Kyseessä on Antonin Dvorakin Slaavilainen tanssi op72 nro 2, jonka Reino Helismaa on sanoittanut suomeksi nimellä Olkoon näin. Tapio Rautavaara levytti sen vuonna 1964. ( http://aanitearkisto.fi/firs2/ulko.php?Id=Slaavilainen+tanssi+op+72+no+2 )
Sävellyksen yhtenäistetty nimeke on Slovanske tance, op72. Nro 2, Allegretto grazioso; sov., lauluääni, piano, suomi (Olkoon näin) / Dvorak. Se löytyy mm. Suuresta toivelaulukirjasta nro 12. Tietysti Dvorakin alkuperäissävellyksenkin nuotteja kirjastoissa on; voit parhaiten etsiä niitä yhtenäistetyllä nimekkeellä (jättäen pois siitä nuo sovitusmaininnat).
Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan kirja Sukunimet (Otava, 2000) kertoo, että Pääkkö-nimeä tapaa lähinnä Pohjois-Pohjanmaalta (Nivala, Pyhäntä) ja Peräpohjolasta (Sodankylä, Kemijärvi) sekä Kiuruvedeltä. Nimi perustunee Pääkkösten asuman talon nimeen (nimestä Pääkkönen on runsaasti tietoja 1500-luvun puolivälin tienoilta, Pääkkö-muodon varhaisimmat esiintymät ovat 1600-1700-luvuilta).
Viljo Nissilä esittää kirjassaan Suomen Karjalan nimistö (Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö, 1975), että kyseessä voi olla ruumiinjäseneen - pää - liittyvä nimitys; moni tällainen on joko sellaisenaan tai johtimellisena käytössä sukunimenä (esim. häntänen, jalkanen, kopra, nenonen, partanen, polvinen, pääkkö, varvas, varpainen). Pääkkö-nimien…
Sana meijeri tulee ruotsin kielen sanasta mejeri. Ruotsin kieleen sana on puolestaan tullut saksan kielisestä sanasta meierei. Sana on johdos tilanhoitajaa, isännöitsijää tai voutia merkisevästä sanasta meier.
Sanaa on käytetty ruotsin kielessä ensimmäisen kerran 1800-luvun alkupuoliskolla. Suomen kirjakieleen sana tuli 1800-luvun jälkipuolella. Sana mainittiin Ferdinand Ahlmanin sanakirjassa 1874 muodossa meijeria ja nykyasussaan Lönnrotin sanakirjan lisävihkossa vuonna 1886.
Kaisa Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja (WSOY, 2004)
Kysyin tätä Turun taidemuseosta.
Christian Hoffmann, Vanhempi amanuenssi, FL tiesi vastauksen:
"Kyseessä on nuoren turkulaiskuvanveistäjä Ennu Okan (1913 – 40) työ 1930-luvulta. Hän kaatui traagisesti kaksi päivää ennen talvisodan päättymistä.
Veistoksen nimeä en juuri nyt muista."
Tutkija Marjo Auerkoski-Turjas täydensi vastausta:" kyseessä on Ennu Okan veistos Halon kantaja vuodelta 1940.
Kivirakennus, työväentalo, jonka seinässä veistos sijaitsee, valmistui samana vuonna. "
Kyllä rahoilla on edelleen arvoa, mutta mitään keräilyharvinaisuuksia ne eivät ole. Rahan kunto vaikuttaa huomattavan paljon rahan keräilyarvoon. Huippukuntoinen raha saattaa olla jopa 100 kertaa arvokkaampi kuin kolhiintunut ja käytössä kulunut raha. Tarkan arvion rahan arvosta saat rahaliikkeistä. Rahaliikkeiden osoitteita ja puhelinnumeroita löytyy puhelinluettelosta sekä internetisä googlaamalla.
