Kirjojen kustannuspäätöksistä päättää kustantaja eli tässä tapauksessa Kustannusosakeyhtiö Tammi. Ainakaan ensi syksynä ei ennakkotietojen mukaan ole suomennoksia tulossa. Viimeisin suomennos on vuodelta 2005: Lisa ja äitienpäivän yllätys ja kyseessä on kirjasarjan 24. osa. Voit tietysti lähettää toivomuksesi Tammen asiakaspalveluun osoitteella asiakaspalvelu@tammi.fi.
Laulu on nimeltään "Harmaat silmät", ja sen on säveltänyt Toivo Kärki ja sanoittanut L. Suolakivi (eli Helena Eeva). Laulu alkaa: "Milloin mulla aikaa on mietteisiin, niin ne vievät muistoihin armaisiin." Toinen säkeistö alkaa: "Tummiin silmiin tuhannet tuijottaa, sinisistä laajalti laulellaan. Silmät harmaat muilta unhoon jää, siksi kertaan pienoisen laulun tään".
Tämän valssin ovat levyttäneet esim. Henry Theel ja Erkki Junkkarinen. Nuotti löytyy esim. Suuren toivelaulukirjan osasta 18.
Niin kuin Johan Turi kirjoittaa kirjassaan Kertomus saamelaisista (Muitalus samiid birra, 1910) että saamelaiset eivät ole tulleet mistään vaan ovat aina olleet täällä niin myös voi sanoa joiusta. Mistä on ihmisen laulaminen ylipäänsä lähtöisin, siinäpä kysymys. Yhtymäkohtia saamelaisten joiulle on tutkittu olevan jopa intiaanien laulamisessa (vrt. Timo Leisiö). Joiku, luohti, leu'dd (myös vuelle) on tapa jolla joku paikka tai ihminen tai eläin joikataan ikään kuin luokse. Saamelaisalueen eri puolilla lauluperinne eroaa toisistaan paljonkin (vaikkapa alueen äärilaidat kolttasaamelaiset vs. eteläsaamelaiset).
Joiku ei ala eikä se lopu, se on vain olemassa. Perinteistä joikua esittää edelleen esim. Enontekiön saamelainen Wimme, jos toki…
"Juipin" merkitystä on pohdittu Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa aiemminkin: https://www.kirjastot.fi/kysy/mika-on-sanan-juippi-etymologia.
Kysyin asiasta vielä Kotimaisten kielten keskuksesta, ja heidän asiantuntijansa Klaas Ruppel vastasi kysymykseesi näin:
Sana juippi on murteissa melko yleinen, ja Suomen murteiden sanakirjassa annetaan merkitykseksi ’epäluotettavasta, tottelemattomasta, uppiniskaisesta tms. nuoresta miehestä t. keskenkasvuisesta pojasta: lurjus, hunsvotti, sälli’.
Sanakirja tuntee myös verbin juiputtaa ’huiputtaa’, tosin vain Karstulasta. Verbi taitaa olla satunnainen johdos sanasta juippi. https://kaino.kotus.fi/sms
Heikki Paunosen Stadin slangin suursanakirjassa ”Tsennaaks Stadii, bonjaaks…
Murteissa sanalla 'kari' on monia merkityksiä, kuten 'pieni saari', 'kivikkoinen koski', 'kivikko- tai hiekkamatalikko', 'sora tai hiekka maassa' jne. Kaikkia näitä merkityksiä mahtuu paikannimiin, joista sukunimi Kari ja monet samantapaiset (Karikoski, Karila ym.) ovat kehittyneet. Osa Kari-sukunimistä voi johtua myös ortodoksisesta ristimänimestä Kari, joka on puolestaan johdos Makarioksesta.
Sukunimi Kari on ollut nimenmuuttajien suosiossa. Ensimmäisten suomalaismielisten sukunimensä vaihtajien joukossa oli ylioppilas Nikolai Christerson, joka otti sukunimekseen Karin vuonna 1876. Hänen esimerkkiään noudatti 1906 puolensataa nimenmuuttajaa Etelä-Suomessa.
Lähde: Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan kirja Sukunimet (Otava, 1992).
En tiedä tarkoititko tässä nyt romaaneja pelkästään vai myös tietokirjoja tai luetko kirjasarjaksi sellaiset kirjat joissa on samat henkilöt vai pitääkö saman tarinan jatkua kirjasta toiseen, mutta tässä alla on vähän ehdotuksia.
Jos tietokirjatkin otetaan niin Guinnessin ennätystenkirjan mukaan japanissa ilmestyvässä matkaopaskirjasarja Rurubussa oli jo vuonna 2010 lähes 3800 osaa. http://www.guinnessworldrecords.com/world-records/longest-book-series-t…
Jos lasten ja nuorten kirjasarjoja ajatellaan niin pisimpiä ovat varmaankin Aku Ankan taskukirja -sarja ja Neiti Etsivä -kirjat. Molemmissa on osia yli 400.
