Latest answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Milloin Karl Woldemar Nystén oli Raahen pormestari? 185 Nystén oli pormestarina vuosina 1870-1882. Lähde: Matti Lackman, Raahen tienoon historia. 3, Raahen kaupunki, Pattijoen (Salon emäseurakunnan), Saloisten ja Vihannin kunnat sekä seurakunnat 1870-luvulta vuoteen 1975
Etsin lastenkirjaa, jonka olen itse lukenut 70- ja 80-lukujen taitteessa. 223 Ainakin Ritva Luostarisen kirjassa Kummallinen kirahvi (WSOY, 1975) lapsi seikkailee kuussa kirahvin kanssa. "Kuusivuotias Pekka on kotona yksin. Äkkiä kuuluu vuoteen alta rapinaa. Sieltä alkaa tulla näkyviin pitkää jalkaa ja kaulaa; kohta hipoo kattoa jo pieni nuposarvinen pää. Tällä tavoin Sissi-kirahvi tulee Pekan elämään - ja muuttaa sen kokonaan. Ystävykset seikkailevat kaupungin puistossa, merellä ja kuussa asti, ja Pekalla on hauskaa koko kesän."
"EU-kansalaiset pääsevät jälleen matkustamaan Yhdysvaltoihin marraskuussa, jos he ovat saaneet täyden rokotussarjan ja käyvät koronatestissä sekä kontaktien… 278 Yhdysvalloissa tuli 8.11.2021 voimaan määräyksiä, jotka mahdollistavat maahantulon koronarokotuksen saaneille ja tietyin poikkeuksin myös rokottamattomille lentomatkustajille. Yksi vaatimuksista maahantulolle on yhteystietojen (engl. contact information) antaminen kolme vuorokautta ennen lennon lähtöä kontaktien jäljitystä (engl. contact tracing) varten. Matkustaja antaa tiedot käyttämälleen lentoyhtiölle, joten tietojen keräämistapa riippuu yhtiöstä. Matkustajalta vaaditaan seuraavat tiedot ja vahvistus niiden oikeellisuudesta: koko nimi osoite Yhdysvalloissa ensisijainen puhelinnumero toissijainen puhelinnumero tai hätäyhteyshenkilön puhelinnumero sähköpostiosoite Käyminen "…
Kuka on suomentanut Edith Södergranin runon Syksyllä? Elämäni, kuolemani ja kohtaloni-teoksessa mainitaan kolme suomentajaa, mutta tämän runon kohdalla ei… 468 Teoksessa Edith Södergran: Elämäni, kuoleman ja kohtaloni : kootut runot (1995) on Pentti Saaritsan suomennos runosta Om hösten (kokoelmasta Landet som icke är). Runon on suomentanut myös Uuno Kailas. Kaarina Helakisa on suomentanut Bo Carpelanin runon Unelma puusta (Drömmen och trädet) kokoelmasta Poesi... Poeså... : dikter för stora och små (1982). http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/ https://finna.fi/  
Etsin vuoden 1985 kesältä, Kuulutusta Olarin kirkossa. Oliko Espoon Seurakunna lehdessä (ESSE), elämänkaari ilmoituksia? 215 Muistaakseni lehdessä oli silloinkin elämänkaari-ilmoituksia. Finna-haku löysi lehden Kansalliskirjastosta Helsingistä. Hakutulos Kansalliskirjastoon voi ottaa yhteyttä joko puhelimitse tai sähköpostilla.  sähköpostitse osoitteessa kansalliskirjasto@helsinki.fi puhelimitse numeroon 02941 23196
Helmetissä "haku", "aineistohaku" ja "perinteinen haku" tuottavat ongelmia. 455 Sanoilla seniori tai eläkeläinen ei tosiaan löydy kaunokirjallisuutta. Kuten arvelit, se johtuu "vääristä sanoista". Kirjaston käyttämät asiasanat saattavat usein olla monikkomuotoisia. Siksi kannattaa aluksi kokeilla hakusanaksi monikkoa. Valitettavasti on aika vaikea arvata, mikä on minkäkin asian aihe eli asiasana. Eikä monikkomuotokaan aina auta, kuten ei tässäkään tapauksessa. Siksi kannattaa kokeilla Finto.fi asiasanasto palvelua. Kun siihen kirjoitti seniori, tarjosi palvelu asiasanaksi ikääntyneet. Finto.fi Joskus kannattaa myös vilkaista väärän hakutuloksen ensimmäisiä osumia. Niiden asiasanoista voi olla apua uuden haun tekemiseen. Sanalla ikääntyneet Helmet haku löysi 1054 tulosta. Rajasin vasemmasta palkista ensin Löytyi-…
Viita-sanan synonyymejä 3174 Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) sanakirja kertoo, että viita tarkoittaa: tiheä nuori lehtipuumetsikkö, tiheikkö, vesakko. Sanonta on ylätyylinen. Kielitoimiston sanakirja  
