Hakuteoksen
Salanimet ja nimimerkit / Maija Hirvonen. - Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjasto, 2000
mukaan
tällaista nimimerkkiä on käyttänyt mm. toimittaja
Irja Solveig Wolontis (os. Stenius), joka oli syntynyt v. 1895 Viipurissa.
Teoksen
Suomen sanomalehdistön matrikkeli / julk. Suomen sanomalehtimiesten liitto, 1937
mukaan Solveig Wolontis kirjoitteli lähinnä ruotsinkielisissä lehdissä, mutta mahdotonta ei kai liene, että hänen kirjoituksiaan olisi myös ilmestynyt suomenkielisissä lehdissä. Yllä mainittu matrikkeli mainitsee Wolontisin harrastuksiksi partiotoiminnan ja lasten kasvattamisen, mitkä hyvinkin luontevasti selittäisivät esim. kysymyksessä mainitun artikkelin aihevalinnan.
Hei,
Irma Turusesta löytyy lyhyet henkilökuvat mm. seuraavista teoksista:
Häkkinen, Raili. Mikkelin lottahistoria (Mikkeli 1999).
Tuominen, Pirjo (toim.). Lotat : Suomen naisten suuri tarina (Helsinki 2010).
Valitettavasti kirjallisuudesta ei löytynyt tietoja Irma Turusen puolisosta tai vanhemmista.
Ensimmäinen painettiin todennäköisesti vuonna 1543, toinen painos on noin vuosilta 1549-1551, kolmas painos on vuodelta 1559. Kirjasta ei ole säilynyt yhtään kokonaista kappaletta. Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria:
http://www.doria.fi/handle/10024/27243
Kyseessä on Venelaulu Venetsiassa. Sen säveltäjä on Werner Scharfenberger, suomenkieliset sanat kappaleeseen teki Reino Helismaa. Kappaleen levytti duo Ulla & Tiina vuonna 1963.
Laulun sanat sisältyvät julkaisuun Toivelauluja : iskelmien aarreaitta. 57 : 5 – 1963.
Julkaisu kuuluu esimerkiksi Vaski-kirjastojen ja Piki-kirjastojen kokoelmiin.
https://finna.fi/Record/vaski.2900592
https://finna.fi/Record/piki.381543
Meillä Tampereen kaupunginkirjastossa ei ole CD-Katkaa,
mutta meillä on CD-KOMPASS -yrityshakemisto, josta voi hakea tietoa
yrityksistä mm. toimialoittain. Hain hakusanalla Mainostoimisto
ja suhdetoimintapalvelut ja yrityksiä löytyi 244 kpl.
Suurimmista yrityksistä löytyvät tiedot liikevaihdosta.
Meillä on myös kirja Taseet ja taustat 1998, josta löytyy yritysten
tietoja, mm. myyntikatetietoja.
Nämä molemmat hakemistot löytyvät Tampereen pääkirjaston Metson
käsikirjastosta.
"Käsittelyssä" tarkoittaa uuden kirjan kohdalla sitä, että se on vielä muovitettavana eli käyttökuntoon laitettavana. Tila muuttuu "Hyllyssä"-tilaksi, kun kirja on käytännössä saatavana. Silloin myös varaukset alkavat toteutua.
Vanhemman kirjan kohdalla "Käsittelyssä" voi tarkoittaa - ja useimmiten tarkoittaakin - sitä, että nide on otettu jostain syystä sivuun, ei kuitenkaan korjattavaksi, sitä varten on oma tilansa. Käsittelytila voi tarkoittaa myös sitä, että teos odottaa luettelointia, jolloin se voi olla tässä tilassa pidempäänkin.
Jos tällaiseen vanhempaan kirjaan tulee varaus, se kyllä normaalisti huomataan ja asiaan puututaan. Uutuuksissa sen sijaan varaukset toteutuvat sitten kun se on teknisesti mahdollista.
Kirjailijoilla ja kääntäjillä on oikeus saada lainauskorvausta sen perusteella, että heidän teoksiaan lainataan yleisistä kirjastoista. Korvaus määräytyy lainauskertojen perusteella.