Tarkistin rahojen arvot rahaluettelosta "Standard Catalog of World Paper Money, 9th edition" ja sen mukaan kyseiset setelit ovat yleisiä. Vuoden 1922 50000 markin arvoksi annettiin kunnosta riippuen 50 sentistä 5 euroon. Vuoden 1923 50 miljoonan markan setelin arvo vaihtelee 10 sentin ja 3 euron välillä.
Lähde:
"Standard Catalog of World Paper…
2000-luvun runouden kenttä on varsin moniääninen ja kiinnostava: on niin sanottua language-runoutta ja googlerunoutta kuin keskeislyriikkaakin, sekä roolirunoihin keskittyviä teoskokonaisuuksia. On ilmestynyt uusia pikkukustantamoja, kuten ntamo, jotka julkaisevat kokeellisempaa runoutta, suurempien kustantajien keskittyessä ehkä vähän ”kansantajuisempaan”, mutta ehdottomasti hyvin laadukkaaseen runouteen. Se millaisesta runoudesta kukakin sitten pitää, on tietysti hyvin henkilökohtainen juttu. Mutta mikäli Risto Ahti on liian korkealentoista ja Risto Rasa taas liian pelkistettyä, niin kokeilepa esimerkiksi alla olevaa listausta!
Helena Sinervo: Ihmisen kaltainen (Wsoy, 2000)
- ihmisyyden eri puolia koskettavasti ja humoristisesti…
Taitepavulla tarkoitetaan tavallista vihreää papua.
Yksi vanhimmista viljelykasveistamme on tarhapapu (Phaseolus vulgaris). Siitä on olemassa useita muunnoksia, kuten matala, haaroittuva, ilman tukea kasvava pensaspapu (var. nanus) ja pitkä, rentovartinen, tuettava salkopapu (var. vulgaris). Pyöreäpalkoinen ja säikeetön vihreä taitepapu on yksi viljellyimmistä pensaspaputyypeistä. Muita ovat litteä- ja leveäpalkoinen vihreä leikkopapu ja keltainen, pyöreä- tai litteäpalkoinen vahapapu.
Tarhapapujen suomenkieliset nimet lienevät käännöslainoja ruotsista: trädgårdsböna (tarhapapu), buskböna (pensaspapu), brytböna (taitepapu), skärböna (leikkopapu), vaxböna (vahapapu), stångböna (salkopapu).
Lähteet:
Iiris Kalliola, Ruokakasvit…
Tietokirjailija Jukka K. Korpela on julkaissut internetissä Kirjainten tarinoita -nimisen teoksen, jossa käsitellään sekä fraktuuran että s-kirjaimen vaiheita. Fraktuuran s-kirjaimia kutsutaan nimillä "lyhyt s" (s) ja "pitkä s" (ſ). Nämä nimitykset viittaavat kuitenkin vain kirjaimen muotoon, sillä molemmat lausutaan samalla tavalla.
Korpelan artikkelien mukaan s-kirjainten säännöt olivat osittain erilaisia eri kielissä ja saattoivat muutenkin vaihdella. Pitkä s oli alkujaan yleisempi, mutta ajan myötä lyhyen käyttö yleistyi ja lopulta se jäi ainoaksi s-kirjaimeksi. Pitkä s oli suomenkielisissä teksteissä usein käytössä silloin kun s-kirjain aloitti tavun, mutta koska suomen tavutussäännötkin ovat vaihdelleen aikojen kuluessa, tämä ei…
Antiikin ajan näytelmissä jumalia esiintyy henkilöinä jonkin verran, mutta varsinaisesti näytelmää, jossa olisivat jumalat päärooleissa ei ole säilynyt jälkipolville. Antiikin kreikkalaisten tragedioiden sisältö on kuitenkin lähes pelkästään mytologiaan pohjautuvaa, joten jumalat ovat läsnä näytelmien sisällössä ja tapahtumissa hyvin merkittävästi. Usein kuoro, joka on osana näytelmän rakennetta, kertoo jumalten rooleista tapahtumissa. Näytelmän oletetaan syntyneenkin osana uskonnollisia menoja. Kreikkalaisista suurimmat tragediankirjoittajat ovat Aiskhylos, Sofokles ja Euripides. Euripideen Bakkantit käsittelee Dionysioksen palvontaa, Euripideellä Hippolytos -näytelmässä esiintyvät Afrodite ja Artemis, Troijan naisissa Pallas Athenes ja…
Sanonnalla "The elephant in the room" tarkoitetaan isoa ongelmaa tai asiaa, jota ihmiset välttelevät. Suomen kielessä ilmaisu virtahepo olohuoneessa viittaa ehkä vähän vastaavanlaiseen tilanteeseen, jossa on ongelma, mutta sitä ei kuitenkaan myönnetä ääneen.