Kun luen lehtiä netistä ja klikkaan jonkun uutisen auki, "näkeekö" lehti että artikkeli on kiinnostanut. Tekevätkö he sillä tiedolla jotain - tyyliin 'näistä… 379 Nettilehdet keräävät sivustoiltaan käyttäjädataa. Sen hyväksyy, kun sallii kaikki evästeet ennen jutun avaamista. Dataa käytetään ainakin mainosajien houkutteluun, kenties myös juttujen suuntaamiseen johonkin aihealueeseen. Esim. Läsiväylä kertoo myös painetussa lehdessään, mitkä jutut ovat olleet viikon kiinnostavimmat. https://www.lansivayla.fi/paikalliset/1348355 Millaisia artikkeleita lehdet julkaisevat, riippuu aina lehden linjasta ja aihepiiristä. Kenelle se on suunnattu ja miksi. Jyväskylän yliopiston kielikeskus. Esim. Aamulehti on avannut journalisminsa perusteita artikkelissaan 3.5.2019
Kun lintuja rengastetaan, miten linnut reagoivat? Voisi kuvitella että esim sydän hakkaa kovasti. 366 Varmasti rengastettava lintu stressaantuu jonkin verran ja sen sydän esim. sykkii nopeammin kuin tavallisesti. Lintujen rengastaminen on kuitenkin luvanvaraista toimintaa, jota harjoittavat koulutetut rengastajat eettisten ohjeiden mukaan. Siksi lintujen stressi saadaan pidettyä luultavasti minimissä. Luonnontieteellinen museo huolehtii rengastajarekisteristä ja käyttää rengastustietoja erilaisissa tutkimuksissa.  Luomus.fi Miten rengastajaksi sekä Luomus.fi eettinen ohjeisto Tarkempaa tietoa lintujen reaktioista voi kysyä kokeneilta rengastajilta esim. Birdlife lintuverkko tai Luonnontieteellisen museon facebook
Toinen maailmansota alkoi "virallisesti" vasta 1.9.1939, mutta mitä sotatoimiksi katsottavia operaatioita Saksan natsihallinto oli toteuttanut jo sitä ennen? 1032 Vaikka 1. syyskuuta 1939 on päivämäärä, jota yleisesti pidetään toisen maailmansodan alkamisajankohta, niin siitä ei ole kuitenkaan universaalia yksimielisyyttä historioitsijoiden parissa. On esimerkiksi esitetty, että vuonna 1937 alkanut Toinen Kiinan-Japanin sota tai jopa sitä edeltänyt Japanin vuonna 1931 suorittama Mantsurian valtaus ovat sopivampia alkamisajankohtia. On myös esitetty, että Euroopassa ja Asiassa eri ajankohtina 1930-luvulla alkaneet konfliktit yhdistyivat maailmansodaksi vasta vuonna 1941. Myös seuraavia vaihtoehtoisia alkamisajankohtia on ehdotettu: Japanin ja Neuvostoliiton välillä käydyt rajakonfliktit Mongoliassa kesällä 1939, Italian hyökkäys Etiopiaan lokakuussa 1935. Joka…
Miten kirjan selkämyksen voisi suoristaa? Omistan joitain kirjoja, joiden selkämys on ehjä mutta mennyt vuosien saatossa vinoon ja haluaisin palauttaa ne… 738 Satakirjastoista löytyy pari opusta, joihin kannattaa tutustua: Korpela, Leena: Kirjankorjaajan opas Tainio, Kalevi: Sidoskorjausopas Kirjojen saatavuuden näkee täältä: https://satakirjastot.finna.fi/
Tervehdys. Nyt tuli aika. Kuka on seuravan lausunut ja miksi: "Kun se työtä ja tuskaa on ollut, niin se on parasta ollut." 845 Mekään emme löytäneet tietoja kyseisen sanonnan alkuperästä. Sanontojen ja lentävien lauseiden alkuperää on usein hankalaa ellei mahdotonta selvittää. Ne ovat usein kansan kielenkäytössä muodostuneita, ja sitä kautta vähitellen vakiintuneita. Jos joku kysymyksen lukija tunnistaa sanonnan alkuperän, niin tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Missä Johan Bargumin kokoelmassa on novelli Manhattan? 192 Johan Bargumin novelli Manhattan sisältyy hänen novellikokoelmaansa Charlie boy (suom. Rauno Ekhom, 1995). https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253AInstance_ID123175928939787  
Kuuntelin ehkä viisi vuotta sitten Yle Areenan audiopuolelta aaveita etsivän ryhmän käynnistä jossakin vanhassa suomalaiskartanossa. Mikä ohjelma? 221 Kyseessä voisi olla Perttu Häkkisen ja Panu Hietanevan toimittama Poltergeist -ohjelma 3.3.2015 Yle Areenassa noin kohdasta 36.00 alkaen. Poltergeist-ilmiön lisäksi Ghost Investigations Finlandin Anni ja Anna kertovat ohjelmassa nykyajan kummitusjahdista Voipaalan kartanossa. https://areena.yle.fi/audio/1-2654861
Minulla on kasetilta äänitetty, nähtävästi Liisa-Maija Laaksosen, lausumia äitienpäivärunoja. Mutta vain osittain. Tahtoisin tietää runojen nimet Ehkä H… 234 Hei, valitettavasti en löytänyt näiden runojen tekijää tai nimeä. Kävin läpi Helena Anhavan runoteoksia, jotka käsiini sain, mutta siellä ei ollut kyseisiä runoja. Eeva Kilpikin noista tulee mieleen. Hänellä on paljon äitiin ja äitiyteen liittyviä runoja. Eeva Kilven kootuissa runoissa Perhonen ylittää tien ei kuitenkaan runoja löytynyt. 
