Kansalaisuus on hallinnollinen määritelmä, kun taas "englantilainen", "suomalainen", "nigerialainen", "hondurasilainen" jne ovat kulttuurihistoriallisia nimityksiä jollain alueella elävistä tai eläneistä kansoista. Usein mutta ei suinkaan aina kansallisuutta määrittää asuinalueen lisäksi yhteinen kieli tai yhteiset kielet.
Kansalaisuus ei ole täsmällinen, tieteellisesti rajattavissa oleva käsite, vaan enemmän kulttuurinen sopimus, josta voi vallita suuriakin erimielisyyksiä. Esimerkiksi Suomessa kiistellään edelleen siitä, kuka voi tai saa olla "saamelainen". Myös siitä, kuka voi tai saa olla "suomalainen", vallitsee hyvin erilaisia näkemyksiä.
Yleensä kansallisuuteen synnytään, mutta yhtä hyvin ihmisellä voi olla useampi kuin yksi…
Helmet sivustoa kehitetään parhaillaan. Saa nähdä, onko uudessa sivustossa toivomasi ominaisuus käytössä.
Muutosta odotellessa voisit kokeilla Helmet-sivujen muistilistaa.
Hakutulosten oikeassa reunassa, varaa toiminnon alla, on lisätoimintoja. Keskimmäisenä niistä on lisää koriin. Koriin lisätyn kirjan viereen ilmestyy Lisätty koriin ilmoitus. Sen linkistä pääset tarkastelemaan koria.
Korissa olevat kirjat voi lisätä Helmet-sivujen muistilistalle (tarvitset kirjastokorttisi numeron ja tunnusluvun) tai lähettää aiheen mukaan nimettynä viestinä sähköpostiin.
Kansalliskirjastosta kerrottiin, että mitään yleistä puhdistustapaa heillä ei ole. Puhdistettavassa kirjassa voi joskus olla vaikkapa hometta, jolloin puhdistus on sen mukaista. Usein puhdistuksessa käytetään vain imuria ja kuivaa liinaa tai pensseliä ja vanua.
Lapin ei-saamelaisten asukkaiden identiteetistä ei löytynyt lyhyttä määritelmää (olisiko sellaisen määritelmän kirjoittaminen uhkarohkeaa?), mutta aiheesta on kirjoitettu esim. Veli-Pekka Lehtolan teoksessa Rajamaan identiteetti (SKS 1997).
Joensuussa v. 1999 pidetyillä sosiologiapäivillä on Leena Suopajärvi käsitellyt lappilaista identiteettiä mm. seuraavasti:"Lappilaisuuden rakentuminen Vuotos- ja Ounasjoki-kamppailuissa. Identiteetin käsite on suhteen käsite. Identiteetit kiinnittävät ryhmät ja yksilöt erilaisiin asemiin ympäristönsä suhdeverkossa.
Suhde-ulottuvuuden huomioonottaminen tuo identiteetin käsitteeseen mukaan ajan ja paikan: identiteetti ei määrity tyhjiössä.Lappilaisuutta konstruoidaan maakuntalehti Lapin Kansan…
Suosittelen, että otat yhteyttä Yleisradion asiakaspalveluun ja tiedustelet asiaa sieltä.
Yleisradion asiakaspalvelu:
Yhteystiedot: https://asiakaspalvelu.yle.fi/csp
Valitettavasti suomen kielisistä nimiluetteloista ei Cassandra nimeä löytynyt. Englanniksi löytyi seuraava selitys verkosta:
CASSANDRA
Gender: Feminine
Usage: English, Greek Mythology (Latinized)
Pronounced: ka-SAN-dra (English) [key]
From the Greek Κασσανδρα (Kassandra), which possibly meant "shining upon man", derived from κεκασμαι (kekasmai) "to shine" and ανηρ (aner) "man" (genitive ανδρος). In Greek myth Cassandra was a Trojan princess, the daughter of Priam and Hecuba. She was given the gift of prophecy by Apollo, but when she spurned his advances he cursed her so nobody would believe her prophecies.
Parrankasvu on yksilöllistä ja osin perinnöllistä. Ajaminen ei kasvunopeuteen vaikuta.
Tietoa parrasta vaikkapa täältä:
http://www.nettineuvo.fi/index.asp
Sairaanhoitajien ammattitaitovaatimuksista ja osaamisesta löytyy netistä runsaasti tietoa. Tässä pari nettisivua:
Sosiaali- ja terveysministeriö:
http://pre20031103.stm.fi/suomi/pao/julkaisut/mon20_15/moniste.htm
Turun ammattikorkeakoulu:
http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9525596214.pdf
Aihetta käsitellään mm. seuraavissa kirjoissa:
Sairaanhoitaja asiantuntijana. Hoitotyön vuosikirja 2011, 2011
Hoitotyön osaaminen, 2005
Terveysalan ammatit ja koulutus, 2011
Englanninkielisten nimisivustojen mukaan Janelle on johdettu nimestä Jane. Nimen Janelle variaatioita: Janel, Janelba, Janell, Janella, Janellie, Janely, Janiella, Janielle, Jannelle, Jenell, Jenelle, Jinella, Jinelle, Johnelle ja Jonelle.
http://www.thinkbabynames.com/meaning/0/Janelle
Jane on englantilainen lyhentymä Johannasta, pitempiä muotoja ovat mm. Janet, Janetta ja Janette. Johanna (hepr. Jahve on osoittanut armonsa, Jumala on armollinen).
