Ensimmäinen kirja voisi olla Marjatta Kureniemeen Kuinka Kum-Maa on kaikkialla. Se on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1954, ja siitä on otettu myös uusia painoksia. Toinen teos saattaa olla Astrid Lindgrenin Kultasiskoni (1974, myös uusi painos).
Toisissa, rinnakkais- tai mielikuvitusmaailmoissa seikkaillaan myös esim. näissä kirjoissa:
Aapala, Marja: Selma ja Ultramariinin puutarha
Ende, Michael: Tarina vailla loppua
Kujanpää, Mari: Hilda ja Tilda Salatun maassa
Lapintie, Tarja: Kiveen kätketty linna
Lindgren, Astrid: Päivärinne
Mandart, Pamela: Piilolaakso
Simukka, Salla: Sisarla
Helsingin kirjastotoimenjohtaja kertoi seuraava: Näitä tehdään yleensä määräaikaisina kokeiluina. Viime vuosina on kirjaston kautta voinut lainata esim. valokuvataidetta, tekstiilitaideteoksia, sähköauton tai pienoisgrillejä, joiden toimittaja tai omistaja on tehnyt kirjaston kanssa sopimuksen määräajaksi.
Ensimmäisenä tulee mieleen ranskalainen Jean-Antoine Watteau (1684–1721). Muita mahdollisia on esimerkiksi "Englannin Michelangeloksi" kutsuttu George Frederic Watts (1817–1904).Jean-Antoine Watteau — Google Arts & Culture Watts, George Frederic, 1817–1904 | Art UK
Tietoja hevosten fysioterapiasta voisit etsiä yleisesti hevosten hoitoon liittyvistä teoksista, esimerkiksi:
-Sirkkola, Heikki: Hevosen omistajan opas (1990)
-May, Chris: Hevonen: kasvatus ja hoito (1987)
Näissä teoksissa on kuitenkin vain hyvin yleisiä huomioita liittyen hevosten fysiologiseen hoitoon.
Aiheeseen liittyvä artikkeli:
-Lundelin, Tuija: Eläintäkin voi hieroa (Luomulehti; 2000; 6; 26-27)
Luomulehti löytyy Jyväskylän kaupunginkirjaston 3.kerroksen lehtienlukusalin varastosta.
Muiden kirjastojen kokoelmista löysimme Turun terveydenhuolto-oppilaitoksessa tehdyn opinnäytetyön:
-Kuivala, Mari: Fysikaalisten hoitomenetelmien käyttö hevosilla (1997)
Lisäksi Internetistä löytyi tietoa hevosten- ja yleinsä eläinfysioterapiaan liittyen…
Psykiatrinen kuntoutus on käytetty asiasana Yleisessä suomalaisessa asiasanastossa. Kun etsii Fennicasta asiasanalla saa yli 70 viitettä jotka ovat ilmestyneet 2000-luvulla.
Vuonna 2009 on painettu mm. Integratiivinen hypnoterapia / toim. Martti Tenkku ja Mielenterveyskuntoutujien klubitalot /toim. Outi Hietela-Paalasmaa.
Kysymyksessä ei ole tarkennettu painovuotta minkä asiakas katsoo uutuudeksi
Eräpäivä on kirjaston puolelta asetettu määräaika, jota lainaaja joko noudattaa tai sitten ei. Jos on tehty varaus, sen etenemistä voi normaalisti seurata verkkokirjaston kautta. Kun sen tilana on ODOTTAA NOUTOA tms., varauksen voi käydä hakemassa. Jos haluaa lainassa olevan saada käsiinsä ilman varausta, ei auta kuin istua koko aukioloaika silmä tarkkana palautuksen lähellä. Helpommalla varmaan pääsee, kun tekee varauksen.
Heikki Poroila
Esimerkiksi antikvariaatti Makedoniassa on ollut myynnissä ensimmäistä Aku Ankan taskukirjaa vuodelta 1970, ensimmäistä painosta, hintaan 430 e. Antikvariaatin sisäänostohinnaksi voidaan arvioida kolminumeroinen luku.
http://www.antikvariaattimakedonia.fi/index.php?sivu=tuotehaku&tuotenimi=aku+ankan+taskukirja&hae=
Reisjärvisistä Ahon ja Aholan suvuista on koottu sukututkimus Reisjärviset Ahon ja Aholan suvut (Seppo Aho, 2004), josta voisi olla apua. Piippolan alueelta ei ole erikseen sukututkimusta.
Kyseiset rivit ovat Hamletin ensimmäisen näytöksen viidennestä kohtauksesta. Paavo Cajanderin suomennoksessa vuodelta 1879 ne kuuluvat näin: "Ja joka hiuskarvan pystyyn nostais / Kuin hurjan piikkisian harjakset."https://www.gutenberg.org/cache/epub/15632/pg15632-images.htmlMatti Rossi on suomentanut saman kohdan seuraavasti: "(---) niin että hiukset nousisivat pystyyn / kuin raivostuneen piikkisian piikit."William Shakespeare: Hamlet (suom. Matti Rossi, 2013)
Kun syötät HelMet-palveluun "tilastolliset menetelmät", tulee ensimmäisenä esiin kirjan 5-7. painos. Kyseisen kirja on joka kirjastosta lainassa ja siitä on lisäksi kaksi varausta. Saat kirjan nopeimmin käsiisi jos teet itsellesi varauksen.
