Hei,
En tunnistanut kyseistä laulua, mutta lähetin sähköpostia Shackleton-minisarjan musiikista vastaavalle koordinaattorille. Hän ei ole ainakaan vielä vastannut minulle.
Satu Hovin, Hannele Maahisen ja Katri Niemen kirjassa Keskiajan puvut "kaprönikkä" on "keskiajalla ja renessanssin aikaan käytetty huntu, josta saatiin päähine taittelemalla ja nuppineuloin kiinnittämällä". Riitta Pylkkäsen Renessanssin puku Suomessa 1550–1620 puolestaan lukee kaprönikan huppupäähineisiin ja kertoo, että tämä keskiaikaiseen huppuun palautuva päähine oli "leikkaukseltaan yksinkertainen, usein muodostettu puolipyöreästä kankaanpalasta, jonka etureunaan sijoitettiin koristeellinen nauha ja jonka liepeet laskeutuivat hartioille". Nimi "kaprönika" on johdettu päähineen ranskankielisestä nimestä chaperon.
Leikkaamalla kaarevaan osaan halkioita voitiin päähineen pukemistapoihin saada vaihtelua. Alla pidetyn alusmyssyn…
Bo Bergmanin runoutta näyttää olevan suomennettuna melko niukasti. Hänen runojaan löytyy suomennettuna muun muassa kirjaston kokoelmissa olevasta antologiasta "Kevätsade: valikoima ruotsalaista lyriikkaa", mutta kyseistä runoa ei sieltä löydy. Jos sinua kiinnostaa, runosta löytyy kuitenkin englanninkielisiä käännöksiä; esimerkiksi Anne Macgregorin (2017) väitöskirjan "Portrayals of Identity in the Romanser and reception of Ture Rangström" sivulta 103 löytyy kyseinen runo englanniksi. Jos jollain kommentoijalla on tietoa runon mahdollisista suomennoksista, otetaan sitä ilomielin vastaan.
Hei,Kyseessä lienee tämä:4. Nykyajan nainenSäv. Georg Malmsten, san. Hertta StüfenEs. "sotilaat", laulu (playback, mieslaulajat), 0' 30". Levytys: Georg Malmsten ja orkesteri; Parlophon B.36004, 1929.Kotimaisten elokujvien tietoja voi hakea Elonet-palvelsuta (Autuaan everstin tietoihin: https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_117320 ), jonne on tallennettu kansallisfilmografia. Kuuntelin kyseisen laulun, mutta tuota sanoistusta en laulussa kuullut. Kyseessä lienee sotilaan marssimisen huvitukseksi väännetty sanoitus.
Parhaiten kuvausta vastaa Hiski Salomaan säveltämä ja sanoittama laulu "Savonpiijan Amerikkaan tulo" tai "Savonpojan Amerikkaan tulo". Näistä nimistä on julkaisuissa useita erilaisia versioita. Esimerkiksi vuonna 1928 äänitetyn levyn etiketissä lukee "Savonpijan Ameriikkaan tulo" (Columbia 3081-F). Laulu alkaa: "Myö tänne muaha(n) kottoo". Ensimmäistä muistamaasi säettä ei laulussa ole, mutta kaikki muut säkeet jossakin muodossa ovat mukana. Eri julkaisuissa on pieniä eroja, mikä ei ole ihme, kun on litteroitu savoa. Laulun sanat sisältyvät seuraaviin julkaisuihin:Hellgren, Nestori: Tahdon laulaa kupletteja : lyhyt oppimäärä kupletööriksi ja katsaus kupletin historiaan (Lahden ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö, 2013, s. 47; Savonpiijan…
Tässä muutama kirjavihje:
Sjöblom, Simo: Armas J. Pulla -bibliografia 1927-1999 (Helsinki,Seaflower,2000) Pulla, Armas J.: Viipurlaisii muisteloi ja pariisilaisii (Helsingissä Otava, 1980)
KIRJAILIJAT PUHUVAT : TULENKANTAJAT (Hki, 1976)
Netistä löytyi sivu: http://www.lappeenranta.fi/kirjasto/carelica/kirj/pulla.html ,jonka olet ilmeisesti jo katsonutkin.
Lehtiartikkeleita löytyi muutama Aleksi-artikkelitietokannasta:
Iloinen kulttuuritarhuri, julkaisussa Pellervo 1997 ; (82) ; 7 ; 62-64,
Armas J. Pullan ihana aika, julkaisussa Nuori voima 1982 ; 1 ; 22-23.
Et mainitse kotikuntaasi, joten neuvon osoitteen mihin on listattu kaikki kirjastojen aineistotietokannat, niin voit tarkistaa saatavuustiedot: http://www.kirjastot.fi/kirjastot/…
Tietokannastamme löytyi huoltamot-hakusanalla 10 viitettä. Koska takautuvaa luettelointia ennen 1990-lukua ilmestyneestä kirjallisuudesta on tehty vain satunnaisesti, kokoelmassamme saattaa olla muutakin. Meillä on myös paljon alan lehtiä sekä oikeustiedonlähteitä, mm. Suomenlaki.com taloverkossa.
Tässä tietokantahaulla löytyneet viitteet:
ASFALTTISET
62 ASFALTTISET
624.1; KUBI
Asfalttiset ympäristönsuojausrakenteet / Jouni Sarkkila ... [et al.]
