Most read answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Olen palauttanut kirjan mutta se näkyy vielä verkkopalvelun lainassa olevien listalla. Onko se tilapäinen häiriö vai aletaanko minulta kohta karhuta kirjaa… 1097 Kirja on Pasilan kirjaston kirja, eikä sitä löytynyt kirjaston hyllystä. Ehkä kannattaa vielä etsiä, jos se kuitenkin olisi vielä kotonasi. Laina-aikaa on 2.5. asti, joten myöhässäkään se ei vielä ole.
Löytyykö / onko lainattavissa verkon kautta suomenkielisiä äänikirjoja mp3 muodossa? Huomasin, että englannin- ja ruotsinkielisiä äänikirjoja on saatavilla mp3… 1097 Valitettavasti ei vielä. Suomenkielinen e-aineisto tulee meille Ellibsiltä eikä heillä ole ainakaan vielä ladattavia äänikirjoja valikoimissaan. Suomessa tekijänoikeusasiat ovat vielä pitkälti selvityksessä e-aineiston kirjastokäytön osalta.
Onko mahdollista, että kehitysvammaiselle henkilölle annetaan porttikielto kirjastoon siksi, että hän pitää siellä meteliä? Olen kuullut, että näin on ainakin… 1097 Käyttökielto on kaiken kaikkiaan varsin ongelmallinen asia. Kirjastoissa tähän turvaudutaan verrattain harvoin. Tavallisimmat syyt ovat ilkivalta tai toisten asiakkaiden ahdistelu. Käyttökieltoja ja niiden soveltamista kirjastoissa tutkineen Päivi Savinaisen mukaan suurin ongelma on se, ettei käyttökielloilla ole lainsäädännön tukea: Kirjastolaissa ei määritellä eikä mainita käyttökieltoa rangaistuksena, joten kirjastoilla ei ole oikeuksia antaa käyttösäännöissään sitä koskevia määräyksiä. Koska kaikille pitäisi kuitenkin taata tasapuolinen oikeus kirjastonkäyttöön, käyttökielto on kaikkea muuta kuin yksinkertainen ratkaisu. Sitä paitsi, mielipiteet käyttökieltorangaistuksen hyödyllisyydestä vaihtelevat. Lisäksi käyttökiellon toteutumista…
Haluaisin saada jonkun taiteentuntijan sähköpostiosoitteen Uffizi Galleriasta Italiasta. Minulla on vanha maalaus, jonka on maalannut Rosso. Haluaisin lähettää… 1097 Firenzen Uffizin taidegallerian nettiosoite on http://www.polomuseale.firenze.it/ Museolla on yhteydenottolomake sivulla http://www.polomuseale.firenze.it/en/servizi/sezioni.php?menu=7#sezioni… Voit ehkä yrittää lähettää tällä lomakkeella yhteydenottopyynnön, jossa selität asiasi. Museon tutkimusosaston yhteystiedoissa on vastuuhenkilön nimi ja sähköpostiosoite: E-mail: sframeli@polomuseale.firenze.it Person in charge: Maria Sframeli Voit ehkä yrittää saada yhteyden oikeaan henkilöön hänen kauttaan.
Mistä löytyisi tietoa Riihimäen sanomat lehdestä?Onko jonnekin tallennettu vuodet 1960-62?etsin itselleni tärkeää tietoa 1097 Riihimäen Sanomien vuosikerrat löytyvät Riihimäen kirjaston varastosta. Vuosikertoja voi lukea kirjasto lehtisalissa eikä niitä tarvitse etukäteen varata. Ne ovat saatavana myös mikrofilmeinä ja niitä voi lukea kirjastossa. Mikrofilmejä on mahdollista tilata omaan kirjastoon kaukolainaksi, joten käänny oman kirjastosi puoleen, jos haluat filmit lähikirjastoosi.
