Hei,Tämäpä oli hankala. Uusia lauluja tulee kyllä paljonkin, mutta harvat jäävät elämään ja näköjään ainakin tuohon aikaan hävisivät aika täydellisesti. Selvittelin kollegoilta ja muista vastaajilta, mutta ei tuntunut löytyvän kyseistä kappaletta. Nyt täytyy ainakin toistaiseksi luovuttaa.Muistaisikohan joku palvelun käyttäjistä kyseistä kappaletta?
Kirjatietoa Eeva Joenpellosta löytyy seuraavasti: Kotimaisia nykykertojia 3, BTJ Kirjastopalvelu 2000 ja
Pekka Tarkka: Suomalaisia nykykirjailijoita, Tammi 2000. Nämä teokset löytyvät Pääkaupunkiseudun Plussa-aineistohausta. Lisäksi muun muassa seuraavissa lehdissä on artikkeli Eeva Joenpellosta: Kotiliesi 2000/19, Helsingin Sanomat 2000-08-27, Suomen Kuvalehti 2000/36.
Tarkoitatko kolvia eli sähkökäyttöistä juotinta?
Pistorasiaan laitetun kolvin sisällä oleva sähkövastus kuumenee ja lämpö johtuu siitä kolvin terään. Kun juotetaan liitettäviä osia toisiinsa, kuuma terä sulattaa juotteen, joka sitten jähmettyessään liittää johdot tai muut yhteen liitettävät osat toisiinsa.
Perustietoa juottamisesta esim. täältä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Juottaminen
Perutuista tai noutamattomista varauksista ei tarvitse maksaa varausmaksuja. Asia on siis hoidettu sillä, että poistitte varauksen.
http://www.helmet.fi/fi-FI
Suomalaista tango- ja iskelmämusiikin lyriikkaa löytyy netistä hyvin vähän. Kokeilin hakea tiettyjen esittäjien kotisivuilta, mutta niiltä ei sanoituksia löytynyt. Makupalat.fi-musiikkisivuilta (https://www.makupalat.fi/fi/k/807%2B114734/hae?category=114696&sort=tit…) löytyy jonkin verran laululyriikkaa, mutta suurin osa siitä on poppia/rokkia. Vilkaise kuitenkin! Parhaiten sanoituksia löytyy käymällä selailemassa kirjaston nuottikokoelmia.
Seuraavana ilmestyy kirja nimeltä Koulun uusi kundi ja sarjasta Lizzie McGuire ratkaisee kirja Älykkötytön arvoitus. Nurmijärven kirjaston aineistoa voit etsiä täältä: http://kunta.hyrinet.fi/ratamo-kirjastot/. Valitsemalla haku ja kirjoittamalla teoksen nimen kohtaan kirjojen nimet yhden kerrallaan, voit seurata, milloin kirjat ovat lainattavissa (nyt ne ovat hankinnassa eli ostettu, mutta eivät ole vielä tulleet kirjastoon). Pystyt myös katsomaan kuvailun uusista kirjoista sekä kansikuvat.
Kirjastot.fi-sivustolle on koottu perusteellinen tietopaketti kirjastoalan eri koulutusmahdollisuuksista ja pätevyysvaatimuksista:
http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kirjastoala/opiskelu/
Helsingin avoimessa yliopistossa on alkanut tästä keväästä kevääseen 2012 jatkuva Informaatiotutkimuksen perusopinnot (25 op) -kurssitus. Seuraavasta opintojaksosta ei ainakaan vielä ollut tietoa.
http://www.avoinyliopisto.fi/fi-FI/Opetustarjonta/StudyUnit.aspx?StudyU…
Helsingin seudun kesäyliopiston opinto-ohjelma selviää maaliskuun lopulla:
http://www.kesayliopistohki.fi/#
Tällä hetkellä ei siis löydy tietoa syksyllä pääkaupunkiseudulla alkavasta kirjastoalan korkeakoulutason opiskelumahdollisuuksista. Kannattaa kuitenkin seurata Avoimen yliopiston ja…
Lainat voi uusia verkkokirjastossa kirjastokortissa näkyvän asiakasnumeron ja mistä tahansa Ratamo-kirjastosta saatavan nelinumeroisen tunnusluvun avulla. Tunnuslukua ei anneta sähköpostitse tai puhelimitse.
Lisätietoja: http://www.riihimaki.fi/Riihimaki/Ratamo-kirjastot/RATAMO-KIRJASTOT/
Kirjaston Adobe-palvelin on nurin. Ota yhteyttä tukeen ja ilmoita tämä virheilmoitus. Kirjojen lataaminen laitteelle ei onnistu ennen kuin palvelin on nostettu. Selainlukeminen onnistuu ja selainlainan voi muuttaa ja ladata myöhemmin laitteelleen, kun palvelinongelma on ratkaistu.
Täällä Kymenlaaksossa Country living -lehti tulee Pyhtään ja Inkeroisten kirjastoihin. Voit varata lehden numeroita omaan kirjastoosi, kuten muutakin Kyyti-kirjastojen aineistoa.