Saadakseen korvausta, tekijän on ilmoitettava yhteys-ja teostietonsa Sanaston lainauskorvausjärjestelmään: https://lainauskorvaus.sanasto.fi/show/login/
Helpoimmin se tapahtuu tunnistautumalla verkkopankkitunnuksilla järjestelmään ja antamalla tarvittavat tiedot turvallisen verkkoyhteyden välityksellä.
Jos sinulla ei ole käytössä verkkopankkitunnuksia, voit ilmoittautua lainauskorvauksen hakijaksi Sanasto ry:n toimistossa, Köydenpunojankatu 5, 00150 HELSINKI.
Kannattaa ottaa yhteyttä kirjastoon, johon olet kirjan palauttanut. Paras tapa on käydä siellä, mutta mahdollisesti asiaa voisi selvittää puhelimessakin. Jos sinulla on teoksesta palautuskuitti, sitä näyttämällä voit todistaa, että olet palauttanut kirjan. Joka tapauksessa on tosiaan parasta keskustella asiasta kirjastossa, johon olet kirjan palauttanut. Espoon kirjastojen yhteystiedot löytyvät osoitteesta http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;17273;17362.
Brasiliassa vuonna 2007 tehdyn tieteellisen tutkimuksen mukaan hämähäkkilaji Loxosceles intermedian täysikasvuiset yksilöt selviytyvät täysinäisessä pölypussissa noin 10 päivää.
Tutkimuksen mukaan on kuitenkin erittäin todennäköistä, että hämähäkit menehtyvät jo imuroinnin yhteydessä saamiinsa vammoihin.
Tutkimuksessa käytetyn lajin täysikasvuisen yksilön vartalon pituus on 1-2 cm ja jalkojen kärkiväli 3-4 cm.
Lähde:
http://www.scielo.br/scielo.php?script=sci_arttext&pid=S1678-9199200700…
Ruusun aika on suomalainen vuosina 1990–1991 tuotettu televisiosarja. Sarjan käsikirjoituksen teki kirjailija Raija Oranen. Ohjauksesta vastasivat Ilkka Vanne ja Pauli Virtanen. MTV-2:n sarja.
Sarjan 24 ensimmäistä jaksoa esitettiin marraskuun 1990 ja huhtikuun 1991 välillä. Suuren suosion johdosta sarjaa tehtiin toinen tuotantokausi, johon valmistui kymmenen uutta jaksoa, jotka esitettiin lokakuun ja joulukuun aikana 1991. Ruusun aika -sarja on julkaistu kokonaisuudessaan kolmen DVD:n sarjana vuonna 2009.
Raija Orasen haastattelun ( v. 1991) mukaan: "Sarjan kaari kattoi 24 ensimmäistä jaksoa. Sen jälkeen Oranen ideoi uuden 24:n jakson sarjan, mutta sitä ei enää ryhdytty tekemään. Ruusun aika päättyy nähtävään kymmeneen jaksoon,…
Alla ohje sanojen taivutukseen Kielitoimiston sanakirjan mukaan. Vahvennettu teksti osoittaa, että molemmat muodot eli sekä ulkopaikallissija että sisäpaikallissija käyvät loppu-sanasta tässä yhteydessä. Ja sen alla samasta lähteestä vaihde-sanan käytöstä. Vaihde-sana taipuu taas sisäpaikallissijoissa.
Loppu
2. viimeinen osa t. jakso jtak.
a. loppumatka, -pää; loppuaika, -vaihe. Väylä käy lopussa karikkoiseksi. Veti lopun [= loppumatkan] rajusti kirien. Keskiajan loppu. Vietti lopun elämäänsä vanhainkodissa. Lukukauden lopussa t. lopulla. 80-luvun lopulla, lopussa. Lopummalla kesää. Alku aina hankala (t. hankalaa), lopussa kiitos seisoo SL.
vaihde
1. ajankohta jona vuosi, kuukausi tms. ajanjakso vaihtuu toiseksi, taite…
Voisiko kyse olla kolmen irlantilaisen katolisen papin yhtyeestä The Priests. He ovat laulaneet yhdessä 1970-luvulta alkaen, mutta suuri menestys alkoi vuonna 2008, kun he julkaisivat ensimmäisen levynsä The Priests. Levy sai maailmanlaajuista menestystä. Ylen Areenassa näytettiin aikoinaan yhtyeestä kertova dokumentti ja Armagh'n katedraalissa syyskuussa 2008 nauhoitettu konsertti. Yhtye on lahjoittanut tuloja katoliseen hyväntekeväisyyteen.
