Epäilen, että kyseessä on seuraava kappale:
Kappaleen nimi: Westerlundi
Säveltäjä: Kosonen Timo Tapio
Käännös / suomalaiset sanat: Kosonen Timo Tapio
Lähde: Teosto
Esittäjät/ Levymerkki/ Tuotenumero/ Äänitetty:
Kosonen Timo/ Love records/ lrs 2138 (single)/ 1976
Enne Vesa/ Gold disc/ gds 363 (single)/ 1985
Tiedot kappaleesta löytyvät äänilevyarkiston sivulta, mutta koska kysymyksessä on vanha singlelevytys, voi itse levyn jäljittäminen olla vaikeaa.
Valitettavasti kysymykseesi on mahdotonta antaa yksiselitteistä ja oikeaa vastausta. Tarkoitetaanko nykykirjallisuudella 2000-luvun kirjallisuutta vai esim. viimeisen sadan vuoden aikana kirjoitettua kirjallisuutta, tai esim. niiden kirjailijoiden teoksia, joilta viime vuosina on julkaistu kirjoja.
Eri kirjallisuudenlajeja on myös vaikea laittaa merkittävyysjärjestykseen: esim. vertailla runoutta ja suorasanaista kaunokirjallisuutta tai lasten- ja aikuisten kirjallisuutta, tai vaikka dekkareita muuhun kaunokirjallisuuteen.
Ovatko niiden kirjailijoiden kirjat, joita myydään tai lainataan paljon kirjastoista, keskeisempiä kuin vähemmän kysytyt? Lisäksi ainoastaan viiden kirjailijan nostaminen esiin olisi aika sattumanvaraista: keskeisiä…
Tiibetinspanielin turkinhoidosta kerrotaan kirjassa Tiibetinspanieli: Suomen suosituimmat koirarodut (Perhemediat 2006), sivulla 84 kerrotaan: Tiibetinspanielin turkkia ei trimmata, vaan sitä voi hieman siistiä, turkki pysyy kunnossa, kun sitä harjataan parin viikon välein. Lisätietoja koiran turkinhoidosta eri karvatyyppien mukaan sekä myös turkin leikkaamisesta saat esim. kirjoista: Suuri koiranhoito-opas v. 2007 toim.Hoffman s.390-407. sekä Bruce Foglen kirjasta Koiranhoito-opas v 1994 s.66-73. Internetistä löytyy on sivusto http://www.tiibetinspanielit.fi jolta löytyy hyödyllistä tietoa, siellä on myös keskustelupalsta foorumi.
Eero Kiviniemen Rakkaan lapsen monet nimet –kirjan mukaan yksi mahdollisuus nimen Pikka synnylle on se, että se olisi kansanomainen tai tuttavallinen nimiasu jostakin tutusta nimestä. Nimiä on mukautettu analogisesti eli yhdenmukaisesti tietynlaisiin malleihin. Osa etunimien epävirallisista asuista on muodostettu juuri näin, esimerkiksi (Birgitta>) Pirkko>Pipa>, Pippa, Pipo, Pike, Pikke, Piko, Pipsa, Piksa, Pirre, Piri ja niin edelleen. Näin nimivarianttien määrä tulee vähitellen monituhatkertaiseksi, ja jotkut yleistyvät, menettävät alkuperäisen sävynsä ja pääsevät käyttöön virallisina niminä. Nimen Birgitta merkitystä on käsitelty Kysy kirjastonhoitajalta –palvelussa aiemmin: http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/kysymys.…
Nimet Päivi, Päivikki, Päivä Suomen almanakassa kaikki 16.6 v:sta 1950. Päivikki oli siinä jo tätä ennen 1929-49 30.6. yhdessä vastaavan miehennimen Päiviön kanssa. Päivikki on vanhalla -kki päätteellä muodostettu etunimi, joka aikoinaan luotiin ilmeisesti Päiviön rinnalle.
