Best rated answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Mitä Hermione tarkottaa ? 264 Nimeä Hermione pidetään johdettuna kreikkalaiseen tarupiiriin kuuluvan Hermes-jumalan nimestä. Sillä ei ehdottoman varmasti voi sanoa olevan varsinaista merkitystä. Jotkut lähteet antavat nimelle merkityksiä, jotka liittyvät Hermekseen tai tämän rooliin jumalten sanansaattajana, mutta luotettavaa kielitieteellistä perustaa näillä tulkinnoilla ei ole – paljolti siksi, että myös Hermes-nimen alkuperä ja merkitys ovat yhtä lailla epäselviä. Lähde: Patrick Hanks, Babies' names
Eka pressa joka syntyi sairaalassa? Kun Barack Obama valittiin presidentiksi, jokin media järjesti viihteellisen tietokilpailun, jossa häneltä kysyttiin… 224 Tähän kysymykseen on yllättävän vaikeaa löytää varmaa vastausta. En ole saanut käsiini kaikkia presidenttien elämäkertoja, eikä tällaista tietoa välttämättä niihin ole edes kirjattu. Yleisesti sentään taitaa olla tiedossa, että Urho Kekkonen syntyi Lepikon torpassa, joten hän ei ainakaan ole ensimmäinen sairaalassa syntynyt. Jos lähdemme siitä tiedosta, että kotisynnytykset olivat yleisiä (n. 70 % kaikista synnytyksistä) vielä 1940-luvulla ja että sairaalasynnytysten osuus kaikista synnytyksistä ohitti kotisynnytysten osuuden vasta 1940-luvun loppupuolella (Soinninen & Keski-Nisula), saattaa hyvinkin olla, että joko Tarja Halonen tai Sauli Niinistö ovat ensimmäisiä sairaalassa syntyneitä presidenttejä. Presidentti Tarja Halosen…
Paljonko oli varusmiehen päiväraha vuonna 1988 ? 294 Ruotuväen 14/1988 artikkelissa "Numerotietoja puolustusvoimista" kerrotaan, että varusmiehen päiväraha oli vuoden 1987 lopussa 240 päivää palvelevilla 17 markkaa ja yli 240 päivän palvelusajalta 17,50 markkaa. Ruotuväen numero 17/1988 kertoo artikkelissa "Varusmiehelle markka lisää päivässä" puolestaan ilouutisen: joulukuun 1988 ensimmäisestä päivästä lähtien nykyisten ja tulevien varusmiesten rahat "riittävät paremmin kahvikuppiin ja tupakka-askiin", sillä päiväraha nousee yhdellä markalla 18 ja 18,50 markkaan. Vastaus on siis joko 17, 17,50, 18, tai 18,50 markkaa, riippuen kuukaudesta ja palvelusajan pituudesta.
Milloin koko maailma saatiin kartoitetuksi? Aikanaan oli niissä maailmankartoissa valkoisia alueita, joita ei ollut kartoitettu. Mistä lähtien niitä ei enää… 81 1970-luvulta lähtien on saatu kuvaa ja mittaustuloksia satelliittien välityksellä, niin valkoiset kartoittamattomat alueet ovat hävinneet. 2000-luvulta lähtien tulivat internetpohjaiset kartat ja satelliittikuvat myös kaikkien saataville NASA:n poistaessa GPS-signaalilta siviilihäirinnän sekä julkaisi samalla laajan satelliittikuva-aineiston.Pitää kuitenkin todeta, että merten pohjista on kartoitettu vasta murto-osa.  https://fi.wikipedia.org/wiki/Kartoitushttps://fi.wikipedia.org/wiki/Kartografian_historiahttps://tieku.fi/luonto/meri/merten-google-earth-merenpohjan-kartoitus-…
