Lappeenrannan kirjaston kortin saat vain käymällä henkilökohtaisesti Lappeenrannan kirjastossa. Kirjastot eivät lähetä kirjastokortteja postitse. Ensimmäinen kortti ei maksa mitään. Voit kysellä tarkemmin Lappeenrannan kirjastosta: kirjasto@lappeenranta.fi.
Ota yhteyttä siihen kirjastoon, jonne palautit kirjan tai kirjan omistavaan kirjastoon. Nide voidaan uusia, jolloin myöhästymismaksuja ei kerry lisää. Kirjaa etsitään palautuskirjastosta ja teoksen omistavasta kirjastosta. Jos se on palautunut ja mennyt lainaan uudelle asiakkaalle, kirja ei näy enää lainatiedoissasi. Jos kirja kuitenkin on edelleen lainassa kortillasi eikä sitä etsinnöistä huolimatta löydy, on todennäköistä, että kirja on edelleen palauttamatta. Kadonneen aineiston voi korvata maksamalla kirjan hinnan tai tuomalla saman teoksen tilalle.
”Emilielle” on varsin harvinainen etunimi, eikä sitä osoitteesta http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1 löytyvän nimipalvelun mukaan ole annettu kuin alle 10 suomalaiselle. Google-haun perusteella nimi ei näyttäisi olevan kovin yleinen muutenkaan. Ehkä juuri harvinaisuuden vuoksi siitä ei löydy mitään tietoa tutkimistani nimikirjoista.
Arvelisin, että nimellä saattaa olla yhteys etunimiin ”Emil” ja ”Emilia”, jotka ovat Kustaa Vilkunan teoksen ”Etunimet” (Otava, 2005) mukaan peräisin latinalaisesta sukunimestä ”Aemilius”. Osoitteesta http://www.behindthename.com/name/emil löytyvän Behind the Name -sivuston mukaan nimi juontuu latinan kielen sanasta ”aemulus” (’kilpailija’). Tämä on kuitenkin vain arvelu, sillä tämän…
Käytössä olevien tiedonlähteiden, mm. Suomen kansallisbibliografian (Fennica), mukaan kuvanveistäjä Sakari Pykälästä ei ole kirjoitettu kirjaa. Muutakin materiaalia löytyy vähän, vain yksi artikkeli:
Kirsi Elo: Puunveistäjä (haastateltavana puuta materiaalinaan käyttävä kuvanveistäjä Sakari Pykälä), Käytännön maamies 1991:11.
Olikohan tarkoituksesi osoittaa kysymys Pyhtään kirjastolle? Olet kuitenkin valinnut vastaajaksi Helsingin.
Kun et kerro, mistä kirjasta on kyse, en valitettavasti pysty tarkistamaan sen saatavuustietoja. Kaukopalvelun toimintaperiaate joka tapauksessa on se, että jos teosta ei löydy mistään pääkaupunkiseudun kirjastosta (myöskään esim. Eduskunnan kirjastosta, Kansalliskirjastosta tai muista tieteellisistä tai erikoiskirjastoista), se voidaan tilata kaukolainaksi muualta Suomesta tai Suomen ulkopuolelta. Kaukolainan lähettävän kirjaston kirjastokorttia ei asiakas tarvitse. Suomesta tai Pohjoismaista tilattava kaukolaina maksaa helsinkiläiselle 4 €.
Kaukopalvelun ohjeet ja kaukolainan tilauslomakkeen löydät täältä: http://www.…
Suomessa Musiikkiarkisto on valtakunnallinen keskusarkisto, joka tallentaa suomalaiseen musiikkiin tai Suomeen liittyvää aineistoa taidemusiikkia ja kansanmusiikkia lukuun ottamatta. Heillä on laajat kokoelmat erilaisia musiikkitallenteita ja aiheeseen liittyvää syvää tietämystä. Vanhoista tallenteista voi kysyä sieltä. Elleivät he voi auttaa, he osaavat ainakin neuvoa eteenpäin.
