Muu

Tulevaisuusjamit 2026: Kirjastolaisten tulevaisuuslaboratorio

Millaisista teoista syntyy tulevaisuusviisas kirjasto? Kuinka katsoisimme uhkakuvien yli toiveikkaaseen tulevaisuuteen? Tule tutkimaan ja tekemään kirjastojen tulevaisuutta yhdessä useiden kirjastoalan eri tahojen kanssa.

Lahden, Porvoon ja Turun AKE-kirjastot järjestävät kirjastolaisten luovan tulevaisuusleirin toista kertaa. Tänä vuonna kaksipäiväiset Tulevaisuusjamit pidetään Siuntiossa marraskuussa.

Kirjastoautovartti: Södertäljen kirjastoauto – Vuoden liikkuva kirjasto

Syyskuun Kirjastoautovartissa suunnataan katse Ruotsiin. Kirjastonhoitaja Anna Palm Kåberg esittelee Södertäljen kirjastoautotoimintaa ja kertoo, millaisin perustein toiminnalle on myönnetty Vuoden liikkuva kirjasto -tunnustus. Puheenvuorossa tarkastellaan palkinnon taustoja sekä sitä, miten kunnassa on kehitetty kirjastoautopalveluja tavoittamaan myös ne ryhmät, jotka eivät eri syistä asioi kirjastossa. Puheenvuoro on ruotsinkielinen, mutta tallenne julkaistaan myöhemmin suomeksi tekstitettynä Kirjastokaistalla.

Pelien visuaaliset elementit mediakasvatuksellisten keskustelujen aloittajana kirjastotyössä

Mediametkan vuoden 2026 Oivallus-seminaarin teemana on "Saavutettava ja monikulttuurinen mediakasvatus". Tarjoamme seminaarin työpajat etätoteutuksina noin kerran kuussa. Kesäkuun työpaja on suunnattu erityisesti kirjastotyöntekijöille sekä mediakasvattajille. Kesäkuun työpajan vetäjänä toimii Mediametkan luottokouluttaja Petrus Jauhiainen.

Nyfiken: kuulumisia Itäkeskuksen kirjastosta Helsingistä

klo 13-13.40 Kuulumisia Itäkeskuksen kirjastosta: 

Aino Toiviainen-Koskinen, Essi Pakarinen, Lauri Roine ja Robert Conaway-Bothwell Helsingin Itäkeskuksen kirjastosta kertovat ajankohtaisista toiminnoista ja tapahtumista,yhteistyöstä, toimintatavoista ja hyvistä käytännöistä monikielisessä ympäristössä.Minkälaista on Itiksen monikulttuurinen arki ja juhla? 

kl. 13.40-14.20 Jönköpings bibliotek: 

Kirjastot ja kulttuurihyvinvointi, osa 2

Alueelliset kehittämiskirjastot ja Lupa- ja valvontaviraston kirjastotoimi järjestävät yhteistyössä webinaarin kirjastojen roolista kulttuurihyvinvointityössä. Tilaisuus on jatkoa aluehallintovirastojen syksyllä 2025 järjestämälle koulutukselle. Webinaarissa kuullaan puheenvuorot kirjastoista kuntien kulttuuritoiminnan kumppaneina ja lukemisen hyvinvointivaikutuksista eli vaikutuksista aivoihin. Lisäksi tilaisuudessa esitellään kolme menetelmää, palvelua tai toimintamuotoa, joilla kulttuurihyvinvointia voi kirjastossa edistää.

Sanataidefoorumi Annantalolla Helsingissä 22.5.

Kieli-ikkunoita identiteettiin – Monikielisyyden mahdollisuudet sanataiteessa
Språkliga inblickar i identiteten Flerspråkighetens möjligheter i ordkonst

Sanataidefoorumi järjestetään 22.5.2026 Helsingissä, Annantalolla (Annankatu 30).
Nästa Ordkonstforum arrangeras i Helsinki 22.5.2026 i Annegården (Annegatan 30). 

Missä Mennään -webinaari

Vuoden ensimmäinen Missä mennään -webinaari järjestetään tiistaina 12.5. klo 10 alkaen. 

Webinaarin aiheet ja aikataulu löytyvät ohjelmasivulta.
Tilaisuuteen osallistutaan Zoom-etäyhteydellä, tässä ohjeet osallistumiseen.

Ilmoittautuminen sulkeutuu ma 11.5. klo 12.

Ilmoittautumalla saat sähköpostiisi tiedon, kun tallenne on katsottavissa.

Tervetuloa mukaan!

Kuvailun tiedotuspäivä 5.5.2026

Kansalliskirjasto järjestää jälleen Kuvailun tiedotuspäivän. Tilaisuus järjestetään etänä Zoomissa 5.5. klo 10-15.30 ja siitä tulee tallenne. Ilmoittautumalla saat tallennelinkin!

Tarkemmat tiedot tapahtumasivulla. 

Ilmoittautuminen sulkeutuu 4.5. klo 12. Ilmoittaudu tämän Lyyti-linkin kautta.

Huom! Tuplailmoittautuminen on estetty. Jos järjestelmä antaa virheilmoituksen sähköpostistasi, olet jo ilmoittautunut. 

Kirjaston Kopiraittila – tekijänoikeustietoa kirjastoille 23.4.

Kirjaston kopiraittila -webinaarin mainos.

Oletko koskaan miettinyt, tarvitaanko elokuvan näyttämiseen kirjaston satutunnilla erillinen lupa? Saako musiikkia soittaa tapahtumassa tai valokuvan jakaa kirjaston somekanavissa? Tekijänoikeudet ovat läsnä kirjastojen arjessa lähes päivittäin, mutta mistä tiedämme, miten teoksia saa käyttää ja mihin kaikkeen on hankittava lupa?