| Kysyisinpä vain niin yksinkertaista asiaa kuin että kuka on jyväskylän kaupunginkirjaston perustaja? toivottavasti en vaivaa teitä turhaan! kirjoittakaa niin… |
818 |
|
|
|
Jyväskylän piirilääkäri Wolmar Styrbjörn Schildt avasi vuonna 1859 Jyväskylän säästöpankkiin lainakirjarahaston, jota kartutettiin pankin voittovaroista. Myöhemmin rahasto siirtyi kaupungille. Syyskuussa 1863 tohtori Schildt teki ensimmäisen kirjalahjoituksen kirjastoa varten ja julkinen lainaustoiminta alkoi seuraavana vuonna, jolloin annettiin lainaksi kolmisenkymmentä nidosta.
Kirjastotoiminta alkoi seminaarin yhteydessä lehtorien sivutoimena, varsinainen ensimmäinen kirjastonhoitaja oli lehtori K.G. Göös.
Lähde: Jyväskylän kaupunginkirjasto - Keski-Suomen maakuntakirjasto: Jyväskylän kaupungin kirjastolaitoksen vaiheita 1863 - 1988.
|
| Mikä on Kauhavalaisten käyttämä metallikoristeinen vyö? Kuvaon sivulla www.kauhava.fi Mutta mikä sen vyön nimi on? Olen kiinnostunut Kauhavan historiasta ja… |
2522 |
|
|
|
Kansallispuku- ja kansatieteen kirjallisuudessa käytetään kuvaamastasi vyöstä nimitystä helavyö.
Kansanperinteen sanakirjassa (Vuorela, 1979) kerrotaan, että helavyö (Etelä-Pohjanmaa) on messinkirenkailla ja niistä riippuvilla koristeilla (risteillä ja hertoilla) somistettu nahkavyö, heluvyö.
Kansallispukuja Suomesta (Lehikoinen, 1994) teoksessa kerrotaan, että helavyö on miesten käyttämä vyö, jossa on vaskesta valettuja soikeita tai nelikulmaisia lappoja nahkahihnassa. Lapoista riippuu sydämen tai tähden muotoisia heloja.
Asiasta saa tietoa myös mm. Suomen käsityön museon kansallispukuneuvojalta Jyväskylästä (puh. 014-626 842), Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseosta Seinäjoelta (puh. 06-416 2390) tai Puukko- ja tekstiilimuseosta Kauhavalta (… |
| Etsin kirjoja, jotka käsittelevät tai edes sivuavat viime sotien aikana saksalaisten toimia Inarinjärvellä. |
916 |
|
|
|
Tällaisia kirjoja voisivat olla esim. Junilan Kotirintaman aseveljeyttä, Alakulppin Lapin ilmailuhistoria 1, Parikan Ystävästä viholliseksi ja Tikkasen Kohtaloita sodissamme. Lisäksi jatkosodan historiaa käsittelevissä kirjoissa varmasti puhutaan tästä aiheesta (yleisissä kirjastoissa luokka 92.73).
|
| Etsin tietoa taiteilija Matti Särkän töistä. Missä niitä on esillä ja on hänen töistään mitään luetteloa. Hän on tehnyt töitä ainakin 40-50 luvulla ja… |
4479 |
|
|
|
Matti Särkkä (12.1.1908-14.3.1995) on jyväskyläläinen taidemaalari, joka eli lähes koko elämänsä Jyväskylässä. Hän oli Jyväskylän Taiteilijaseuran perustajajäseniä. Särkällä oli lukuisia yksityisiä
taidenäyttelyjä sekä kotimaisia yhteisnäyttelyjä Suomen Kuvataidejärjestön Liiton järjestämissä taidenäyttelyissä..
Matti Särkän kokoelmia on Jyväskylän kaupungin ja Keski-Suomem museoissa.
Lähteitä: Jyväskylän kaupunginkirjasto-Keski-Suomen maakuntakokoelman leikekokoelma
Jyväskylän maalareiden kertomaa/ toim.Irmeli Suviola ; kuv. Matti Särkkä.- Jyväskylä;
Jyväskylän yliopisto, 1983
Museotaite 1987/1 s.13-17
Jyväskylän kaupungin tiedotuslehti 1987/3 s.11-13… |
| Mistä löydän biologian vanhoja pääsykokeita |
989 |
|
|
|
Meillä täällä Jyväskylän kaupunginkirjastossa on teos:Valintakoekysymyksiä (osan nimi: 1995, Biologian yhteisvalinta).
