Anne Saarikallen ja Johanna Suomalaisen teoksessa "Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön" (2007) nimen Jirka kerrotaan olevan rinnakkaismuoto tsekkiläisestä nimestä Jiri. Kumpaakaan nimeä ei löydy suomenkielisestä almanakasta. Eeva Riihosen kirjassa "Mikä lapselle nimeksi?" (1992) Jirkan nimipäiväksi onkin merkitty huhtikuun 24. päivä, jolloin Tsekinmaassa vietetään Jirin nimipäivää.
Pentti Lempiäisen teoksessa "Nimipäivättömien nimipäiväkirja" (1989) Jirkan nimipäiväksi on puolestaan mainittu huhtikuun 23. päivä. Tuolloin vietetään Suomessa Yrjön (alk. Georgios) nimipäivää, josta Jiri- ja Jirka-nimet ovat muunnoksia. Nimipäiväänsä viettävät 23.4. myös Jyrki, Jyri, Jori ja Yrjänä.
Aurinko säteilee valtavasti valoa. Sitä ympäröivä avaruus on kuitenkin lähes täydellinen tyhjiö eli siellä on hyvin vähän ainetta. Tällaisessa tilassa valkoinen tai väritön valo kulkee suoraan eteenpäin kapealla alalla törmäämättä juuri mihinkään. Ei ole mitään, mistä valo heijastuisi. Aurinko näkyy katsojasta kirkkaana pisteenä, jonka ympärillä on vain pimeyttä.
Maapallolla sen sijaan on paksu ilmakehä, jossa erilaisia kaasuja, vesihöyryä, pölyä ja muita hiukkasia. Valo ei pääse suoraan Maan pinnalle, vaan se muuttaa hieman suuntaa kohdatessaan ilmakehän atomeja. Ilmakehän läpi kulkiessaan valo leviää tasaisesti niin että koko taivas näyttää kirkkaalta. Eri aineita kohdatessaan valkoinen valo hajaantuu…
Suomen kansallisbibliografian Fennican mukaan Helmer Kalas on oikea nimi.
Väestörekisterikeskuksen sukunimihaun mukaan Kalas-nimisiä ei ole elossa, mutta on ollut kaksi henkilöä sillä nimellä. Katso
https://192.49.222.187/Nimipalvelu/default.asp?L=1
Kuopion lyseon oppilasmatrikkelista löytyy seur. tieto:
”Kalas (Kilkki), Kaarlo Helmer, s. 1.7.1921 Rantasalmella, vanhemmat pol. konst. August Evald Kilkki ja Martta Huopalainen. Tuli VII lklle Mikkelin lyseosta, yo 1940. Toiminut liikealalla mm. Italiassa, Suomessa ja Ruotsissa. Osall. 2. maailmansotaan SS-joukoissa Saksan itärintamalla ja jatkosotaan, luutnantti. Puoliso v.1948 Gina Fuser”. Ilmeisesti Helmer Kalas on muuttanut myöhemmin sukunimensä Kilkistä Kalasiksi. Nimeä Kaarlo Helmer…
Kiva kun vinkkasit genren englanninkielisen nimen. Löysin sillä lista suosituista Dark academia kirjoista https://www.goodreads.com/shelf/show/dark-academia
Kirjailijoiden teoksia on muutamia suomennettu:
Marisha Pessl: Yönäytös (elokuvallisesti etenevä kirja sijoittuu myös elokuvan maailmaan)
Eleanor Catton: Harjoitukset (katsaus nuorten taideopiskelijoiden kyyniseen maailmaan)
Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita (Poikakoulun menneisyydestä nousee murhaava kostaja)
Libba Bray: Kauhun ja kauneuden valtakunta (Kauhuromantiikkaa sisäoppilaitoksessa)
Evelyn Waugh: Mennyt maailma : kapteeni Charles Ryderin hengelliset ja maalliset muistelmat (Aatelisperheen elämän charmia ja dekadenssia…
Maiju Lassilan romaani Tulitikkuja lainaamassa (1910) sijoittuu tapahtumiltaan Liperiin ja Joensuuhun.