Turun Sanomat: https://www.ts.fi/viihde/1074317899/Irlantilainen+The+Priests+laulaa+Sibeliusta
Yhtyeen kotisivu: http://www.thepriests.org/
Suomen purjehdus ja veneily -yhdistyksen sivujen mukaan Zoom8-luokan kilpailuissa ei ole ikärajoja.
Lähteet:
https://spv.fi/teema/junioriluokat-ja-luokkaliitot/
Ei löytynyt tietoa, mitä maakuntalehteä Vainio tarkoitti vuonna 1986 tallennetussa kappaleessaan.
Mutta keuruulaisen henkilön kuolinilmoituksen täytyisi tietysti olla Keski-Suomen maakuntalehdessä, ja Keskisuomalainen lienee ainoa vaihtoehto Keski-Suomen maakuntalehdeksi.
Valitettavasti käytettävissäni olevista lähteistä (Helmet.fi, Finna.fi, Youtube.com, Yle.fi) en nyt löytänyt suosikkikirjailijastasi mitään tallennetta tai viitettä tallenteesta. On tietysti mahdollista, että sellaista ei ole säilynyt. Koska muistat, että ainakin Ylellä on häntä aikoinaan haastateltu, voisit kokeilla kysyä myös suoraan Ylen asiakaspalvelun kautta, tässä on linkki: https://asiakaspalvelu.yle.fi/csp?lang=fi
Kyseessä on ilmeisesti viikkolehti, jota oli mainostettu Vaasa- lehdessä sunnuntaina 22.12.1935. Lehti ilmestyi 17.11.1933-31.12.1938. Vaasan maakunta-arkistossa on lehdet paperiversioina ja niitä voi käydä siellä lukemassa, mutta sieltä ei kaukolainata lehteä. Helsingin yliopiston kirjastossa Sinikka on mikrofilmattuna, 17.11.1933-26.10.1935 mikrofilmillä 22643 ja 2.11.1935-31.12.1938 mikrofilmillä 22644. Mikrofilmattuja lehtiä voi koittaa kaukolainata Helsingistä oman lähikirjaston kautta.
Suoraan lääketieteen opiskelijoiden opiskelijaelämästä ei Ratamo-kirjastoista löytynyt kuin
Vanhatalo, Pauliina : Lääkärileikki
Muuten sairaalaan tai terveydenhoitohenkilökunnan elämään liittyviä kirjoja löytyi enemmänkin, mutta suuri osa sijoittui englantiin ja muutaman vuosikymmenen taakse (esim. Lucilla Andrewsin kirjat). Tuoreempia teoksia löytyi
Wijkmark, Carl-Henning : Saapuva yö
Lampela, Anja : Lankarullatyttö
McKeon, Darragh : Kaikki pysyväinen haihtuu pois
Puustinen, Raimo : Aquitania
Bincy, Maeve : Sydämenasia
Aho, Toni : Partus
Valitettavasti kaikki eivät palauta lainojaan ajallaan tai ensimmäisen karhukirjeenkään jälkeen. Varattuun aineistoon voi myös olla jonoa.
"Saat kirjastosta noutoilmoituksen, kun varaamasi teos on noudettavissa kirjastossa. Varauksen viimeinen noutopäivä on kerrottu noutoilmoituksessa.
Noutoilmoitus lähetetään valintasi mukaan joko sähköpostina, tekstiviestinä tai kirjeenä. Näet ilmoitustavan ja voit muuttaa sitä verkkokirjaston Omat tiedot -sivulla. Avaa lomake "Muuta viestiasetuksia" ja tee haluamasi muutokset." https://keski.finna.fi/Content/info#holds
Jos varaus vielä Pääsiäisen jälkeenkin viipyy, ota yhteyttä lähikirjastoosi. Siellä voidaan tarkistaa varauksesn tilanne tarkemmin.