Helsinki

Latest answers

26729 results. Showing 20901–20920 hits.
Question Reads Rating Answered Open Answer
Mitä tiedetään Uusikaarlepyyssä toimineesta kruunun(viinan)polttimosta ennen vuotta 1790? Tai kruununpolttimoista kyseiseltä ajalta muuten? 1070 1700-luvun alkoholipolitiikasta on julkaistu kaksi Ilkka Mäntylän perusteellista, arkistolähteisiin perustuvaa tutkimusta: ///Suomalaisen juoppouden juuret : viinanpoltto vapaudenaikana. - 1985/// ja ///Suomalaisen juoppouden kasvu : kustavilaisen kauden alkoholipolitiikka. - 1995///. Jälkimmäisessä on s. 221-229 esittely kruununpolttimoista. Aulis J. Alanen käsittelee myös viinanpolttoa ko. ajalla teoksessa ///Etelä-Pohjanmaan historia 4, osa 2 : Etelä-Pohjanmaan talouselämä 1721-1809. - 1949 tai 1987///. Polttimoista löytyisi varmaankin tietoa myös kunkin paikkakunnan paikallishistorioista. Uudenkaarlepyyn historiasarjasta ovat kuitenkin ilmestynyt vasta aikaa vuodesta 1810 eteenpäin käsittelevät Erik Birckin kirjoittamat osat ///…
Kysymys musiikkiosastolle: Onko mahdollista saada jostakin hankittua John Melarchinon/Melachrinon (olen nimen oikeinkirjoituksesta epävarma, koska olen kuullut… 1110 1950-70 -lukujen viihdemusiikkia on kirjastojen kautta valitettavan vaikeaa saada, koska tuohon aikaan musiikkikirjastotoiminta oli vielä lapsenkengissään, ja kirjastojen kokoelmiin hankittiin pitkään lähinnä vain klassista ja ehkä hieman kansanmusiikkia. Nykypäivänäkin tuon ajan viihdemusiikin saatavuus kirjastoista rajoittuu sellaiseen musiikkiin, jota on uudelleen julkaistu CD-muodossa. George Melachrino oli aikoinaan Annunzio Mantovaniin tai vähän myöhemmän ajan Paul Mauriat'han verrattava kapellimestari, jonka jousiorkesteri esitti pehmeää tunnelmamusiikkia. Joitakin Melachrinon orkesterin levytyksiä näyttää löytyvän eri kirjastoista Suomesta, mutta etsimäänne kappaletta näiltä levyiltä ei valitettavasti taida löytyä. (Tosin en…
Mistä voi tarkistaa osakekurssin tietyltä päivältä? Määräytyykö tietyn päivän osakekurssi pörssin sulkeutuessa vai onko kyseessä keskiarvo? 8360 Osakekurssien hintoja voi seurata mm.Helsingin pörssin sivuilta http://hex.is-asp.com/html/securitypricelistequities.html?language=fi sekä tekstitelevisiosta. Voit myös käydä Arvopaperi-lehden sivuilla:http://porssi.arvopaperi.fi/start.aspx?chosenmenu=stocktoday Päivän hinnalla osakkeita ostettaessa kaupan pystyy tekemään pian, mutta lopullista hintaa ei voi tietää. Pankit jakavat oppaita osakkeista ja sijoittamisesta. Myös Pörssisäätiön sivuilta löytyy kattavasti tietoa aiheesta: http://www.porssisaatio.fi/default.aspx?path=4;163;200, katso esim. "Osakkaan opas" ja "Näin aloitat osakesijoittamisen".
Onko Johann Wolfgang von Goethen balladi Der getreue Eckart suomennettu, ja jos on, niin missähän se on julkaistu? 1040 Kyseistä runoa ei valitettavasti löydy Goethen suomennetusta tuotannosta eikä siitä ole myöskään mainintaa Anneli Koposen käännösbibliografiassa Goethen lyriikan suomennokset 1832 - 1991.
