonkin verran henkilökohtainen asia. Minun mielestäni Tuntematon sotilas kuvaa sodan mielettömyyttä ja sen sanoma on siten rauhan tärkeyden korostaminen.
Väinö Linna ja hänen kirjansa ovat niin merkittäviä, kirjastoista löytyy hakusanoilla Linna, Väinö ja Tuntematon sotilas suuret hakutulokset, omasta verkkokirjastostasi näet kirjat ja niiden saatavuuden.
Väinö Linna itse kirjoittaa teoksessa Murroksia: esseitä, puheita ja kirjoituksia. WS 1990 seuraavasti: " Tahdoin luoda kuvan, josta sota paljastuisi mahdollisimman näköisenään, mutta ottaen huomioon kuitenkin sen rajan, mikä taiteen ja luonnon välillä on. Tahdoin antaa kuvan suomalaisesta sotilaasta hänen ydinolemustaan paljastaen ja hänen…
Kysymykseen on mahdotonta vastata tarkasti, sillä tunnettavuus on aika epämääräinen käsite, eikä liene olemassa maailmanlaajuista luotettavaa kyselyä asiasta. Suomalaisten kirjailijoiden tunnettavuus myös varmasti vaihtelee paljon maittain. Esimerkiksi muumien vuoksi Tove Jansson on varmasti Japanissa tunnetumpi kuin vaikkapa Matti Rönkä, joka taas on saavuttanut suosiota Saksassa mutta jonka kirjoja ei liene käännetty japaniksi.
Jotakin suuntaa voi antaa kirjallisuuden vientikeskus FILI:n listaus osoitteessa http://www.finlit.fi/fili/kirjallisuusvienti/tilastoja-ja-selvityksia/. Siinä on listattu suomalaiset kirjat, jotka on käännetty yli 20 kielelle. Tosin sitäkään ei voi ottaa ihan sellaisenaan, sillä vaikka ”Kalevalaa” on käännetty…
Erik Söderblomin Loppiaisaaton uusimpaan suomenkieliseen laitokseen laatimassa esipuheessa kerrotaan, että Shakespearen alkuperäinen ajatus oli antaa näytelmän nimeksi What you will (Miten vain haluatte, Toiveidenne mukaisesti, Tilauksesta, Pyynnöstänne, Mieliksenne, Sitä saa mitä pyytää). On esitetty, että näytelmä oli kuningatar Elisabethin tilaustyö hovin piirissä esitettäväksi ja että alkuperäisen nimen olisi tarkoitus viitata tähän kuninkaalliseen pyyntöön.
Suunniteltu nimi ei kuitenkaan sellaisenaan kelvannut, sillä John Marston oli sen kirjoitusprosessin aikana kantaesittänyt oman samannimisen näytelmänsä. Tämän vuoksi Shakespeare liitti oman työnsä nimeen alkuliitteen Twelfth Night (Loppiaisaatto), ja näin siitä tuli Twelfth Night…
Reijo Mäen suosio on kasvanut koko ajan tasaisesti ja hänen kirjojaan on myyty Suomessa yhteensä yli puoli miljoonaa kappaletta. Seuraavassa listassa ne ovat ilmestymisjärjestyksessä:
Enkelipölyä 1985, Moukanpeli 1986, Satakieli lauloi yöllä 1987, Marraskuu on musta hauta 1988, Sukkanauhakäärme 1989, Jäätynyt enkeli 1990, Kuoleman kapellimestari, 1991, Liian kaunis tyttö 1992, Kaidan tien kulkijat 1992, Rahan kääntöpiiri 1994, Kruunun vasikka 1994, Enkelit kanssasi 1995, Tatuoitu taivas 1996, Pimeyden tango 1997, Pahan suudelma 1998, Keltainen leski 1999, Mullan maku 2000, Aito turkki 2001, Kolmastoista yö 2001, Tukholman keikka 2002, Pitkä lounas 2002, Black Jack 2003, Huhtikuun tytöt 2004 ja Nuoruustango 2005.
