| Lehteä suunnitellessa jutut ja esim. mainokset asemoidaan tuuppariin, mutta mistä tuo sana TUUPPARI tulee? |
1011 |
|
|
|
Kaisa Häkkisen Nykysuomen etymologisen sanakirjan mukaan tuupata-verbi tarkoittaa sysäämistä ja tyrkkäämistä. Sanalla on vastineensa myös monissa suomen sukukielissä ja murteissa. Kirjakielessä sanaa on käytetty jo ainakin 1700-luvulta alkaen. Verbiä pidetään deskriptiivisenä, eli äänneasullaan kuvaavana sanana. Samanlaisia ovat myös esim. sanat kipittää ja vilahtaa. Tuuppariin siis kaiketi sysätään tai tyrkätään jotakin lehdenteossa.
|
| Heips. Yritin äsken laittaa muutaman varauksistani "odotuslistalle" tai mikä se jäädytyssysteemin nimi nyt olikaan. Mutta voih! tuo ääreest näppärä… |
480 |
|
|
|
Tarkoittanet varausten lukitusta. Kyllä tämä mainio mahdollisuus on edelleen käytössä.
Mene omissa tiedoissasi sivulle, josta näet varauksesi. Lukitusruudut ovat varauslistan oikeassa laidassa. Kun olet lisännyt täpät valitsemiisi varauksiin, muista vielä tallentaa muutos sivun alalaidassa olevasta painikkeesta Tallenna muutokset. Tämän jälkeen muutos on vahvistettava vielä toisenkin kerran.
Lukitusta ei voi tehdä varaukseen, joka on jo lähtenyt matkaan noutokirjastoon eli se on tilassa "matkalla".
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kallion_kirjasto/Juttu…
|
| Minkä niminen on vanha ruuna Tolstoin novellissa vanhan hevosen tarina? |
1172 |
|
|
|
Leo Tolstoin novellissa Vanha ruuna : Hevosen tarina (1886) "päähenkilö" eli ruuna kertoo itsestään näin: "Sukutaulussa nimenäni on Musikka ensimmäinen, (---) mutta lisänimeni on Holstomer, palttinamittari." Ja juuri Holstomer-nimeä vanhasta ruunasta käytetään muuallakin novellissa.
Itseasiassa novellin alkukielinen nimikin on Holstomer (Холстомер - История лошади).
Novellin suomensi Juhani Konkka vuonna 1963 ja se on kokonaisuudessaan luettavissa Leo Tolstoin Valittujen kertomusten toisesta osasta.
https://finna.fi
http://ilibrary.ru/text/1008/index.html
Tolstoi, Leo: Valitut kertomukset II (WSOY, 1963)
|
| Etsintäyritys: Kuulin kerran kirjasta, jossa muistaakseni kertojana nainen, joka palasi miehitettyyn Pariisiin ja observeerasi miten sujuvasti kaupunkilaiset… |
531 |
|
|
|
Valitettavasti etsintä ei tuottanut tulosta, tätä juonta ei tunnistettu. Kahlailin tuota Kirjasampoa, mutta sieltäkään en oikein välttämättä sopivaa löytänyt hakusanalla Pariisi. Paljon osumia tuli kuitenkin, joten voisi olla, että itse tunnistaisit sieltä teoksen, jos se siellä on kuvattu, tässä linkki http://www.kirjasampo.fi/fi/search/kulsa/pariisi . Yksi muistelmateos, joka sijoittuu sodanaikaan ja miehityksen aikaan, on Simone de Beauvoir'in Voimat vuodet 1939-1944, voisiko tästä olla kyse? Täällä on hiukan kuvausta teoksesta, https://anitavalikangas.wordpress.com/2010/10/04/kahvilaelamaa-toisen-m…
|
| Miksi maanviljelijöillä on todella huono palkka vaikka he tuottavat ruoan raaka-aineen? |
622 |
|
|
|
Suomessa useimmat maanviljelijät lienevät yksityisyrittäjiä, jolloin "palkan" suuruus riippuu kokonaan siitä, miten he yrittäjänä järjestävät yritystoiminnasta tulevan tulonsa. Siinä on varmasti useita eri vaihtoehtoja, jotka tekevät maanviljelijäyrittäjän tulojen vertailun monimutkaiseksi.
Kysyjän kysymykseen sisältyvää väitettä "todella huonosta palkasta" on tietenkin mahdoton osoittaa todeksi tai vääräksi, ellei tiedetä, mihin yrittäjän tuloa verrataan. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuonna 2014 vain 5540 maanviljelystä tai metsätyöstä palkkaa saavaa ihmistä (esimerkiksi sotilaitakin oli paljon enemmän) ja heidän keskipalkkansa oli 2370 euroa kuukaudessa. Toisin sanoen ne harvat, jotka saavat maa- ja metsätaloudesta… |
| Onko tallessa llistoja huutolaislasten huutokaupoista? Isoisäni E.E.E., synt. 29.04.1900 jäi orvoksi äitinsä H. R. E., s. E. 15.10.1875, kuoltua 15.08.1906… |
534 |
|
|
|
Mitään tällaista koottua luetteloa ei varmaankaan ole tehty.