Osaisitteko suositella jotain nettisivua, josta löytyisi tietoa novelleista. Olisin kovin kiitollinen mahdollisimman pikaisesta vastauksesta. 1021 Osoitteesta:http://kirjailijat.kirjastot.fi/ eli Sanojen aika-sivustosta voi hakea esim. novellin tai novelleja mukaan. Sanojen aika-sivusto on hyvä sivusto suomalaisista kirjaiijoista ja heidän tuotannostaan.
Mistä tulee nimitys jumbo (jumbosijoitus) viimeiselle sijalle kilpailussa ym? 3159 Erilaiset tietosana- ja sivistyssanakirjat antavat yhdenmukaisesti sanalle seuraavan selityksen: Amerikkalaisen liikemiehen P. T. Barnumin sirkuksen suurin vetonaula oli v. 1882 kuollut jättimäinen norsu, jonka nimi oli Jumbo. Koska eläin oli kömpelö ja hidas, tuli tavaksi nimittää kilpailussa viimeiseksi jäänyttä samalla nimellä. Toinen merkityshän sanalla on 'jättimäisen suuri', esim. jumbojetti. Norsun nimelle on esitetty useita selityksiä: vanha englantilainen slangisana jumbo 'kömpelö henkilö', englannin kielessä kutsuttiin erästä afrikkalaista jumaluutta nimellä Mumbo Jumbo, Kongossa oli erään käärmelajin nimenä nzombo tai swahilin kielen sana jumbe 'päällikkö'. LÄHTEET: ///Nationalencyklopedin 10, s. 251///, ///Kaarina Turtia:…
Miten voin netin kautta uusia lainojani? Yritin uusia mutta kone sanoi "liikaa uusimisia". Miten voin toimia? 1035 Helmet-kirjastosta lainatun aineiston voi uusia internetin kautta viisi kertaa, mikäli siitä ei ole varauksia. Viidennen kerran jälkeen kirjat tulee viedä johonkin pääkaupunkiseudun kirjastoista palautettaviksi, jotta näemme, että ne ovat olemassa ja kunnossa. Mikäli niistä ei ole varauksia, voitte lainata ne samantien uudelleen ja jälleen uusia netin kautta viisi kertaa. Kirjojen varaustilanteen voi tarkistaa HelMet-palvelusta. Mikäli kirjoista on varauksia, joudutte tekemään oman varauksen ja odottamaan palautuvaa kappaletta.
Mikä on nimen ANTON alkuperä? 9979 Kustaa Vilkunan Etunimet-teoksen mukaan 17.1 oli jo 1400-luvun pyhimyskalenterissamme varattu apotti Antoniukselle. Pyhä Antonius eli noin 250-356. Meillä häntä palvottiin keskiajalla sikojen suojelijana. Kalannin ja Mynämäen kirkoissa on muistomaalauksia. Anton on alkujaan kreikkalais-latinalainen sukunimi Antonius. Nimen merkitys on epäselvä, mutta siitä on Vilkunan mukaan monia tulkintoja. Kirjastoissa on Vilkunan teosta ja sen monia painoksia runsaasti saatavana.
Haluaisin kysyä, onko Hesan kirjastossa käytössä automaattinen lainaus ja palautus. Jos on kuinka kauan? Asun Bernisssä Sveitsissä. Tein aikoinani Tampereella… 1266 Helsingin kaupunginkirjaston kotisivuliia on toimintakertomus, missä kerrotaan lisää myös automatiosta: http://www.lib.hel.fi/File/393adf1f-108f-4142-bf3a-0b0525406036/toimint…
Kuka on suomentanut Jevgeni Jevtushenkon runon Babi Jar? Sain sen suomeksi jo vuonna 1971, mutta ilman suomentajan nimeä. Vieläkö Jevtushenko elää? 2096 Jevgeni Jevtušenkon runoelman ”Babi Jar” on suomentanut Pentti Saaritsa. Se on mukana 1984 ilmestyneessä Runoni-kokoelmassa. Kokoelman runot olivat ilmestyneet Neuvostoliitossa vuosina 1952-1972. Jevtušenko syntyi 18. heinäkuuta ja elää edelleen, joskaan mitään ei ole häneltä suomennettu sitten vuoden 1984.