Kielentutkija Maija Länsimäen artikkelin mukaan ihminen-sana alkoi yleistyä suomen kielessä vasta 1600-luvulla. Tätä ennen sanan yleisin muoto oli inhiminen. Inhimillisyys-käsite perustuu siis tähän sanaan, joka sellaisenaan on jo poistunut kielestämme.
Englannin kielen etuliite in- voi tarkoittaa joko samaa kuin prepositio in eli johonkin sisältyvää (include, insert) tai vastakohtaista (inhumane, inappropriate). Jälkimmäisessä merkityksessä käytetään myös etuliitteitä ir-, il- ja im- (illiteracy, immoral, irrelevant). Englannin kieleen nämä etuliitteet tulevat pääosin latinasta, sillä vaikka englanti onkin germaaninen kieli, se on saanut paljon vaikutteita ja lainasanoja latinen kielestä suoraan ja latinalaisperäisestä ranskan kielestä…
Kansallisarkiston Arkistojen Portin aineisto-oppaista löytyy tietoa henkikirjoista: https://portti.kansallisarkisto.fi/fi/aineisto-oppaat/henkikirjat
Siellä sanotaan, että henkikirjat ovat olleet verotusta varten laadittuja manttaaliluetteloita. Koska henkikirjojen pohjana on käytetty maakirjoja, on näiden rakenteessa ja sisällössä paljon yhtäläisyyksiä: kylän talot (eli tilat, eli ne, jotka ovat maksaneet maaveroa) on ryhmitelty yleensä yhteen, ja ihmiset taas on merkitty asuttamansa talon yhteyteen. Aina taloilla ei ole ollut sanallista nimeä, vaan identifiointiin esim. henki- ja rippikirjoissa on käytetty numerointia - tai molempia. Maakirjoissa eli virallisessa maarekisterissä taloilla eli tiloilla eli kiinteistöillä on ollut…
Tutkittua tietoa asiasta ei ole. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin ja Turun yliopiston asiantuntijoista koostunut aivoriihi innostui kuitenkin pohtimaan asiaa. Muisti ulottuu vuoteen 1968 ja Timo Bergholmin elokuvaan Punahilkka, jossa kuullaan repliikki: "Haista sinä, kana, vittu!". Tämä lienee vähintäänkin yksi ensimmäisiä kotimaisen elokuvan v-sanoja.
Laulu löytyy nimellä Synnyinseutu (Old folks at home) Ahti Sonnisen koulun musiikkikirjasta Sonninen - Räisänen - Naukkarinen: Laulan ja soitan: koulun musiikkikirja. 12. painos. 1969. sekä teoksesta Musiikki 7-9. 1978. nimellä Joutsenvirralla (Swanee river).
Kappaleessa on kolme säkeistöä. Ensimmäisen säkeistön sanat ovat sekä suomeksi että englanniksi.
Tämä Gloucesterin repliikin ensimmäinen rivi William Shakespearen näytelmän Henrik VI kolmannesta osasta on näytelmän viidennen näytöksen kolmannesta kohtauksesta.
Paavo Cajander suomensi kyseisen kohdan vuonna 1907 näin:
Ain’ ounoo syypää pahaa;
(poliisiks’ varas luulee joka pensaan.)