Myöhemmin almanakkaan Päivikin rinnalle tulivat Päivi ja Päivä. Näistä Päivi on suosituin, 1969 se oli suosituin alle 10-vuotiaiden tyttöjen nimistä, 1975 se oli jäänyt toiseksi. Päivi-nimen suosion huippu on ohitettu, sillä 1986 se oli vasta 17 sijalla.
Nimet tuovat mieleen auringonpaisteen ja kuvastavat siten toivetta, että lapsen elämänpolku olisi onnellinen ja valoisa.
Lähteet:Pentti Lempiäinen/Suuri etunimikirja ja Kustaa Vilkuna/Etunimet
Iskelmälaulaja ja lauluntekijä Saana (oik. Sari Matala) on syntynyt Simossa ( http://www.simo.fi/yleistietoa/kartta.html ) 17.6.1973. Ammatiltaan hän on matkailualan tutkija ja työskennellyt mm. Lapin yliopistossa sekä Pirkanmaan Ammattikorkeakoulussa. Haastatteluja hänestä on julkaistu mm. Anna-lehdessä 2003 (nro 38, s. 106-108), Aamulehdessä 6.1.2006, Lapin Kansassa 20.10.2001 ja Kodin Kuvalehdessä 1996 (nro 18 sivut 50-53, 134).
Saanalta on julkaistu CD-levyn Elämä hymyilee (2001). Alkuperäiseen julkaisuun ei sisältynyt kappaletta "Muistatko", joka kuultiin Syksyn sävel 2001 loppukilpailussa, vaan levy-yhtiö (Sony) julkaisi CD:stä uuden version Syksyn sävel -kilpailun jälkeen. "Muistatko"-kappaletta on kysytty tässä palvelussa…
Tässä pieni vinkkilista. Toivottavasti tästä löytyy sopivaa luettavaa.
Jonasson, Jonas: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (Satavuotias Allan Karlsson seikkailee läpi Euroopan lähihistorian ja onnistuu karkumatkallaan sekoittamaan koko Ruotsin. – Saatavana myös äänikirjana)
Kari Hotakainen: Ihmisen osa (trilogian ensimmäinen osa, muut osat Jumalan sana ja Luonnon laki, kaikki myös äänikirjoina)
Tamminen, Petri: Enon opetukset (”…viiltävän hauska romaani kasvamisen tiestä. Kertojana on enoaan kymmenen vuotta nuorempi Jussi.” – Saatavana myös äänikirjana)
Durrell, Gerald: Eläimet ja muu kotiväkeni ; Eläimellistä menoa Korfussa (ja muut Durrellin teokset – hiukan saman tyylisiä kuin James Herriotin kirjat)
Tuuri, Hanna: Vihreän…
Hei,
Lastenkirjallisuus jaetaan ensiksi kaunokirjallisuuteen ja tietokirjallisuuteen. Kaunokirjallisuus jaetaan edelleen proosaan, runouteen ja draamaan. Jaottelu periytyy Aristoteleen Runousoppi-teoksesta. (Aristoteles: Runousoppi, 1998.) Tätä karkeaa jaottelua voi käyttää myös lastenkirjallisuudessa.
Lasten- ja nuortenkaunokirjallisuuden voi jaotella edelleen
katselukirjoiksi ja kuvakirjoiksi, jotka ovat yleensä suunnattu pikku lapsille. Runot, riimit ja näytelmät ovat perinteistä lastenkirjallisuutta samoin kuin sadut. Alakouluikäisille lukemaanoppineille on suunnattu ns. ahmimisikäisten kirjat ja melkoinen osa sarjakirjoista. Myös sarjakuvat ovat oma ryhmänsä lastenkirjallisuutta. Sen lisäksi on tietenkin lasten tietokirjallisuus.…
Yksi laulun toisinto löytyi Kansanrunousarkiston J.K. Harju -kortistosta:
Älä itke Yrjö, älä pikkunen Yrjö
Isäs on kaukana savotalla
propsia kuorimassa
Älä itke Yrjö, älä pikkunen Yrjö
äitis on peräkammarissa
herroja hieromassa
Älä itke Yrjö, älä pikkunen Yrjö
siskos on rantalepikössä
kerpuja keräämässä
Älä itke Yrjö, älä pikkunen Yrjö
veljes on kansakoulussa
ärrää oppimassa
Toisinnon tiedot: - Tämän lauloi mulle eräs humalainen, ei antanu nimee, eikä edes mistä on kotoisin. Murteesta päättelen, että hän on Jyväskylän seuduilta.
