Verkkopalvelut, tiedonhallinta ja tiedonhaku

Työpaja kirjastolaisille e-kirjaston teknologia- ja organisaatiopoluista 

E-kirjaston teknologian ja organisaation valinnassa ollaan risteyskohdassa. Päätöksiä siitä, mihin suuntaan teknologiaa ja organisaatiota lähdetään viemään, ollaan parhaillaan tekemässä. Päätöksenteon tueksi halutaan nyt kuulla kirjastokenttää. Tule siis mukaan e-kirjastohankkeen järjestämään työpajaan. Työpaja on suunnattu kirjastokentälle ja erityisesti e-aineistojen parissa työskenteleville. 

Työpajan aiheet: 

E-kirjaston teknologia- ja organisaatiopolut 

Tule kuulemaan ja keskustelemaan tulevan kuntien yhteisen e-kirjaston teknologia- ja organisaatiovaihtoehdoista. E-kirjastohankkeen projektiasiantuntija Joona Kutilainen-Pennanen kertoo teknologiavaihtoehdoista ja projektiasiantuntija Seija Laitinen-Kuisma organisaatiovaihtoehdoista.

Tilaisuudessa on mahdollista esittää kysymyksiä, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Suunnattu yleisten kirjastojen henkilöstölle.

Yleisten kirjastojen konsortion Hankintapäivä

Yleisten kirjastojen konsortion perinteinen Hankintapäivä pidetään hybriditilaisuutena Helsingissä, Pasilan kirjaston auditoriossa (käyntiosoite Kellosilta 9) keskiviikkona 30.11.2022 klo 9-12. Yleisöä kaivataan myös paikanpäälle, joten ilmoittauduthan Marja Hjeltille (marja.hjelt@hel.fi) viimeistään pe 25.11. kahvittelujen vuoksi.
 

Webinaari: Elämää Elektran ja Peri+:n jälkeen

Kansalliskirjasto järjestää webinaarin Elektran lakkauttamisesta tiistaina 13.12. klo 10-11. Webinaari on avoin kaikille kiinnostuneille, ja sen tavoitteena on antaa osallistujille käsitystä siitä, miten suomalaiset tiedelehdet ovat saatavilla vuodenvaihteen jälkeen.

Lisätiedot tapahtumasivulta

Ilmoittautuminen Lyytin kautta

Yhteistyöllä parempaa metatietoa -työpaja

Järjestämme Melindan 10-vuotisjuhlan kunniaksi käytännönläheisen työpajan Melinda-kuvailijoille 29.11.2022

Käytännönläheinen työpaja keskittyy Melindan ajankohtaisiin asioihin sekä hyvien käytäntöjen ja vinkkien jakamiseen kuvailijoille. Työpajassa pohditaan, mikä nykyisessä Melinda-kuvailussa edesauttaa myöhemmin linkitettyyn dataan siirtymistä.

Työpajaa ei tallenneta.

Näkökulmia saavutettavuuteen ja esteettömyyteen tieto- ja viestintätekniikassa

Miten yhdenvertaisuus ja tasa-arvo toteutuvat tieto- ja viestintäteknisissä tuotteissa ja palveluissa?

Tätä ruoditaan Kansalliskirjaston Kotoistuspalvelun puolen päivän mittaisessa seminaarissa.

Aika: maanantai 28.11.2022 kello 9.30-13.

Paikka: Kansalliskirjaston auditorio (Yliopistonkatu 1, Helsinki) ja verkko.

Tapahtumasivulta löydät tarkemman ohjelman.

Kommunicera mera, nå flera

  • Hur planerar man kommunikationen i en tvåspråkig miljö?
  • Hur kommunicerar man på lätt språk?
  • Vad borde alla veta om den digitala tillgängligheten?

AKE Borgå arrangerar år 2022 utbildningsserien Biblioteket kommunicerar, som behandlar kommunikation ur olika perspektiv. Kommunicera mera – nå flera är ett webbinarium om kommunikation som är riktat till alla biblioteksanställda, även till dig som inte ser kommunikation som ditt specialområde.

KEHU-kahvit: Kaukopalvelun uudet tuulet

Porvoon AKEn lokakuun KEHU-kahveilla 6.10. klo 13 keskustellaan kaukopalvelusta.

Ensimmäisessä osiossa Varastokirjaston vetämää AIRUT-hanketta esittelevät Johanna Vesterinen ja Sirpa Janhonen. Tavoitteena on toteuttaa eri kirjastosektoreita palveleva asiakastoiminen Varastokirjaston aineiston kaukolainaus ja artikkelien välityspalvelu. Hankkeen ensisijainen tavoite on Varastokirjaston aineiston helppo asiakastoiminen saavutettavuus ja käytettävyys.