Latest answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
1940-luvulla julkaistiin kotimainen lastenkirja, jossa kerrottiin muun ohella Surran ja pörrän kaupungista. Kuka oli tekijä ja mikä kirjan nimi? 236 Kyseessä on varmaankin Anja Elenius-Pantzopoulosin lastenkirja Kun minä tulen suureksi : iloinen tarina kahdesta kaupungista (Kirjokansi, 1946). Lastenkirjainstituutin sivuilla kirjaa kuvaillaan näin: "Runsaasti kuvitettu lastenromaani kertoo kahdesta kaupungista: Surina ja Pörinä, kaduista Pippakatu ja Puppakatu ja henkilöistä kuten neiti Ralikka, neiti Palikka, neiti Pimpula, neiti Pampula, herra Kannikka, herra Kukkura, Lilo, Poju, jäätelönmyyjä Pim-Pam, kyyhkysestä nimeltä Mimi ja monista muista. Neljä värikuvaliitettä, lisäksi monia pieniä piirroskuvia tekstin lomassa, osa tekstistä tikkukirjaimin." Alla olevasta linkistä näette myös kirjan kansikuvan. https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au6da418ff-59cb-44ca-bfae…
Tutkin isomummoni historiaa Helsingissä. Hän oli Karjalan evakko Viipurista. Hän kuoli Helsingissä 1955 ja asui siellä uskpisin vuodesta 1946, koska oli… 384 Helsingin poliisilaitoksen osoitetoimiston osoiterekisteri vuosilta 1907-1973 voisi olla hyvä lähde. https://www.facebook.com/groups/suomensukututkimusseura/permalink/15223… Sama rekisteri on mainittu myös useissa aikaisemmissa vastauksissamme. https://www.kirjastot.fi/kysy/miten-loytaisin-omien-vanhempieni-aiemmat…
Minä vuosina Helsingin rautatieasemalla toimi "Rauta-Rieska" niminen liikeyritys ja mitä tuotteita liike valmisti? 190 Helsingin Sanomien vanhojen näköislehtien perusteella Rauta-Rieska oli rautatieasemalla sijainnut leipomotuotekioski. Se oli toiminnassa ainakin vuosina 1974-1976, jolloin palvelukseen halutaan -ilmoituksissa etsittiin myyjiä kioskiin. Rauta-Rieska kuului Rautuki Oy -yhtymään. Rautuki Oy on elintarvike- kemikalio- ja kukkamyyntiin erikoistunut kioskiketju Suur-Helsingin ja Tampereen alueella. Lisäksi sillä on Jyväskylässä hampurilaisketju ja lomakeskukset Vuokatissa ja Pyhätunturilla (HS 2.2.1986) Rautuki Oy kuului ilmeisesti VR:n työntekijöiden hyvinvoinnin edistämiseksi vuonna 1953 perustetulle Rautuki-Säätiölle. Tarkempia tietoja Rauta-Rieska -kioskin toiminnasta voisi tiedustella säätiöstä. https://www.…
Omko missään arviota kuinka suuren osan maapallon ravintotuotannosta syö lemmikkieläimet? 253 Lemmikkeinä pidetään monenlaisia eläimiä, mutta eniten lienee tutkittu koirien ja kissojen ruoan tuotannon vaikutuksia. Ovathan ne hyvin yleisiä lemmikkejä ja niiden ruokamarkkinat ovat alan suurimmat.  Lemmikkieläinten ruoan tuotannon maailmanlaajuisia ympäristövaikutuksia tutkittiin Edinburghin yliopistossa. Vuonna 2020 julkaistun raportin mukaan kissojen ja koirien kuivamuonan tuottaminen vuosittain vaatii suunnilleen kaksi kertaa Iso-Britannian kokoisen maa-alueen (49 miljoonaa hehtaaria). Maapallon mitassa se olisi n. 0.8–1.2% kaikesta maatalousmaasta. https://www.overthecounter.news/news/the-global-environmental-impact-of… The global environmental paw print of pet food https://www.sciencedirect.com/science/…