Helsinki. Johan K. Harju 7321.1970. Liekkimajassa 9.2.-70.
Lauluun liittyy r-äänteen sorauttaminen, ja sitä on laulettu "Aaa tuuti lullan" säveleen.
Elokuvassa "Mullin Mallin" vuodelta 1961 laulun esittää Matti…
Saamelaisia tytönnimiä nimipäivineen löytyy Yliopiston nimipäiväalmanakasta. Mikäli almanakkaa ei löydy kotikirjastosi kokoelmista, voit saada sen käyttöösi menemällä lähimpään kirjastoon ja tekemällä siellä kaukolainapyynnön. Esimerkiksi Kauniaisten kirjastosta almanakan voi lainata.
Ravintola Safari klubi toimi ainakin 1970-luvulla osoitteessa Eerikinkatu 14 (lähde: Ollila, Toppari, Puhvelista Punatulkkuun: Helsingin vanhoja kortteleita). Saman kirjan mukaan Safari klubi ei ole sijainnut Ratakadulla. Osoitteessa Ratakatu 9 ovat toimineet mm. ravintola Palaveri ja Kellari Disko.
Täsmälleen kysymyksen esittämässä muodossa runo löytyy Lucy Cousinsin kirjasta Maisa käy kirjastossa.
Runo yhdistelee aineksia kahdesta perinteisestä englantilaisesta lastenlorusta: kärpäsen nielemisaihe tulee lorusta There was an old lady who swallowed a fly (eukko nielee kärpäsen, sitten hämähäkin pyydystämään kärpäsen, linnun pyydystämään hämähäkin ja niin edelleen, aina hevoseen saakka, jonka nieleminen koituukin sitten eukon kuolemaksi), kun taas liki loputtomiin jatkettavissa oleva toisiinsa johtavien tapahtumien ketju on kenties tutuin lorusta This is the house that Jack built (suomeksi Jussin talo, vanhojen englantilaisten lastenlorujen aiheista vapaasti Kirsi Kunnaksen riimittelemänä kirjassa Hanhiemon iloinen lipas), tyyliin "…
Käytössäni olevien lähteitten mukaan Maya espanjalaisena nimenä tulisi sanasta Maia, joka tarkoittaa lisääntymisen kuningatarta kreikkalaisessa mytologiassa. Toisaalta taas nimeä on Espanjassa käytetty myös lempinimenä Amaliasta, jonka ajatellaan merkitsevän ahkeraa ja työteliästä. Intialaisen mytologian mukaan nimi Maya tarkoittaa Shivan puolisoa, jumalatar Deviä.
Maya on myös ”jumalien voima”.
Lähteet: Room, Adrian: Dictionary of first names,Lontoo, 2002; Norman, Teresa: The world of baby names, New York,1996.
Sara Shepardin kirjoittamaa Pretty little liars -sarjaa on ilmestynyt tähän mennessä kaiken kaikkiaan 12 osaa. Tänä vuonna sarjaan on määrä ilmestyä vielä kaksi osaa lisää.
Sarja on siis suomenkieliseltä nimeltään Valehtelevat viettelijät ja siitä on suomennettu toistaiseksi neljä osaa. Kustantajalta (Gummerus Kustannus) kerrottiin, että koko sarja on tarkoitus julkaista suomeksi noin kahden tai kolmen kirjan vuosivauhdilla.