Olen ooppera musiikin ystävä.Kuulin tänä syksynä Tallinnan oopperassa Donizettin Lemmenjuoma italiaksi.En löydä vastaavaa cd helmet sivuilta lainattavaksi… 1097 Gaetano Donizettiin ooppera "L'elisir d'amore" on italiankielinen, eikä siitä juuri käännösversioita esiinny. HelMet-kirjastoissa ooppera on CD-versiona hyllyssä monena kappaleena. Seuraavat saa nopeimmin, koska ne ovat Vantaan kirjastoissa (tee varaus linkin kautta, tämä palvelu ei hoida varauksia): http://luettelo.helmet.fi/record=b1221112~S9*fin (Myyrmäessä hyllyssä, levytys on vuodelta 1959) http://luettelo.helmet.fi/record=b1221012~S9*fin (Tikkurilan musiikkivarastossa hyllyssä, levytys on vuodelta 1967) Seuraavat ovat hyllyssä HelMet-kirjastossa muualla kuin Vantaalla: http://luettelo.helmet.fi/record=b1221014~S9*fin (levytys vuodelta 1984) http://luettelo.helmet.fi/record=b1221113~S9*fin (levytys vuodelta 1996) http://luettelo.…
Liekö Sunzin / Sun Tzun kuuluisa oivallus kaaoksen ytimessä/keskellä piilevästä/asustavasta mahdollisuudesta? Kiitos etukäteen! 1097 Internetistä saa kysymyksellä "what Sun Tzu says about chaos?" vastaukseksi juurikin tuon olettamuksesi, eli: "In the midst of chaos, there is also opportunity” Eli aivan kuten muistelit Sun Tzu on lausunut, että "kaaoksen keskeltä löytyy myös mahdollisuus". Suoraa suomenkielistä sitaattia en sitkeästä selailusta huolimatta löytänut Sun Tzun klassikosta "Sodankäynnin taito", mutta melko lähelle tuota ajatusta liippaa sitaatti sivulta 99 (luku Voima, nro lauselma 17): "Melskeessä ja hälinässä taistelu vaikuttaa kaoottiselta, mutta sitä ei käydä sekasortoisesti, joukot näyttävät kiertävän ympyrää, mutta niitä ei pystytä lyömään". Tarkempaa tutkimista varten kirjan saa lainaksi Helsingin kaupungin kirjastosta. linkit: http://www.goodreads.com…
Onko sellaista uutuuskirjaa, jonka Seija Wallius-Kokkola (tai -Kokkonen) on kirjoittanut? Se on aikuisten kirja, joka kertoo "aikuisen naisen elämästä" tms. 1097 Tarkoitat varmaankin Pirkko Peltonen-Rognonin ja Seija Walliuksen kirjaa "Intohimojen ilta", joka ilmestyy lokakuussa 2000. Teos on tilattu Turun kaupunginkirjastoon, ja siitä voi tehdä varauksen vain neuvonnan kautta, sillä tilattuja kirjoja ei voi varata Internetin kautta.
Hirvensalmen uudella hautausmaalla on 1918 punaisten muistomerkki. Milloin tämä muistomerkki on pystytetty, keiden pystyttämä se on? Kuka on suunnittelija ja… 1097 Hirvensalmen historiikkia kirjoittava historiantutkija Erkki Kinnunen kertoo sähköpostissaan 13.3.2020 seuraavaa:    "Pöyryn hautausmaalla eli ns. uudella hautausmaalla paljastettiin vakaumuksensa puolesta henkensä menettäneille pystytetty muistopatsas Hirvensalmen 300-vuotisjuhlien yhteydessä 29.7.1956. Patsasasia oli kehitteillä vuosia. Hirvensalmen työväenjärjestöjen yhteisen patsastoimikunnan toimesta kerättiin varoja patsaan hankkimista varten. Toimikunta, johon kuuluivat Adam Tillonen, Viljam Liimatainen ja Matti Ek, saivat tukea myös kunnalta. Kunta oli luovuttanut aikaisemmin tarkoitukseen 20.000 markkaa ja vuoden 1956 budjetissa 30.000 markkaa ja niin saatiin patsasrahasto kartutettua niin suureksi, että sen turvin…
Jos verikokeessa kaikki on hyvin (myös maksa), onko se merkki siitä, ettei ole käyttänyt alkoholia vuosia joka päivä? 1097 Valitettavasti ei. Se on merkki siitä, että kyseessä on hyvin onnekas ihminen.  Terveyskirjasto kertoo: "Alkuvaiheessa maksakirroosi ei aiheuta mitään oireita. Siksi alkavaa ja keskivaikeaa kirroosia voi sairastaa pitkään ilman, että tietää sairaudesta. Jos tässä vaiheessa tutkitaan veren maksa-arvoja (ks. «Maksa-arvot (maksakokeet)»6), voi niissä olla maksan häiriöön viittaavia muutoksia, mutta ei ole olemassa mitään maksakirroosille ominaista laboratoriotutkimusta, jolla se voitaisiin tarkasti todeta" Koko kansan tohtori Kiminkinen on samaa mieltä: "Maksakirroosia ei voi diagnosoida maksa-arvojen perusteella. Siinä maksasolut tuhoutuvat ja tilalle tulee sidekudosta, joten koko maksa voi lopulta olla yksi kiinteä möykky.…
Sain sähköpostia yleisöpäätteltänne. Onko mahdollista selvittää päätteen käyttäjän yhteystietoja ko. ajankohtana? ts. pidättekö kirjaa koneita käyttäneistä… 1096 Verho-työasemien käyttäjät ovat periaatteessa jäljitettävissä, mutta asiakkaiden yksityisyyden suojan takia se tehdään vain poikkeustapauksissa (rikosepäily tms.). Alkuperäinen viesti "header"-tietoineen pitää tällöin lähettää kirjaston tietotekniikkayksikköön. Käyttäjistä voidaan saada selville ainoastaan se, mitä ohjelmia (esimerkiksi Word tai Netscape) he ovat käyttäneet, työtiedostot eivät säily työasemilla. Kirjasto voi käyttää tietoja laatiakseen yhteenvetoja työasemien käytöstä.
