Helsinki

Latest answers

26725 results. Showing 3901–3920 hits.
Question Reads Rating Answered Open Answer
Miten varattuja kirjoja kuljetellaan käytännössä kirjastosta toiseen? Ja onko tällaiselle "kirjakuriirille" oma ammattinimikkeensä, vai kuuluuko myös se… 1027 Erillistä kirjakuriiria ei ole, mutta kirjojen varsinainen kuljettaminen ei myöskään kuulu kirjastonhoitajan toimenkuvaan. Helsingissä kirjastojen väliset kuljetukset kilpailutetaan ja tällä hetkellä kuljetuksia hoitaa postin logistiikkapalvelu. Postin autonkuljettajat ovat siis niitä salaperäisiä kuriireja, jotka Helsingissä kirjoja kuljettavat. Kirjastolaiset toki keräävät varatut kirjat hyllystä tai palautuslaatikoista ja pakkaavat ne punaisiin laatikkoihin. Postin kuljettajat vievät ne joka aamu (maanantaista perjantaihin) Pasilan kirjastoon, jossa iso lajittelija lajittelee ne oikeaan kirjastoon lähteväksi. Samat autot, jotka noutavat kirjastoista muihin kirjastoihin lähtevän aineiston, myös jättävät kirjastoihin sinne kuuluvaa…
Lainaamani kirjaan tuli hieman vesivahinkoa. Se oli repussa ja reppu oli hieman auki niin kirjan yläosaan tuli hieman vettä. Vesi on lähinnä kirjan yläosassa… 404 Hei Helmet-kirjastojen käyttösääntöjen mukaan asiakkaan on korvattava kadonnut tai vahingoittunut aineisto. Kuvan teos sen verran kastunut, että se pitää poistaa lainauskierrosta. Kirjan voi korvata asiakaspalvelussa joko maksamalla tai vaihtoehtoisesti tuomalla vastaavan teoksen tilalle.  Helmet-kirjaston käyttösäännöt | Helmet
Onko kuvassa oleva signeeraus Kupittaan saven taiteilijoita? Kyseinen signeeraus on Kupittaan saven Virtahepo- figuurissa. 1371 Kupittaan saven signeerauksia löytyy Signaturer.se:stä. Lisäapua voisi kysyä antiikkiliikkeistä, esim. Wanha Elias tai Hagelstamilta.
Kenen signeeraus on tässä tunnelmallisessa maalauksessa? 368 Taulujen arviointi ja tunnistus vaatii alan asiantuntijaa. Kannattaa kääntyä antiikki- ja taidehuutokauppojen puoleen. Hagelstam  Bukowskis  Helander  Taiteilijan voi myös yrittää löytää taiteilijamatrikkeleista esim. Suomen kuvataiteilijamatrikkeli.
Kenen signeeraus? Pieni kukka aiheinen teos 20*20cm, pohjana huokonen vanha lastulevy, kirkkaat värit - vuosikymmeniä vanha. En saa selvää ja olen hakenut esim… 166 Taulujen arviointi ja tunnistus vaatii alan asiantuntijaa. Kannattaa kääntyä antiikki- ja taidehuutokauppojen puoleen. Hagelstam  Bukowskis  Helander  Taiteilijan voi myös yrittää löytää taiteilijamatrikkeleista esim. Suomen kuvataiteilijamatrikkeli.  
Tulevana paluumuuttajana pohdin, onko suomen kieli muuttunut kolmessa vuosikymmenessä niin, että osa kielen lauserakenteista tuntuu itselleni vierailta, kuten… 198 Tuo korjauksesi näyttää aivan osuvalta. Suomen kielen asiantuntijoita tavoittaa Kotimaisten kielten keskuksen kielineuvonnasta.
