Ota yhteyttä omaan kirjastoosi korvausasioissa. Tuusulan kirjastojen yhteystiedot löydät nettisivuilta www.tuusula.fi/kirjasto. Kirjasto perii kadonneen tai turmeltuneen kirjan korvausmaksuna täyden hankintahinnan, mutta voit myös tuoda tilalle uuden kappaleen kyseistä teosta. Sovi tästä kirjaston henkilökunnan kanssa.
Lakko ajoittuu aikaan, jolloin työehtosopimus on umpeutunut ja uudesta neuvotellaan. Tällöin lakkoja voidaan käyttää vauhdittamaan neuvotteluja tai painostaa työnantajaa esimerkiksi korottamaan palkkoja enemmän tai parantamaan työoloja työehtosopimuskirjauksilla. Kun työehtosopimus on astunut voimaan (on voimassa), vallitsee ns. työrauha, jolloin lakkoilu ei ole laillista.
Tukilakot ja poliittiset lakot ovat tällä hetkellä laillisia. Ulosmarssit eivät ole laillisia, joten voi olla, että ulosmarsseista joudutaan maksamaan työtuomioistuimessa sakkoja.
Runo, jossa "eräs kundeista kertoo Arskalle miten ihmiset ennen viettivät juhannusta" sisältyy kokoelmaan Minä paljasjalkainen. Sisällysluettelosta se löytyy alkusanojen mukaan: "Ne meni johonkin strantsuun".
Kyseinen sitaatti on peräisin Maaseudun Tulevaisuus -lehden artikkelista, jossa haastatellaan Riistakeskuksen riistapäällikköä Vesa Eronen. Aiheena on Maa- ja metsätalousministeriön ehdotusta, jossa sallittaisiin susien kiintiömetsästys. Tuo mainitsemasi sitaatti ei liity erityisesti susiin vaan kaikkeen metsästämiseen. Suomen lain mukaan metsästysoikeus on maanomistajalla. Metsästäminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Maanomistajasta riippuu, mitä ja kuka metsässä saa metsässä saa metsästää. Yleensä metsästysseurat tekevät maanomistajien kanssa (vuokra)sopimukset, jossa sovitaan alueella metsästyksestä. Maanomistaja ei voi tietenkään sallia alueellaan rauhoitetun eläimen metsästystä, Hän voi kieltää sellaisen eläimen…
Keravan kirjastosta kerrottiin, että kirjastokortiton voi saada väliaikaiset tunnukset tietokoneen käyttöön ja tulostamiseen. Ota mukaan henkilötodistus. Mustavalkotulosteen hinta on 60 senttiä ja värillisen 1,80 euroa kappaleelta. Voit myös ostaa tulostuskortin: 25 sykäyksen kortin hinta on 5 euroa ja 50 sykäyksen 10 euroa. Yksi mustavalkotuloste vie kortilta yhden sykäyksen ja värillinen kolme.
Voit halutessasi myös hankkia kirjastokortin.
Lisää tieoa Keravan kirjastossa tulostamisesta:
http://kerava.fi/palvelut/kirjastokulttuuri-ja-museot/kirjasto/tietokon…
Anneli Kannon Viisi villiä VIrtasta -sarjan tuorein eli 11. osa on nimeltään Veera Virtanen ja kiusaaja. Kirjan pitäisi ilmestyä maaliskuussa 2020. 10 osa Virtasista on nimeltään Virtaset huvipuistossa.
11. osa on jo varattavissa kirjastoalueesi verkkokirjastossa.
https://kyyti.finna.fi/Record/kyyti.1400095
Kyseessä on Eila Kivikk'ahon runo Noita kokoelmasta Venelaulu (1952, s. 31 - 32) Runo alkaa rivillä Kuljin, kuljin kädessäni ilon silkkihuivi...
Runo sisältyy myös teokseen Eila Kivikk'aho: Kootut runot (1979).