Saksalaista Perry Rhodan -sarjaa on julkaistu vihkosina yli 2800 ja kovakantisinakin 131 kappaletta. http://www.perry-rhodan.net/…
Lassi on muunnos Laurista ja vanhaa etunimistöämme. Lauri puolestaan on peräisin Laurentiuksesta, mikä tarkoittaa ”laakerinlehdellä seppelöityä”. Pyhä Laurentius oli roomalainen marttyyri.
Nimistä löytyy lisätietoa Kustaa Vilkunan Etunimikirjasta sekä Pentti Lempiäisen Suuresta etunimikirjasta. Kirjat löytyvät mm. Metson käsikirjastosta, jos lainattavat kappaleet ovat menossa.
Eroottinen aineisto, sellainen jota aikaisemmin on nimitetty pornografiaksi, on kirjastojen kannalta ongelmallista. Ensinnäkin yleisillä varoilla ylläpidettynä laitoksena kirjasto on julkisesti vastuussa hankintapolitiikastaan. Runsas eroottinen aineisto herättäisi todennäköisesti vastalauseita. Kaikenlainen kuvallinen esitys nostaisi hyvinkin jyrkkiä kannanottoja naisten halventamisesta yms. Toisaalta pornografiseksi luokiteltavaa aineistoa on kuitenkin jonkin verran olemassa, vaikkakin enimmäkseen kirjoina. Varsinaisia pornoelokuvia ja -lehtiä ei kirjastoihin, Kallioonkaan, hankita.
Kirjastolla on rajallisesti aineistomäärärahaa. Hyvänlaatuiselle paperille painetut pornolehdet ovat suhteettoman kalliita, ja kirjaston täytyy jättää…
Sarjaa ei löytynyt hauillani lainattavana tai ostettavana tallenteena. Sitä voisi toivoa esitettäväksi Yle Areenassa, lomakkeen voi täyttää osoitteessa:
https://asiakaspalvelu.yle.fi/s/?language=fi
Ville Elorannan ja Lotta Jalavan teoksesta Sana sanasta: suomen kielen jäljillä (Tammi, 2021) löytyy alla oleva maininta:
"hyvä esimerkki on vitsailuun liittyvä sana läppä, jota ei välttämättä heti yhdistäisi huulta tarkoittavaan ruotsin läpp-sanaan." Läpän ja huulen heittäminen tarkoittaa samaa asiaa.
Mitään yhtenäistä käytäntöä ei liene olemassa, sillä yhteisestä kirjastojärjestelmästä huolimatta pääkaupunkiseudun kirjastojen henkilöstöhallinto on jokaisen kaupungin oma asia. Yleinen nyrkkisääntö on ottaa yhteyttä kunkin kaupunginkirjaston ns. henkilöstöjohtajaan tai sellaisen puuttuessa suurten kirjastoyksiköiden johtajiin. Heillä on normaalisti paras tieto siitä, mikä on oppisopimuskuvio kyseisessä kaupungissa kysymyshetkellä (se muuttuu koko ajan) ja miten kannattaa edetä.
En tunne tieteellisten kirjastojen käytäntöjä, mutta uskoisin em. nyrkkisäännön pätevän myös sillä puolella.
Siihen kannattaa varautua, että oppisopimustilanne voi olla myös hyvin huono eli ettei minkäänlaista hakua ole päällä. Mutta asian saa selville vain…
Vuoden 1875 25 pennin hinta-arvio vaihtelee 2 - 250 euron välillä. Vuoden 1866 1 markka on arvoltaan 50 - 700 euroa, ja vuoden 1872 25- penninen 10 - 500 euroa (Lähde: Suomen rahat arviohintoineen, 2008). Rahat jaetaan niiden kunnon mukaan eri luokkiin, ja hinta-arvioon vaikuttaa suuresti rahan kunto. Kuntoluokitus löytyy vaikkapa kolikot.com-sivustolta
http://www.kolikot.com/artikkelit/rahojen-kuntoluokat
Suosittelemme jännityskirjoista Anna Janssonin Emil Wern tutkii -sarjaa, jossa päähenkilönä on 11-vuotias poliisin poika Emil, joka itsekin kokeilee etsivän uraa.
Musta kaista -sarjassa on useiden suomalaisten kirjailijoiden jännityskirjoja.
Nemo Rossin kirjat yhdistävät arkeologian ja seikkailun.
Eoin Colferin Artemis Fowl on mukaansatempaava jännityssarja, jossa on myös fantasiaelementtejä.
Louis Sacharin Paahde on erinomainen nuortenkirja sekin.
Derek Landyn jännityskirjasarjassa Keplo Leutokalma päähenkilönä on luurankoetsivä.
Huumori on pääosassa Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirja -sarjassa, jossa tarina etenee sarjakuvamaisesti.