Olisikohan missään saatavilla kirjoja: "Hupi-Hiiren löytöretki" "Juuso-Hiiri ja häijy rintaneula" ? 214 Valitettavasti kirjastojen yhteisluetteloista nämä sadut löytyvät vain äänitteinä.
Onko radion jännityskuunnelmasarjasta Vahtonen, esitetty tämännimiset jaksot 70-luvulla: "Vahtosesta huomenna vainaa" ja "Muistosanat Vahtoselle". 776 Olavi Linnuksen kirjoittaman ja Heikki Katajan ohjaaman Vahtonen-kuunnelmasarjan jakso Vahtosesta huomenna vainaa esitettiin Yleisohjelmassa 5.4.1972. Muistosanat Vahtoselle on nimeltään Tuulikki ja Olavi Linnuksen kirjoittama seitsemänosainen kuunnelmasarja, joka esitettiin radion Yleisohjelmassa 28.1.1976 alkaen.  https://www.hs.fi/aikakone/
Mistä löytyy virkkausohje kolmiohuiville, joka koostuu kolmen pylvään ryhmistä 354 Novitan sivuilla on virkattu suuri kolmiohuivi, jossa on käytetty kolmen pylvään ryhmiä. Ohje: https://www.novitaknits.com/fi/virkattu-suuri-kolmiohuivi-(arkistomalli) Ohje on ilmestynyt Novita Syksy 2005 -lehdessä. Ikävä kyllä näin vanhaa lehteä ei enää ole Jyväskylän kaupunginkirjastossa, mutta nettisivujen ohjeen saa tulostettua itselleen vaikka kirjastossa. Nimellä isoäidin kolmiohuivi löytyy useammastakin blogista ohje. Esim.: VillaSarkko http://www.willasarkko.fi/2019/04/isoaidin-kolmiohuivi.html ja Kaikki se muu http://kaikkisemuu.blogspot.com/2012/01/isoaidin-kolmiohuivi.html Toivottavasti näistä ohjeista löytyy se, mitä etsit.
Voiko tietokoneella pelata osua 184 Kyllä se näyttäisi onnistuvan. https://fi.wikipedia.org/wiki/Osu! https://osu.ppy.sh/home/download  
Etsin lastenlaulua, josta muistan melodiaa ja muutaman sanan. Ehkä jotenkin näin: "Missä paistaa aurinko ja missä loistaa kuu, siellä..."... ja sitten ehkä… 393 Laulun nimi on: "Meille aurinko paistaa". Sen on säveltänyt Pekka Simojoki ja sanat on tehnyt  Anna-Mari Kaskinen. Laulun alkusanat: Laulu valtaa hiljaisuuden, aavistaa voin salaisuuden, joka tänään meitä piirittää... Kertosäkeen alku: Meille aurinko paistaa, meille hymyilee kuu... Laulussa on kolme säkeistöä. Laulun nuotit ja sanat löytyvät Lasten keskuksen julkaisemasta nuottikokoelmasta "Laulutuuli" (ilmestynyt 2003, 2011 ja 2018). Laulu löytyy myös samannimiseltä CD-levyltä (Laulutuuli, julkaistu vuosina 2002, 2011 ja 2019). Kyseisen nuotin ja CD-levyn löydät Jyväskylän kaupunginkirjaston pääkirjastolta, lastenosastolta. Halutessasi voit tehdä varauksen verkkokirjastossa: https://keski.finna.fi