Onko valkoista maitiaisnestettä joillakin sienilajeilla turhaan? 175 Käytettävissä olevasta kirjallisuudesta tietoa ei löytynyt. Jyväskylän yliopistolla on Kysyttävää luonnosta tai tieteestä -palsta. Kysymys kannattaakin esittää heille. https://www.jyu.fi/science/fi/yhteistyo/asiantuntija/kysy_tieteesta   Myös Suomen Luonto -lehdellä on Kysy luonnosta -palsta. Tosin valittuihin kysymyksiin vastataan vain Suomen Luonto -lehdessä. Osa vastauksista poimitaan kuitenkin myös heidän nettisivuilleen. https://suomenluonto.fi/lehti/kysy-luonnosta/
Maailmalla on paljon upeita mega siltoja. Kun niistä esitetään dokumentteja niin ne painottuvat aina insinöörien näkökulmaan, mikä on toki ymmärrettävää, mutta… 181 Siltojen rakentamisesssa toimivuus ja turvallisuus ovat etusijalla. Myös esteettiseen puoleen kiinnitetään huomiota, sillan pitää soveltua siihen ympäristöön, johon se rakennetaan. Tyypillisesti siltaprojekteissa työskentelevät insinööripohjalta siltasuunnittelijat ja siltainsinöörit. Insinööritoimistot suunnittelevat kyllä ihan arkkitehtonisestikin näyttäviä siltoja. https://julkaisut.vayla.fi/pdf8/lop_2014-05_siltojen_ulkonakoa_web.pdf https://julkaisut.vayla.fi/pdf8/lo_2014-21_taitorakenteiden_suunnittelu…; Kun siltaan tavoitellaan erityistä ulkonäköä, voidaan arkkitehtejäkin ottaa mukaan insinöörien kanssa suunnittelutyöhön. Esimerkiksi Millaun siltaa Ranskassa oli hahmottelemassa brittiarkkitehti Norman Foster https://fi.…
Onko tiedossa kuka on "toinen nainen" tässä teoksessa? Jane Austen: Sanditon (2. painos) ilmestyi 1998. Kustantaja on Karisto. 444 Austenin keskenjääneeseen teokseen viimeiset luvut kirjoittanut "Eräs toinen nainen" ("Another lady") oli Marie Dobbs, joka kirjailijana käytti myös salanimeä Anne Telscombe. Dobbsin viimeistelemä Sanditon julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1975. Tähän versioon perustuva Marja Helanen-Ahtolan suomennos ilmestyi 1977 nimellä Leikkiä ja totta; vasta toisessa painoksessa kirjan nimenä oli Sanditon : leikkiä ja totta. Dobbs ei suinkaan ole ainoa Austenin romaanikäsikirjoitusta täydentänyt kirjailija. Vuonna 1925 julkaistua Sanditonia ehätti ensimmäisenä jatkamaan Alice Cobbett: Somehow lengthened : a development of Sanditon ilmestyi 1932. Myös Dobbsin jälkeen yrittäjiä on riittänyt - viimeisimpänä Kate Riordan (2019), Andrew…
Vaahterasuku ACER: suomalaiset lausuvat AAKER, norjalaiset AASER. Miten C lausutaan tässä rapauksessa latinalaisittain oikein? 536 Latinaa on lausuttu eri aikoina ja eri paikoissa hieman eri tavoin. Ei voida sanoa, mikä näistä tavoista olisi se oikea tapa lausua latinaa. Klassisessa latinassa c-kirjain lausuttiin aina k:na. Myöhemmässä latinassa c-kirjain taas voitiin lausua i-, e- ja y-kirjaimien sekä ae- ja oe-diftongien edellä hieman s-kirjaimen tapaan. Nykyisin eri maissa on omia ääntämissääntöjään. Näin ollen esimerkiksi ranskalainen latinan harrastaja saattaa ääntää latinaa eri tavalla kuin suomalainen, englantilainen tai norjalainen. Suomessa latinan c-kirjain opetetaan lausumaan klassisen latinan tapaan k:na.  Latinan kielen ääntämysohjeita löytyy kieliopeista, esim.Tuomo Pekkanen, Ars Grammatica, ss. 9-13 sekä Nils Sjöstrand, Ny latinsk grammatik.