Hyvän käytöksen kirjassa vuodelta 1978 sanotaan näin: Ikä on niitä asioita, joista ei yleensä keskustella julkisesti, koska sen on uskottu loukkaavan varsinkin seurueesn iäkkäämpiä naisia, joiden oletettiin haluavan näyttää nuorilta ja haluavan salata oikean ikänsä.
Voisi ajatella, että naisen ikä ja ikääntyminen on ollut olennainen seikka ainakin sellaisessa yhteisössä, jossa naisen pääasiallinen tehtävä on ollut jälkeläisten synnyttäminen. Vanheneminen on ollut siirtymistä roolista toiseen eri tavalla kuin miehillä. Suomalaisessa yhteiskunnassa on sekä naisilla että miehillä nykyään enemmän tehtäviä ja rooleja sekä myös vapautta valita elämäntapansa. Näin ollen voisi luulla, että hyvän käytöksen "säännötkin" muuttuisivat.…
Muoniossa sijaitsevan Suomen kalakirjaston (https://www.suomenkalakirjasto.fi/) sivuilta löytyvät tiedot lehdestä ja sen ilmestymisestä, sekä tiedot lehdestä heidän kokoelmissaan:
"Urheilukalastaja -lehti ei ilmestynyt vuosina 1942-1952. - ilmestyi 1962, 1-1963, 1 nimellä Suomen urheilukalastajain liiton tiedoituksia. Finlands sportfiskareförbunds meddelanden. - nimi 1967, [5] Urheilukalastus ja retkeily. Sportfiske och camping. - 1969 muutti nimekseen Urheilukalastus.
Kalakirjastossa on Urheilukalastaja-lehden
1937-1941 numerot sidottuna
*1953 (1-2), 1954(1-4), 1955 (1-3), 1956 lehti ei ilmestynyt, 1957 (1-4), 1958 (1 - ilmestyi vain yksi numero), 1959-1963 lehti ei ilmestynyt, 1964 (1 - ilmestyi vain yksi numero), 1965-1966 (1-4),…
Tällaista koottua sähköpostilistaa ei ole olemassa. Varmin tapa tavoittaa kirjastojen hankintaa hoitavia on tarjota kirjat Kirjastopalvelun ja/tai Kirjavälityksen kautta. Näiden toimijoiden kautta suurin osa kirjastoista hankkivat kirjansa.
Kysessä on varmaankin Tatiana de Rosnayn romaani Sarah's key, joka on julkaistu Suomessa kahdesti, vuonna 2008 nimellä Avain ja vuonna 2014 nimellä Nimeni on Sarah.
Toivo Kärjen säveltämä ja Reino Helismaan sanoittama "Hammaslääkärillä"-laulu sisältyy "Suuren lastenlaulukirjan" osaan 2 (sanat, kosketinsoitinsovitus, sointumerkit). Pelkät sanat sisältyvät "Toivelauluja"-vihkoseen, osaan 15 (Fazerin musiikkikauppa, 1954).