Lähde: Suuri etunimikirja / Lempiäinen, Pentti
Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan Janelle on maassamme sangen harvinainen nimi. https://192.49.222.187/Nimipalvelu/default.asp?L=1
Pyhäpäivien luonnetta tai sijoittelua suomalaisissa almanakoissa on muutettu useaan otteeseen. Yksi muutosten vuosista oli 1955, jolloin Marian ilmestyspäivä (25.3.) siirtyi sunnuntaiksi ja muuttui marianpäiväksi, Johannes Kastajan päivä (24.6.) siirtyi lauantaiksi ja pyhäinmiestenpäivä (1.11.) siirtyi lauantaiksi ja muuttui pyhäinpäiväksi. Kirkon piirissä ei pyhäpäivien siirtelyä ole katsottu suopeasti, mutta uudistus huomioitiin Yliopiston almanakan lailla heti myös Kirkkokansan kalenterissa (vuodesta 1956 Kirkon kalenteri). Yliopiston almanakassa siirryttiin pyh. miest. p.:stä pyhäinpäivään.Lähteet: Heikki Oja, Aikakirja Kirkon kalenteri Yliopiston almanakka
Kielitieteellistä selitystä ilmausten käytölle emme löytäneet, mutta Suomen murteiden sanakirjasta (kolmas osa: he-hujuuttaa) löytyy lukuisia sekä yksiköllisiä että monikollisia käyttötapoja ja merkityksiä henki-sanalla. Monikollista hengissä-ilmausta on käytetty myös murteittain tarkoittamaan elossaoloa tai esineestä ehjänä, kunnossa olemista.
Ulkoasianministeriön kirjastosta löytyy aineistoa kehityskysymyksistä, kehitysmaista ja niiden kulttuureista. Ulkoasiainministeriön kirjaston aineistohaulla haulla naisen asema löytyy 811 viitettä, http://global.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=15861&contentlan=1&… . Hakua voi rajata liittämällä hakusanoiksi esim. naisen asema ja kulttuuri, naisen asema ja uskonnot sekä naisen asema ja yhtyeiskuntaolot.
Ulkoasiainministeriön verkkopalvelusta löytyy naisen asemaa koskevaa tietoa
http://global.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=15805&contentlan=1&…
Haulla "naisen asema" (hakulaatikko sivuston oikeassa yläreunassa) löytyy ajankohtaisia artikkeleita naisen asemasta eri maissa.
Kannattaa katsoa myös Maailma.net-sivuston…
Vainajaan liittyviä lainkohtia ja lakeja:
Rikoslain 17-luvun 12 § (563/1998) Hautarauhan rikkominen
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=rikoslaki#L17
Hautaustoimilaki (457/2003)
2 § Yleiset velvollisuudet
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030457?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=hautaustoimilaki#L1P2
Laki ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä (101/2001)
4 luku Elimien, kudoksien ja solujen irrottaminen kuolleelta luovuttajalta
5 luku Ruumiinavauksen yhteydessä tapahtuva lääketieteellinen tutkimus- ja opetustoiminta
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20010101
Nora Schuurmanin Vahinkorakkauteen (1998), Marja-Leena Tiaisen Poistui kotoaan -kirjaan (2005) ja Asta Ikosen Luokan makeimpaan lomaromanssiin (2003)ei ole jatko-osia. The nightmare room -trilogian toinen osa on Pahin painajaisesi, mutta siihen ei ole olemassa jatkoa.
Nora Schuurmanin uusin nuorten kirja on Auringonkukkatalvi (Otava, 2005). Asta Ikosen tuorein teos Kettukuja vaarassa (Karisto, 2004).
Minna Canthista löytyy erittäin paljon tietoa. Tiivistettyä tietoa löytyy useista suomalaista kirjallisuudenhistoriaa käsittelevistä teoksista. Hänestä on julkaistu elämäkertoja ja tutkielmia. Näistä esimerkkeinä mm. seuraavat:
Nieminen, Reetta; Minna Canth, kirjailija ja kauppias, Otava 1990
Frenckell-Thesleff, Greta von: Minna Canth, Otava 1994
Paketti verkkosivuja löytyy Makupalat.fi:stä, https://www.makupalat.fi/fi/kokoelma/minna-canth
Kaikissa Helmet kirjastoissa ei ole tarjolla erillistä palautusluukkua. Kun kirjasto on auki, ei palautusluukkua yleensä käytetä. Aukioloaikana voi tulla kirjastoon sisälle palauttamaan lainat. Kesällä sekä palautusluukku että kirjasto voivat olla suljettuina. Silloin ne eivät näy palvelulistauksessa.Kuvankaappaus näyttää otetun klo 16-20 välillä, jolloin osa kirjastoista oli jo kiinni.
Wicca-uskonnosta löytyy tietoa www-sivulta
http://www.wicca.fi. Lisää tietoa löytyy googlesta (http://www.google.fi) esim. hakusanoilla: wicca, wiccat tai wicca yhdistys.
Lisäksi Taivalkoskenkin kirjastosta löytyy kirja:
Mitä wicca on?
Toim. Hjelm, Titus
Like 2005
ISBN 952-471-502-3