Uupumuksesta löytyy paljon erilaisia self help -kirjoja, mutta olisiko suositella kaunokirjallista teosta, jossa tuota aihetta käsiteltäisiin? Erityisesti… 281 Valitettavasti aiheesta löytyy niukasti kaunokirjallisuutta. Nuortenkirjoista J. S. Meresmaan Dodo saattaisi olla kiinnostava. Siinä yläkouluikäisen Iinan poikaystävä Tuukka kärsii masennuksesta ja uupumuksesta. Aikuisille suunnatun kirjallisuuden puolelta löytyy Eva F. Dahlgrenin teos Mihin kadotin itseni? : dokumenttiromaani työuupumuksesta.
Onko arvoa? Minulla on Signe Brander'in julkaisema taulu, jossa on valokuvia 1903-1904 Suomesta laittomuuden aikana karkotetuista henkilöistä. Taulussa on… 325 Kyseistä kuvaa on painettu ainakin Tilgmannin kirjapainossa vuonna 1904 ja ilmeisesti sen jälkeen siitä on otettu uusia painoksia. Kuvaa on ollut myynnissä esimerkiksi antiikkihuutokaupassa joitakin vuosia sitten ja tuolloin vasarahinta on liikkunut muutamassa sadassa eurossa. Tarkemman arvion saadaksesi sinun kannattaa ottaa yhteyttä asiantuntevaan antiikki- tai antikvariaattiliikkeeseen. https://finna.fi/Record/fikka.2183830 https://finna.fi/Record/museovirasto.F113A3A18C6D2B647BE8A2124D4BD794 https://finna.fi/Record/hkm.HKMS000005:km002gmr  
Lasta jännittää kouluunmeno syksyllä. Mitä lastenkirjoja voisimme yhdessä lukea aiheesta? 1147 Hei, koulun aloittaminen on jännittävää aikaa kaikille lapsille. Onneksi Suomen kirjastoissa on paljon loistavia kirjoja tukemaan koululaisen alkavaa taivalta yhdessä luettavaksi ja mietittäväksi. Tässä muutama lämmin suositukseni aiheeseen liittyvistä viihdyttävistä ja hyödyllisistä kirjoista: - Gliori, Debi: Pikkupöllön suuri päivä. Hellyttävä kuvakirja rohkaisee silloin, kun arveluttaa aloittaa jotakin uutta - esimerkiksi koulunkäynnin Koulussa oppiikin paljon uutta, hyödyllistä ja jännittävää. Samalla voi löytää uusia ystäviä. Uuden kokeilemisessa voi siis olla paljon hienoja uusia yllätyksiä. - Kallioniemi, Tuula: Karoliina ja lentävä reppu. Kirja esittelee vilkkaan Karoliinan, jolla on hieman tekemistä…
Onko mustia vaatteita joiden väri kestää haalistumatta vaatteen käyttöiän ajan (esimerkiksi farkut ja t-paidat)? 508 Farkuissa ja t-paidoissa materiaali on tavallisesti puuvillaa johon on lisätty erilaisia keinokuituja. Pesuissa musta väri ajan kuluessa tapaa vääjäämättä jonkin verran haalistua. Vaatevalmistajat tuskin uskaltavat luvata täydellistä värinpitävyyttä tuotteilleen. Mustien vaatteiden pesussa voi ainakin noudattaa hyviksi koettuja käytäntöjä: farkut käännetään nurinpäin, valitaan oikea pesuaine ja pesulämpötila, vältetään kuivausrummun käyttöä pesun jälkeen. Markkinoilla on myös mustille ja tummille vaatteille tarkoitettuja pesuaineita.  https://www.lily.fi/blogit/ma-material-girl/nain-pidat-mustat-farkut-mu… https://www.is.fi/asuminen/art-2000000828467.html    
Olen tekemässä valokuvakirjaa lapsilleni ja ajattelin, että jos jotenkin voisin liittää tekstin oheeseen linkin kuvien henkilöiden mielimusiikkiin. Eli… 248 QR-koodeja käyttäen tällaisen valokuvakirjan tekeminen pitäisi hyvinkin onnistua. Koodin lukeminen puhelimella voisi viedä esimerkiksi YouTuben musiikkivideoon, josta kappale toistetaan. QR-koodeja voi luoda ilmaisilla QR-generaattoreilla ja sijoittaa kirjan tekstien lomaan. Verkosta löydät näitä QR-generaattoreita käyttöösi ja runsaasti ohjeistusta QR-koodien tekemiseen. https://kotimikro.fi/yhteiskunta/uusi-tekniikka/qr-koodit-mita-niista-p… https://www.qr-koodi.net/selainpohjaiset-online-generaattorit.html QR koodin luominen https://www.youtube.com/watch?v=xwAVH7pFO6o      
