Best rated answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Pitäisi löytää runo, joka alkaa: "Jos olisin tämä potilas..." 1496 Runo lienee Helena Anhavan ja se löytyy kokoelmasta "Kysy hiljaisuudelta itseäsi" vuodelta 1974 sekä myös teoksesta Parantava runo (Helsinki, Tammi, 1982), s. 173.
Onkohan missään saatavilla Kotalahti-kirjaa. 1188 Vuonna 2002 on ilmestynyt kylähistoriikki Kotalahti ajan virrassa, jonka on toimittanut Jouko Kokkonen ja julkaissut Kotalahden kylähistoriatoimikunta. Teoksessa on sivuja 672. Kirjaa ei ole Varkauden kaupunginkirjastossa. Sen sijaan se on Leppävirran kunnankirjaston ja Kuopion kaupunginkirjaston kokoelmissa, joten sen saa lainaan niistä tai asiakas voi pyytää sitä kaukolainaan Varkauden kaupunginkirjastosta.
Kysyisin ruotsalaisen (muistaakseni lehtimiehen) nimeä. Hän oli kirjoittanut kolmen kirjan käsikirjoituksen ja kuoli ennenkuin ensimmäistäkään oli julkaistu… 680 Kyseessä on ilmeisesti Stieg Larsson, tukholmalainen toimittaja ja kirjailija, joka kuoli 2004 sydänkohtaukseen vain 50-vuotiaana. Hän jätti jälkeensä valmiit käsikirjoitukset romaanitrilogiaa varten. Trilogian ensimmäinen osa Miehet, jotka vihaavat naisia on vasta julkaistu suomeksi. Larssonista oli juttu Helsingin Sanomissa 8.11.2006.
Mistä on nimi Elviina ja mikä on sen tausta. Kiitos etukäteen 2787 Elvina nimen alkuperä on hämärän peitossa. On oletettu, että se saattaa juontaa juurensa nimistä Alvi(i)na ja Albine. Nimeä on pidetty myös Elviran rinnakkaismuotona. Elviina ja Elvine muodoissa nimi on erittäin harvinainen suomessa. Lähde: Saarikalle, Anne: Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön. Gummerus 2007. ISBN: 978-20-7143-2.
Haluaisin tietää, mistä voi hankkia sellaisia taustoja, joita käytetään rap- ja hip hop-kappaleissa. Käsittääkseni sellaisia on olemassa... 1759 Rap ja hip hop -kappaleiden taustoja löytyy netistä seuraavilta sivuilta: http://www.mikseri.net/artists/hiphoptaustoja.51390.php http://www.mikseri.net/music/search.php? action=search&genre=391 http://www.buyabeat.com/music_background.htm
Onko jossakin lehdessä tai julkaisussa tieto pölyimureiden ominaisuuksista eli millainen imuri kannattaisi ostaa. Tarkoitan ominaisuuksien vertailua ja/tai… 1479 Alla kaksi varsin tuoretta lehtiartikkelia, jotka käsittelevät pölynimureita. Sihvonen, Lauri: Paljon pölyä tyhjästä / Kuluttaja: 2007 ; (41) ; 3 ; 8-11. (Testissä 19 pölynimuria, joista 2 pussittomia); Purhonen, Antti: Vain muodon vuoksi : pussittomat pölynimurit / Tekniikan maailma : 2006 ; (54) ; 7 ; 134-139. (Testissä pölynimurit, joissa on pölypussin sijaan tyhjennettävä säiliö. Imurimerkit: LG V -KC402CTUG, Electrolux TwinClean Z 8245, Dyson DC08 T SSTV-EU, Hoover TC 2665, Severin 7946, Volta Cyclone XL U 6620). Lehtien saatavuuden voi tarkistaa osoitteesta: www.helmet.fi
Minä olen voinut uusia lainoja verkosta, mutta nyt en pääse enää oikealle sivulle, josta tarkistaisin eräpäivän ja uusimisen tekisin. Miksi tämä toiminto on… 1079 Kiitos palautteesta. HelMet-verkkokirjaston sivuja ei viime aikoina ole muutettu; myös kirjautumislinkki on entisellä paikallaan etusivun ( www.helmet.fi ) oikeassa yläkulmassa. "Omat tietoni" -linkin kautta voi tehdä myös paljon muuta kuin uusia lainoja: tehdä varauksia, muuttaa omia yhteystietoja, ylläpitää lainaushistoriaa ym. Niinpä linkin pääotsikkona ei voi olla lainojen uusiminen, vaan tämä on mainittuna yhtenä toimintona muiden joukossa. Kun kirjaudut omiin tietoihisi, sivulle avautuu ensimmäiseksi lista voimassa olevista lainoistasi ja niiden eräpäivistä (mikäli sinulla tällä hetkellä on lainoja). Listan yläpuolelta löydät painikkeet "Uusi kaikki lainat" ja "Uusi merkityt lainat", joiden avulla voit helposti uusia haluamasi…
Teen kouluainetta ja tarvitsisin pienen pätkän tietoa kreikan kos :in historiasta vielä voisitko auttaa minua? 541 Kosin saaresta ja sen historiasta kerrotaan esimerkiksi seuraavissa teoksissa: Davaris, Dimitris: Kos:Hippokratexen saari. Kukas, Jorgos: Kos:historia, taiteet, perinteet, matkailu.Lisää aineistoa aiheesta ja näiden kirjojen saatavuustiedot voit katsoa Plussa-aineistotietokannasta (valitse asiasanahaku) http://www.libplussa.fi/.
