Kirja on alaotsikkonsa "maalattavia kuvia" mukaan lasten värityskirja. Se on 16-sivuinen, pitkänomainen kirja, jonka ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1905, ja myöhemmät vuosina 1922 ja 1934. Lähde: Suomen kansallisbibliografia Fennica:
https://finna.fi
Varastokirjastosta kerrottiin, että kirja on samalla myös kuvitettu matkakertomus, jossa esiintyvistä ihmisistä käytetään ilmeisesti heidän oikeita nimiään. Vaikuttaa siltä, että kyseessä on hänen oma perheensä.
Kirja on Kansalliskirjaston ja Turun yliopiston kirjaston kokoelmissa ei-lainattavana kappaleena ja lainattavissa Varastokirjastosta Kuopiosta. Kysy lähikirjastostasi kaukolainamahdollisuutta.
http://finna.fi
Ikävä kyllä ei ole mahdollista pidentää noutoa odottavan aineiston aikaa, kun kyseessä on jonotettu teos.
Tällä hetkellä varausjonossa mennään toukokuun lopussa varauksensa tehneiden kohdalla, joten odotusaika on noin 2 kuukautta. Koska emme pysty pidentämään kirjan noutoaikaa, kannattaa varaus poistaa ja tehdä heti uusi varaus.
HelMet-palvelussa on mahdollisuus lukita varauksensa niin, etteivät ne saavu lomien aikana. Alla ohje tähän ja varauksen peruuttamiseen.
"Kirjaudu Omiin tietoihisi ja napsauta linkkiä X varausta.
Jos haluat muuttaa varauksen noutopaikkaa, valitse uusi noutopaikka pudotusvalikosta ja napsauta painiketta Tallenna muutokset. Huom! Älä merkitse rastia varauksen kummallakaan puolella olevaan ruutuun! Et voi muuttaa…
Kysyin asiaa tietotekniikkaosastolta, ja sieltä kerrottiin, että syy DVD-elokuvien katsomisen ja CD-musiikin kuuntelun estämiseen asiakaskoneilla on puhtaasti tekninen. Tämänhetkinen asiakastietokonejärjestelmä kierrättää tuollaisen aineiston palvelimen kautta, ja video- tai CD-data on kooltaan niin suurta, että palvelin ei välttämättä jaksaisi pyörittää niitä tai ainakin palvelimen toiminta voisi hidastua. Nykyisellä järjestelmällä data kulkee välttämättä palvelimen kautta.
Kirjasto ei ole enää yksinomaan kirjojen paikka, vaikka toki nekin ovat useimmissa kirjastoissa tärkeässä roolissa. Myöskään sivistys ei ole Helsingin kaupunginkirjaston ainoa arvo vaan niitä on useita muitakin. Visio, toiminta-ajatus ja arvot löytyvät osoitteesta http…
Tunturikoivu (Betula pubescens ssp. czerepanovii) on hieskoivun (Betula pubescens) pohjoinen alalaji. Se kasvaa yleensä 2-6 metrin korkuiseksi ja monirunkoiseksi. Tunturikoivu on yleinen Pohjois-Lapissa, ja sitä esiintyy etelämpänä Kuusamon korkeudelle saakka. Etelä-Suomessa sitä ei siis tavata lainkaan.
Lähteet:
Rikkinen, Jouko: Puut ja pensaat Suomen luonnossa (Otava2010)
Luontoportti: http://www.luontoportti.com/suomi/fi/puut/hieskoivu
Levinneisyyskartta Kasviatlaksessa: http://koivu.luomus.fi/kasviatlas/maps.php?taxon=45032&year=2015
Terry Brooksista ei todellakaan löydä tietoa kirjoihin kirjoitettuna. Kyllä tässä tapauksessa täytyy turvautua internetiin. Ihmemaa-hakupalvelu osoitteessa http://www.fi antoi muutamia suomenkielisiä viitteitä (hakusanoina terry brooks)
Englanninkielellä löytyy kyllä runsaasti lisätietoa. Esimerkiksi Google- tai Yahoo-hakupalvelut antavat hyviä tuloksia. Google on osoitteessa www.google.com ja Yahoo www.yahoo.com. Hakusanoiksi "terry brooks" lainausmerkkien ympäröiminä, niin viitteitä ei tule ihan valtavia määriä. Mielenkiintoisilta vaikuttivat sivut osoitteessa http://www.terrybrooks.net.