Minkä niminen tai kenen kirjoittama on novelli, jonka nimi on joko kunniamerkkiin tai ansiomerkkiin suoraan liitännäinen sekä mistä sen voi löytää? Novellissa… 579 Näillä tiedoilla löytyi novelli nimeltään Kunniamerkki, joka on Guy de Maupassantin kirjoittama ja löytyy kirjailijan teoksista: Maupassant, Guy de: Maupassantin parhaat. Tammi 1964 Maupassant, guy de: Neiti Fifi ja muita novelleja. Tammi 1981 Tämä tieto löytyi valtakunnallisen Kirjasampo-palvelun kautta. Sinne on luetteloitu myös yksittäisiä novelleja. Ks. http://www.kirjasampo.fi/fi
Miksi animaatiohahmot eivät yleensä vanhene? 316 Animaatiohahmot ovat fiktiivisiä henkilöitä, jotka eivät vanhene, jos heidän tekijänsä tai julkaisijansa ovat päättäneet niin. Animaatioelokuvien ja sarjakuvien hahmot ovat kuitenkin tärkeitä ihmisille, joten kysymystä on pohdittu enemmän tai vähemmän vakavissaan monelta kannalta. Animaatiohahmojen tulkitaan elävän "kelluvasssa aikajatkumossa", jossa erään näkemyksen mukaan aika kuluu vain esitysajan verran. Esim. Simpsonit-sarjan 29 tuotantokauden aikana esitettyjen jaksojen kokonaisajaksi on laskettu n. 10 vuorokautta. Näin vähäinen ikääntyminen ei näy ulospäin: vauva pysyy vauvana, koululaiset samalla luokalla. Teorian voi kyllä kumota se havainto, että sarjassa vuodenajat vaihtuvat. Hahmon pitäminen yhden ikäisenä ja näköisenä on…
Onko kirjoja ystävyydestä: sen rajoista, miten puhua jos juttu ei oikein toimi enää tai ei tunne tulevansa kohdelluksi oikein, miten yrittää korjata tilannetta… 141 Tässä muutama esimerkki ystävyyteen ja ihmissuhteisiin liittyvistä kirjoista: Energiavaras uuvuttaa ihmissuhteet / Ingalill Roos https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1823987 Meidän kesken : naisten ystävyyssuhteiden arkea / Arja Mäkinen https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1959575 Naisten kesken : rakkaus, kateus ja kilpailu naisten keskinäisissä ystävyyssuhteissa / Susie Orbach ja Luise Eichenbaum https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1439883 Lisää löytyy kirjastojen verkkokirjastosta mm. seuraavilla hakusanoilla: ihmissuhteet, ongelmat, ristiriidat vuorovaikutus, tunteet
Etsin äidinkieleni suomen opasta. Onko minulla montakin mahdollisuutta? Kirjassa pitäisi olla perinteiset oikeakielisyysasiat tietenkin uusimpien sääntöjen… 1303 Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielitoimiston www-sivuilla on luettelo kielenoppaista, https://www.kotus.fi/ohjeet/opaskirjallisuutta/kielenkayton_oppaita/kie… Verkosta on luettavissa https://kielitoimistonohjepankki.fi/ Esimerkiksi seuraavaa kirjaa voi suositella Katariina Iisa – Hannu Oittinen – Aino Piehl, Kielenhuollon käsikirja.
Onko jonkin suomessa kasvavan kasvin lehdistä tehty kauppallisesti "teetä"? 178 Ainakin Frantsila on tehnyt yrttiteetä melkein kaikista elintarvikekäyttöön sopivista suomen luonnonyrteistä. Frantsila.com Yrityksiä voi olla enemmänkin. Niitä voi etsiä yritysrekisterin avulla. Suomen yritysrekisteri Arktiset aromit yhdistyksen sivuilta löytyy lista yrteistä ja niiden ravinnoksi käytettävistä osista. Arktiset Aromit ry Yrttitietoutta löytää myös kirjoista esim. Lintulan luostarin yrttiopas ja Toivo Rautavaaran Mihin kasvimme kelpaavat.