Miksi dieseltankkauspistoolit on aina sotkuisia? 248 Dieselöljy on nimensä mukaan öljyä ja sotkee sen mukaan. Bensiini sen sijaan haihtuu ilmaan.
Terve, kun lisään tekstilaatikkoon tekstiä kopioimalla esim. kuvaan liittyvää tietoa, niin nuo tekstilaatikon rivit ovat eripituisia. Toisilla riveillä on vain… 859 Kyselin neuvoa kollegoilta täällä talossa ja sain tällaisen vastauksen. Toivottavasti auttaa sinua eteenpäin. Wordissä voi tehdä tekstilaatikoita ja tekstin muotoilu onnistuu ihan samalla tavalla kuin muunkin tekstin osalta. Tekstilaatikko tosin asettaa rajoituksia muotoiluille. Laatikossa on näkymättömät reunukset, joten yleensä laatikko kannattaa tehdä ylisuureksi ja ei käyttää itse tekstilaatikossa reunuksia - parempi lopputulos tulee kun tekee erikseen reunukset jos tarvitsee. Rivitysongelma saattaa liittyä marginaaleihin. Word 2003 versiossa jos kaavion/kuvan tuo Powerpointista, tekstin muotoilut nollautuvat tuonnissa, mutta muotoilut voi tehdä uudelleen. Riippuen miten hyvä laatuinen kuvan tulee olla voisit kokeilla luoda kuvan…
Mihin perustuu 7 päivän viikko? Missä muissa kulttuureissa sellaista noudatetaan? 1689 Eri lähteiden (mm. Gummeruksen Tietojätti A – Ö, 1983. s.1349. - Oja Heikki, Yliopiston almanakkatoimisto ja Otava: Aikakirja, 1999. s. 36) mukaan viikko ajanjaksolla arvellaan olevan yhteys kuun vaiheisiin. "Aikakirja" sivuilla 36 - 37 on tieto, että säilyneiden tekstien perusteella noin tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua Babyloniassa kuukauden seitsemäs, neljästoista, kahdeskymmenesensimmäinen ja kahdeskymmeneskahdeksas päivä olivat lepopäiviä. Päivämäärät sattuivat suurin piirtein yhteen kuun ensimmäisen neljänneksen, täydenkuun, viimeisen neljänneksen ja uudenkuun kanssa. "Gummeruksen Tietojätin" mukaan viikko, seitsemän päivän ajanjakso, esiintyi jo egyptiläisillä ja kaldealaisilla. Noin 600 eKr juutalaiset ovat omaksuneet…
Haluaisin lukea kirjoja, jotka kertovat Cornwallilaisesta taiteilijakaupungista nimeltä St. Ives. Sekä fakta että fiktio kiinnostaa. 965 Kuuluisimpia St. Ivesin taiteilijoita oli Barbara Hepworth. Hänestä kertoo esim. Gale: Barbara Hepworth works in the Tate Gallery Collection and the Barbara Hepworth Museum St. Ives. St. Ivesissa oli jo 1800-luvulla taiteilijayhteisö, tietoa netistä sivuilta: http://www.utopia-britannica.org.uk/pages/CORNW.htm ja http://www.penleehouse.org.uk/art-history/stives-artists.htm Faktaa löytyy Cornwall oppaista esim. Hannigan : Cornwall & The Isles of Scilly. Cornwalliin sijoittuvia romaaneja löytyi esim. Philippa Carr: Kerran taas kohdataan ja Richard Mason: Meren huoneissa.