Helsingissä vastuu orpolapsista oli vuonna 1906 ensisijaisesti kaupungin terveydenhoitolautakunnalla, vuonna 1914 vastuuta siirrettiin myös kasvatuslautakunnalle. Kasvatuslautakunnan vastuulle tulivat yli kolmivuotiaat kasvattilapset eli "yksityiset elättiläiset".
Myös köyhäinhoito- ja holhouslautakunnallakin oli joitakin lastensuojelullisia tehtäviä.
Todennäköisesti tietoja isoisää koskevista viranomaispäätöksistä pitäisi etsiä näiden lautakuntien pöytäkirjoista ja asiakirjoista. Asiakirjoja voi kysyä Helsingin kaupunginarkistosta
http://www.hel.fi/www/tieke/fi/kaupunginarkiston-palvelut/
Halila, Aimo
Helsingin kaupungin sosiaalitoimen historia. - Helsingin kaupunki, 1977
|
| Pyytäisin ystävällisesti opinnäytteeseeni seuraavia vertailutietoja. Kysymyksessä tiettyjen Tuomas Kyrön teosten tähän mennessä tiedossa olevat painosmäärät… |
379 |
|
|
|
Kaupallisten kustantajien julkaisuiden painosmäärät ovat yleensä ns. "liikesalaisuuksia" eli ne ovat normaalisti vain kustantamon ja tekijän tiedossa. Kustantajat avaavat tätä tietoa yleensä vain niissä tapauksissa, joissa julkaisu on myynyt poikkeuksellisen hyvin, jolloin painoslukuja voidaan käyttää mainonnan tukena.
Syy painosmäärien ei-julkisuuteen on kaupallinen. Kustantajat kilpailevat keskenään, eivätkä halua antaa julkisuuteen tietoa, jota muut ehkä voisivat käyttää hyväkseen. Erityisesti tapauksissa, joissa myynti on ollut selvästi odotuksia vähäisempää, kustantaja ei ymmmärrettävästi halua korostaa, että "otettiin 1000 kappaleen painos ja siitä on myyty 150 kappaletta. Kustantajalla ei myöskään ole mitään yleistä velvollisuutta… |
| Kiinostaisi lukea Aleksis Kiven ja Eino Leinon muinoin aikalaisiltaan saamasta kovasta kritiikistä ? Onko joku nykykirjailijoista tai tutkijoista avannut ko… |
639 |
|
|
|
Suomalaisen kirjallisuuden seura on julkaissut kriittiset editiot seuraavista Eino Leinon ja Aleksis Kiven teoksista. Kriittinen editio sisältää oman aikansa kirjallisuusarvosteluja ja teosten yleistä vastaanottoa. Lisäksi teoksissa on artikkeli nykytutkijan näkökulmasta.
Eino Leino
Tuonelan joutsen; Sota valosta; Väinämöisen kosinta; Karjalan kuningas SKS 1999
Orja-romaanit SKS 2001
Mesikämmen; Musti; Ahven ja kultakalat SKS 1995
Helkavirsiä I –II SKS 2000
Routavuositrilogia KS 1998
Aleksis Kivi
Seitsemän veljestä 1997
Nummisuutarit 1999
Runot 2000
Kullervo 2014
Nummisuutarit 2010
Kihlaus; Leo ja Liina; Selman juonet 2015
http://www.helmet.fi/fi-FI
|
| Onko laulu-ja soitinopetus videokurssit ilmaisia?jonohan on aika pitkä, mutta ei haittaa. |
417 |
|
|
|
HelMet-kirjastoilla olevan Rockway-palvelun käyttö on tosiaan ilmaista.
Asiakas tarvitsee videokurssien käyttöön ainoastaan kirjastokortin ja siihen liitetyn pin-koodin.
Lisätietoa uutisesta:
http://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Uutispalat/Opiskele_soi…
|
| Onko kirjastosta mahdollista lainata englanninkielistä sieniopasta Suomen metsissä kasvavista sienistä? kiitos! |
486 |
|
|
|
Helmet-alueen kirjastoista ei valitettavasti tällä hetkellä löydy englanninkielistä ainoastaan Suomeen sieniin keskittyvää opasta.
Näistä Helmet-alueen teoksista voisi mahdollisesti löytyä jotakin apua:
Jordan, Peter: Field guide to edible mushrooms of Britain and Europe
Dickson, Gordon: Mushrooms and toadstools of Britain and Europe
Laessøe, Thomas: Mushrooms.