Helsinki : Suomen Ympäristökeskus : Edita [jakelu], 2006. - 105 s. : kuv.
ISBN 952-11-2443-1
(Ympäristöopas, ISSN 1238-8602 ; 2006)
Sammandrag. - Abstract
ASFALTTI; YMPÄRISTÖNSUOJELU; SUOJAUS; POHJAVESI; VESIENSUOJELU; KAATOPAIKAT; HUOLTAMOT; MAATALOUSRAKENNUKSET; LAADUNVALVONTA; ERISTYS;…
Myllypuron mediakirjastossa voi digitoida kyseisiä videoita, jos asiakas tuo mukanaan oman kameran. Digitointiajan voi varata puhelimitse tai käymällä paikan päällä.
Myllypuron mediakirjasto:09 310 85092
Kiviparintie 2
00920 Helsinki
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Myllypuron_mediakirjas…
Olisikohan kyseessä tämä henkilö?
Erik Valentin Sjöstedt (1866-1929) oli ruotsalainen toimittaja, joka toimi vuodesta 1888 Pariisissa ensin Dagens Nyheterin ja myöhemmin Stockholms Dagbladin kirjeenvaihtajana ja kirjoitti tuolloin myös ranskalaisiin lehtiin (mm. Le Temps, Le Figaro). Vuodesta 1909 Sjöstedt toimi Pariisissa Ruotsin ulkoministeriön tehtävissä. Hän oli naimisissa ranskalaisen kirjailijan Léonie Bernardinin kanssa.
Kirjallinen tuotanto:
Sverige kring Eiffeltornet : skizzer från verldsexpositionen och svenska kolonien i Paris (under redaktion af Erik Sjöstedt, 1889).
Svenskarne i Paris (1900).
Paris (1900).
d'Estournelles de Constant och hans verk: Den parlamentariska skiljedomspolitiken : Det skandinaviska riksdagsmannabesöket…
John Douglasin Mindhunter--inside the FBI:s elite serial crime unit -teosta ei ole vielä käännetty suomeksi, mutta pääkaupunkiseudun kirjastojen yhteisestä Plussa-aineistotietokannasta ( http://www.libplussa.fi ) kyseinen kirja löytyy englanninkielisenä Helsingin Rikhardinkadun kirjastosta.
Helsingin Sanomat uutisoi 161.1993 näin: "Piruetti historiaan "Karkki" Candeloro on tyttöjen mieleen". Uutinen löytyy alla olevasta linkistä:
https://www.hs.fi/urheilu/art-2000003205667.html
Kannattaa kääntyä jonkin alan erikoisliikkeen puoleen, kuten esim. sarjakuvaliike The good Fellows ky, jonka nettisivut löydät osoitteesta .
Good Fellowsista kerrottiin, että Hopeanuoli on englanninkielisenä Weed ja että tässä sarjassa on ilmestynyt kolme sarjakuvaa.
WWW-sivulla voi nähdä 39 Weed- sarjaan kuuluvan albumin kansikuvan.
Lahden kirjastoon on tilattu vasta Koiratytöt 5, joten emme osaa sanoa tässä vaiheessa, jatkuuko sarja ja milloin seuraava osa mahdollisesti ilmestyy. Koiratytöt no 5:n on ilmoitettu ilmestyvän elokuussa.
Sarjaa kustantaa Karisto Oy, josta voit tiedustella asiaa itse. Sähköpostiosoite on kustannusliike@karisto.fi
HelMet-haun päivityksen jälkeen joillain asiakkailla on ollut vastaavaa ongelmaa. Se on korjautunut, kun on tyhjentänyt selaimen välimuistin ja käynnistänyt selaimen uudelleen.
Pahoittelemme!
Hessu Hopo esiintyy humoristisesti urheilulajeja esittelevässä sarjassa (How to -sarja):
https://disney.fandom.com/fi/wiki/Hessu_Hopo
Afureko-blogissa mainitaan satelliittikanavilta nauhoitetut Hessu urheilee -lyhytelokuvat, jotka voisivat olla tämä sama sarja:
https://afureko.wordpress.com/2011/04/25/disney-nostalgia-potkupallo-hessu/
Mikäli tarkoitat Darrell McCluren sarjakuvaa Pikku Anni, niin koiran nimi oli Nolla.
Ohessa Suuren sarjakuvakirja 2:n sivu (1985, s. 93), jossa koira seikkailee Pikku Annin kanssa
http://www.antikvariaattimakedonia.fi/moog/index.php?sivu=lehti&moog_lehti_id=23365
Levy on mukana julkaisussa Rautalankaa : kaikuja 1960-luvulta : juhlapainos. Sen voi varata Satakirjastojen verkkokirjastossa osoitteessa https://satakirjastot.finna.fi/
Wikipedian mukaan Lasse Virén saavutti ratajuoksuissa 12 henkilökohtaista yleisen sarjan SM-mitalia joista viisi kultamitalia.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lasse_Vir%C3%A9n
Tilastopajan verkkosivuilla voi tutkia yleisurheilun SM-kisojen eli Kalevan kisojen tuloksia Virénin aktiivivuosilta tarkemmin.
https://www.tilastopaja.eu/fi/db/kilpailutlist.php