Musiikkiarkisto: https://www.musiikkiarkisto.fi/
Levyjen arvoa voi yrittää etsiä myös kansainväliseltä https://www.discogs.com/ -sivustolta. Sivustolta löytyy hyvinkin vanhojen ja harvinaisten tallenteiden hinta-arvioita ja muuta äänitteisiin liittyvää tietoutta.
Eepos-kirjastojen kokoelmissa ei ole Helismaan kirjaa Lentomatka seikkailuun. En löytänyt kirjasta lainattavaa kappaletta muistakaan kirjastoista. Sitä on olemassa Kansalliskirjastossa Helsingissä sekä Turun yliopiston kirjastossa, mutta kumpikaan ei ole lainattava kappale.
Ihan suoralta kädeltä ei muistu mieleen mitään kirjaa. Olisiko kyse kahden tarinan sekoituksesta?
Professori, Kaniini ja Luolajengi tuovat mieleen Tohtori Sykerö nimisen animaatiohahmon seikkailut.
Kyse voisi olla myös kirjasta Liisan seikkailut Ihmemaassa. Liisa putoaa kaninkoloon ja juo teetä höperön ja myöhästelevän kanin ja hassun hatuntekijän kanssa.
Jos kani olisikin jänis, voisi tarina olla Trondheim, Lewis: Professori Walterin hirviöt . Jussi Jänis ja Professori Walter seikkailevat tässä aikuisten sarjakuvassa, tosin eivät kai luolan jengin kanssa. https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Aufcfa54da-6b94-4ce2-98d2-236197498411
Kenties joku palstan lukijoista voisi auttaa kommentoimalla?
Voisiko kyseessä olla Aili Somersalon "Mestaritontun seikkailut" (1919). Kirjassa esiintyy hämäränhuntu, joka kätkee katseilta, mutta joka repeää kahtia, jos puhuu sanankaan. Kirjassa käydään myös meren valtakunnassa:
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au4d41493d-e3ca-4c00-bad6-7…
Kaikissa Turun kaupunginkirjaston toimipisteissä on käytössä kirjastokorttitulostus. Tulostamiseen tarvitset oman voimassa olevan Vaski-kirjastojen kirjastokortin ja siihen liitetyn PIN-koodin. Kortti rekisteröidään ennen ensimmäistä tulostuskertaa monitoimilaitteella, ja vasta sen jälkeen tulostettu tiedosto ohjautuu oman kirjastokortin tulostusjonoon. Kirjastokortille ladataan asiakaspalvelupisteellä tulostussaldoa joko kortti- tai käteismaksulla. Tarvittaessa henkilökunta neuvoo tulostamisessa.Tulosteiden hinnat/sivu: A4, mustavalkoinen 0,20 € (sis. alv 24 %) A3, mustavalkoinen 0,40 € (sis. alv 24 %) A4, värillinen 0,80 € (sis. alv 24 %) A3, värillinen 1,00 € (sis. alv 24 %).Jos sinulla ei ole kirjastokorttia, voit hankkia sen…
Marilyn Monroesta on olemassa dokumenttielokuva nimeltä Marilyn: legendan muotokuva. Elokuva käsittelee Marilyn Monroen elämää ja myös hänen kuolemansa tutkimuksia. Marilyn Monroen elämää käsittelee myös näytelmäelokuva nimeltä Norma Jean ja Marilyn. Nämä kaksi elokuvaa löytyvät monesta kirjastosta, mm. Lahden kaupunginkirjastosta.
Marilyn Monroesta on vuosikymmenten aikana tehty muitakin filmejä, joko dokumentteja tai näytelmäelokuvia. Niitä ei kuitenkaan ole Lahden kirjastossa. Kirjastoissa on tietenkin useita elokuvia, joissa Marilyn Monroe on mukana näyttelijänä. Esimerkiksi Lahden kirjastossa on seuraavat elokuvat: Piukat paikat, Joki jolta ei ole paluuta, Herrat pitävät vaaleaveriköistä, Niagara, Kesäleski, Sopeutumattomat ja…
Aku-Kimmo Ripatin, Hilja Mörsärin ja Pekka Tarkan Lukulaari : Kansalaiskoulun kirjallisuuden lukemisto -kirjassa on Elmer Diktoniuksen Jaguaari ja Jaguaari I. Lukulaari on ilmestynyt 1968, sen lisäpainos 1969. Runo Jaguaari löytyy myös Viljo Kajavan suomentamasta Elmer Diktoniuksen Runoja -teoksesta 1963.