Löytyykö Jalmari Finnen kirjaa "Kiljusten vallankumous" vuodelta 1921, jolloin kuvittajana oli A. Tawitz. 1011 Vuoden 1921 painosta ei valitettavasti ole saatavilla pääkaupunkiseudun yleisistä kirjastoista. Sen sijaan Helsingin yliopiston kirjaston kokoelmiin se kyllä kuuluu, tarkemmin sanottuna SKS:n kirjaston varastoon. Lisätietoja osoitteesta http://www.helsinki.fi/kirjastot/
Milloin Helsingin kaupunginkirjastoon tulee suomeksi Stefan Einhorn: Aidosti kiltti? 1047 Stefan Einhornin kirja Aidosti kiltti on tilattu Helsingin Kaupunginkirjastoon tammikuun puolessavälissä. Aineisto toimitaan kirjastoon minkä jälkeen tapahtuu rekisteröimineN ja kirjastoituminen ( = aineistoa saatetaan lainaus-kuntoon). Nämä toimenpiteet vievät hieman aikaa. Kirja on ilmestynyt täNä vuonna. Kirjaa voi varata heti kun löytyy nidetietoja HelMetissä riippumatta siitä ovatko niteet Espoossa, Helsingissa Kauniaisissa tai Vantaalla. Hankintaehdotuksi voi tehdä lomakkeela joka löytyy http://www.lib.hel.fi/fi-FI/forms/hankintaehdotus.asp Helsingin kaupunginkirjaston Hankintaohjelma on julkaistu kotiSIvuillamme: http://www.lib.hel.fi/Page/f90f3605-f5fd-4033-9550-52c70b93fe2b.aspx
Voisitko kertoa mistä suomenkielisista teoksista voisi lukea am. senaattori Joseph McCarthyn kommunistivainoista 50-luvulla Yhdysvalloissa. Onko aiheeesta… 1513 Joseph McCarthysta tai hänen politiikastaan ei ole ilmestynyt suomenkielistä kirjaa. Mutta hänestä on kirjoitettu lukuisia teoksia englanniksi, ja niitä on saatavilla Suomen yliopistokirjastoista. Helsingin yliopiston kirjaston aineistotietokannan verkko-osoite on http://www.helsinki.fi/helka/ , josta saatavuustiedot voi sen osalta tarvittaessa tarkistaa. Tietoa Joseph McCarthysta löytyy suomeksi mm. seuraavista teoksista: - Muutosten vuosisata. 6:1946-1960, WSOY, 1995 - Suuri maailmanhistoria. Osa 14: Ennen liennytystä, Koko Kansan Kirjakerho,1983 - Kero, Reino: Uuden maailman jättiläinen: Yhdysvaltain historia, Otava, 1991 Yllä mainitut kirjat löytyvät pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen yhteisestä Helmet -aineistohausta (http://www…
Montako prosenttia on Napapiirin pohjoispuolella: a) Suomen pinta-alasta; b) Suomen asukkaista 4175 Napapiiri kulkee Pellon, Rovaniemen ja Sallan kuntien läpi, tarkemmin se sijaitsee leveysasteella, joka saadaan vähentämällä navan (90°) asteluvusta maan akselikallistuma (n. 23,44°). Rauhallisesti edeten Napapiiri heilahtelee pohjoisen ja etelän välillä 250 kilometrin matkaa metrin pari päivässä. Keinahdellen edestakaisin, mutta kuitenkin saavuttaen taipaleensa ääripäät 40 000 vuoden välein. Tällä hetkellä napapiiri liikkuu pohjoiseen noin 15 metriä vuodessa. Ainakin näistä syistä johtuen tilastotietoja ei ole saatavissa napapiirin ehdoilla. Lapin liiton sivuilta löydät kuitenkin erinomaisia tilastotietoja Lapista (http://www.lapinliitto.fi/tilastotkuvat/index.html). Kun tietää napapiirin linjan, voi laskea sen pohjoispuolisten kuntien…
Mista löytyy Anja Vammelvuon runo "Lunta": "Lumi sada sieluuni"jne.? 1344 Runo löytyy ainakin teoksesta Suomen runotar I s. 743.