Huhtikuun tytöt,…
Mainitsemallesi Luontaisprismalle seuraavat yhteystiedot: Mikkolantie 1, 28130 PORI, puh. 02-625 1544
Merja Lindströmin teoksesta "Itsehoito-opas : homeopaattiset yhdistelmät" on toinen, uudistettu painos vuodelta 2002, ja sen kustantaja on Suomen kansallisbibliografian mukaan Porin luontaistuote ja homeopatia, joka puolestaan on yksi Hankintatukku Oy:n myyntipisteistä.
Hankintatukun www-osoite on: http://www.itsehoito.net/
Muun muassa voimakasta, vahvaa, väkevää, lujaa tai kovaa tarkoittava slangisana stydi tulee ruotsin arkikielen sanasta studdig, stöddig (luja, voimakas, tukeva). Stydi-sanaa käytetään myös muissa merkityksissä, kuten rohkea, tukeva, lihava, jännittävä, mahtava, mielenkiintoinen ja hyvänmakuinen.
Nykysuomen sanakirja 5. (SKS, 1982)
Paunonen: Tsennaks Stadii, bonjaaks slangii (WSOY, 2000)
https://svenska.se/
Murrearkistossa ei ole tietoa "nokisuutari"-sanasta. "Nokisutari" tarkoittaa nuohoojaa, nokikolaria, johon on taustana noki ja suti.
Sana "nokisutari" ei sekään näytä olevan kovin yleinen. Siitä oli arkistotietoja vain seuraavista pitäjistä: Vihti, Lohja, Nurmijärvi, Ruovesi, Hausjärvi, Hollola, Iitti, Pyhtää, Suursaari, Luumäki, Kaukola, Vuoksenranta, Antrea, Heinävesi, Mikkeli, Jäppilä.
Tietoja on kerätty pitäjistä ennen sotia, mutta niitä on saatu myös eri puolille Suomea sijoittuneilta siirtolaisilta.
Pukeutumisen ja kampausten historiasta on kirjoitettu paljon kirjoja. Piki-verkkokirjaston kautta löydät kirjat parhaiten kirjoittamalla pikahaun (http://kirjasto.tampere.fi/Piki?formid=findf&sesid=1146659934&ulang=fin) hakusanat-ruutuun muoti historia tai muoti kampaukset. Tässä muutamien kirjojen nimiä:
-Utrio, Bella donna: kaunis nainen kautta aikojen
-Kuitunen, Länsimaisen muodin historia antiikista nykyaikaan
-Kopisto, Puku Suomessa 1750-1900
-Pylkkänen, Säätyläisnaisten pukeutuminen Suomessa 1700-luvulla
-Syromjatnikova, Kampausten historia
-Skolnikov, Historialliset päähineet, kampaukset ja korut
1700-luvun muodista löydät kuvia ja tietoa esim. näiltä Internet-sivuilta:
http://www.history.org/history/clothing/intro/clothing.…
Jyväskylän kaupungin perustaja oli Carl Christian Rosenbröijer. Jyväskylän historiasta voit lukea seuraavista verkkopalveluista:
Jyväskylän aikamasiina, http://www3.jkl.fi/historia/ (Rosenbröijeristä, joka teki aloitteen kaupungin perustamisesta http://www3.jkl.fi/historia/henkilot/rosenbroijer/ ) ja Markkinapaikasta mainio kaupunki http://www3.jkl.fi/historia/lyhyt/ . Jyväskylä sai kaupunkioikeudet 1837.
Pentti Lempiäisen Suuren etunimikirjan ja Anne Saarikallion Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön mukaan Leo tarkoittaa latinaksi leijonaa.
Samaa juurta ovat nimet Leonard, Leopold, Leonidas, Lennart, Lenni.
Almanakassa se on ollut jo 1700-luvulta. Nyt nimi on taas uudestaan lisännyt suosiotaan.