Olen kirjoittanut omakustannekirjan, jonka haluaisin nyt myös äänikirjana. Löysin ystävän, joka sopii täydellisesti kirjan lukijaksi ja on valmis lukemaan koko… 389 Kirjastot yleensä arvioivat omakustanteet ennen kuin ottavat niitä kokoelmiinsa eli jos tällaista itse tehtyä äänikirjaa haluaa tarjota kirjastoon, sitä pitäisi tarjota kirjastoille suoraan. Ongelmana on äänikirjojen suhteen lainaaminen eli se, miten äänikirjat ja myös e-kirjat saadaan lainattua kirjastonkäyttäjille. Siihen tarvitaan alusta ja siksi kirjastot valikoivat pääosin äänikirjat ja e-kirjat näiden palvelujen tarjoajilta, Ellibsin, ja Kirjavälityksen kautta, joten äänikirjaa kannattaa tarjota heille. Äänikirjan voi myös lukea ja tallentaa esimerkiksi Youtubeen tai LibriVox-sivustolle. Jälkimmäinen on palvelu, johon voi lukea ääneen tekijänoikeusvapaata kirjallisuutta, mutta voisi kuvittella, että …
Onko olemassa Suomen kielisiä teoksia ninjoista ja heidän historiastaan. Teoksen on tarkoitus olla siis tietokirjamainen. 100 Valitettavasti en löytänyt Finna.fi:n haulla suomenkielistä tietokirjaa ninjoista. Harukaze-julkaisusta, nro. 5 (2010) löytyvässä Joonas Nissisen artikkelissa Ninjat ennen ja nyt, https://www.oulu.fi/Harukaze/Nissinen_2010.html on mainittu kaksi suomenkielistä lähdettä Lewis, Peter, Taistelulajien maailma. Karisto, Hämeenlinna 1998. ja artikkeli Lumme, Juhana, ”Ninjojen hämärä historia”. Anime 7/2008. Sekä Lewisin kirjaa että Anime-lehtiä löytyy Vaara-kirjastoista.
Mikä on rakkausviihteen miljöö 673 Miljöö eli tapahtumapaikka/ympäristö voi romanttisessa kirjallisuudessa melkein mikä tahansa. Tietoa romanttisen kirjallisuuden jaotteluista löydät Kirjasammon Genre-listauksesta rakkausromaanit. Kirjasammon kirjojen yksittäisistä kuvailuista löytyvät kohdat tapahtumapaikat ja konkreettiset tapahtumapaikat. Niitä tutkimalla saa käsityksen tapahtumapaikkojen moninaisesta kirjosta. Kirjasammon hakutuloksesta romanttinen viihdekirjallisuus voit tutkia niitä. On tietysti mahdollista, että esimerkiksi kirjallisuuden oppikirjassasi on jonkinlainen jaottelu miljöistä. Silloin sinun kannattaa tutkia opettajan antamia vinkkejä tehdessäsi tehtävää.
Mistähän löytäisin Shostakovichin valssi no 2 nuotit? Jos on valinnan varaa, niin mieluiten hanurille. Jossain nuottikokoelmassa se on, mutta en tiedä minkä… 480 Kokoelmasta Harmonikat soimaan 28 (Veikko Ahvanainen Kustannus, 2020) löytyy hanurisovitus Šostakovitšin kamariorkesterisarja no 2:n osaan 7 eli Valssiin II.
Mistä löytäisin nuotin kappaleeseen kesän maku. Laulaja Pepe Wilberg 296 Esa Helasvuon säveltämästä ja Pertti Reposen sanoittamasta kappaleesta "Kesän maku" löytyy sovitus pianolle ainakin kokoelmista Suuri toivelaulukirja 19 (F-Kustannus, 2008) ja Suuri toivelaulukirja: musikaali, TV ja elokuva (F-Kustannus, 2015 tai Otava, 2020). Molemmat löytyvät Keski-kirjastojen kokoelmista.