Matti Rossin suomennoksessa vuodelta 2007 sama kohta kuuluu näin:
Epäluulo vaanii aina syyllistä (---).
Lähteet:
http://www.shakespeare-online.com/plays/3kh6_5_6.html
William Shakespeare: Kootut draamat V. (suom. Paavo Cajander, WSOY, 1958)
Shakespeare, William: Henrik VI. Kolmas osa (suomentanut Matti Rossi, WSOY, 2007)
Rovaniemen kaupunginkirjastossa ja sen Saarenkylän toimipisteessä voi käyttää joko omaa tai "talon" konetta ja tulostaa toki voi. Mutta muistitikku on paras ottaa työvälineeksi jotta asiat jusuvat joustavasti ja ongelmitta. Koneita voi varata etukäteen.
Sitaatti löytyi englanninkielisenä internetista. Tekijä on yhdysvaltalainen kirjailija, runoilija ym Maya Angelou, s. 1928.
Katso lisää
http://en.thinkexist.com/quotes/maya_angelou/
Lisää tietoa Maya Angelousta mm
http://www.wic.org/bio/mangelou.htm
Turkale-sanan etymologialle ei löydy suoraa selitystä. Sen kantana on selvästikin sama turka-sana kuin turkanen-sanalla. Turka (tai turkka)on tarkoittanut ’raukkaa, parkaa’. Turkanen on lievä kirosana, joka on vanhan sankirjan mukaan tarkoittanut myös raukkaa, parkaa sekä surkeaa, rumaa tai ilkiötä, noitaa tai peikkoa.
Turka-sanan alkuperä on epävarma. Sillä saattaa olla yhteys koltanlapin sanaan torkke, joka tarkoittaa saastaa tai saastaista esinettä. On myös mahdollista, että kyseessä olla germaaninen laina sanasta dwerga, joka merkitseemaahista.
Suomen sanojen alkuperä : etymologinen sanakirja (toim. Erkki Itkonen et al., SKS, 1992)
Maru-päätteen käyttö on hyvin yleinen japanilaisten kauppalaivojen nimeämiskäytäntö. Maru-sana (丸) tarkoittaa ympyrää tai kehää. Nimeämiskäytännölle on esitettty monia erilaisia tulkintoja, mutta suosituin tulkinta lienee sanan periytyminen vanhakantaisesta maro-liitteestä, jota on käytetty ilmaisemaan kunnioitusta, läheisyyttä ja tärkeyttä. Myöhemmin maru-muotoon muuttunutta sanaa on käytetty esimerkiksi ihmisistä, koirista sekä tärkeistä esineistä.
Maru-liitettä on tiedettävästi käytetty japanilaisen laivan nimessä jo 1100-luvulla. Vuonna 1900 Japanin Meiji-hallinto sääti lain, jonka mukaan kaikkien laivojen nimissä on suotavaa käyttää maru-liitettä. Tämä koski kuitenkin vain kauppalaivoja, sillä esimerkiksi sotalaivojen nimissä maru-…
Olisiko kuitenkin niin, että merkintä XXX pullon kyljessä viittaa väkevään alkoholiin eikä varsinaisiin myrkkyihin? Niissä lienevät pääkallo ja luut ristissä yleisempi symboli.
Ainakin englanninkielisen Wikipedian mukaan X-merkkiä on käytetty perinteisesti oluiden vahvuuden ilmaisemiseen ja XXX on siten tarkoittanut kaikkein vahvinta olutta. Historialliset faktat ovat tältä osin moniselitteisiä, mutta yhden tulkinnan mukaan X olisi tarkoittanut oluen alkoholipitoisuutta roomalaisella numerolla merkittynä ja XXX olisi siten ollut 30-prosenttisen juoman merkintä.
Pornoteollisuuden käyttämän XXX-koodin taustalla taas on Yhdysvaltain elokuvatarkastus, joka aikoinaan löi leiman X (X-rated) liian pornografisiksi katsomiensa elokuvien kylkeen.…