Romaanista on tehty kaksikin elokuvaa. Vuonna 1938 Toivo Särkkä ja Yrjö Norta ohjasivat romaanin pohjalta saman nimisen elokuvan. Sen ulkokuvaukset tehtiin pääosin Hämeenlinnassa, mutta joitakin kohtauksia kuvattiin Helsingissä, Herttoniemessä.
Vuonna 1980 Tulitikkuja lainaamassa kuvattiin toisen kerran suomalais-neuvostoliittolaisena yhteistyönä. Elokuvan ohjasivat Risto Orko ja Leonid Gaidai. Kaupunkikohtaukset kuvattiin Porvoossa. Muita ulkokohtauksia kuvattiin Karttulassa, Ristiinassa ja Mäntsälässä.
Suomen kansallisfilmografiasta voit tarkistaa vielä tarkemmat kuvauspaikat kohtauksittain.
http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%…
Kivillä ei ole parantavia ominaisuuksia. Jos vatsa vaivaa, tulee kääntyä lääkärin puoleen.
Helmet-kirjastojen kokoelmista löytyy asiasanalla "kiviterapia" aihetta käsitteleviä kirjoja. On kuitenkin muistettava, että nämä ovat näennäistieteellisiä teoksia eivätkä vakavasti otettavia terveystiedon lähteitä.
https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Skiviterapia__Orightresult?lang=fin&suite=cobalt
Sanoma- ja aikakauslehtien värit eivät ole myrkyllisiä. Suomessa käytetyt painovärit ovat suurilta eurooppalaisilta väritehtailta peräisin ja ne on hyväksytty käytettäviksi joutsenmerkityissä painotuotteissa. Kollegamme Helsingin kaupunginkirjaston Kysy.fi-palvelussa ovat selvittäneet asiaa. Kasviöljyä käytetään värien osana, mutta sen osuus on enimmillään vain 40 %. Painokone, paperi ja haluttu laatu sanelevat painovärin vaatimuksia, näin ollen kasviöljypohjaisten värien kanssa ei välttämättä ole mahdollista toimia. Rainaoffset painatuksessa nousee ongelmalliseksi kasviöljyjen kuivatus, sillä kuivuminen edellyttää korkeaa lämpötilaa verrattuna perinteisiin mineraalipohjaisiin väreihin, jotka asettuvat paperille.…
Laulu rakkaudelle - Secret song Suomi -ohjelman ensimmäisessä ohjelmassa 25.12.2020 Irina Björklund lauloi Jorma Uotiselle kappaleen Balladi elokuvasta Klaani. Hän lauloi sen ranskaksi. Ranskankielinen käännös oli myös Irina Björklundin ja nimeltään La ballade du film le Clan.
https://www.epressi.com/tiedotteet/musiikki-ja-viihde/luvassa-uskomatto…
Kappale on Mika Kaurismäen elokuvasta Klaani - tarina Sammakoitten suvusta. Kappaleen on säveltänyt Anssi Tikanmäki ja sanoittanut Juice Leskinen. Elokuvassa sen lauloi Päivi Portaankorva, mutta sen on esittänyt ja levyttänyt moni muukin.
Cd-levyllä Films : Musiikkia Mika Kaurismäen ohjaamiin elokuviin (Anssi Tikanmäki) sillä on englanninkielinen nimi (Ballad of the Clan),…
Pirjo Mikkosen kirjassa Sukunimet Pietilä-nimestä viitataan nimeen Pietikäinen, joka on sukua nimille Pietarila, Pietarinen, Pietiläinen, Pietinen. Näiden kaikkien alkuna saattaa olla etunimi Pietari, josta Pieti on muunnos. Pietilä-nimi olisi näin syntynyt ensin talon nimeksi isännän mukaan, ja sittemmin otettu sukunimeksi. Nimi Pietari on raamatullista alkuperää, joten se on ollut yleinen koko Suomessa kuten myös Pieti. Siitä johdettuja sukunimiä on kirjattu keskiajalta lähtien, kantakoti on Juvalta lähtöisin. Suomen kielen etymologinen sanakirja kertoo sanasta 'pieti' näin: pieti, pietti, piettiö tai peeti = korttipelin häviötikki ja myös pelissä hävinnyt henkilö, pulassa oleva jne. Lönnrotin keksimä merkitys sanalle on 'punajuuri' (…
Jos kirjassasi on hometta, se on tukala vihollinen. Hometta on hyvin vaikea poistaa, ja rihmastoja ja itiöitä voi jäädä kirjaan joka tapauksessa. Tummia laikkuja kirjasta ei varmaankaan saa enää pois ilman ammatilaiskäsittelyä.