Arto-lehtiartikkelitietokannasta voi etsiä kirjallisuusarvosteluja
Terry Brooksista. Arto on käytettävissä täällä Tampereen kaupunginkirjastossa…
Kirjallisuusagentin työnkuva on varmasti hyvin monipuolinen eikä kaksi kirjallisuusagenttia varmasti tee täysin samankaltaista työtä. Isossa kuvassa kirjallisuusagentti edistää kirjallisuuden vientiä. Esimerkiksi suomalainen kirjallisuusagentti Elina Ahlbäck vie suomalaista kirjallisuutta ulkomailla. Tässä mielenkiintoinen juttu hänen työstään: https://yle.fi/uutiset/3-9562225
Valitettavasti Joakim Bergin kappaletta Utan dina andetag, jota mm. Kent on esittänyt, ei ole suomennettu.
https://finna.fi
http://www.fono.fi/
http://www.aanitearkisto.fi/firs2/fi/index.php
Kirjastoihin pääsee nyt ja jatkossa ilman koronapassia.
Kunnallisena palveluna haluamme mahdollistaa kirjaston käytön jokaiselle kuntalaiselle.
Maskien käyttöä ja käsien desinfiointia suosittelemme edelleen jokaiselle.
Sellaisten asutus- ja sukunimiemme kuin Haikala, Haikola, Haikka, Haiko ja Haikonen taustalla on ilmeisesti vanha saksalaisperäinen henkilönnimi, josta tavataan esimerkiksi muotoja Haic, Haica, Haika, Haico, Haicko ja Haike. - Sukunimenä Haikala keskittyy Lappeenrantaan, olkoonkin, että se on levinnyt monelle paikkakunnalle Kaakkois-Suomeen, Keski-Suomeen ja Ouluun asti.
Oulun edustalla olevan Hailuodon nimi ei kuitenkaan liity tähän nimipesyeeseen. Sen alkuperäinen nimi on ilmeisesti ollut Haililuoto, jossa 'haili' merkitsee silakkaa. Sanaa ei tunneta Oulun seudulla, mutta se on yleinen Suomenlahden pohjukan murteissa, joiden alueella on myös useita Haili- ja Hai-alkuisia paikannimiä. Perämeren Hailuodon otaksutaan olevan…
Kansallissosialismi on tyypillisesti luokiteltu luokiteltu äärioikeistolaiseksi politiikaksi. Se käsittää kuitenkin sekä vasemmistolaisiksi että oikeistolaisiksi miellettyjä elementtejä. Esimerkiksi maan talousjärjestelmää kehitettiin kohti suunnitelmataloutta, jossa keskushallinto ohjasi tuotantoalojen ja yritysten toimintaa.
Kaiken kaikkiaan kansallissosialismin aatesisältö oli varsin epämääräinen. Keskeisiä tekijöitä olivat rotuoppi, antisemitismi, kommunismin vastaisuus sekä demokratian vastaisuus.
Lähteinä käytetty Richard Overy: Kolmas valtakunta : kronikka; Eepos : Maailmanhistorian käsikirja; Historia ajassa 2 : Kansainväliset suhteet
Aineistotietokanta Plussasta http://www.libplussa.fi asiasanalla eroosio tai aavikoituminen löytyy jonkin verran kirjallisuutta myös suomen kielellä. Asiasanalla maaperä tai geologia löytyy useita viitteitä. Kielirajauksen voit tehdä pudotusvalikosta. Helsingin kaupunginkirjaston asiakastyöasemilla voi itsekin tehdä samoilla asiasanoilla haun Aleksi -artikkelitietokantaan http://www.btj.se/aleksi/ . Näin saat tiedon missä lehdissä on ollut artikkeleja aiheesta. Lehtien säilytystiedot taasen löytyvät lehtitietokanta Lib-Pressistä http://libpress.lib.hel.fi/new/search .