Helmet-kirjastojen kokoelmissa esim. seuraavat kirjat:
Lasten Yrittäjäkirja : Onni ja Sofia perustavat marjajogurttijäätelöpuristamon / Jyrki Teeriaho ; kuvitus: Jelena Simisic ISBN 9789527181041 sidottu
Pienestä ponnistaneet : koko perheen yrittäjyyskirja / Mikko Nurminen ja Petteri Poukka ; haastattelut: Mikko Nurminen ISBN 9789526972602 kovakantinen
EPIC : nuoren yrittäjän käsikirja / Sami Mikkola, Martta Tervonen ; valokuvat: Martta Tervonen ; piirrokset: Kaja Bajowska & Sallamari Nissilä 9789526869100 nidottu
Hakusanat: yrittäjyys, yrittäjyyskasvatus, lapset
Pankkikohtaisia ja pankkiryhmien tasetietoja löytyy Tilastokeskuksen sarjoista Pankit ja Pankit pankkikohtaisesti vuosijulkaisuista. Vuosien 1991-1994 tilastot on digitoitu Tilastokeskuksen julkaisuarkistoon https://otos.stat.fi/home. Tilastot löytyvät hakemalla esim. ”pankit 1991” tai ”pankit 1991 pankkikohtaisesti”.Suomen Pankin kirjastosta löytyy painettuina SYP:n, KOP:n ja Suomen Yhdyspankin (Unitas) vuosikertomukset vuosilta 1991-1994. Lisäksi löytyy Säästöpankkiliiton vuosikertomukset samoilta vuosilta ja hajakappaleita Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin (SKOP) ja Suomen Säästöpankin (SSP) vuosi-/toimintakertomuksista. Vuosikertomuksista löytyvät sekä pankin/emoyhtiön tasetiedot että konsernitaseet. Pankkiryhmien tasolla tietoja ei…
Kallion kirjaston sivuilta löytyy luettelo Kalliota käsittelevästä kirjallisuudesta, mukana on myös viitteitä lehtiartikkeleihin:
http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kallio/kirjallisuus/
Varsinkin näissä teoksissa käsitellään tuota aikaa:
Waris, Heikki: Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle. 2.p. 1973
Kotiniemi, Lauri: Muistikuvia Vallilan pataljoonasta. WSOY 1987
Koskinen, Juha: Kallion historia. Kallio-Seura 1990
Salmela-Järvinen, Martta: Taipui vaan ei taittunut: muistikuvia ja näkymiä vuosilta 1918–1939. WSOY 1966.
Salmela-Järvinen, Martta: Kaikissa meissä vikaa on: muistikuvia ja näkymiä vuosilta 1939–1959. WSOY 1968
Pirhonen, Pentti: Stadin ässät : dokumenttiromaani … Tammi, 1985
Unen aikana lihakset ovat pitkiä aikoja käyttämättöminä, ja erityisesti unennäköön liittyvän REM-univaiheen aikana ne rentoutuvat täydellisesti. Venyttely heräämisen jälkeen aktivoi lihasten verenkiertoa ja nostaa niiden lämpöä, jolloin lihasten venyvyys ja joustavuus palautuu. Sama pätee eläimiin, ja nisäkkäiden lisäksi myös esim. linnut venyttelevät.
Kysymykseen on vastannut aiemmin professori Olli J. Heinonen Tiede-lehdessä: http://www.tiede.fi/artikkeli/kysy/miksi_lihasten_venytys_aamulla_tuott…
Terve.fi -sivuston artikkeli siitä, mitä elimistössä tapahtuu unen aikana: http://www.terve.fi/uni-ja-lepo/75710-tiesitko-naita-uskomattomia-asioi…
Tiede-lehden artikkeli heräämisestä: http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/…
Tähtipokkarit-sarja alkoi ilmestyä vuonna 1990 Sanomaprintin kustantamana. Vuoden 1993 jälkeen sarjan kustantaminen siirtyi Sanoma Oy:n tytäryhtiöksi perustetulle Helsinki Medialle, joka jatkoi sitä vuoteen 1997. Vuodesta 1998 loppuun saakka (2004/2006) Tähtipokkareita kustansi Sanoman osittain omistama Egmont.
Sanomaprint julkaisi Tähtipokkarit 1-22 (1990-93), Helsinki Media Tähtipokkarit 23-30 (1995-97) ja Egmont Tähtipokkarit 31-58 (1998-2004). Numerosta 35 (1999) lähtien sarjan rinnakkaisena nimenä oli Karvinen-pokkarit. Karvinen-pokkarien numerointi noudatteli Tähtipokkarien numerointia, vaikka kaikki tähän saakka sarjassa julkaistut kirjat eivät olleetkaan Karvis-tarinoita. Jo tätä ennen sarja oli pitkään keskittynyt yksinomaan…