Etsin klassikkonäytelmää, joka sopisi lukiolaisnuorille esitettäväksi ja vielä kiinnostaisi tänä päivänkin, vaikka olisi vanha. Seitsemän veljestä en tarkoita… 324 Näytelmät.fi:ssä voi hakea näytelmiä erilaisilla rajauksilla, mm. näyttelijöiden määrällä sekä lajilla, http://www.naytelmat.fi/naytelmat. Sieltä löytyi mm. dramatisointi Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseelle, se voisi kiinnostaa tuon ikäisiä nuoria. Se on tuoreempi. Ehkä komedia voisi kiinnostaa? Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa on myös dramatisoitu ja se on aika iätön hauskuudessaan. Minna Canthin yhteiskunnallinen ote on aina ajankohtainen, esim. Kauppa-Lopo, Työmiehen vaimo. Helmet.fi:n hakutulos klassikot ja näytelmät sisältää vaihtoehtoja, https://kirjtuo1.helmet.fi/search*fin/X?SEARCH=(Klassikot)%20and%20(Näytelmät)&searchscope=9&SORT=D. Finna.fi:n hakutulos näytelmät, klassikot, https://www.finna.fi/…
Ensimmäisessä maailmansodassa moni sotilas sai vakavia vammoja kasvoihinsa. Osa joutui elämään erityksissä koko loppuelämänsä tämän takia. Tämä aihe kiinnostaa… 110 Suomalaisista kirjastoista löytyvästä kirjallisuudesta esimerkiksi seuraavat voisivat olla hyvät lähtökohdat:Fitzharris, L. (2022). The facemaker: A surgeon's battle to mend the disfigured soldiers of World War I. Allen Lane.Gehrhardt, M. (2015). The men with broken faces: Gueules cassées of the First World War. Peter Lang.Aiheesta on myös jonkin verran avoimesti verkossa saatavilla olevia tutkimusartikkeleita ja opinnäytteitä:Chatterton, C. S. (2021). Working in a ‘World of Hurt’. Nursing and Medical Care Following Facial Injury During World War One. European Journal for Nursing History and Ethics, 3, 24-43. https://www.enhe.eu/enhe/article/download/19/26Gehrhardt, M. (2018). Losing face, finding love?: The fate of facially disfigured…
Paljonko 1 A-paperin kopionti maksaa? Ja 100 kpl kopiointi? 785 Helsingin kaupunginkirjastossa paperikopio maksaa 0,40 e puoli eli kaksipuoleisen kopion hinta on 0,80 e. Väri- ja mustavalkokopioiden sekä A3- ja A4-kokojen hinta on yhtäläinen. Määräalennuksia ei ole, joten 100 kappaleen hinta on satakertainen. https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Laajasalon_kirjasto/P…
Miten on mahdollista, että jonottamani cd-levy Rajaton: Joulu oli eilen 11. ja tänä aamuna 12. ja nyt se on 13. jonotusnumerolla minulle? Jonohan lyhenee ja… 1304 Vilkaisin, mistä jonon siirtyminen taaksepäin Rajattoman levyn ”Jouluyö” kohdalla johtuu. Aivan ensimmäiseksi levyä jonottamaan on kiilannut Kallion kirjasto, koska heidän täytyy varaukseen liitetyn huomautuksen mukaan lisätä tekstiliite, joka ilmeisesti on puuttunut jostakin levyn kappaleesta. Kallion kirjasto varmasti laittaa heti levyn saatuaan ja asian hoidettuaan levyn eteenpäin varaajille, joten se varaus ei paljonkaan viivytä levyjen kulkua. Toisen kerran jonoa on siirretty, koska varauksen jo aikaisemmin tehneelle asiakkaalle ei voitu syystä tai toisesta toimittaa levyä, johon varaus oli kiinnittynyt. En pysty tarkkaan sanomaan syytä, mutta mahdollisesti levy on mennyt vahingossa jollekulle toiselle lainaan tai siitä on ollut…
Mitä tarkoittaa aineiston "lukitus"? 206 Helmet-kirjastossa voit lukita varauksesi lomien tai muiden poissaolojen ajaksi. Lukituksen aikana varauksesi etenee jonossa normaalisti, mutta se toimitetaan sinulle vasta, kun olet vapauttanut varauksen.  Varauksen lukitseminen tapahtuu näin: Kirjaudu Omiin tietoihin ja valitse Varaukset. Pane rasti valintaruutuun Lukitse ja napsauta painiketta Tallenna muutokset. Seuraavaksi kysytään: "Alla olevat varaukset muutetaan. Vahvistatko?" Vastaa tähän Kyllä. Varausta ei voi lukita, jos se odottaa jo noutoa kirjastossa, se on matkalla sinulle toisesta kirjastosta tai jos se on jossakin kirjastossa hyllyssä.  Vapauta varaukset poistamalla rasti Lukitse-ruudusta ja tallenna muutokset samalla tavalla kuin lukitusta tehtäessä…
Mahtaako napsijoihin kuuluville kaloille "Lutjanus cyanopterus" ja "Lutjanus jocu" olla suomenkielisiä nimiä? 123 Molemmille kaloille löytyy suomenkielinen nimi kirjasta Markku Varjo, Lauri Koli ja Harri Dahlström: Maailman kalojen nimet (Suomen Biologian Seura Vanamo, 2004) Lutjanus cyanopetrus on suomeksi sinievänapsija ja lutjanus jocu on koiranapsija.  
10.5.1974 esitettiin TV1:ssä elokuva Valitettava tapaus eli jugoslavialainen Dogadaj (Vatroslav Mimica, 1969). Se perustuu Tsehovin novelliin, joka… 249 Englanninkielisen novellin nimen perusteella etsin alkuperäisen nimen: Происшествие. Hakupalvelu Finna.fi:stä sain tulokseksi kaksi e-artikkelia. Toinen novellin käännös v. 1904 on nimeltään Tapahtuma metsässä ja toinen v. 1905 on nimeltään Sattuma. Novellit on julkaistu sanomalehdissä eikä niitä ole painettuna. Muita käännöksiä en löytänyt.  
Näin talvella on alkanut taas allergikkona mietityttämään ilmankosteus niin sisällä kuin ulkonakin. Olen aina ollut siinä käsityksessä, että lämmin ilma sitoo… 285 Talvella lämmityskaudella huoneilma on melkein aina kuivaa. Korkea sisälämpötila lisää huoneilman kuivuutta. Mikäli huoneilma on kuivaa, lämpötilaa kannattaa hieman alentaa. Näin myös kosteus lisääntyy. | Huoneilman kosteus - Hengitysliitto Kolme erilaista kosteusmittaa: Ei se lämpö vaan se kosteus | Systemair Microsoft Word - Asumisterveysasetuksen soveltamisohje osa I.docx (valvira.fi)
Maailman paras tietopalveluhenkilö! Latinan kielen sana "electuarium" tarkoittaa lääkehunajaa. Niitä on valmistettu käsittääkseni Suomessakin ennen vanhaan… 72 Digi.kansalliskirjasto.fi:stä sain suomenkielisistä lähteistä muutamia osumia haulla electuarium. Tällaisista alan julkaisuista kuin MDS ja Suomen apteekkariyhdistyksen aikakauslehti löytyvät seuraavat kuvaukset:https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/915099?term=Electua…https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/915222?term=electua…Niissä käytetään suomeksi sanaa sose. Usein teksteissä käytetään kuitenkin sanaa electuarium. Artikkeleista käy myös ilmi, että lääkesoseisiin on sekoitettu hunajaa pahan maun peittämiseksi.Kokoelmissamme olevista lääketieteen tai latinan sanakirjoista sanaa ei löytynyt.
Kerroin koirapuistossa Espanjasta äsken kotiutuneelle ystävälle, että Suomeen on lähivuosina leviämässä leishmania, jota esiintyy mm. Espanjassa ja Keski… 2455 Nämä kaksi löytämääni linkkiä osoittaisivat vahvasti, että ensisijainen taudinlevittäjä olisi verta imevä hietakärpänen. http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Parasiitti-infektiot#Vis… http://www.petvetkamu.com/kirjoituksia_files/Leishman.htm Olisiko mahdollista, että katsomasi ohjelma olisi Prisma 26.11. Jakso kertoi hengenvaarallisesta heisimadosta, joka lähestyy Suomea. Löysin myös Helsingin Sanomien arkistosta artikkelin kyseisestä heisimadosta. Artikkeli on suora kopio Hesarin arkistosta. Ihmiselle vaarallinen myyräekinokokki tulossa Suomeen Aamulehti, 01 joulu 2008, s.5:- Eviran yksikönjohtaja Antti Oksanen Kala- ja riistaterveyden tutkimusyksiköstä arvioi, että ihmiselle vaarallinen myyräekinokokki saattaa tulla Suomeen jo…
Mikä on ennusteiden mukaan Lontoon, New Yorkin, Pariisin ja Tokion väkiluku vuonna 2100? 328 Hei Löysin OntarioTech Universityn sivulta koosteen Hoornweg ja Popen tutkielmasta (https://sites.ontariotechu.ca/sustainabilitytoday/urban-and-energy-systems/Worlds-largest-cities/population-projections/city-population-2100.php). Listan mukaan väkiluku vuonna 2100 olisi Lontoossa 9 560 249, New Yorkissa 30 193 444, Pariisissa 11 862 250 ja Tokyossa 25 630 537.