Helmet-hakutulokset:
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__S%28sienet%29%20%28ruokasien…
Helmet-hakuja voi tehdä asiasanoilla sienet, ruokasienet, oppaat, Suomi. Kieleksi voi suoraan rajata myös englannin.
Teoksia voi löytää Helsingin alueelta myös korkeakoulukirjastoista.
Helsingin yliopiston kirjastosta löytyy esimerkiksi teos Mushrooming without fear, tekijänä Alexander… |
| Onko Helsingin kirjastoissa luettavissa vanhoja Helsingin Sanomia? Haluaisin lukea yhden tietyn artikkelin, joka on julkaistu Hesarin ruokasivuilla 13.9.2007… |
672 |
|
|
|
Voit lukea vanhojen Helsingin Sanomien mikrofilmattuja numeroita Pasilan kirjaston lehtiosastolla.
Kirjastossa on digitaalinen mikrofilmien lukulaite. Laitteella voi skannata mikrofilmattuja lehtiä ja tallentaa tiedostoja (pdf ja jpeg) muistitikulle. Voit tulostaa mikrofilmiltä myös paperikopioita (0,50 € / kopio, koko A3). Voit varata itse koneen osoitteesta https://varaamo.hel.fi/. Valitse Pasilan kirjasto ja Mikrofilmien lukulaite. Henkilökunta opastaa sinua tarvittaessa laitteen käytössä.
Mikäli sinulla on lisää kysyttävää, voit ottaa yhteyttä suoraan Pasilan kirjaston lehtiosastolle. Kirjaston yhteystiedot löydät HelMet-palvelusivustolta valikosta Kirjastot.
http://www.helmet.fi/fi-FI
|
| Haluaisin varata kirjoja opiskelukäyttöön. Miten järjestelmä toimii? Tarvitseeko tilata kirjastokortti? Ja mistä sen voi lunastaa? Entäpä miten… |
563 |
|
|
|
Saat kirjastokortin ja tunnusluvun mistä tahansa Helmet-kirjastosta ilmoittamalla osoitteesi ja esittämällä kirjaston hyväksymän voimassaolevan henkilötodistuksen, jossa on valokuva ja henkilötunnus. Kirjastojen yhteystiedot näet HelMet-palvelusivustolta kohdasta Kirjastot.
Alle 15-vuotias saa kirjastokortin huoltajan tai toisen täysi-ikäisen vastuuhenkilön kirjallisella suostumuksella. Voit nopeuttaa uuden kirjastokortin saamista tuomalla kirjastoon valmiiksi täytetyn kirjastokorttihakemuksen. Hakemuslomake löytyy alla olevasta linkistä.
http://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Kirjastokortti_j…
Jos olet täyttänyt 15 vuotta, voit tallentaa tietojasi etukäteen kirjaston asiakasrekisteriin alla olevalla lomakkeella.
https://… |
| Opetetaanko musiikkiopistossa harmonikansoittoa ? |
611 |
|
|
|
Harmonikansoittoa voi opiskella musiikkiopistoissa. Suomen Harmonikkaliitto ry:n sivulta löytyy lista musiikkiopistoista, joissa annetaan harmonikansoiton opetusta. Alla on linkki sivustolle.
http://www.harmonikkaliitto.fi/koulutus/musiikkiopistot
|
| Hyvä kirjastonhoitaja, minua kiinnostaisi katsoa Öljyn pyörteissä - Nesteen tarina -dokumentti. Onko sitä saatavilla lainaan pääkaupunkiseudun kirjastoista?… |
764 |
|
|
|
Franck Media Oy:n tuottama Öljyn pyörteissä - Nesteen tarina esitettiin MTV:llä vuoden 2015 syksyllä. Ohjelmasta ei ole tehty tallennetta myynti- tai kirjastolevitykseen.
Teidän kannattaa esittää uusintatoive MTV:lle esimerkiksi palautelomakkeella, joka löytyy tv-yhtiön kotisivun alalaidasta.
http://franckmedia.com/oljyn-pyorteissa-nesteen-tarina-mtv-doc-su-27-9-…
http://www.mtv.fi/
http://www.elonet.fi/fi
|
| Olen nähnyt joidenkin Iso Numero -lehden myyjien myyvän myös postikortteja. Osaatko sanoa, onko nämä joulukortteja vai mitä kortteja? Nyt kun haluaisin niitä… |
484 |
|
|
|
Pahoittelen, että vastaus on viipynyt. Toivottavasti asia ei ole vanhentunut. Kortit eivät liity Iso Numero -lehteen. Muistelet ehkä Päiväkeskus Hirondon joulukorttikampanjaa, jossa joukko kuvataiteilijoita laati yhdessä romanisiirtolaisten kanssa joulukortteja. Kortteja myytiin nipuissa kadulla samalla tavoin kuin Iso Numero -lehteäkin. Voit tiedustella Hirundosta, onko projekti jatkunut tai heillä uusia kortteja suunnitteillä.
Hirundon yhteystiedot: https://www.hdl.fi/fi/hirundo
HS : Vaihtoehto kerjäämiselle : http://www.hs.fi/kaupunki/a1416805873880
|
| Löytyykö suomeksi kirjoja, joista saan tietoa assosiaatiosta, vapaasta assosiaatiosta? |
432 |
|
|
|
Suomeksi ilmestyneet assosiaatiota käsittelevät teokset saa helposti kartoitettua esimerkiksi Kirjastot.fi:n Frank-monihaun avulla koko Suomen alueelta. Hakua voi rajata asettamalla avainsanaksi termin assosiaatio ja aineistolajiksi kirja. Avainsanaksi voi kokeilla myös termiä kognitiiviset prosessit, jolloin hakutulos on laajempi.
Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoista löytyy muutamia suomenkielisiä tietokirjallisuuden teoksia, joissa käsitellään assosiaatiota mielenterveyden näkökulmasta:
Hiltunen, Sinikka; NLP : Perusteet (2003)
Torsti, Marita; Vapaan assosiaation paluu (2001)
Hämeenaho, Pauli; NLP mielenterveystyössä : kokemuksen rakenne muutoksen avaimena (2000).
Helsingin yliopiston kirjastosta kannattaa tiedustella assosiaatioon… |
| 1908 rupla 10 kunto hyvä 1905 rupla 5 " " 1918 paperinen 1mk virheetön mikä arvo 1918 " 50 penniä virheetön 1939 " 50mk… |
771 |
|
|
|
Kirjasta Standard catalog of world paper money. Volume 2 : General issues to 1960 / Colin R. Bruce II, senior editor (1997) löytyvät nämä tiedot: 1909 (1908 ei löytynyt) 10 ruplaa 0,20-12,50 Yhdysvaltain dollaria, 1905 3 ruplaa (5 ruplaa ei löytynyt) 0,25-6 Yhdysvaltain dollaria. Kirja on tosin lähes 20 vuoden ikäinen.
Kirjasta Suomen rahat arviohintoineen. 2008 : Keräilijän opas löytyvät seuraavat tiedot: 1918 1 markka 0,50-4 euroa, 1918 50 penniä 1-5 euroa, 1939 50 markkaa 5-200 euroa.
Vanhojen rahojen arvoon vaikuttavat rahan kunnon lisäksi sen harvinaisuus. Lisäksi rahalle täytyy löytää ostaja.
Lisää tietoa vanhoista rahojen arvosta löytyy alla olevien numismaatikkoliittojen sivuilta ja Helsingin Sanomien artikkelista:
http://www.… |
| Etsin lapsuudessa kuuntelemaani kasettia. Kasetilla oli kaksi äänikirjaa, Mumin blir rik ja Mumin till sjöss. Äänirooleissa mm. Lasse Pöysti. Tarina perustuu… |
770 |
|
|
|
Näyttää siltä, että etsimäsi äänikirja Mumin : Mumin till sjöss ; Mumin blir rik (1982) on vielä lainattavissa Kainet-kirjastojen kokoelmissa Kuhmon kaupunginkirjaston lastenosastolla.
Voit tehdä äänikirjasta kaukolainapyynnön tai pyytää lähikirjastosi henkilökuntaa tekemään tilauksen puolestasi.
Tarkemmat tiedot kaukopalvelumaksuista löytyvät alla olevasta linkistä. Mikäli sinulla on voimassa oleva Helmet-kortti, voit tehdä tilauksen itsekin. Linkki kaukopalvelomakkeeseen löytyy myös linkistä.
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu
https://kainet.verkkokirjasto.fi/web/arena/results?p_p_state=normal&p_p…
|
| Etsin kirjaa nimeltä Poni Pontus hississä. Haluaisin ostaa sen. Mistähän mahtaisin löytää? |
533 |
|
|
|
Lena Stiesselin lastenkirja Poni Pontus hississä ilmestyi vuonna 1979. Kirjaa kannattaa siis kysellä antikvariaateista. Kätevintä on etsiskellä nettiantikvariaateista. Niiden osoitteita löydät helposti googlettamalla esimerkiksi sanalla "antikvariaatti". Mikäli kirjaa ei löydy nettiantikvariaateista, voit jättää kirjan tiedot antikvariaattien puutelistalle.
https://finna.fi
http://monihaku.kirjastot.fi/fi/
|
| Asiakkaamme etsii runoa (ehkä Eeva Kilven), missä puhutaan äidistä ja tyttäristä, syli aukaisemisesta ja irti päästämisestä (laske kätesi irti). Mikähän runo… |
539 |
|
|
|
Emme valitettavasti saaneet selville, kenen runosta on kyse.
|