http://luettelo.helmet.fi/search~S9*fin?/Xtilastolliset+menetelm{u00E4}t&searchscope=9&m=&l=&b=&Da=&Db=&SORT=D/Xtilastolliset+menetelm{u00E4}t&searchscope=9&m=&l=&b=&Da=&Db=&SORT=D&SUBKEY=tilastolliset+menetelm%C3%A4t/1,9,9,B/holdings&FF=Xtilastolliset+menetelm{u00E4}t&3,3,
Ainoa lähde, josta onnistuin löytämään tietoja Ylinamman alueen metsätöiden historiasta, on Eino Dannbergin toimittama Nammankylien historiikki, julkaistu v. 1994. Kirjassa on Dannbergin kirjoittama n. 50 sivun jakso alueen savotoista, metsätöistä ja uitosta vanhempina aikoina. Ahvenjärven kämppäkartano nähdäkseni vain mainitaan tekstissä, Ahvenlammen (Pienen Ahvenjärven) pääpirtistä (rakennettu 1954) on kuva ja muitakin tietoja. Liekö Stora Enson Veitsiluodon arkistoissa säilynyt tarkempia tietoja?
Eero Väänäsen teos Tukkikämpät : metsien miesten arkkitehtuuria (Sarmala Oy, 2002) on hyvä johdatus tukkikämppien historiaan. Siinä on esitelty myös tärkeimmät tahot (Museovirastoa ja Metsähallitusta myöten), jotka ovat asiaa selvitelleet".
Valitettavasti Koivukylän kirjastossa ei ole tällä hetkellä skanneria. Lähimmät kirjastot, joissa skannaaminen onnistuu, ovat Lumon kirjasto tai Tikkurilan kirjasto. Henkilökunnalta voit pyytää apua skannaamiseen.
Alla opinnäytteitä ja selvityksiä aiheestasi. Tiedot ovat peräisin kirjastojen yhteistietokanta Melindasta: http://finna.fi
Hyviä hakusanoja ovat ainakin katkaistut hakusanat (katkaisumerkki ?) neuvola?, lastenneuvola?, lastensuojelu?, moniammatilli?. Laita hakusanojen väliin and-operaattori.
- Monialaiset verkostot perheitä tukemassa / Eija Noppari (toim.) (2008)
- Ennaltaehkäisevän perhetyön kehittäminen alle kouluikäisten lasten perheissä Koskella TL : perhetyön, varhaiskasvatuksen ja neuvolan yhteistyön kehittäminen / Maria Saari (Opinnäyte, Ylempi AMK-opinnäytetyö : Turun ammattikorkeakoulu, sosiaalialan koulutusohjelma, 2012)
- Toimijoiden kokemuksia varhaisen tuen perheleiritoiminnasta / Tiina Harjula (AMK-opinnäytetyö : Oulun…
HelMet-kirjastoissa asiakkaalla saa olla samanaikaisesti 100 lainaa ja voimassa 50 varausta kerrallaan. Mikäli lainojen määrä ei siis ylitä sataa, voitte lainata kaikki saapuvat DVD:t huoletta.
Vuonna 1998 (vuoden 1999 tietoja ei ihan vielä saatavilla) aikuisten kirjalainoista tietokirjallisuuden osuus oli 63,1 % ja kaunokirjallisuuden osuus oli 36,9 %
Vuonna 1999 10 eniten lainattua kirjaa:
HÄRKÖNEN, Anna-Leena: Akvaariorakkautta
CORNWELL, Patricia D.: Herhiläispesä
KITZINGER, Sheila: Saamme vauvan
MÄKI, Reijo: Pahan suudelma
HIETAMIES, Laila: Kylä järvien sylissä
CORNWELL, Patricia D.: Ansaittu kuolema
LINNA, Väinö: Täällä Pohjantähden alla
LINNA, Väinö: Tuntematon sotilas
SALAKARI, Tuula: Häät: elämämme kaunein juhla
STEEL, Danielle: Onnettomuus
Edellisessä kysymyksessäsi totesit, että olet löytänyt jo tietoa Vaasaa koskevista romaaneista. Vaasan kaupunginkirjaston Vasaensis-kotiseutukokoelmasta löytyy vaasalaisten kirjoittamia kaunokirjallisia teoksia ja Vaasaa koskevaa tietokirjallisuutta.
Verkkokirjastomme https://kirjasto.vaasa.fi/ kautta voi tehdä hakuja rajaamalla tulokset Vasaensis-kokoelmaan. Esimerkiksi haulla 84.2 ja aineistolaji kirja sekä valitsemalla osastoksi Vasaensis saadaan tulokseksi 71 kpl suomenkielisiä romaaneja, jotka käsittelevät Vaasaa tai jotka on kirjoittanut vaasalainen kirjailija.
Suomenkielisten runojen luokka on 82.2, ruotsinkielisten romaanien luokka 84.31 ja runojen 82.31.
Tietokirjojen haku on vähän hankalampaa, muistelmia voi hakea esim.…
Vanhemmat ovat kirjamuotoisina. Netti kun yleistyi vasta 1990-luvulla.
Esim. Frank monihaulla löytyy POPS-70 Turun, Oulun, Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistojen kirjastoista.
Myös aikalaismuisteloita löytyy vielä netistä. Esim. http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2019/01/vuoden-1970-pops.html
Tämä Singerin ompelukone on valmistettu vuonna 1924.
Lähde Singerin sarjanumeroluettelo: https://ismacs.net/singer_sewing_machine_company/serial-numbers/singer-…