Onko kirjastoista tai internetissä saatavana kirjallisuuslistoja teemoittain, genreittäin tai aihepiireittäin? 1096 Kirjastot.fi-portaalin sivulla http://www.kirjastot.fi/kirjastot/muu_aineistohaku.asp#tulos on eri kirjastojen valikoimaluetteloita. Roma-tietokannasta, http://www.pori.fi/kirjasto/roma/romahakubl.html, voi etsiä vanhempaa suomalaista kaunokirjallisuutta aiheittain. Kiiltomato-sivuilla, http://www.kiiltomato.net, on kirjallisuusarvosteluja luokittain.
Mistähän löytäisin kirjoja joissa olisi ornamentteja ja muita vastaavia koristekuvioita? Ideoita kirjoneuleisiin. 1096 Hei! Aivan uusi kirja on Tekijä(t): WILSON, EVA Nimeke: 8000 years of ornament : an illustrated handbook of motifs / Eva Wilson Julkaistu: London : British Museum Press, cop. 1994 Ulkoasu: 208 s. : kuv. Aineisto: kirja ISBN: 0-7141-1712-9 (sid.) Teos löytyy seuraavista maakuntakirjastoista: Kirjastot: Em He Jm Km Lam Rm Tm Oman kirjastosi virkailija auttaa sen hankkimisessa.
Miltä yhtyeillä löytyisi menevää instrumentaalista kansanmusiikkia? 1096 Tässä muutamia ehdotelmia: - luokka 784.111 PIRNALES: Parasta ennen Bäst före Best before- soittavat vauhdikkaasti suomalaista "vaihtoehtotanhumusiikkia" -levyllä ei ole laulua -luokka 784.111 KOINURIT: ASKON 3 RIVINEN rytmikkäällä poljennolla soitettua musiikkia, joukossa on muutamia laulujakin, mutta myös instrumentaaleista esim. "Koinurit crawl" ja "Kuortaneen polkka" ovat tanssahtelevia. -luokka 784.111 JÄRVELÄN PIKKU PELIMANNIT: JPP Tällä levyllä on hieman runollisempia sävyjä. 788.81 HOVEN DROVEN: GROV Tämä villillä fiiliksellä nykykansanmusiikkia soittava yhtye tulee Ruotsista. Levyn takakannessa joukko ihmisiä tanssii ringissä. Rytmikäs ja tanssillinen levy. -luokka 784.41 FIRE IN THE KITCHEN Tällä levyllä on kelttiläistä…
Mitä voisin kertoa Lara Bergan -nimisestä kirjoittajasta (Atlantis -kirja lapsille) oppilailleni 1096 Valitettavasti kirjan Atlantis, kadonnut maailma -kirjan kirjoittajasta Lara Bergenistä ei löytynyt hakuteoksista eikä internetistä kuin muutamalta sivulta teosluetteloita, ei henkilötietoja lainkaan. Yhdysvaltalainen kirjailija on kirjoittanut mm. Disney-yhtiöille ainakin 45 kuvakirjaa ja tieteiskirjaa tähän mennessä. Hänen tuotantoaa löytyy netistä mm. osoitteista www.randomhouse.com tai www.allbookstores.com. Päivi Oikkonen/ Lappeenrannan maakuntakirjasto
Mistä saisin tietoa Tansanian koulutuksesta ja perhe-elämään liittyvistä asioista? 1096 Kirjastoissa on asiakkaiden käytössä Linda-tietokanta, josta hakemalla asiasanoilla Tansania ja koulu? saadaan 50 viitettä ja asiasanoilla Tansania ja naisen asema 34 viitettä, mutta enimmäkseen aineisto on englanninkielistä. Suomen kielellä löytyy seuraavat kirjat: Kasva, tyttäreni : Tansanian naiset kertovat, 1998. (koulutus, naisen asema) Tarinoita Tansaniasta : tansanialaiset naiset kertovat avioliitosta ja äidiksi tulemisesta., 1998. Schwantz, Marja-Liisa : Tansanian nainen, 1983 Artikkelitietokanta Aleksi on myös asiakkaiden käytössä kirjastoissa ja sieltä löytyy esimerkiksi seuraavat artikkelit: Vaurula, Reijo : Suomesta asiantuntija-apua : Tansaniassa uudistetaan koulutusta. Lehdessä: Opettaja 2002 : 8-9, s. 36-38 Pirttilä-…