Lähteet:
https://finna.fi
http://en.wikipedia.org/wiki/Pretty_Little_Liars
Gummerus Kustannus / Suomennettu kaunokirjallisuus
Kysymäsi aineisto löytyy Kansalliskirjastosta sekä lehti- että mikrofilmiaineistona. Lehdet ovat Kansalliskirjaston kansalliskokoelmassa, jota voit tutkia luvan siihen saatuasi em. kirjaston lukusalissa. Mikrofilmattuna aineisto löytyy em. kirjaston Käsifilmistöstä. Kansalliskirjasto ohjeistaa luvan hakemisesta hyvin kotisivuillaan. Kaukolainaksi tuota aineistoa ei anneta.
Katso ohjeet luvan pyytämisestä
http://www.kansalliskirjasto.fi/kokoelmatjapalvelut/lainaus/kansallisko…
Kirjojen lainaamiseksi tarvitset kirjastokortin. Sen saat ilmaiseksi mistä tahansa Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteestä. Alle 15-vuotias tarvitsee korttiin jonkun aikuisen takaajaksi, esimerkiksi isän tai äidin. Kortin saamiseksi täytyy esittää kirjastossa kuvallinen henkilöllisyystodistus. Alle 18-vuotiailta käy myös kuvaton Kela-kortti. Jos kortti katoaa, alle 15-vuotiaille uusi kortti maksaa 2 euroa ja muille 3 euroa.
Kirjastokortilla voi lainata kirjastossa joko itsepalveluautomaatilla tai palvelutiskillä. Automaattiin täytyy asettaa ensin kirjastokortti, sitten näppäillä tunnusluku eli pin-koodi ja lopuksi viedä kirjat vuorotellen automaatin lukulaitteen alle. Kun kirjat on lainattu, kortti otetaan pois ja ruudulta painetaan,…
Internetistäkin löytyy erilaisia listauksia vuoden 1962 tapahtumista:
http://fi.wikipedia.org/wiki/1962
http://www.historyorb.com/events/date/1962
http://en.wikipedia.org/wiki/1962
http://www.thepeoplehistory.com/1962.html
http://www.brainyhistory.com/years/1962.html
Kirjastoista löytyy myös esimerkiksi Mitä-missä-milloin -niminen vuosittain ilmestyvä kirjasarja, josta löytyvät tarkemmat tapahtumat kullekin ilmestymisvuodelle.
Lisäksi seuraavassa teoksessa eritellään myös etsimäsi vuoden 1962 tärkeitä tapahtumia: Muutosten vuosisata 7: 1961-1973 (WSOY, 1995)
Kannattaa siis suunnata omaan lähikirjastoon!
Maailmanlaajuisia täysin luotettavia listoja, joita tiedustelet, ei ole olemassa. Internetistä kuitenkin löytyy paljon aihetta käsitteleviä sivuja.
Suomen viralliset myyntiluvut löytyvät Suomen ääni- ja kuvatallennetuottajien sivuilta: http://www.ifpi.fi/tilastot/. USA:n vastaava lista löytyy osoitteesta http://www.neosoul.com/riaa/. Sivuilla on lisäksi aiheeseen liittyvää tietoa.
Guinnessin Suuren Ennätyskirjan 1998 painoksessa (ss. 106-109) on mainittu useita listoja mutta niiden luotettavuus on kyseenalainen (lähteitä ei ole mainittu).
"Jussi Vares" on kirjailija Reijo Mäen luoma kuvitteellinen henkilö, joka esiintyy lukuisissa kirjoissa ja elokuvissa. Suomenkielisen Wikipedian artikkelissa on mm. seuraava lyhyt luonnehdinta: " Vareksella on ystäviä lain molemmilta puolilta ja hän toimii usein molempien puolien edustajien palveluksessa, turhia kyselemättä, kunhan palkka on hyvä. Jussi Vareksen heikkouksiin kuuluvat kylmä olut ja kauniit naiset, joista hänellä ei ole yleensä tapana kieltäytyä."
Todennäköisesti Vares-hahmon luonteen ja sen vahvuudet määrittelee lukija hyvin pitkälle oman näkemyksensä ja odotustensa pohjalta, kun kyseessä kuitenkin on fiktiivinen hahmo. Vareshan ei ole mikään perinteinen vakava, ahdistunut tai työhullu etsivä, vaan pikemminkin hiukan…