Uusimpia henkilöstölainsäädäntöä käsitteleviä kirjoja ovat esim.
Henkilöstöoikeus/Pekka Hulkko vuodelta 1998 ja Työpaikan lakikirja
vuodelta 1999. Molemmat ovat lainattavissa Jyväskylän kaupunginkirjastosta.
Uusia nimiä otetaan almanakkaan ensisijaisesti niiden yleisyyden perusteella. Vuoden 2010 nimipäiväuudistuksesta lähtien rajana on pidetty sitä, että nimi on annettu vähintään 500 lapselle ensimmäiseksi etunimeksi uudistusta edeltäneen 50 vuoden aikana.
Kansalaiset eivät käytännössä voi ehdotuksillaan tai toiveillaan vaikuttaa nimien valintaan. Almanakkatoimistosta voi kuitenkin kysyä eri nimien yleisyyksistä ja saada arvion siitä, onko tietyllä nimellä mahdollisuutta päästä lähivuosina allakkaan. Yhteyttä voi ottaa joko sähköpostitse osoitteeseen almanakka@helsinki.fi.
https://almanakka.helsinki.fi/fi/usein-kysyttya-faq.html#Nimen
Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan Eeti-nimi on annettu 350 lapselle viimeisen 50 vuoden aikana…
Regine Deforgesin kirjasarjassa Sininen polkupyörä (La bicyclette bleue) on kaiken kaikkiaan kymmenen osaa, joista on suomennettu vain
viisi ensimmäistä.
Seuraavien osien suomennosaikeista ei löydy tietoa.
Sininen polkupyörä -sarjan viisi ensimmäistä suomennosta on kustantanut Gummerus Kustannus. Sinun kannattaa kääntyä kustantajan puoleen ja toivoa jatko-osien suomentamista.
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175999478276
https://www.gummerus.fi/fi/ota-yhteytta/
Hei!
Kysyit voiko verenpisaran jakaa juurakosta. Eri nettisivuilla tuodaan verenpisaran yhteydessä esille pistokkaasta lisääminen ja jakaminen, mutta juurakosta jakamisesta verenpisaran yhteydessä ei löytynyt varmaa tietoa. Alla olevasta englanninkielisestä sivustosta löytyi jotain juurakon jakamisesta. Verenpisaralajikkeita on paljon ja niiden kasvuolosuhteet erilaisia, joten kannattaisi ehkä kääntyä paikallisen puutarhurin/kukkakauppiaan puoleen tässä asiassa varman tiedon saamiseksi.
Lähteet:
Plantura magazine https://plantura.garden/uk/trees-shrubs/fuchsias/propagating-fuchsias&n…;
https://kotiliesi.fi/koti/puutarha/verenpisara/
https://yhteishyva.fi/koti/huonekasvien-lisaaminen/article-…
Ranskalaisen runoilijan Jean Cocteaun päiväkirjoista on suomennettu vain kirja nimeltä Oopiumi: päiväkirja vieroituskuurin ajalta (suomentaja Sirkka Suomi, 1987).
Tässä kirjassa Cocteau käsittelee muutamassa kohdassa unia ja unta, mutta kysymäsi kaltaista katkelmaa siitä ei löytynyt.
Cocteaulta on julkaistu useita päiväkirjoja, joista löytyvät tiedot alla olevasta bibliografiasta:
http://www.jeancocteau.net/oeuvre_bibliographie_en.php
Kysymäsi Cocteaun päiväkirjan katkelma löytyy englanniksi myös Jonathan Carrollin romaanista Outside the Dog Museum, mutta tätäkään teosta ei ole suomennettu:
http://books.google.fi/books?id=bZ14pa_B3RYC&pg=PA28&dq=And+then+I+real…
Laki korkeakoulussa opiskelevien ja niissä loppututkinnon suorittaneiden henkilöiden opintolainojen valtiontakauksesta (Suomen asetuskokoelma 1959, numero 13) vahvistettiin 16.1.1959 ja tuli voimaan 1.7.1959. Täsmällisempiä ohjeita asiasta annettiin vastaavassa asetuksessa (Suomen asetuskokoelma 1959,numero 217) 8.5.1959.