Lisäksi eri yliopistojen kotisivuilla on vanhoja pääsykoekysymyksiä, esimerkiksi Joensuun Yliopiston kotisivulla (osoite:http://www.joensuu.fi/matemluonto/index.html) löytyy vuosien 1998-2000 valintakoetehtäviä.
|
| Mistä löydämme MANDA:n kirjastotunnukset? Internetistä. |
999 |
|
|
|
Allaoleva linkki vie suoraan Linnea-palveluiden Manda-sivulle:
http://www.lib.helsinki.fi/yhteistietokannat/manda.html
Linnea-palveluiden kotisivulta http://www.lib.helsinki.fi/linnea löytyy tietokantainformaation lisäksi monenlaista hyödyllistä tietoa Linnea-palveluista. Kannattaa tutustua!
|
| Tahtoisin kysyä, mistä niteistä/kirjoista/lehdistä saa tietoa kuinka kauan Suomessa on voinut opiskella nuorisotyötä, nuorisotiedotusta ja -neuvontaa? En ole… |
708 |
|
|
|
Kannattaa tutustua ainakin Juha Niemisen teokseen "Nuorisossa tulevaisuus. Suomalaisen nuorisotyön historia", Nuorisotiedon kirjaston tietokantaaan (http://www.alli.fi/kirjasto/), josta löytyi esim. artikkeli "Nuorisotyöntekijöitten koulutuksen varhaiset vaiheet Suomessa: kirkollisten järjestöjen työntekijäkoulutus 1890-1910" sekä mielenkiintoisen lähdeluetteloon sivulla http://www.minedu.fi/nuora/nuorisotyo_7.html.
|
| Tarvitsisin tietoa Aapelista eli kirjailija Simo Puupposesta kirjailijana ja ihmisenä (kirjallisuuden esitelmään) |
1254 |
|
|
|
Simo Puupposesta eli Aapelista löytyy tietoja monista eri lähteistä, mm. seuraavista teoksista:
- Suomalaisia kirjailijoita 1500-luvulta nykypäiviin
- Suomalaisia kirjailijoita Jöns Buddesta Hannu Ahoon
- Tarkka, Pekka: Suomalaisia nykykirjailijoita (teos on vuodelta 1967)
Mainintoja Aapelista on myös mm. Kai Laitisen Suomen kirjallisuuden historiassa, Otavan kirjallisuustiedossa ja Matti Kuusen toimittamassa teoksessa Suomen kirjallisuus.
Parnassosta (3/1959)löytyy Jouko Tyyrin kirjoittama artikkeli Aapelin rooli ja maailma. Jyväskylän kaupunginkirjaston lehtileikekokoelmassa on myös joitakin sanomalehtileikkeitä Aapelista.
|
| Löytyykö jostain nukkekodin ja sen huonekalujen rakennusohjeita |
2288 |
|
|
|
Jyväskylän kaupunginkirjastosta löytyy mm. seuraavanlaisia suomenkielisiä teoksia joissa on tietoa nukkekodin ja sen kalusteiden rakentamisesta.
Tekijä Nimeke Luokka Sig.
------------------- --------------------------------- ---------- ----
Peltola, Tuula NUKKEKODIN NIKSIKIRJA 65.8 PEL
Zechlin, Ruth VEISTOTÖITÄ 65.1 ZEC
Boulton, Vivienne Nukkekotikirja 65.8 BOU
Nukkekodin ja sen kalusteiden valmistamisesta löytyy teoksia myös esimerkiksi englanniksi.
Lisäksi nukkekodin valmistamiseen ja sen sisustamiseen liittyviä lehtiartikkeleita on haettavissa kirjastossa Aleksi-tietokannasta.… |
| Nimi Carl Bengts. Missähän teoksissa hänen maalaamiensa taulujen kuvia on julkaistu? |
2007 |
|
|
|
Taidemaalari Carl Bengtsin (1876-1934) maalauksien kuvia löytyy mustavalkoisena ainakin teoksesta Suomen taiteilijoita Juha Rissasesta Jussi Mäntyseen (1950). Tämä teos on saatavana Jyväskylän kaupunginkirjastossa.
Myös Tampereen jugend -nimisessä näyttelyjulkaisussa on yhtenä kohdehenkilönä taidemaalari Carl Bengts. Tämä julkaisu ei ole Jyväskylän kaupunginkirjaston kokoelmissa, mutta on löydettävissä mm. Tampereen kaupunginkirjastosta.