Aloittakaa haku esim. linkkikirjastosta osoite http://www.kirjastot.fi/fi-FI/linkkikirjasto/. Uskontoon liittyvät linkit löytyvät luokasta 2. Erikoisesti suositeltava on 'Teologinen sanakirja', joka on ilmestynyt
alkuaan kirjana (tekijä: Seppo A. Teinonen).
Nimenvaihto ilmoitetaan kirjastolle henkilökohtaisen käynnin yhteydessä. Kirjaston virkailijalle tulee näyttää henkilöllisyystodistus uudella nimellä. Nimenvaihdon yhteydessä asiakas saa myös uuden kirjastokortin, joka on allekirjoitettava uudella nimellä. Kortin vaihto on tässä tapauksessa ilmaista.
Helsingin pääkirjastossa, Itä-Pasilassa Rautatieläisenkatu 8, on mikrofilmattuna Uusi Suomi vuodesta 1919 alkaen. Mikrofilmiltä on mahdollisuus kopioida kyseinen artikkeli. Itsepalvelukopiot maksavat 5mk/kpl.
Tietosuojasyistä saat tietoosi oman kirjastokorttisi numeron ainoastaan kirjaston asiakaspalvelusta henkilötodistusta vastaan.
Jatkoa ajatellen suosittelen lataamaan Helmet-kirjastojen Taskukirjasto-sovelluksen mikäli omistat älypuhelimen. Näin sinulla on aina kirjastokorttisi numero ja viivakoodi mukanasi. Sovellukseen kirjaudutaan kirjastokortin numerolla ja PIN-koodilla.
Taskukirjasto: https://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Taskukirjasto/Taskukirjasto(3547)
Antiikkiesineiden arviointi kannattaa jättää asiantuntijoille. Suurimmat huutokauppakamarit arvioivat yleensä tavaroita ilmaiseksi ilman myyntivelvoitetta.
Kirjastonhoitajan ulottuvilla olleet nimikirjat eivät valitettavasti tunteneet Omamus-nimeä, mutta Forebears-verkkosivusto kertoo, että nimi on käytössä ainakin Nigeriassa. Lue lisää osoitteesta Omamus Name Meaning, Origins & Popularity
Kangaslammen kunta liitettiin Varkauteen vuonna 2005. Nykyisen Varkauden alueella ei ole ainakaan Järviwikin mukaan Kangaslampi-nimisiä vesistöjä.Lähteet:https://www.jarviwiki.fi/wiki/Varkaushttps://www.jarviwiki.fi/wiki/Kangaslampi https://kangaslamminkyla.fi/#Kangaslampi
Valitettavasti emme pysty kirjaa yksilöimään, mutta Suomen kansallisbibliografia Fennica http://finna.fi listaa Erik Munsterhjelmin kirjoittamia kirjoja. Fennica sisältää tiedot Suomessa painetuista kirjoista. Lisäksi tietokannassa on tietoja ulkomailla ilmestyneistä julkaisuista, joiden tekijä on suomalainen tai jotka koskevat Suomea. Fennica on vapaasti Internetissä käytettävissä.
Kirja nimeltä Itsepäisiä miehiä / Kajanti,Caius on äskettäin ilmestynyt. Kuvauksen mukaan kirja kertoo mm. Erik Munsterhjelmistä, Kanadaan turkismetsästäjäksi ja kullankaivajaksi lähteneestä seikkailijasta. Kirja on tilattu myös Helsingin kaupunginkirjastoon ja tullee lainattavaksi piakkoin, saatavuustiedot http://www.helmet.fi
Tietoja kirjasta: http://www.…