Espoolaiset voivat tilata kaukolainoja nettilomakkeella
http://www.espoo.fi/kirjastolomakkeet/asiakkaat.htm
Kaukopalvelutilauksen voi myös käydä tekemässä jossakin kirjaston toimipisteessä. Espoon kaupunginkirjaston maakuntayksikkö käsittelee saapuneet kaukolainapyynnöt.
Mikkelin maakunta-arkiston minimimaksu kaukolainoista on 8,40 euroa. Filmit lähetetään yleensä viiden rullan erissä, joka maksaa siis 8,40 euroa.
Mikkelin maakunta-arkiston kotisivulla on lisää tietoa
http://www.narc.fi/ma/mma/mmapsivu.htm
Tietoa kansainvälisistä ISBN-tunnuksista löytyy Internet-sivulta Publishers' International ISBN Directory, http://www.isbn-international.org/en/directory.html . Luettelo kustantajien ISBN-tunnuksista löytyy painetusta International ISBN Agencyn julkaiseman teoksen Publishers' international ISBN directoryn kolmannesta osasta Numerical ISBN section (numerojärjestyksessä). ISBN-numeroista löytyy viitteitä Kysy kirjastonhoitajalta –arkistosta hakusanalla ISBN.
Kustantamon puoleen kannattaa varmaankin kääntyä ja tiedustella asiaa. Voit ehkä myös yrittää kysyä neuvoa Suomen Kääntäjien liitosta, yhteystiedot ja muuta tietoa kääntämisestä löytyy Internetsivulta, osoitteesta http://www.sktl.net/ .
Suomen kielellä ei Eduskunnan kirjaston kokoelmista löydy valitettavasti kovin ajantasaista aineistoa, mutta ohessa muutama yleisteos:
Yhdysvallat : kansa ja hallitusmuoto. Yhdysvaltain tiedotustoimisto, [1963?].
Helander, Voitto: Läntisten suurvaltain poliittiset järjestelmät. Finnpublishers, 1984 (USA:sta s. 219-284).
Lisäksi voisi tarkistaa vielä, mitä tietosanakirjoista löytyy aiheesta.
Asiaa kannattaisi kysyä lisäksi vielä American Resource Centeristä, Helsingin yliopiston kirjastossa toimivasta Amerikka-tietouteen keskittyneestä kirjastosta. Kotisivu:
http://www.usembassy.fi/servlet/PageServer?FrameSet=arc.html
Yhdysvaltain oikeusjärjestelmästä löytyy lyhyt esittely linkkeineen jatkotietoon Eduskunnan kirjaston sivuilta, kts. http…
Mersuista löytyy kyllä kirjallisuutta. Esim. korjausoppaita, 2 englanninkielistä historia- ja kuvateosta sekä 2 romaania.
Tässä muutamia esimerkkejä:
korjausoppaista:
Rendle, Steve: Mercedes-Benz 190, 190E & 190D 1983-1993 bensiini- ja dieselmallit : korjausopas. Helsinki : Alfamer, [2004].
Legg, A. K.: Mercedes-Benz C180, C200, C220, C230 & C250 1993-2000 bensiini- ja dieselmallit : korjausopas. Helsinki : Alfamer, [2001].
historia- ja kuvateokset:
Laban, Brian: Classic Merzedes Benz. New York : Artabras, 1994.
David Sparrow & William Stobbs: Mercedes-Benz legends. London : Osprey Automotive, 1997.
romaanit:
Tossavainen, Jouni: Euroopan omistajat. Helsinki : Like, 2004.
Kiiski, Timo: Kiertotähti : erään mersun tarina.…
Kirjastojen aineistotietokannoista on mahdollista tehdä hakuja myös kirjasarjojen nimillä. Seitti-kirjastojen aineistohausta http://seitti.seinajoki.fi/Scripts/Intro2.dll?formid=find2 voit hakea kirjasarjoja kirjoittamalla nimeke-kohtaan kirjasarjan nimen esim. Nummelan ponitalli, Sweet Valley High tai vihreä varis. Klikkaamalla kirjan nimeä, näet kirjan luettelokortin. Jos kirjoilla on jokin tietty järjestys, niin sarjan nimen perässä oleva luku ilmoittaa sen.