Jyväskylän yliopiston taidehistorian laitoksen kokoelmista löytyy Seija Tuomaalan vuonna 1990 tekemä Pro gradu -työ Carl Bengtsin maalaustaiteesta. Tämä opinnäytetyö ei todennäköisesti sisällä juurikaan kuvia, mutta sen avulla voisi löytyä muita lähteitä.
|
| Islanti-aiheisia kirjoja? |
1514 |
|
|
|
Islantia käsittelevää kirjallisuutta löytyy kirjastosta runsaasti. Pelkästään suomenkielisiä kirjoja on 30 kpl, ja jos mukaan otetaan ruotsin ja englanninkieliset kirjat, on valikoimaa jo 71 kirjan verran. Maantieteen luokasta 43.4 löytyy mm. Anne Ragnhild Nässin Islantikirja, keittokirjojen luokasta 68.25 mm. pohjoismaista ruokakultuuria käsittelevä Matkultur i Norden. Pohjoismaiden historian luokassa 93.4 on esimerkiksi Njördur P. Njardvikin kirja Muinainen Islanti. Lisäksi kirjastoon on hankittu islantilaista kaunokirjallisuutta (esim. Einar Karasonin, Vigdis Grimsdottirin ja Hallgrimur Helgasonin romaaneja) ja kansanrunoutta. Musiikkiosastolle on vieläpä hankittu islantilaista musiikkia.
|
| Mistä löytyisi Italialaisen laulun Oh Marie nuotit? Tekijät ovat DI Capua/Russo |
1331 |
|
|
|
Nuotit löytyvät esim. julkaisusta The World´s greatest fakebook: "C" edition: for piano, vocal, guitar, electronic keyboard and all "C" instruments, 1996,
ISBN 1-57623-690-0. Kahdelle kitaralle nuotit löytyvät kokoelmasta 66 easy guitar solos, 1967 (Mammoth Series; No 23).
|
| Opiskelen maatalousoppilaitoksessa ja tekisin päättötyötä kotieläinten terveydestä ja tuotantoympärístöstä, joten nyt kysyisin, että löytyisikö teiltä kirjoja … |
881 |
|
|
|
Kirjastosta löytyy aika paljonkin materiaalia päättötyöhösi. Hakusanalla "kotieläintalous" löytyy useita kirjoja, mm. Helena Janssonin kirjoittama Tuotantoeläinten hyvinvointi sekä Heli Castrénin Kotieläinten käyttäytyminen ja hyvinvointi. Lisäksi löytyy kirjoja sian, lehmän, lampaan ym. terveydenhoidosta. Hakusanoilla "kotieläintalous" sekä "kotieläimet ja terveydenhoito" löytyy Aleksi-artikkelitietokannasta mm. Maatilan Pellervo-lehden artikkelit tämän vuoden numeroissa 1 ja 6. Myös Luomulehti ja Käytännön maamies ovat julkaisseet aiheesta artikkeleita.
Ehdotankin, että kävisit kirjastossa paikan päällä tutustumassa aineistoon ja valitsemassa parhaimmat. Kirjoja löytyy pääkirjaston aikuistenosastolta ja lehtiä kirjaston kolmannesta… |
| Millä eri hakusanoilla voisin löytää tietoa aiheesta kuvallinen ilmaisu vanhustyössä? |
1169 |
|
|
|
En tiedä millä asiasanoilla olet jo lähestynyt aihettasi, mutta tässä joitakin ehdotuksia:
- taideterapia
- toimintaterapia
- kuvallinen ilmaisu
- hoitotyö
- vanhukset
- ikääntyneet
Kaikki edellä mainitut asiasanat löytyvät Yleisestä suomalaisesta asiasanastosta jota voi käyttää myös verkossa osoitteessa http://vesa.lib.helsinki.fi/ysa/
Aiheestasi ei ole varmaankaan olemassa kovin runsaasti julkaisuja, joten voisit hakea myös aiheeseen liittyviä artikkeleita esim. Aleksi- ja Ebsco-artikkelitietokannoista. Kyseisiä tietokantoja pääsee käyttämään esim.kirjastoissa. Aleksi -tietokanta sisältää viitetietoja suomessa julkaistuista artikkeleista ja Ebsco puolestaan sisältää englanninkielistä artikkeliaineistoa. Ebscosta löydät runsaasti myös… |
| Asun Äänekoskella ja haluaisin käyttää Jyväskylän kirjaston palveluita hyväksi. Miten esim. äänikirjojen tai tietoäänitteiden lainaaminen täälttä käsin… |
685 |
|
|
|
Hei,
Voit käyttää hyväksesi kaukopalvelua. Kaukopalvelu on kirjastojen välinen palvelu, jonka kautta voi saada käyttöönsä sellaista aineistoa jota ei ole omassa kirjastossa. Kaukolainan tilaaminen tapahtuu siten, että menet oman paikkakuntasi kirjastoon. Täytät siellä tilauslomakkeen, johon täytät lainaksi haluamasi aineiston tiedot (mm. tekijä, nimeke, onko kyseessä äänite, videokasetti tms.)osoitetietojesi lisäksi. Paikkakuntasi kirjasto lähettää tilauksen eteenpäin vaikkapa tänne Jyväskylään, ja saat aineiston käyttöösi.