Valtioneuvosto oli 20.9.1956 asettanut komitean valmistelemaan asiaa. Komiteanmietintö valmistui 19.6.1957 (Komiteanmietintö nro 11 - 1957).
Aikaisemmin valtio oli myöntänyt vähävaraisille korkeakouluopiskelijoille erilaisia stipendejä, komitean työskentelaikana tällaisia stipendejä sai noin joka kahdeksas korkeakouluopiskelija.
Ylioppilaan kirja XIII / toimittanut Kari Uusitalo. - Suomen ylioppilaskuntien liitto, 1960
Varsinkin isojen kirjastojen hankinta on nykyään hyvin keskitettyä toimintaa, mutta kysymyksen sanamuodosta päätellen kyse ei välttämättä ole myynnistä vaan lahjoituksesta. Niin tai näin, järkevintä on asioida siinä kirjastossa, jonka kokoelmaan kirjan haluaisi ja keskustella asiasta kirjaston johtajan kanssa. Johtaja osaa sanoa, miten menetellään, jos kirjaa ei olla kaupallisesti hankkimassa. Jos omakustanteen haluaa myydä useampaan kirjastoon, täytyy käytännössä ottaa yhteyttä esimerkiksi BTJ Finlandiin, jolla on tehokkaat yhteydet Suomen kirjastoihin.
Heikki Poroila
Et mainitse kysymyksessäsi kenestä Väinö Mäkelästä on kyse.
Elokuva-alan vaikuttaja Väinö Mäkelä kuoli 25.2.1965.
https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_M%C3%A4kel%C3%A4_(elokuva-alan_vaikuttaja)
Väinö Mäkelä Kansallisbiografiassa https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/5055
Jääkäriluutnantti Väinö Mäkelä kuoli 20.12.1965.
https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_M%C3%A4kel%C3%A4_(j%C3%A4%C3%A4k%C3%A4ri)
Opettaja, kirjailija Väinö Mäkelästä löytyy vain kuolinvuosi, joka on 2003.
https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_M%C3%A4kel%C3%A4_(opettaja)
Kestävyysjuoksija Väinö Mäkelä kuoli 19.12.1982.
https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_M%C3%A4kel%C3%A4_(kest%C3%A4vyysjuoksija)
https…
Mikäli Helmet-korttiisi on liitetty pin-koodi, voit maksaa myöhästymismaksut verkkokirjastossa.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Verkkomaksaminen(115033)
Voit myös maksaa maksut missä tahansa Helmet-kirjaston toimipisteessä.
https://www.helmet.fi/fi-FI
Kokoomus on perustettu 9.12.1918 Helsingissä ja on siten Suomen kolmanneksi vanhin puolue.
https://www.kokoomus.fi/tietoa-kokoomuksesta/kokoomuksen-historia/
Matkailustrategioita laaditaan Suomessa usein tietylle maantieteelliselle
alueelle, vaikkapa tietyn kaupungin näkökulmasta.
Mutta etsit kirjaa tai muuta tiedonlähdettä jossa hahmoteltaisiin / analysoitaisiin matkailualan suunnittelemisen ja kehittämisen keskeisiä käsitteitä.
Tein haun Linda- ja Manda tietokantoihin (korkekoulukirjastojen yhteisluettelo ja maakuntakirjastojen yhteisluettelo) hakusanoina matkailu ja strategi* ja tuloksena oli noin 20 viitettä, mutta lähinnä erilaisia matkailustrategioiden esittelyjä eli käytännön sovellutuksia tyyliin "Suomen matkailun gateway-strategia vuoteen 2001" tai "Matkailu 2000 tavoitteet ja strategiat". Oletettavaa on, että tällaisessa strategiaesittelyssä myös analysoidaan käytettyjä käsitteitä ja…
Tietoja Benjamin Franklinia käsittelevistä kirjoista pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastoissa saat sivulta http://www.helmet.fi/search*fin esim. kirjoittamalla kohtaan AIHE 'Franklin, Benjamin'. Itäkeskuksen kirjastossa näitä kirjoja ei näytä olevan. Useimmat ovat varastossa, joka on Pasilan kirjastossa (käyntiosoite Kellosilta 9). Kirjat voi myös tilata Itäkeskuksen kirjastoon, varausmaksu on 0,50 euroa/varaus, toimitusaika pari päivää.