Lisäksi kirjastoissa on lainattavana Anna-Riitta Hyvärisen kirjaa Lasten ja nuorten jatko- ja sarjakirjat, josta myös löytää eri kirjailijoiden kirjoittamat kirjasarjat oikeassa järjestyksessä.
Idolsista löytyi Johanna Leppiniemen tekemä pro gradu -tutkielma Matkalla poptähteyteen: tutkimus Idolsista ja sen kilpailijoista.
Tutkielma löytyy Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan kirjastosta, mutta sitä ei valitettavasti saa kotilainaan.
Tosi-tv:stä sen sijaan löytyy enemmän kirjallisuutta:
1) Kivistö, Katja
Selviytyjät, idolit ja heikot lenkit : tosi-tv -ohjelmien vastaanotto nuorten keskuudessa
Mikkelin ammattikorkeakoulu, 2004
Mikkelin ammattikorkeakoulu. B, Artikkeleita, opinnäytetöitä, tiedotteita
951-588-130-7
2) Understanding reality television
London : Routledge, 2005
0-415-31795-9
3) Johnson, Steven
Kaikki huono on hyväksi : miten populaarikulttuuri tekee meistä älykkäämpiä
Helsinki : Terra Cognita, 2006
952-…
Suomen kansallisbibliografia on netin kautta käytettävissä, siitä voi hakea tiedot niistä suomalaisista kirjoista joiden alkukieli on turkki. Aivan aukoton hakutulos ei ehkä ole, siitä taitaa jäädä ulos yksittäiset runot tai proosapätkät, jotka on julkaistu jossain antologiassa tai muussa kokoomateoksessa.
Fennican eli kansallisbibliografian käyttö on sen verran mutkikas, että annan tässä yksityiskohtaisen ohjeen:
Valitse "Tarkennettu haku", siinä hakukenttään kirjoita tur (kielen virallinen lyhenne luettelointitiedoissa), ja hakutyypiksi valitse Alkuteoksen kieli. Osumia tulee tällä hetkellä 35. Pamukin ja Kemalin lisäksi kolmas mainittava kirjoittaja on Nazim Hikmet, muita on muutama yksittäinen titteli.
Kirjaston käytettävissä olevasta lähteestä Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teoksesta "Sukunimet" (Otava, 2000) ei löytynyt mainintaa "Taipanen” –nimen alkuperästä.
Tarkempaa tietoa nimien synnystä, levinnäisyys- ja yleisyystiedoista saa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta, jonka ylläpitämässä nimiarkistossa on yli 2,2 miljoonaa nimitietoa Suomen eri paikkakunnilta.
Nimistönhuollon neuvontapuhelimessa (09) 701 9365 vastataan
maksutta paikannimien, suku- ja etunimien käyttöä koskeviin kysymyksiin, maanantaisin, tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin kello 9.30–11.30. www.kotus.fi
Suvun ja nimien alkuperää kannattaa selvittää Suomen Sukututkimusseuran kautta, josta aloittelevat sukututkijat saavat puhelinneuvontaa tiistaisin ja…
Olet varannut kirjan toisesta kirjastosta. Se kuljetetaan siihen kirjastoon, mistä haluat noutaa sen. Kirja on "matkalla", silloin kun sitä kuljetetaan kirjastosta toiseen. Arvioitu matka-aika on juuri tuo kolme päivää, koska kirja ei välttämättä kulje suoraan lähtökirjastosta sinun lähikirjastoosi. Jokaisesta kirjastostahan lähtee liikkeelle lukuisa määrä varauksia eri kirjastoihin eikä niitä kuljeteta yksitellen asiakkaan noutokirjastoon, vaan ne viedään ensin eräänlaiseen lajittelukeskukseen, josta ne sitten jatkavat matkaa. Tähän kuluu kolme päivää.
Jos kirja on matkalla hyvin pitkään eikä tule perille, kannattaa ottaa yhteyttä kirjastoon ja selvittää tilanne. Mahdollisesti on tehtävä uusi varaus. Tässä sinun tapauksessasi on kaikki…