Kannattaa muistaa, että kaukolainaksi tilataan todellakin ainoastaan sellaista aineistoa, jota ei ole oman paikkakunnan kirjastossa. Tilauksen toimittamisessa voi myös mennä aikaa riippuen siitä, onko haluamastasi… |
| Uusinta tutkimustietoa/opinnäytetöitä kriisi- ja traumatyön alalta? |
1668 |
|
|
|
Jyväskylän kaupunginkirjaston aineistosta löytyi ainakin seuraavanlaisia vuosien 1998-2000 välillä julkaistuja kriisityötä käsitteleviä kirjoja:
- KOULUN kriisitoimintamalli : tukiaineisto
peruskoulujen, lukioiden ja ammattioppilaitosten
kriisityön kehittämiseen / Marie Rautava
(toim.). - Helsinki : Stakes, 1998. - 49, [28]
s. ; 30 cm. - (Aiheita / Stakes, ISSN 1236-9845
; 1997, 43)
- FRENCH, Marilyn
Kausi helvetissä : koskettava sairaskertomus /
Marilyn French ; suomentanut Eila Salminen. -
: Marilyn French ; suomentanut Eila Salminen. -
Jyväskylä ; Helsinki : Gummerus, 1999. - 291 s.
;… |
| Äitini on päälle neljäkymmentä ja hän on kiinnostunut yllättäen kirjallisuudesta. valitettavasti hän ei nyt oikein tiedä mistä aloittaisi. siksi kysynkin hänen… |
1029 |
|
|
|
Hyviä kirjallisuudenystävän sivuja verkossa ovat esim. seuraavat:
http://www.kirjastot.fi - kirjallisuusarvosteluja, lukuvinkkejä ym.
http://www.satakirjaa.fi - Ylen, Suomen kirjasäätiön ja Kirjakauppaliiton toteuttama kampanja v:lta 1999, 100 valittua kirjaa 1000 vuodelta. Kirjalista löytyy myös Jyväskylän pääkirjastosta
http://booknet.cultnet.fi/huomaa - kirjallisuuspalkinnot, Mitä suomi lukee ym.
http://www.htk.fi/kirjasto/cool2.htm - Makupalojen monipuoliset kirjalllisuusaiheiset linkit
|
| Onko teillä/jossain saatavilla valmiita kirjalistoja, mistä kirjallisuusharrastuksen voisi aloittaa? |
1060 |
|
|
|
Eräs mahdollinen valmis lista löytyy sivulta http://www.satakirjaa.fi - Ylen, Suomen kirjasäätiön ja Kirjakauppaliiton toteuttama kampanja v.lta 1999, 100 valittua kirjaa 1000 vuodelta. Mielenkiintoinen on myös kyseisen sivun linkki, varjolista, jossa lukijat ovat täydentäneet listaa.
|
| "etanalla mökissänsä ahdasta on ja kaitaa.." kenen runo, mikä kirja? |
2474 |
|
|
|
Runo on nimeltään Etanan mökki ja kirjoittaja on Marjatta Kurenniemi.
Runo löytyy kirjasta Kurenniemi, Marjatta: Kaksi kukkopilliä : lasten loruja ja runoja, 1978.
|
| Mistä löytäisin tietoa kahdesta keskisuomalaisesta merkkihenkilöstä, felix ojasesta (kuvataiteilija) ja wäinö wahlgrenista (karjalan puvun perustaja) olen… |
2764 |
|
|
|
Tietoja kuvataiteilija Feliks Ojasesta on seuraavissa julkaisuissa:
* Kuvataiteilijat 1986. S. 320
Sijainti: Jyväskylän kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto
* Kotilainen,Simo
Felis Ojanen - Tourujoen maalari.
Tutkielma ; Jyväskylän yliopisto. Taidehistoria
Jyväskylä, 1992
Sijainti: Jyväskylän yliopiston kirjasto
* Jylhä, Rakel, Taiteilija ja hänen jokensa
Kajastus 1969 : 3 siv. 18-20
sijainti: Jyväskylän yliopiston kirjasto
* Sorjonen, Kyösti, Kaupungin taideteokset kertovat.
Jyväskylä ; Jyväskylän kaupungin tiedotuslehti 1978: 6 s.2
sijainti: Jyväskylän kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto
* Hänninen, Hilpi, Jyväskylän taiteilijat kyltti- ja koristemaalareina
Jyväskylä : Jyväskylän kaupungin… |