Löytyisikö jostain kirja(nen) Sario:Suomi loosi I, julkaisuvuosi 1947. 1096 Tässä Linda-tietokannan saatavuustiedot: Tekijä(t): Sario, Samuli Nimeke: Suomi loosi I. V. ja O. M. : piirteitä 25-vuotisesta toiminnasta / [Samuli Sario] Aineisto: Book Julkaistu: Helsinki : [Suomi loosi I. V. ja O. M.], 1947 Kokoelma: TAMCAT - Tampereen yliopiston kirjasto Sijainti: Sijaintitietoja ei ole saatavana Niteiden lukumäärä: 0 Tila: Tilatietoa ei ole saatavana Kokoelma: VAARI - Varastokirjasto Sijainti: Sijaintitietoja ei ole saatavana Niteiden lukumäärä: 0 Tila: Tilatietoa ei ole saatavana
Tutkimuksia tai teoksia aiheesta miten päihdeongelmainen on kokenut hoitohenkilökunnan asenteiden vaikutuksen hoitoonsa? 1096 Aiheesta voisi löytyä tietoa mm. näistä kirjoista: - Kantola, Niina, Lääkäreiden ja hoitajien alkoholipotilaiden hoitoa koskevat asenteet Helsingin kaupungin terveysasemilla. (1994) - Kantola, Niina, Asennekysely päihdehuollollisen kehittämistyön arvioinnissa. (1995) - Pyhä huumesota : huumepolitiikan pelkoja ja utopioita. Tapio Onnela (toim.) (2001) Seuraavanlaisia artikkeleita kannattaa myös lukea: - Salaspuro, Mikko, Millennium : lääketieteet haasteet : päihdetietoa asenteiden sijaan. (1999) - Seppä, Kaija, Terveydenhuollossa omaksutaan hitaasti alkoholin suurkuluttajan mini-interventio. (1999) - Jansson, Marianne, Huumeongelmaisten hoitoon tarvitaan sekä rahaa että uutta asennetta. (1998) - Puhakka, Antero, Hoitoonohjaus rangaistuksena…
Mistä R.L Stine saa kaikki sekopäiset ja hyvät juoni-ideat? 1096 Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa on kysytty jo useita kertoja R. L. Stinestä. Vastaukset kannattaa katsoa palvelun arkistosta http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tietopalvelu/arkisto.aspx. Hakusanaksi voi kirjoittaa "stine". R. L. Stinestä löytyy tietoa mm. Mervi Kosken kirjasta Ulkomaisia nuortenkertojia 1.Tietoa löytyy myös WSOY:n sivuilta http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=authors&auth_cat=2&id=333&lastname=Stin...
Etsin tietoteknistä tietoa aiheesta "hallintajärjestelmä", "systems management", "software management", ja erityisesti ohjelmista "Altiris", "Landesk", "Active… 1096 Oman oppilaitoksesi kirjastosta on saatavilla kirjallisuutta ainakin Microsoft SMS ja Active Directory -ohjelmistoista, joskin suurin osa kirjallisuudesta on englanninkielistä. Tietokannasta http://haltia.amkit.fi/ löytyy sanahaulla "Active Directory" mm.: - Kivimäki, Jyrki (2005). Active Directory. Tehokas hallinta. - Kouti, Sakari (2004). Inside active directory : a system administrator's guide. - Lowe-Norris, Alistair G. (2001). Windows 2000 active directory. (Teoksen on suomentanut Pekka Saxberg.) Sanahaulla "Microsoft Systems Management Server" löytyy mm.: - Hobbs, Cliff (2005). Microsoft Systems Management Server. The SMS Answer Book. - Kaczmarek, Steve C. (2004). Microsoft Systems Management Server 2003. Administrator's Companion…