Miksi Twix-suklaapatukan nimi oli aikoinaan Suomessa ja joissakin muissa maissa Raider? 4269 Kun Twix-suklaapatukka tuli markkinoille Isossa-Britanniassa vuonna 1967, sen alkuperäinen nimi oli Raider. Twix-nimi tuli ensimmäisen kerran käyttöön, kun tuote lanseerattiin Amerikan markkinoille 1979. Euroopassa patukka tunnettiin edelleen Raiderina, mutta vuosien 1991 ja 2000 välillä sen nimi muutettiin Twixiksi kaikkialla maailmassa. Suomessa muutos tehtiin viimeisten joukossa vuonna 2000. https://www.snackhistory.com/twix https://www.is.fi/ruokala/uutiset/art-2000001000683.html
Minkä arvoinen on Kekkosen kuvalla toiselta puolelta ja tyhkätoiselta oleva hopeinen juhlaraha vuodelta 1967? 3481 Kekkosen kuvalla varustettuja juhlarahoja julkaistiin vuonna 1975 (Presidentti Kekkonen 75 vuotta, 10 markkaa) ja 1981 (Urho Kekkosen presidenttikauden 25-vuotisjuhlaraha, 50 markkaa). Vuonna 1967 Kekkosen kuva oli Säästöpankkiviikon "presidenttisarjan" kolikon kokoisessa mitalissa (3,2 cm). Tämä ei kuitenkaan ollut hopeinen, vaan kullanvärinen, eikä sen toinen puoli ollut tyhjä, vaan siinä oli Säästöpankin liikemerkki ja teksti "Säästöpankkiviikko 1967". 1967 Kekkonen oli aiheena myös Aimo Tukiaisen muotoilemassa pronssisessa presidenttimitalissa (7,2 cm). Sen kääntöpuoli esitti noitarumpua, jossa oli erilaisia symboleja. Ainoa varsinainen vuonna 1967 julkaistu juhlaraha oli itsenäisyyden 50-vuotisjuhlaraha (10 markkaa).…
Mikä Aaro Hellaakosken runo päättyy sanoihin: Hoi pappi mustatakkinen, me mennään naimisiin!”? 762 Kyseessä on Aaro Hellaakosken runo Tyhjin käsin kokoelmasta Maininki ja vaahtopää (1924). Runon voi lukea myös esimerkiksi teoksista Tämän runon haluaisin kuulla 3 (2000) ja Aaro Hellaakoski: Runot (1947, useita lisäpainoksia).  Teosten saatavuuden Helmet-kirjastoissa voit tarkistaa täältä: https://www.helmet.fi/fi-FI https://finna.fi/
Onko oheinen runosäe Tommy Tabermannin runo tai osa sitä? 270 Tommy Tabermannin runo, joka alkaa rivillä "Keskelle autiota maata...", on hänen runokokoelmastaan Oodeja kahdelle iholle (2000, s. 16). https://finna.fi/
Haluaisin tiedon suomentajasta ja suomennoksen Emily Dickinsonin runon F372 (1862) alkusäkeistä: "After great pain, a formal feeling comes." Kiitos! 211 Valitettavasti Emily Dickinsonin runoa, joka alkaa rivillä "After great pain, a formal feeling comes - " (R. W. Franklinin numeroinnilla 372), ei ole suomennettu. https://kansalliskirjasto.finna.fi/ https://finna.fi/ http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/
Mitä tarkoittaa kantakortin palvelus lkp:n jälkeen puolella huimautuksia kohdassa merkintä 4.5.42 AI W.st? 962 Ohjeita kantakortin merkintöjen tulkintaan löytyy Arkistojen Portista. Voit olla yhteydessä myös Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastoon.
Kolikosta kysyisin, kalevala juhlaraha? arvo 50 mk aikoinaan kuusia ja järvi, taustalla kalevala 1835-1985. Arvo nykyään? 856 Kyseinen juhlaraha on arvoltaan neljä euroa. Lähde: Juhlarahojen ostohinnat Rahojen osto- ja myyntihinnoista saa tietoa Suomen Numismaatikkoliiton sivuilta.