Miksi nimi Jasmin ei ole enään yhtä suosittu kuin 1980- ja 1990-luvuilla? 782 Etunimissä suosikit vaihtelevat ja niissäkin on oma muotinsa. Nyt 2000-luvulla suosittuja ovat vanhat suomalaiset nimet. Suomalaiset ovat yleensä kokeilevampia naisten nimien suhteen ja antavat tytöille uudisnimiä, kun taas miehet saavat perinteisiä nimiä. Omalle lapselle ei tavallisesti anneta ainakaan ensimmäiseksi etunimeksi nimeä, jonka kantajia on paljon vanhempien ikäluokassa. Vanhempien nimet saattavat olla jälleen suosittuja heidän lapsenlapsenlapsillaan. Yleisimpien nimien suosion sykli on yli sata vuotta: esimerkiksi 2000-luvulla lapsilla suosittu etunimi Emma on ollut viimeksi suosiossa 1800-luvun lopulla. On kuitenkin myös muutamia etunimiä, joiden kantajia on melko paljon kaikenikäisten joukossa. Monet tällaiset jokaiselle…
Onko Ari Lautiainen julkaissut kirjoja, esimerkiksi runokirjoja? 565 Suomen kansallisbibliografian mukaan Ari Lautiainen ei ole julkaissut kirjoja.
Opiskelen tällä hetkellä Lappeenrannassa, mutta minulla on edelleen kortti Lahden kaupunginkirjastoon(toivottavasti tallessa) Saanko siis edelleen käyttää… 385 Toki voit käyttää Lahden kaupunginkirjaston (ja minkä tahansa kirjaston!) palveluja jatkossakin. Jos viime käynnistäsi on aikaa, pyydä virkailijoita tarkistamaan asiakastietosi ajantasalle.
Onko Helsingin Kallion alueella netti-kahviloita? 1472 Helsingin Kallion alueella on ainakin kaksi Call Centersin nettikahvilaa osoitteissa: Hämeentie 23 ja Näkinkuja 4(Metro). Aukioloajat ovat ma-la 11-22 . Tiedot on otettu Nuorisotiedotuskeskus Kompassin sivuilta, os. http://kompassi.lasipalatsi.fi/ . Kohdasta ATK/Media - Nettikahvilat voi saada luettelon kaikista Helsingin nettikahviloista.
Missä voisi lukea muutaman kuukauden vanhoja Wall Street Journaleja? 921 Helsingin kauppakorkeakoulun kirjasto säilyttää Wall Street Journal Europe -lehteä kuluvan vuoden (lehtiluettelo osoitteessa http://helecon.hkkk.fi/kirjasto/yleista/lehdet.html). Kirjaston osoite on Leppäsuonkatu 9 E. Wall Street Journal -lehden verkkoversio on osoitteessa http://interactive.wsj.com/home.html
Mikä on Nicke Nyfiken suomenkielinen nimi? 2758 Nicke Nyfiken on suomeksi Utelias Vili. Alunperin kirjat on kirjoitettu englanniksi ja niissä sankari kantaa nimeä Curious George. Kirjat on kirjoittanut Margret ja H.A. Rey.
Miten voin lukea e-book? Olen kirjan sivulla mutta en tiedä miten voin alkaa lukemaan kirjaa. Älykäs johtamisen 7.0 olisi kirja 613 Ellibs-kokoelman kirja Älykäs johtaminen 7.0 - Miten kasvaa viisaaksi johtajaksi? on tällä hetkellä lainassa. Kirja on taas saatavilla 07.09.2013. Kun kirjan tiedoissa on rivi: "Laina-aika 1 päivä 14 päivää" on kirja lainattavissa. Ellibs-kokoelman kirjoja ei voi varata. Ellibs esittely: http://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Kirjat/Ekirjapalvelut_esittelyssa(…
Mistä löydän keittokirjan, jossa on opastusta chilipaprikoiden (maustepaprika) etikkasäilöntään? Entä marinadit? 1328 Tässä viitteitä kirjoihin, joista mahdollisesti löytyisi hakemasi resepti: Hazen, Janet: Red hot and green--50 spicy vegetarian recipes--cooking with chilies, peppercorns, mustards, horseradish, and ginger, ISBN 0-8118-1052-6. Steer, Gina: The great chilli cookbook--recipes from the world's hottest cuisines, ISBN 1-85076-581-2. Wells, Troth: The spices of life, ISBN 0-7522-0538-2. Rodriguez, Douglas: Nuevo Latino--recipes that celebrate the new Latin American cuisine, ISBN 0-89815-752-8. Sullivan, Caroline: Classic Jamaican cooking--traditional recipes and herbal remedies, ISBN 1-897959-15-X. Kirjojen saatavuuden voit tarkistaa pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen aineistotietokannasta Plussasta (http://www.libplussa.fi). Plussassa…