Mikä on makkara-sanan alkuperä? 4573 Sanan 'makkara' vanhin alkuperä on tuntematon. Sillä on kuitenkin vastineita monissa lähisukukielissä: inkeroisen, karjalan ja vatjan 'makkara', viron murteissa makkar', 'makkara', 'makk'. Suomen kirjakielessä sana on nykymerkityksessä tavattu ensi kerran eräässä v. 1644 ilmestyneessä tulkkisanakirjassa. Ericus Schroderus mainitsee tosin saman sanan v. 1637 ilmestyneessä sanakirjassaan, mutta jonkinlaisen hiusrenkaan merkityksessä.
Toivon vinkkejä venäjän sanakirjoista ja sanastoista, jotka keskittyvät lääketieteeseen ja/tai biologiaan. 1705 Pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen Helmet-aineistotietokannasta (www.helmet.fi) löytyy muutamia teoksia aiheesta. Hakiessa voi valita hakutyypin Sanahaku ja kirjoittaa hakusanoiksi biologia sanakirjat venäjän kieli. Näin saa hakutulokseksi teokset Anglo-russki biologitseski slovar : okolo 70 000 terminov, toimittaneet O. I. Tsibisova, N. N. Smirnov ja S. G. Vasetski, Moskva : Russki jazyk, 1993, ja Biologian, maantiedon ja historian sanasto : suomi-venäjä = Biologija, geografija i istorija : finsko-russki slovar, Opetushallitus, 1994. Hakusanoilla lääketiede sanakirjat venäjän kieli löytyy teokset Bolotina, A. J: Anglo-russki i russko-anglijski meditsinski slovar = English-Russian and Russian-English medical dictionary, Moskva :…
Kysyisin että milloin on Jerrin nimipäivä? mistään kalenterista en ole löytänyt muuta kuin Jerryn nimipäivän, ja olisi kiva tietää milloin pojallani on… 1933 Jerry ja Jerri on sama nimi. Nimipäiväkin lienee sama. Kirjassa Eemu, Ukri, Amelie : 2000 kaunista ja harvinaista etunimea, kirjoittanut Juri Nummelin ja Elina Teerijoki todetaan että Jero, Jeri ja Jerri oovat väännetty Jeromesta (Kreikan "pyhää nimeä tarkoittava etunimi) ja muunnos Jerrystä. KIrjaa voi lukea tai lainata kirjastoissa.
Kaipailisin lisätietoja kirjasta joka itselläni on joskus ollut. Muistelisin että kirjan nimi oli Joulusatuja. Kirjassa oli useampia jouluisia satuja, aika… 989 Voisiko kirja olla Joulupukin jutelmia : joulusatuja ja -tarinoita viideltä vuosikymmeneltä / koonnut Tauno Karilas : kuv. Marjatta Vihma Julkaisija: Helsinki : Valistus , 1964 Kirjan kannnessa on keltainen pohjaväri ja kuvituksena mm karhu, sininen poika jme. Kansi on piirretty. Mm Anni Swan on yksi tekijöistä.
Mikä on suomeksi lainaus Hamletista, 1. näytös, 3. kohtaus: "Neither a borrower nor a lender be"? 1867 Shakespearen näytelmästä Hamlet on useita suomennoksia, joita on hyvin saatavilla esimerkiksi pääkaupunkiseudun HelMet-kirjastoista. Paavo Cajanderin käännös on vanhin. Muita suomentajia ovat ainakin Yrjö Jylhä, Eeva-Liisa Manner ja Veijo Meri.