Voisit kuitenkin kokeilla arvokkaaseen kirjaasi ruokasoodaa. Paul Andrea neuvoo kirjassaan "Ruokasoodan ihmeet" seuraavaa: "Pudotitko kirjan kylpyammeeseen? Käytä ruokasoodaa kirjan kuivaamiseen ja homeen estoon. Ripottele sivujen väliin ja anna kirjan kuivua. ... Kun kirja on täysin kuiva, voit tomuttaa sen uudelleen ruokasoodalla ja päästä näin eroon homeesta, jota ehkä on kehittynyt kirjan sivuille. Jätä kuivumaan aurinkoiselle paikalle."
Ehkä kannattaisi kokeilla ruokasoodalla tomuttamista ja tuulettamista tai…
Sukunimi-infon mukaan Suomessa käytettävä Winter-sukunimi näyttäisi olevan ruotsalaista alkuperää. Myös kirjoitusasua Vinter näkyy käytettävän. Ruotsissa Winter oli kahden vanhan aatelissuvun nimi 1600-luvulla. Nimi saapui Ruotsiin Johan Henrik Winterin kautta Ruotsin Liivinmaasta.
Sukunimi perustuu kantagermaanin sanaan *wintruz, joka esiintyy nykyään englannissa sanana winter, saksassa Winter ja ruotsissa vinter. Se ei siis perustu englantiin, vaan kehittyi englannin sanan kanssa.
Sukunimi-info: https://www.tuomas.salste.net/suku/nimi/winter.html
Winter, Wikipedia (ruotsiksi): https://sv.wikipedia.org/wiki/Winter
Suvivalssi löytyy useammasta kokoelmasta, esim. Love: kun katsoit minuun (2005). Tämä kesä on rakkauden aikaa-nimellä ei löydy mitään, mutta Kesä on rakkauden aikaa löytyy esim. Matti & Teppo: Suuret valssisuosikit (1995).
Saatavuuden voi tarkistaa http://www.lapinkirjasto.fi
jossa mennään aineistohaku ja varaukset > haku, jossa mahdollisuus rajata nuottiin.
Kolme suomalaista naista on voittanut olympiakultaa kesäkisoissa.
Aale Tynni Lontoossa, 1948 (Taidelajit, lyriikkakirjallisuus).
Sylvi Saimo Helsingissä, 1952 (Melonta).
Heli Rantanen Atlantassa, 1996 (Keihäänheitto).
Lisää olympialaisten historiasta ja tuloksista voi lukea http://www.noc.fi/sivut/linkit.html
Väinö Linna oli itse alusta asti mukana Rauni Mollbergin Tuntematon-projektissa, joten oletettavasti hän oli lopputulokseen suhteellisen tyytyväinen. Ainakin se oli hänen mielestään uskollisempi alkuperäiselle romaanille kuin Laineen versio.
Edvin Laineen mielipidettä Mollbergin ohjauksesta en onnistunut löytämään.
Lähteet:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/07/07/tapahtui-1985-uusi-tuntematon-…
https://www.mtv.fi/viihde/elokuvat/artikkeli/kommentti-tuntemattoman-oh…
Englanniksi Coleridgen The Rime of the Ancient Mariner on luettavissa verkossa:
http://etext.lib.virginia.edu/stc/Coleridge/poems/Rime_Ancient_Mariner…
Seitsenosaisen runon suomenkielinen nimi on Vanhan merimiehen tarina. Tuo albatrossikohta on runon ensimmäisen osan lopussa:
Yli lumen ja jään, läpi usvasään
lens albatrossi luo;
me siunasimme, kuin ollut ois
kristityn sielu tuo.
Se ristiin rastiin liiteli
se alas laskeutui.
Jääkenttä halkes jyrähtäin;
sen lävitse laiva ui!
Me saimme tuulen myötäisen,
ja albatrossi tuo
joka päivä syömään, leikkimään
tuli merimiesten luo.
Ja illoin lepopaikakseen
se löysi raakapuuun;
ja kalvaina läpi pilvien
öin kuulsi säteet kuun."