Edellä esitetyn haun antamista suomenkielisistä teoksista voi erikseen suositella seuraavia
Lehtonen, J.V.
Benjamin Franklin. - Helsinki, 1918. - 227 s.
Arvidsson, Stellan
Benjamin Franklin : yleisnero. - Turku, 1945. - 280 s.
Scheibler, H.
Kirjanpainaja Benjamin Franklin. - Helsinki, 1921. - 102 s.
(Tässä…
Sivun http://www.kirjastot.fi/kirjastot/kirjastojarjestelmat.aspx
haku pitää paikkaansa Kirjasto3000-järjestelmää käyttävien kirjastojen osalta. Atp:n mukaan "Web-Origo voidaan liittää sekä ATP Origo- että Kirjasto3000 -järjestelmiin (http://www.atp.fi/).
Kyseistä teosta näyttäisi olevan ainakin Helsingin yliopiston Valtiotieteellisten tiedekunnan kirjastossa lainattavissa. Teos kuuluu myös Turun yliopiston kirjaston valikoimaan. Lisäksi teos löytyy myös Turun kaupunginkirjastosta.
Kirja on suomennettu nimellä Mistä on pienet vauvat tehty?
Muita vastaavia kirjoja:
Nilsson, Lennart: Syntyy uusi ihminen, 2009
Mistä vauvat tulevat? 1995
Kun meille tulee vauva, 1995
Nilsson, Lennart: Perheeseen tulee vauva, 1995
Kuuluisia keskitysleirimuistelmia löytyy esim. seuraavilta kirjailijoilta: LEVI, Primo; FRANKL, Viktor; GRAY, Martin; FENELON, Fania. Samasta aiheesta ovat kirjoittaneet myös Trudi BIRGER, Diet EMAN, Oskar REPONEN, Herman SACHNOWITZ ja Betty SCHIMMEL.
Keravan kaupunginkirjastossa on kirjasarja Kansojen kirjallisuus ja osa 8 näyttäisi tällä hetkellä olevan paikalla ja lainattavissa. Kirjailija Emily Brontesta on kirjastossa kirjoja, mutta ei suomenkielisiä. Englanninkielellä kirjastossa on ainakin Brian Wilksin elämäkerta The Brontes.
Japanin ja kiinan kielen merkeistä on kysytty usein ennenkin. Aiemmat vastaukset löydät palvelun arkistosta kirjoittamalla Etsi arkistosta -ruutuun japanin kieli tai kiinan kieli:
http://www.kirjastot.fi/tietopalvelu/arkisto.aspx
Japanin kielen kirjoitusmerkeistä löytyy tietoa esim. näiltä sivuilta:
http://koti.mbnet.fi/wiolet/japani/hiragana.htm
http://www.kids-japan.com/kata-chart.htm
Kiinan kielestä esim. täältä:
http://www.kids-japan.com/kata-chart.htm
Lahden kaupunginkirjastosta löytyy Din Tur –niminen yläastetasoinen ruotsin kielen oppikirja. Englannin kielen oppikirjoista This Way Up on yläastetasoinen. Matematiikan luokasta löytyy Kolmio : matematiikan tietokirja, joka vastaa peruskoulun 7. 8. ja 9. luokan oppimäärää. Vaikka varsinaisia yläasteen oppikirjoja kokoelmassa on vähän, englannin ja ruotsin kielen oppimateriaaleista löytyy muita sopivia - esimerkiksi How's Your English : englannin kurssi peruskoulun oppimäärän kertaukseen (Karasjoki, Seija : 2003).
Kirjojen laina-aika on 28 vuorokautta. Lainoja voi uusia maksimissaan viisi kertaa, mikäli niihin ei ole varauksia.