Mikä kirja: kertoo Helsingin lähitulevaisuudesta. Ihmiset makoilevat kotonaan virtuaalilasit yllään. Ruokakuljetukset tuodaan kotiin. Hakaniemen torilla on… 249 Tuntomerkit sopisivat aika hyvin Piia Leinon romaaniin Taivas (S & S, 2017). Se on vuoden 2058 Helsinkiin sijoittuva dystopia. Sisällissodan jälkeen rajat on suljettu. Helsingistä ei saa poistua ja Hakaniemen torilla jonotetaan ruokaa. Ankeaa todellisuutta paetaan virtuaalimaailmaan. https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.f…
Miksi käännöskirjoista ei löydy tietoa kirjan alkuperäistä nimeä? 118 Oletan, että tarkoitat Helmetistä löytyvien käännöskirjojen tietoja. Käännöskirjoissa kyllä pitäisi olla alkuperäinen nimeke aina näkösällä.Helmetissä alkuteokset näkyvät  merkinällä 'muu nimeke'.  Esimerkkinä tässä vaikka uutuuskirjan linkki https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2531433?lang=fin . Kirjan alkuteoksen nimen löydät asiasanakenttien yläpuolelta. On totta, että joistakin kirjoista alkuteoksen nimi saattaa puuttua. Kyse on silloin joku hyvin vanhasta tai aivan uudesta kirjasta.  Vanhojen luettelointien, etenkin varastokirjojen, tiedot saattavat olla kaikin tavoin puutteellisia. Kirjojen tiedoista saattaa puuttua muutakin tärkeää kuin vain alkuteoksen nimi.  joiden tiedot kaiken kaikkiaan ovat…
Onko Suomessa luetteloa kotimaisten taiteilijoiden kaikista teoksista? Erityisesti etsin luetteloa Tyko Sallisen kaikista teoksista, mutta luulisi että on joku… 212 Suomalaisten taiteilijoiden teoksia löytyy esim. Valtion taidemuseon ylläpitämästä Kansallisgalleriasta Kansallisgalleria - Hae kokoelmista, mutta kaikki teokset sisältävää luetteloa ei tietääkseni ole olemassa. Tyko Sallisen teoksia saat etsittyä tekijähaulla. Verkossa ylläpidettävästä Kuvataiteilijamatrikkelista Kuvataiteilijamatrikkeli – Suomen Taiteilijaseura löytyy tietoa nykytaiteilijoista sekä suomalaisen kuvataiteen merkittävistä henkilöistä. Tietokannasta voi etsiä taiteilijoita ja taideteoksia: mukana on myös tietoa Suomen taidehistorian keskeisistä kuvataiteilijoista. Taiteilijoiden esittelysivut sisältävät tietoa kuvataiteilijoiden työskentelystä, teoksista ja taiteellisesta toiminnasta.  
Miten on sumennettu Platonin "Valtion" seitsemännen kirjan lause: "Anyone who has common sense will remember that the bewilderments of the eye are of two kinds… 280 Kyseinen teksti on Platonin Valtio-teoksen seitsemännestä kirjasta (518a), jossa Sokrates esittelee Glaukonille niin sanotun luolavertauksen. Lainaamasi englanninkielinen käännös katkeaa ehkä hieman liian aikaisin alkuperäiseen kreikankieliseen tekstiin nähden. Marja Itkonen-Kaila (teoksessa Platon, Valtio, Otava 1999) on kääntänyt tekstikohdan seuraavalla tavalla: "Järkevä ihminen muistaa, että silmien häiriötiloja on kahdenlaisia, kahdesta eri syystä johtuvia: joko siitä, että siirrytään valosta pimeyteen, tai päinvastoin. Hän ottaa huomioon, että sama koskee myös sielua, ja siksi hän ei rupea tyhmästi nauramaan nähdessään sielun, joka ei pysty hämmennyksissään näkemään jotakin asiaa." 