"Mies, riivaajalta varjelkoon
sua Herra taivasten! -
Miks kalpenet?" - "Minä…
Runo on Zacharias Topeliuksen Vuosileikki, jonka on suomeksi tulkinnut Alpo Noponen. Joissakin lähteissä runo on pantu tyystin Noposen nimiin. Vuosileikki on luettavissa esimerkiksi Topelius-lukemistosta Pyhäpäivän lukemisia lapsille ja aikuisille (WSOY, 2007). Pieni aarreaitta -sarjan kolmannesta osasta Runoaitta (WSOY, 1993) se löytyy myös - tässä Alpo Noposen töiden joukosta.
Merkintä "Innoituksen perustana teos [teoksen nimi]" näkyy metatiedoissa Huomautus-kentässä, mikäli kyseinen teos perustuu johonkin toiseen kirjalliseen teokseen, kansantarinaan tai mytologiaan tai on kyseisen lähteen innoittama.
Esimerkkinä voidaan mainita Helmet-kirjaston aineistosta esimerkiksi seuraavat kirjat:
- Jeanne Willis & Tony Ross: #Kultakutri (kirjan innoituksen perustana on klassikkosatu Kultakutri ja kolme karhua)
- Jeanne Willis & Tony Ross: Pukkien pikku pila (kirjan innoistuksen perustana on klassikkosatu Kolme pukkia)
- Kristina Gorcheva-Newberry: The orchard (kirjan innoituksen perustana on Anton Tšehovin teos Kirsikkapuisto)
Jojo Moyesin kirja Lainakengissä puolestaan pohjautuu hänen…
Kappale Ennen kuolemaa löytyy esim. Vesa-Matti Loirin cd-levyltä, jonka nimi on Vesa-Matti Loiri. Ennen kuolemaa sisältyy myös Arja Saijonmaan cd-levyyn La Cumparsita. Myös Topi Sorsakoski esittää ko kappaleen levyllä Hurmio.
Mustangsien levyllä Going doing on Avant de mourir. Avant de mourir on myös Tea-Time Ensemblen levyllä Original tea-time music sekä Kaarlo Pennasen Pisaroita 60-vuotistaipaleelta-levyllä.
Saatavuustiedot pääkaupunkiseudulla saatte netistä Plussa-tietokannasta http://www.libplussa.fi
Suomessa siirryttiin goottilaisista kirjaimista latinalaisiin noin 1920-luvulla. Tarkkaa vuotta ei ole, koska kirjaintyylien käyttö oli liukuvaa. Goottilaiset kirjaimet olivat käytössä joAgricolan aikaan eli ensimmäinen suomenkielinen raamattu on painettu niilla.
"Kun ensimmäiset suomenkieliset kirjat painettiin 1500-luvulla, oli tapana, että latinankielistä tekstiä, jota osasivat lukea vain papit ja muut oppineet, painettiin niillä latinalaisilla kirjaimilla, joita mekin nykyään käytämme. Sen sijaan kansankielistä tekstiä, jota ihan tavallisten ihmisten piti ymmärtää, painettiin koukeroisen näköisillä goottilaisilla kirjaimilla. Saksan- ja ruotsinkielisiä kirjoja oli jo aikaisemmin painettu goottilaisilla kirjaimilla, ja niitä alettiin…
Pääkaupunkiseudun kirjastoihin tulee runsaasti (useita kymmeniä) saksankielisiä lehtiä, niin yleisaikakaus-, harraste- kuin sanomalehtiäkin.
Parhaiten saksankielisiä lehtiä voit hakea HelMet - aineistotietokannasta (http://www.helmet.fi) siten, että valitset hakutavaksi Opastettu haku ja sen alta sanahaku-linkin. Sanahaussa voit hakusanaksi antaa esim. lehti, sekä rajata aineiston (lehdet) ja kielen (saksa), niin saat listan kaikista pääkaupunkiseudun kirjastoihin tulevista saksankielisistä lehdistä.
Halutessasi voit lisäksi rajata haluamasi kirjastot. Jos haluat tietyn aiheisia esim. sisustuslehtiä niin hakusanaksi tulee "lehti sisustus" tai jos haluat naistenlehtiä niin hakusanaksi voit laittaa "naistenlehdet", ja sitten tietenkin ne…