Kirsti Kurosen Vili Voipio -sarjassa päähenkilönä arkipäivän komiikkaa kohtaa kuudesluokkalainen poika.…
Kevin on englanninkielinen muoto gaelinkielisestä nimestä Caoimhin, joka taas pohjautuu iirin kielen sanaan "caomh" =lempeä, reilu, ystävä. (ROOM, Adrian: Dictionary of First Names, Cassell 2002)
Tämän unohtumattoman näyttelijäsuorituksen teki Sointu Angervo. Elokuva tosin ei ollut Kaasua, komisario Palmu vaan Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962).
Tieto on löydettävissä Suomen elokuva-arkiston ja Valtion elokuvatarkastamon ylläpitämästä Elonet-tietokannasta, joka löytyy osoitteesta www.elonet.fi
Kysymänne tarina löytyy Muumilaakson tarinoita -piirrossarjan jaksosta numero 32, Lampun henki. Siinä Niiskuneiti pyytää lampun hengeltä kaulakorua, jonka henki toimittaakin. Käy kuitenkin ilmi, ettei henki taio korua tyhjästä vaan on tuonut Niiskuneidille Vilijonkan korun.
Jakson tarina perustuu alkuperäisen Muumipeikko-sarjakuvan tarinaan Muumin lamppu, jossa tosin korun omistaja ei ole Vilijonkka vaan toinen naishenkilö.
Lampun henki -jakso on julkaistu dvd:llä nimeltä Lampun henki, jolta löytyvät lisäksi jaksot Kuuma lähde ja Kuplia. Muumin lamppu -sarjakuva on julkaistu albumissa Muumipeikko 9.
Helsingin kaupungin myöntämä erityisuimakortti on tarkoitettu vain helsinkiläisille (http://www.hel.fi/wps/portal/Liikuntavirasto/Artikkeli?WCM_GLOBAL_CONTE…).
Vantaan kaupungilla on vastaava kortti, jota myönnetään myös ulkopaikkakuntalaisille (http://www.vantaa.fi/i_perusdokumentti.asp?path=1;565;1538;50861). Vantaan kortin hinta on 45€. Reuma antaa oikeuden hakea korttia.
Artturi Kanniston kilpailumielessä vuonna 1921 sepittämä 103-kirjaiminen sanahirviö on todellisessa kielenkäytössä mahdoton, vaikka se onkin johdettu suomen derivaatiosääntöjen mukaan, niin kuin Kaisa Häkkinen on todennut. Aarni Penttilä on avannut Kanniston luomusta näin: "Sen ensimmäisenä kantasanana on kumartaa, josta on johdettu malliin nauraa – naureksia sana kumarreksia, siitä edelleen (malliin toimii – toimituttelee) kumarreksituttelee, siitä (malliin elelee – eleskentelee) kumarreksitutteleskentelee jne."
Uusi Suomi -lehden julistaman kilpailun satoa esittelevä Agapetuksen kirjoituskaan ei varsinaisesti valaise Kanniston sanan merkityksellisiä ulottuvuuksia; se tyytyy vain toivomaan,…
Vaikka me suomalaiset monissa asioissa otammekin mallia ruotsalaisista, emme valitettavasti ole saaneet aikaiseksi Sture Bergin Olika lika ord : svenskt homograflexikon -kirjan tapaista sanakirjaa.
Mitä suomen kielen homografiaan tulee, Klaus Laalo lienee tutkijoistamme aiheeseen perehtynein. Hänen töistään helpoimmin käsiin saatavissa lienee SKS:n kustantamana ilmestynyt Säkeistä patoihin : suomen kielen monitulkintaiset sananmuodot (1990), jonka lähdeluettelosta löytyy lisää mielenkiintoista tutkittavaa suomen kielen homografiasta kiinnostuneelle. Monien aihetta käsittelevien eri lehdissä ilmestyneiden artikkelien lisäksi Laalo on tehnyt yleisen kielitieteen sivulaudaturtyönsä suomen kirjoitetussa yleiskielessä esiintyvistä…
Tässä on joitakin nojatuolimatkailuun sopivia kirjoja:
Haavisto, Pekka: Eurooppa raiteilla
Irjala, Auli: Jään ja tulen maat: purjehdus Huippuvuorilta Tulimaahan
Itkonen, Juha: Minun Amerikkani
Kankimäki, Mia: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Monsen, Lars: Kanada: armoton erämaa
Mähkä, Merja: Ihanasti hukassa
Pesonen-Smith, Anna: Matkalippu Bollywoodiin
Lindstedt, Risto: Pallon henki: hämmästellen maailmalla
Lundberg, Ulla-Lena: Linnunsiivin Siperiaan
Rämö, Matti: Polkupyörällä Islannissa
Sutinen, Ville-Juhani: Kiinalainen ruletti
Tähtinen, Tero: Lohikäärmeen päivät: Puoli vuotta Shanghaissa
Vakkuri, Juha: Afrikan sydämeen
Vepsä, Emma: Asfalttivolgaa etelään: peukalokyydillä Moskovasta Afganistaniin…