Miksi Sue Graftonin aakkosdekkareita ei ole kaikkia suomennettu? Viimeisin suomennettu on T-kirja. Hetken luulin, että ruotsinkielinen Villospår olisi V-kirja… 223 Sue Graftonin kirjoja julkaisi ensin Book Studio ja sitten Gummerus. Ilmeisesti jälkimmäinen koki, ettei kysyntää suomennoksille ollut tarpeeksi. Ruotsinkielisen käännöksen nimelle en löytänyt muuta selitystä kuin tämän maininnan DAST Magazinen arvostelussa. Sen mukaan kirjaimien mukaista käännösleikkiä ei enää pystynyt jatkamaan, eikä sen katsottu olevan merkityksellinen romaanin sisällön kannalta.
Olen kuullut, että erilaiset seurat voivat lähettää teille tapahtumiensa julisteita, jotka sitten toimitatte eteenpäin eri kirjastojen ilmoitustauluille… 97 Hei Helsingin kaupunginkirjasto ei vastaanota postitse tai sähköpostitse tällaisia seurojen julisteita. Kaikissa Helsingin kirjastoissa ei ole ilmoitustaulua asiakkaiden omille ilmoituksille. Niihin kirjastoihin, joissa on ilmoitustaulu käytettävissä, juliste tai ilmoitus pitää viedä henkilökohtaisesti ja kirjasto päättää laitetaanko juliste tai ilmoitus esille. Valinnassa pyritään huomioimaan paikallisuus, paikalliset yhdistykset ja muut toimijat. 
Haluaisin tietää, mikä on Daniel Keysin Kukkia Algernonille kirjan epigrafi, motto. 351 Englanninkielisen romaaniversion epigrafi on peräisin Platonin Valtion seitsemännestä kirjasta: "Anyone who has common sense will remember that the bewilderments of the eye are of two kinds, and arise from two causes, either from coming out of the light or from going into the light, which is true of the mind's eye, quite as much as of the bodily eye." https://en.wikipedia.org/wiki/Flowers_for_Algernon#Novel  
Lainataako näkövammaisille aikuisille kirjastoista lautapelejä missään päin Suomea? 403 Löysin Finna.fi:n aineistoista vain yhden erityisesti näkövammaisten käyttöön sovelletun lautapelin,  Sanapussi Musta kuula : kirjainlaatat Se on Tampereen kirjaston aineistossa kirjattu kotipalvelun käyttöön ja lainattavissa kotipalvelun asiakkaille sekä myös Uudenkaupungin kirjaston kokoelmassa. Lähikirjastosi voisi tiedustella, lainaavatko he sitä kaukolainana. Selailin näkövammaisten Celia-kirjaston sivuja,  en löytänyt sieltä lautapelejä, mutta voisitte silti pyytää lähikirjastoanne ottamaan yhteyttä sinne ja kysymään, onko heillä lautapelejä, joita he toimittavat lainattaviksi yleisten kirjastojen kautta. Näkövammaiset lapset ry:n sivulla on lueteltu pelejä, jotka soveltuvat myös näkövammaisten käyttöön. Siitä…
Haluaisin kopioida viisi kuvaa vanhoista kuvista. Onnistuuhan teillä? Sitten: saako teillä siirrettyä dia-kuvia muistitikulle? 255 Useimmissa Helmet-kirjastoissa on monitoimilaitteita, joilla kuvista voi ottaa paperikopioita tai skannata ne omaan sähköpostiin. Diojen skannaus muistitikulle onnistuu asiakastietokoneella käyttämällä erillistä skanneria ja diasovitinta. Tämä mahdollisuus löytyy Helsingissä ainakin Pasilan, Oodin ja Malmin kirjastoista. Jos haluat asioida muussa toimipisteessä, kannattaa ensin soittaa sinne ja kysyä, voiko sen laitteilla skannata dioja. Kirjastojen palvelut löydät täältä ja rajauksen voi tehdä valitsemalla "skannerit": https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut