Mainioissa kielipakinoissaan Ernst Lampén käsitteli pätö-sanaa kahdessa yhteydessä: merkitykseltään jokseenkin yhtenevän eto-sanan kanssa ja suhteessa sanaan pätevä.
"Eto-sana tällaisenaan ei koskaan merkitse muuta kuin pienuutta, vähäpätöisyyttä, mutta ilmaisee samalla ihmettelyä siitä, että tämä vähäpätöinen on saanut suuria aikaan. 'Eto l. pätö asiasta viihtivät riiellä'."
"Pientä ja pienuutta [pätö] merkitsee niinkuin etokin ja on yhtä taipumaton kuin eto ja aitokin."
"Mutta pätevähän merkitsee vallan toista ja on yleisesti kirjakielessäkin käytännössä kaikkine johdannaisineen, kuten pätevyys, epäpätevä, epäpätö. Siis tässä viimeisessä esimerkissä pätö-sanaa on käytetty pätevän asemesta. -- Pätö olisi niin ollen pätevän kielteinen…
Kaivattu kirja saattaisi olla Anna Taurialan Tittimaan ipanat (Gummerus, 1984).
Titit ovat otuksia, joilla on nenän paikalla piikki ja jaloissa rullaluistimet. Heidän mieliruokaansa on salmiakki.
Kirja alkaa näin:
"Minä olen UNNA ja minä asun Tittimaassa. Olisi kiva, jos sinä voisit tulla tänne, sillä täällä on ihanaa. Aina saa syödä salmiakkeja. Siitä minulle tulikin mieleen, että minun vatsassani on pieni tyhjä paikka ja äiti paistaa juuri salmiakkimunkkeja."
Todellakin: Katri Helenan Tähtenä taivaalla -julkaisussa (s. 34) laulaja kertoo, kuinka kappaleen sanoittanut Juha Vainio tarjosi Katri Helenalle laulettavaksi kolmannenkin säkeistön. Katri Helena ei kuitenkaan suostunut tuota säkeistöä laulamaan liian rohkean sanoituksen takia. Levytetyssä versiossa on siis vain kaksi säkeistöä.
Tuohon puuttuvaan säkeistöön kohdistuuu paljon mielenkiintoa esim. internetin keskustelupalstoilla. Siitä päätellen: jos tuo säkeistö olisi jossain saatavilla, sen todennäköisesti olisi joku jo netissä julkaissut.
Katson autiota hiekkarantaa -kappaleen on levyttänyt myös Ville Leinonen camp-henkiselle Hei!-levylleen. Kansivihkossa tämä puuttuvan säkeistön tarina kerrotaan myös. Voisi kuvitella, että Hei!-levylle…
Sana on alkuaan kreikkaa, παραγραφος/paragraphos, merkitys ’reunaan kirjoitettu’. Alkuaan sillä tarkoitettiin merkkiä, joka on kirjoitettu tekstin reunaan osoittamaan uutta jaksoa, näytelmässä ja keskustelussa puheenvuoron käyttäjän vaihtumista yms. Eurooppalaisiin kieliin sana on tullut myöhäislatinaan lainautuneen paragrpahus-sanan kautta. Nykyään sanan tavallisin suomenkielinen vastine on pykälä. Paragrafi-sana on ensi kerran esiintynyt suomalaisessa tekstissä tiettävästi v. 1793, pykälä jo vuoden 1642 raamatunkäännöksessä.
Suomenkielen perussanakirja 2 L-R (Kotimaisten kielten tutkimuslaitos 1992) kertoo, että lieka on pitkähkö köysi tms. jolla eläin sidotaan laitumelle syömään. Nykysuomen sanakirja 3 L-N (WSOY 1954) sanoo samaa ja antaa esimerkiksi lauseen: "Liekaaminen on sopiva laiduntamistapa --"
Seuraavasta linkistä voit katsoa mitä Hevoset ja ratsastus -lehdessä kerrotaan liekaamisesta:
http://www.ratsastus.net/arkisto/jutut/3_06/keksinnot11.pdf
Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun (http://verkkopalvelut.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1) mukaan Suomessa on 48 Minella-nimistä henkilöä, joista 2000-luvulla syntyneitä on 40. Nimen alkuperästä ei löytynyt tietoa.
Kiinalaiset kielet (tai siniittiset kielet) on kieliryhmä, joka kuuluu sinotiibetiläisten kielten kielikuntaan. Kiinalaiset kielet ovat lähtöisin yhdestä alkukielestä, jota puhuttiin Pohjois-Kiinan tasangon alueella yli 2000 vuotta sitten.
Kiinalaisten kielten luokittelu ei ole aivan yksinkertaista, sillä usein murteen ja kielen raja on hiuksenhieno. Tällainen luokittelu on myös poliittisesti latautunut kysymys.
Kielitieteilijä Yuan Jiahua on vuonna 1961 ilmestyneessä teoksessaan Hanyu Fangyan Gaiyao (Johdatus kiinan kielen murteisiin) luokitellut kiinalaiset kielet seitsemään eri ryhmään:
Mandariinikiinaa (普通话) puhutaan Jangtse-joesta pohjoiseen sijaitsevalla alueella. Mandariinikiina on Kiinan virallinen kieli ja myös…
Rössymaito on etenkin Pohjanmaalla tunnettu perinneruoka. Sen ainesosat ovat rössy eli veripalttu, vesi, suola, perunalohkot ja maito.
Perunalohkot lisätään suolalla maustettuun veteen ja keitetään puolikypsiksi. Veripalttu leikataan paloiksi ja lisätään keittoon. Kypsään keittoon lisätään maito. Keitto saa vielä kiehahtaa ennen tarjolle tuontia.
Rössyn voi valmistaa monella eri tavalla, mutta yleensä siinä on ainakin verta, kaljaa tai maitoa, suolaa, jauhoja, sipulia, voita ja silavaa.
Lähteet:
Perinneruokia. Marttaliitto, 1976
Rieskaa ja rössypottuja : maakuntaruokia Pohjois-Pohjanmaalta. Pohjoinen, 1999
Kalevalasta löytyy onneksi suorasanaisia versioita, esimekiksi nämä:
Nieminen, Kai: Kalevala 1999. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999.
Pertti Rajala on kirjoittanut Kalevalan selkokielelle (BTJ Kirjastopalvelu, 2.p. 2008).
Myös Martti Haavio on tehnyt Kalevalasta suorasanaisen version Kalevalan tarinat (WSOY 2.p. 1985)
Kirsti Mäkisen versio Kalevalasta: Suomen lasten Kalevala (Otava, 6.p. 2003).
Kalevala nykysuomeksi / [muokannut] Aulis Rintala. Pilot-kustannus, 2006
Hauska kuulla, että olet tyytyväinen palveluumme!
Oiva Paloheimo on kirjoittanut novellin "Litistyneet lahnat", se ilmestyi v. 1948 kokoelmassa Tuonen virran tällä puolen sekä 1960 kokoelmassa Lapsia ja enkeleitä. Novelli sisältyy myös teoksiin Aikamme lukukirja 5a (1972), Korvessa ja valtateillä (1962) sekä Suomalaiset kertojat (1955). Muistaakseni se on humoristinen kuvaus pikkupojan kalastusyrityksestä.
Dmitri Šostakovitšin tuotanto sisältää monta kymmentä valssia, mutta mitä ilmeisimmin kysyjä tarkoittaa ns. toisen jazz-sarjan kahdesta valssista jälkimmäistä (sarjassa sen numero on 7). Meillä kirjastoissa tämä osa löytyisi nimellä "Sarjat, kamariork., nro 1. Nro 7, Vals II].
Richard Kula on ainakin tehnyt tästä valssista pianosovituksen, mutta mitään viitettä siitä, että joku täällä Suomessa olisi tähän pianoversioon tehnyt laulumelodian ja siihen suomenkieliset sanat, ei ainakaan Viola-tietokannan perusteella ole.
Etsintää voisi helpottaa, jos kysyjällä olisi kertoa syy siihen, miksi hän tällaista lauluversiota kyselee. Kaikkia sovituksia ei luonnollisestikaan julkaista, vaan niitä saatetaan esittää elävissä konserteissa, jolloin niistä…
Elämä on jo itsessään suuri arvoitus. Sen tarkoitusta ja merkitystä on pohdittu varmaankin niin kauan, kun ihminen havahtui tietoiseksi itsestään, muista ja ympäröivästä maailmasta. Kysymys on siis ikivanha. Se vaikuttaa näennäisesti hyvin yksinkertaiselta, mutta tässä petollisuudessa on itse asiassa koko jutun juju.
Kysymys elämän tarkoituksesta on yhä ratkaisematon - ainakin sillä tavalla, joka tyydyttäisi kaikkia pohtijoita. Jokainen sukupolvi tai oikeastaan jokainen ihminen pohtii elämän tarkoitusta joskus, ja niin pitääkin. Elämän tarkoituksen etsiminen on hyvin tiivis osa ihmisyyttä ja se kuuluu perusluonteeltaan uteliaan ihmisen syvimpään olemukseen. Ehkä siksi sitä on kysytty usein myös tällä palstalla.
Edelliset vastaukset…
Haju, haista ja haistaa ovat esiintyneet suomen kirjakielessä Agricolasta alkaen. Yleensä varsinkin hyvää hajua tarkoittava tuoksu on tullut kirjakieleemme 1700-luvun alussa. Mielenkiintoista kyllä, Johannes Mennanderin opettavaisessa runossa vuodelta 1699 tuoksu esiintyi nimenomaisesti merkityksessä 'paha haju'. Murteissamme tuoksua-verbillä ja siitä johdetulla tuoksulla on useita sellaisia merkityksiä, jotka eivät liity millään tavalla hajuaistimukseen. Haju on yksiselitteisesti haju, hyvä tai paha. Jos tarkastellaan haju- ja tuoksu-sanojen esiintymistä yhdyssanojen alkuosina, voidaan havaita, että haju-alkuiset sanat ovat näistä huomattavasti tavallisempia; tuoksulla alkavat yhdyssanat ovat muutamaa poikkeusta…
Mieskarkilla tarkoitetaan hyvännäköistä, seksikästä ja usein vähäpukeista miestä. Esimerkiksi suomalaisen futsal-seuran poikakalenteri on nimetty Mieskarkiksi: https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/4e5a4cf0-654a-47e2-9548-790213e3b030
Mieskarkki juontuu englannin kielen sanasta "eye candy", silmäkarkki, jolla on niinikään viitattu houkuttelevan tai viehättävän näköisiin ihmisiin.
Ratkaisijat-ristikkofoorumin mukaan mieskarkki-vihjeellä voidaan myös etsiä karkkia, jolla on miehen nimi: https://www.ratkojat.fi/hae/mieskarkki
Sarjan suomennokset ovat ilmestyneet tasaiseen tahtiin n. 2-3 kirjan vuosivauhdilla. Varmaa tietoa jatkosta ei ole, mutta jos sarja pysyy suosittuna, niin lisää suomennoksia on kyllä tulossa.
Lisätietoja kannattaa kysellä suoraan Tammelta. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta http://www.tammi.fi/asp/empty2.asp?P=5900&VID=default&SID=5007294889504…
Valitettavasti käytettävissä olevista lähteistä ei ole löytynyt tarkempaa tietoa taiteilija E. Suomelasta. Helsingin kaupunginkirjaston kokoelmissa olevissa taiteilijamatrikkeleissa ei ole mainittu E. Suomelaa muuten, kuin että on viitattu Matti Vuolanteen teokseen Suomalaisen kuvaamataiteen lähdehakemisto vuodelta 1980. Siinä taas E.Suomelan kohdalla on merkintä Sotamus., eli siis ilmeisesti viittaus taiteilijan teoksiin Sotamuseon kokoelmissa. Kannattaa ottaa yhteyttä Sotamuseoon, ehkäpä heillä on enemmän tietoa taiteilijasta. Museon yhteystiedot sivulla http://www.museot.fi/museohaku/index.php?museo_id=21125
(www.museot.fi >Museohaku > Museot aakkosittain > Sotamuseo)
Yle Arkiston tietojen mukaan Stewart Farrarin kuusiosainen jännityskuunnelma Musta kukkula esitettiin keskiviikkoiltaisin Radion yleisohjelmassa. Ensimmäinen osa kuultiin 18.9.1974 ja viimeinen osa lähetettiin 23.10.1974.
Kuunnelmasarjasta ei ole tuotettu äänitettä.
Yle Arkisto
"Alastomuus on tila, jossa ihminen ei peitä itseään pitämällä vaatteita." Näin määrittelee Wikipedia ja näin sen näkisin itsekin. Koska kyseisellä henkilöllä on päällään peräti kolme suhteellisen peittävää vaatekappaletta, hän ei ole alasti. Jos vaatekappaleet olisivat vaikkapa hattu, kaulahuivi ja nilkkasukat, määritelmä voisi olla erilainen. Kuvailemassasi tapauksessa henkilö ei kuitenkaan ole alasti, varsinkaan jos genitaalit eivät vilahtele vaatteiden alta.
Kysymys oli niin spesifi, että lähetin sen eteenpäin Suomen käsityön museoon Jyväskylään. Valitettavasti museon amanuenssi Anneli Hemmilä-Nurmi ei osaa kertoa, mistä aihe on tullut nimenomaan kanavatyön aiheeksi: "Malli on todennäköisesti varsin vanha, Suomen käsityön museon kokoelmissa on yksi Tuhkimo-aiheinen kanavatyö 1940-luvulta. Se on tehty Helsingissä ja lahjoitettu museon kokoelmiin 2000-luvulla. Tämä Tuhkimo-kanavatyö on kehystetty tummiin, lähes mustaksi petsattuihin puisiin kehyksiin. Tuhkimotaulu on ilmeisesti ollut aikoinaan yleinen suomalaiskodeissa, ja nyt niitä päätyy paljon kirpputoreille kun nuorempi polvi ei halua niitä omiin koteihinsa. "
Itse lähdin selvittämään kuva-aiheen alkuperää. Kyyhkyset ja Tuhkimo ovat…