Jason Lewisin teokset The seed buried deep : true story of the first human-powered circumnavigation of the Earth (osa 2, 2014) ja To the brink : true story of the first human-powered circumnavigation of the Earth (osa 3, 2015) näyttävät kuuluvan Suomessa ainoastaan Helmet-kirjastojen kokoelmiin.
Voit tilata teokset kaukolainaan oman lähikirjastosi kautta.
https://lastu.finna.fi/Content/info
Maija Lindgrenin ja Annami Poivaaran lastenkirja Varo vaaraa Nalle Nallukka ilmestyi vuonna 1991. Vuonna 1996 kirjasta julkaistiin uusi painos nimellä Varo vaaraa koulutiellä.
Näin vanhoja kirjoje ei ole enää myytävänä kirjakaupoissa, mutta niitä kannattaa etsiä antikvariaateista. Helpoimmin etsiminen sujuu nettiantikvariaateissa. Joskus saattaa tärpätä ihan googlettamalla teoksen nimellä.
https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.3755433
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au8fef09e5-e934-4791-a559-5…
Lähettämälläsi kirjastokortin numerolla ei löydy asiakastietoja. Tietosi on siis poistettu asiakasrekisteristämme.
Asiakastietue poistetaan rekisteristä, jos korttia ei ole käytetty kolmeen vuoteen.
Jos sinulla on mahdollisuus käydä joskus missä tahansa Helmet-kirjastossa, saat uuden kortin odottaessa. Varaa mukaan voimassa oleva henkilötodistus.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Kirjastokortti_…
https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Henkilollisyyst…
Naantaliin pääsi esimerkiksi höyrylaivalla, joita kulki kesällä joka päivä. Myös maantietä pitkin pystyi kulkemaan. Rautatietä Naantaliin ei ollut vielä 1910-luvulla rakennettu.
Höyrylaivojen aikataulut julkaistiin sanomalehdissä.
Katsoin Kansalliskirjaston digitoiduista sanomalehdistä ja aikakauslehdistä artikkeleita kansanhiihdosta. Muutamassa jutussa käsitellään kansanhiihtoa, mutta palkinnoista ei ole mainintaa. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot
Ylen Elävässä Arkistosta löytyy kuntoliikunnan uranuurtaja Frans Saastamoinen haastattelu, jossa hän kertoo kansanhiihdosta.
Suomen Kansallisbibliografia Fennican mukaan Donovan Joycen teosta The Jesus Scroll ei ole suomennettu.https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/palvelut/fennica-suomen-kansallisbi…
Orange planet sarjakuvan osat 3 ja 4 on tilattu HelMet-kirjastoon, mutta ne eivät vielä ole saapuneet kirjastoihin. Seuraa tilannetta www.helmet.fi -sivulta
Tämän kansanlaulun nuotit löytyvät seuraavista julkaisuista:
"Suuri harmonikkakirja : 88 suosikkisävelmää" (Warner Chappell 1997 - tässä ei todennäköisesti ole sanoja, mutta en pysty varmistamaan)
"Love : Kun katsoit minuun" (F-kustannus 2005, tässä on varmasti myös sanat, jotka on kirjoittanut Mirja Raes).
Molemmat kokoelmat löytynevät kirjastojen kokoelmista hyvin.
Heikki Poroila
Selventäisiköhän tämä asiaa: flavonoidit ovat kemiallisia yhdisteitä, jotka syntyvät ikään kuin sivutuotteena kasvien aineenvaihdunnassa. Kasvien aineenvaihdunnan päätuotteita ovat sokerit ja muut yhdisteet, joita kasvi tarvitsee kasvaakseen ja kehittyäkseen. Sekundaarituotteet, kuten flavonoidit, toimivat usein kasvinsyöjien karkotteena. Jotkut flavonoidit suojaavat kasvia esim. viruksilta ja sienitaudeilta. Toiset flavonoidit tekevät kasvin kitkerän makuiseksi, mikä karkottaa kasvinsyöjäeläimiä (tosin ihmisen mielestä ne voivat tehdä kasvin houkuttelevammaksi). Muita kasvien sekundaariaineita ovat mm. tanniinit ja terpeenit.
Pirjo Kainulaisen ja Jarmo Holopaisen artikkelissa Ilman epäpuhtauksien ja ilmaston muutoksen vaikutukset…
Ehdotamme tällaisia:
Aila Meriluoto: Ateljee Katariina
Aulikki Oksanen: Tykkimiehen syli
Liisa Laakso: Ennen kesää
Alpo Ruuth: Kämppä
Asko Martinheimo: Taivas rautaa
Rauha S. Virtanen: Ruusunen
Hellevi Salminen: Syyskuun harmaa sade ja Baby
Edellisiä nuoremmista kertovia:
Asko Martinheimo: Polttaa, polttaa
Hellevi Salminen: Paperisiili
Kirjasampo-palvelussa on tietoa näistäkin kirjoista ja niiden aihepiireistä. Sieltä voit tarkistaa, mitkä romaaneista
ovat juuri sitä, mitä etsit.
https://www.kirjasampo.fi/